KISAAJAT HUOM - lukekaa tämä! Post-competition syndrome

[Faidra]

EDIT 18.7.2007:
Suosittelen lukemaan alkuperäisen tekstini suodatin päällä. Se on kirjoitettu tarkoituksella kärkevästi, koska kirjoittaessani tätä minua ärsytti suunnattomasti se, että kisan jälkeisestä normaaliin elämään palaamisesta ei ole avointa keskustelua, siitäkään huolimatta että sitä sivutaan usein kisaajien välisissä keskusteluissa. Tekstin alku on ainoastaan omaan, hyvin lyhyeen treeni- ja kisahistoriaani pohjautuvaa eikä tarkoitus ollut väittää että jokainen kokee saman, saati että omat mielipiteeni ovat ainoita oikeita. Kuten myöhemmissä viesteissä on käynyt esille, rasvaa pitää tulla kisan jälkeen.

Toivoin alunperin tämän tekstin herättävän ajatuksia siitä, että kisoihin valmistautuvat tytöt uskaltaisivat jo dieetin aikana asettaa kiintopisteen paljon pidemmälle kuin siihen yhteen kisaan. Silloin kai voidaan puhua fitness-elämäntavasta, eikö?

Ainakin minun puolestani tähän ketjuun voi kommentoida, oli sitten mies tai nainen, kisannut tai ei. Ihan hyvä vaan saada yleisesti ajatuksia aiheesta joka monille ... ainakin sähköpostien perusteella... on herkkä ja vaikea.

---

Tiedän, hiton pitkä teksti (lähde), ja tiedän myös sen, että se on englanniksi ja tympeä lukea jos kielitaito ei ole kovin hyvä... mutta tässä on hitosti tärkeää asiaa johon kehottaisin kaikkia kisaavia tyttöjä paneutumaan. Etenkin ekaa kertaa kisaavat - tämä voi selventää huomattavasti sitä, mitä kehossa tapahtuu pitkän dieetin jälkeen. Se höttö ei ole pelkästään nestekertymää... vaan ihan ehtaa läskiä. Karu totuus, mutta ehkä asiaa on helpompi käsitellä kun ymmärtää mitä siellä on taustalla.

Itse tuon ikävän tosiasian kokeneena kehottaisin, että kannattaa tehdä selvät suunnitelmat valmentajan kanssa kisan jälkeiselle 1-3kk ajalle. Ruokavalio kuntoon heti ekasta viikosta lähtien, dieetin jonkinasteinen jatkaminen esim. muuttamalla ruoka-aineita itselle mieluisammiksi, aerobiset maltillisesti pois... ja ne kalorit. Ei ylläpitotasolle, eikä sen yli, sillä se ylläpitotasokin on tipahtanut dieetin aikana 99% varmasti alemmas kuin olettaisi.

Hitto, kun voisin jotenkin ilmaista miten tosissani oon tämän asian suhteen... se voi olla hauskaa vielä ekalla viikolla vitsailla 10-15kg nestepallo-olosta, seuraavalla viikolla naureskella valtaville karkkisäkeille tai jätskilootille... mutta entäs sitten, kun se kunto on susipaska jo parin viikon jälkeen kisoista. Not fun. Lukekaa tämä ajatuksella, joohan.

Ja tänne voi kommentoida fiiliksistä ja kokemuksista.

-------------

Post-Competition Perils: Hyperphagia, Adipose Overshoot, & Dysphoria
By J.D. Haltigan​

It is common for bodybuilders and physique competitors (note from Sassy69: not just AAS users & not just BB competitors) to engage in a period of dysregulated behavior characterized by repetitive, uncontrollable hyperphagia and bingeing in the days immediately subsequent to competition or to their lowest achieved adipostatic level. While the eating behavior is by and large the central component of this ‘post-competition syndrome’, it is part of a larger phenotype which includes both ‘bodyfat overshoot’ (Dulloo et al., 1997) and a general dysphoria characterized by a multiplex of feeling/behavioral states including emotional and/or mental discomfort, restlessness, malaise, depression, and sleep fractionation.

Extending my work on dynamical systems (and more generally adaptation at lowered adipostatic states), this article makes a specific contribution to discussing post-competition issues. It highlights a subtle paradox, in that the worst symptoms of severely reduced adipostatic states are not necessarily present during such a time, but rather on the slippery slope out of such a state.

It can be argued that most of the bodybuilding community, whilst aware of the symptoms noted above during repeated competition cycles, are unaware that they are in fact physiologically rooted adaptive processes (from a purely physiological standpoint). In addition, the claim is advanced here that training and supplementation post-competition may be even more important than training pre-competition, since it is during this post-competition period that significant declines in physique and mental resilience occur beyond levels established before pre-competition preparation was fully set in motion.

Originally noted by Keys et al. (1950) in the infamous Minnesota Starvation experiment and subsequently corroborated by the Dulloo lab in a number of papers that re-analyzed the original Minnesota data; there was a marked tendency for individuals who underwent the starvation period (or a protracted period of hypoenergetic caloric intake) to engage in voracious hyperphagia and demonstrate significant body fat gain following release from the starvation requirements. Indeed, because the body-fat gain following starvation exceeded the absolute adipostatic levels prior to the deficit (starvation) period, Key’s et al. (1950) termed the phenomenon ‘post-starvation obesity,’ while the Dulloo group (Dulloo, et al., 1997) termed the phenomenon “post-starvation hyperphagia and body-fat overshoot.”

If we consider the bodybuilder or fitness enthusiast’s ‘pre-contest’ dieting akin to that of the ‘starvation period’ of Key’s et al. (albeit with some notable dissimilarities including resistance training and extensive supplementation use), we can begin to understand the ‘post-contest’ period, and the normative metabolic and behavioral-psychological reactions that often cause great distress for the passionate bodybuilder (natural or not) or fitness enthusiast.

An account retold from one of Keys’ original participants in the Minnesota experiment reflect what has been related to me time and again in numerous private messages; and as I have also observed in various individuals who I have trained with (both male and female), and echo reports of ‘post-competition binges’:

Although they were warned to be careful not to overeat on d 1 [following the experiment], they were free to eat as they wished. H.S. remembered being taken to the hospital to have his stomach pumped because he,“just simply overdid” (Kalm & Semba, 1997, p.1351).

As a group, the Minnesota subjects as well as others who have undergone significant body weight reductions during extended periods of energetic deficit (cf. St. Pierre et al., 1996), show persistence in both appetite and hyperphagia long after refeeding commences. This combination of both increased appetite and subsequent hyperphagia was termed ‘integrated hyperphagia’ by Dulloo et al. (1997). Once again, persistence in binge behavior and the associated mental dysphoria with losing the contest physique is a common phenotype of bodybuilders and fitness (figure) competitors. One such person indicated to me they put on substantial fat (past pre-competition prep) following competition but also suffered from notable socioemotional disturbances, including, but not limited to, depression and social anxiety; which ultimately lead to the inability to maintain a romantic relationship.

Taken together, the elegant work of Keys, Dulloo and colleagues, should serve the training community in the sense that following bouts of contest dieting, counterregulatory processes will soon ensue, leading to behavior which can seriously threaten maintenance of even pre-competition dieting conditioning levels. As such, the post-competition period becomes a very critical time when, as I argue, training and supplementation usage must be dialed in. Before I offer a few brief, flexible recommendations, there are a few extremely important details that must be noted with regard to the re-analysis of the Minnesota starvation data by the Dulloo group.

In re-analyzing the Minnesota starvation data, Dulloo’s group found at least two important variables in the characterization of post-starvation integrated hyperphagia. The first being that even in spite of increased dietary induced thermogenesis (DIT) - due to the sympathomimetic actions of excessive carbohydrate loading (i.e., bingeing) - there remains a specific metabolic component favoring fat storage (1990). Thus, even in the presence of increased DIT (due to metabolic normalization as weight is gained), adipose tissue can be laid down simultaneously. Dulloo and Girardier (1990) noted that the metabolic component represented a net 15% reduction in energy expenditure during refeeding.

Dulloo (1997) further notes that the phenomenon of fat increase occurring more rapidly than that of active tissues has been noted since the “turn of the century in adults recovering body weight after diseases or famines” (p. 30), and cites both Jamin & Muller (1931) and Kornfeld & Schuller (1931). While a more comprehensive overview of their models, including that of the P-ratio (Dulloo & Jacquet, 1999) are outside the scope of this article, the key point of the foregoing discussion is that fat overshooting is in large part determined by delayed protein repletion (loss of lean-tissue), which in turn results from a suppression of thermogenesis favoring the ‘replenishment’ of adipose reserves (Dulloo, 1997).

The second variable involves the predictive ability of both adipose and lean tissue loss to promote post-starvation integrated hyperphagia. In an elegant set of regressions, Dulloo et al., (1997) showed that while adipose loss was the strongest predictor of integrated hyperphagia, lean tissue loss also added unique variance (albeit of small magnitude). These correlations were still present even after controlling for degree of prior energy deficit.

Considering this, it is quite clear that the post-competition phenomenon of integrated hyperphagia is a relatively ubiquitous phenomenon among those who have lost substantial body mass. However, the component of mental dysphoria is an addition this author has contributed independently (as a result of both personal and vicarious experience), and we can conceptualize both integrated hyperphagia and mental dysphoria as the ‘post-competition syndrome’. I have written previously on psychoneuroendocrinological contributions to the post-competition phenotype (cf. Adipose Reduction and Bodyfat Setpoint: A Dev. Reg. Model) and will elaborate on this component of the post-competition syndrome in future work. Suffice it to say that included in the dysphoric component are depression, restlessness, fatigue, sleeplessness, and most importantly, social withdrawal. So, from a training standpoint, how can the trainee deal with the ‘post-competition syndrome’?

It would seem that a simple understanding of the post-competition period, as presented here, will go a long way to treating this period of training more appropriately. More specifically there are at least four specific areas where trainees and competitors can directly address the ‘post-competition syndrome’:

1) Psychological: While acute bingeing post-competition is of the involuntary subtype, it is argued that subsequent bingeing (still part of the integrated hyperphagia matrix) is more voluntary in nature and psychologically triggered. Psychological triggers are more likely to become effective at triggering binge patterns in light of the underlying post-starvation vulnerability (cf. Adipose Reduction and Bodyfat Setpoint: A Dev. Reg. Model). In addition, individual differences in affect regulation (socioemotional adaptation, attachment) may also play a key role (for comparative evidence see Hancock, Menard, & Olmstead, 2005). Awareness of psychological cues that trigger bingeing and insuring that you take proactive steps to re-engage - in adaptive, positive social situations (e.g., going out, interacting with others) - may short-circuit the feed-forward loop of ‘social isolation-bingeing’.

2) Training: A least two prominent considerations come to mind. First, and of obvious import; the more lean mass retained during the dieting period, the more potential for reductions (albeit subtle) in the experience of integrated hyperphagia. It would seem that a strong focus on time under tension (TUT) should be a core component of both the pre and post competition periods. Second, cardio should be maintained or even increased during the post-competition period to both compensate for involuntary bingeing as well as to perhaps inhibit the metabolic component that appears designed to facilitate fat storage (a more detailed discussion will be presented in a separate paper). Finally, an immediate change in training protocol is advised, as this will ‘freshen’ up the routine and prevent needless iterations of mental fatigue of having to perform the same routine - which can lead to an avoidance of the gym (isolation) and subsequent bingeing as discussed above.

3) ‘Binge’ Nutrition: It may be profitable to create a ‘fixed’ binge pattern such that, even during times of involuntary binges, there are only certain foodstuffs that you are allowed (provided they enable the quiescence of the integrated hyperphagia and psychological craving). For example, during times of integrated hyperphagia, this author has been able to fix his foodstuffs, allowing fat-free frozen yogurt and specifically (only) butter popped corn cakes (which contain no HFCS). This may be one factor that has attenuated the consequence of integrated hyperphagia. Often we hear of binges on candy, chocolate, pizza and other calorie dense high-fat, high-carbohydrate foods, which most certainly will elevate the energy intake.

4) Thermogenic Supplementation: A few brief, non-exhaustive comments here. Thermogenic supplementation, such as the EC(A) stack (and others) should be continued, possibly increased during this phase (consider 40mg ephedrine/day rather than 20mg). The reasoning is the same mentioned above in regards to cardio - the potential to short-circuit the metabolic component favoring fat storage in spite of increased DIT. Of course, abuse of any thermogenic during the dieting phase will reduce any gains one might make by increasing the dosage during the post-competition phase. That said much of the diet phase can proceed without the use of thermogenic aids, simply by maintaining a modest caloric deficit; restricting intake and increased energy expenditure.

While I am torn on advocating the use of nicotine in this context, I will indicate that its continued usage through both dieting and post-rebound phases may exert favorable body composition changes and maintenance. One study (Schwid, Hirvonen, & Keesey, 1992), albeit in rats, is particularly relevant as it was framed in a regulatory perspective and it showed that nicotine-reated rats were able to reduce their setpoint; but also that they showed the same hyperphagic phenotype as control rats when they were starved beyond this new ‘setpoint.’ However, rather than binge back up to control levels of absolute fat, these rats overshot their new ‘reduced setpoint’ briefly, eventually returning to this new ‘setpoint’ which was lower than their control (pre-nicotine) values. This provides comparative evidence for the hyperphagic phenotype in humans as well as the energy conserving adjustments both during food restriction which spill over into the refeeding period. I would be remiss not to indicate that one must obviously reflect on the method of nicotine administration as well as the noted risks to its usage.

Here I have discussed the normative phenomenon of integrated hyperphagia observed in individuals who have experienced significant and extended periods of caloric deficit resulting in a substantial loss of bodyweight. I then applied this portrait to that of the body-builder or figure competitor following the competition period. I then offered more specific details regarding variability in integrated hyperphagia and created a new term, specific to this broad sport, called the ‘post-competition syndrome.’ Finally, I have offered some brief recommendations regarding training, hyperphagic nutrition, and post-competition thermogenic supplementation. I have intentionally made an attempt to keep this contribution less ‘academic’ in tone while still preserving a highly academic backdrop (i.e., Keys et al., and Dulloo et al.). For the more scientifically inclined, specific discussions of the material within will continue both in future articles as well as in the dynamical thread over at Avant where relevant mechanisms will be more fully elucidated and theorized.

References
References 1. Dulloo, A. G. (1997). Human pattern of food intake and fuel-partitioning during weight recovery after starvation: A theory of autoregulation of body composition. Proceedings of the Nutrition Society, 56, 25-40.

2. Dulloo, A. G., & Girardier, L. (1990). Adaptive changes in energy expenditure during refeeding following low-calorie intake: Evidence for a specific metabolic component favoring fat storage. American Journal of Clinical Nutrition, 52, 415-420.

3. Dulloo, A. G., & Jacquet, J. (2001). An adipose-specific control of thermogenesis in body weight regulation. International Journal of Obesity, 25, S22-S29.

4. Dulloo, A. G., & Jacquet, J. (1999). The control of partitioning between protein and fat during human starvation: Its internal determinants and biological significance. British Journal of Nutrition, 82, 339-356.

5. Dulloo, A. G., Jacquet, J., & Girardier, L. (1997). Post-starvation hyperphagia and body fat overshooting in humans: A role for feedback signals from lean and fat tissues. American Journal of Clinical Nutrition, 65, 717-723.

6. Dulloo, A. G., Jacquet, J., & Girardier, L. (1996). Autoregulation of body composition during weight recovery in human: The Minnesota experiment revisited. International Journal of Obesity, 20, 393-405.

7. Hancock, S. D., Menard, J. L., & Olmstead, M. C. (2005). Variations in maternal care influence vulnerability to stress-induced binge eating in female rats. Physiology & Behavior, 85, 430-439.

8. Jamin, F. & Muller, E. (1931). Specific weight of the living man with clinical applications for recovery of body weight. Munchener Medizinishche Wochenshrift, 51, 349-362.

9. Kalm, L. M., & Semba, R. D. (2005). They starved so that others could be better fed: Remembering Ancel Keys and the Minnesota experiment. Journal of Nutrition, 135, 1347-1352.

10. Keys, A., Brozek, J., Henschel, A, Mickelson, O., & Taylor, H. L. (1950). The biology of human starvation: 2 volumes. Minneapolis: University of Minnesota Press.

11. Kornfeld, W. & Schuller, H. (1931). Pattern of lean tissue deposition in free-living children recovering from tuberculosis. Zeitschrift fur Kinder und Jugendpsychiatrie, 51, 349-362.

12. Schwid, S. R., Hirvonen, M. D., & Keesey, R. E. (1992). Nicotine effects on body weight: A regulatory perspective. American Journal of Clinical Nutrition, 55, 878-84.

13. St. Pierre, S., Roy, B., & Tremblay, A. (1996). A case study on energy balance during an expedition through Greenland. International Journal of Obesity, 20, 493-495.

 

[Helga]

Loistava postaus Faidralta, tätä on pitänyt kommentoida pitkään. Olen tässä hyvissä dieettifiiliksissä miettinyt miten se dieetiltä paluu offille voisi olla yhtä mukavaa. Yhtään kisaa en ole vielä käynyt, mutta kokemusta on kesken jääneestä dieetistä, sekin oli rankka paikka. Ensin tehdään töitä silmät innosta kiiluen ja hikihatussa yhtä päivää varten. Elämässä ei paljoa muuta ole kuin dieetti, aerobiset, sali, lihashuolto, lepääminen ja muusta elämästä sitten se pakollinen eli yleensä työ ja mahdolliset ihmissuhteet/perhe.
Sitten kun se the päivä on takana, tulee varmasti tyhjä olo. Mitäs sitten? Minkä vuoksi alkaisi nyt vouhottaa? Toisaalta pitäisi antaa kropalle lepoa, toisaalta pitäisi jatkaa dieettiä ns. takaperin, ettei kuukauden päästä ole hirveä valas. Kroppa vaatii ruokaa, sitä tulee ehkä ahdettua liikaa, siitä masentuu ja sitten masennuksissaan ahtaa sitä ruokaa taas lisää. Ja ollaan taas lähtöpisteessä, vaikka dieetillä ollaan vannottu, että "en enää ikinä anna painon nousta näin korkealle".

Onhan tässä näitä fysiologisia selityksiä, että pitkän nälkäkuurin jälkeen kroppa varastoi ruokaa tehokkaasti valmistautuen seuraavaan nälkäkuuriin, mutta suurin osa on kuitenkin on päästä kiinni. Uskon, että aika moni meistä pystyy vetämään dieetin kunnialla läpi. Ulkopuolisista se näyttää vaativan hirmuista itsekuria, mutta kun on selkeä tavoite niin sitä menee läpi vaikka harmaan kiven. Kun kisat on käyty, tulee se "hällä väliä" meininki, kun ei ole edessä useimmitenkaan uutta selkäee tavoitetta, jonka eteen tehdä töitä. Näin ainakin itselle tuli kesken jääneen dieetin jälkeen. Salillekaan en päässyt ainakaan kuukauteen...

Kertokaa muutkin fiiliksistänne. Ja erityisesti te kisaajat, jotka olette siirtyneet dieetiltä offilla onnistuneesti. Esim. camu, on aina niin upeassa kunnossa offillakin. Miten se onnistuu? Itse vaan haluaisin valmistautua dieetinkin jälkeiseen aikaan tässä dieettihuumassa mahdollisimman hyvin, ettei tulisi ikäviä yllätyksiä ja talvimasennusta.

 

[ancelita]

Kevään kisojen jälkeinen paluu "arkeen" meni ainakin mulla lievästi yli...Sunnuntai aloitettiin reissulla Mäkkiin, Heseen ym. ja suklaata meni pari levyllistä naamaan. Viikko tätä paskaa ja voin sanoa, et en meinannu jaksaa vetää omia spinning tunteja, sydän oli kurkussa jo alkulämmittelyssä, vaikka ennen kisoja koko tunti ei saanu melkeen ees hikeä pintaan. Olo oli aivan karmea! Kahdessa viikossa pamahti 7 kiloa!! Nestettä tai ei, mut en suosittele tuota kenellekkään. Eli muistakaa tytöt, ettei ne herkut oikeesti tee hyvää oloa, päinvastoin ainakin liiallisesti syötynä :D

 

[Inkeri]

Tiedän, hiton pitkä teksti (lähde), ja tiedän myös sen, että se on englanniksi ja tympeä lukea jos kielitaito ei ole kovin hyvä... mutta tässä on hitosti tärkeää asiaa johon kehottaisin kaikkia kisaavia tyttöjä paneutumaan. Etenkin ekaa kertaa kisaavat - tämä voi selventää huomattavasti sitä, mitä kehossa tapahtuu pitkän dieetin jälkeen. Se höttö ei ole pelkästään nestekertymää... vaan ihan ehtaa läskiä. Karu totuus, mutta ehkä asiaa on helpompi käsitellä kun ymmärtää mitä siellä on taustalla.

Itse tuon ikävän tosiasian kokeneena kehottaisin, että kannattaa tehdä selvät suunnitelmat valmentajan kanssa kisan jälkeiselle 1-3kk ajalle. Ruokavalio kuntoon heti ekasta viikosta lähtien, dieetin jonkinasteinen jatkaminen esim. muuttamalla ruoka-aineita itselle mieluisammiksi, aerobiset maltillisesti pois... ja ne kalorit. Ei ylläpitotasolle, eikä sen yli, sillä se ylläpitotasokin on tipahtanut dieetin aikana 99% varmasti alemmas kuin olettaisi.

Hitto, kun voisin jotenkin ilmaista miten tosissani oon tämän asian suhteen... se voi olla hauskaa vielä ekalla viikolla vitsailla 10-15kg nestepallo-olosta, seuraavalla viikolla naureskella valtaville karkkisäkeille tai jätskilootille... mutta entäs sitten, kun se kunto on susipaska jo parin viikon jälkeen kisoista. Not fun. Lukekaa tämä ajatuksella, joohan.
..

Kannattaa myös muistaa kaikkien, että kisoista ja pitkästäkin dieetistä on aivan mahdollista selvitä ilman minkäänlaisia suurempia syndroomia ja vaikeuksia. Jos on ongelmia hyväksyä itseään ja kehoaan, pitäisi olla tarkka siinä ettei yleistä tämän olevan kaikkien kisaajien ongelma. Taustallahan voi olla muutakin kuin kisaaminen ja lajin vaatimukset jos jatkuvasti joutuu kamppailemaan huonojen fiilisten ja itseinhon kanssa. On outoa jos olossa ja mielialassa tapahtuu kehitystä parempaan vain dietillä!

Olen sitä mieltä, että mitä realistisempana oman fysiikkansa ja kehityksensä suhteen osaa pysyä, sitä paremmat saumat selvitä arjesta ja elämästä. Tietysti myös mitä pidempään on treenannut ja kilpaillut niin voisi ainakin kuvitella suhtautumisen muuttuvan ja homman helpottuvan. Jos ei niin toki asialle pitää jotain tehdä. En lähtisi missään nimessä yleistämään niin, että kaikki kilpailijat ovat tyytymättömiä itseensä silloin kun eivät ole kisakireitä. En itse ainakaan allekirjoita tätä väitettä.

 

[Mike]

Mun on pakko tänne kommentoida ja hieman kritisoida, ettei kukaan vain mene peilaamaan itseään Kaisan tekstiin.

Kehoon tulee läskiä kisan jälkeen, so what, niin kuuluukin, ei kukaan voi olettaa, etteikö sitä tulisi ja jos olettaa, niin on jo tyhmä. Rasva on etenkin naiselle elintärkeää ja sen puutos sekoittaa jopa kuukautiskierrotkin. Eli rasvaa ei saa pelätä missään nimessä, sitä kuuluu olla kisan jälkeen kropassa.

Eniten tuossa Kaisan tekstissä häiritsee tuo, että kisaajien pitäisi lukea, miksi? Jos Kaisalla itsellä on ongelmia itsensä kanssa kisan jälkeen, ei se meinaa, että muilla olisi tai muiden pitäisi huolestua jos tervetullutta rasvaa kerääntyy kehoon kisan jälkeen. Älkää tehkö siitä peikkoa itsellenne.

Helga, kyllä se Camukin kerää tervettä rasvaa itseensä. Jos te haluatte olla 24/7 huippukunnossa, niin ainoa tie siihen on hormonien säännöllinen käyttö ja siinä taas ei ole mitään tolkkua.

Helga, vouhottaminen on se virhe, ei siihen pidä ryhtyä. Olen lukenut paljon, miten Kaisakin valmistautui kisoihin(anteeksi jos viittaan Kaisaan), malliesimerkki turhasta vouhottamista. Keskitytään epäolennaiseen eikä prioirisoida asioita dieetillä. Kyllä aikaa riittää jos johonkin, kuten esim jenkkiammattilaisten kyyläämiseen ja kaikkeen säätämiseen. Nekin kalorit, jotka käytetään tuohon turhaan vouhottamiseen, olisi parempi käyttää treeniin. Treenissä kaikki irti ja sitten kotiin lepäämään. Kun katselen vieressä esim Inkerin valmistautumista, niin se on työ - sali - kotiin ja kotona ei paljoa netissä ihmetellä miten mahtava se Lenda Myrray on tai joskos sitä järjestäisi jonkin kisavideokatselmuksen(ei mitään vikaa jos ei ole dieetillä), ei todellakaan, vaan himassa rentoudutaan ja palaudutaan treenistä valmistautuen seuraavaan dieettipäivään iha hissunkissun lueskellen Body lehden sijaan vaikka jotain rentouttavaa kirjaa. Jokainen toki tavallaan, mutta jos tuommoisia post-ongelmia tulee, niin silloin ollaan jo muutoksen tarpeessa. Mainitaan tosin vielä, että jos dieetti olisi tarpeeksi kova ja treenit tarpeeksi kovia, niin sitä intoa ei välttämättä paljoa jää turhaan vouhottamiseen, siitäkin kannattaa hakea sitä perspektiiviä.

Vouhottaminen pois, niin ennen kisaa kuin kisan jälkeen, säästätte päätänne ja kroppaanne.

 

[Faidra]

En oikein ymmärrä, miksi tästä on pitänyt tehdä henkilökohtainen hyökkäys minua tai minun dieettiäni kohtaan. Tai no, itseasiassa oon itse tietty pistäny itteni alttiiksi juuri tuolle. Onhan se ihan ok ampua apinaa joka roikoittaa itseään ketarat ojollaan oksalla julkisesti.

Mike, jos et ole seurannut nuoria naiskisaajia sivusta niin olet ehkä saattanut missata sen, että aika monella se vouhottaminen vaan kuuluu ekaan dieettiin. Ei tietenkään kaikilla, mutta se varmaan riippuukin paljon luonteesta. Mun luonne on tämä: innostun asioista aivan täysillä ja sitten paahdan sata lasissa ja sinkoilen joka suuntaan innostuksesta. Kaikki on uutta ja jännää, miksi siitä ei saisi olla innoissaan? Ei sitä ekan dieetin hohtoa enää kuitenkaan saa myöhemmin takaisin, joten miksi siitä ei saisi nauttia silloin kun se on juuri siinä.

Joku toinen on rauhallinen luonne, tykkää lueskella kirjaa sohvalla omissa oloissaan ja siten viedä ajatukset muualle dieetistä. Mutta me kaikki ei olla samalaisia. Vai?

Omalla kohdallani muiden aktiviteettien parissa puuhastelu nimenomaan vei ajatuksia pois siitä jatkuvasta nälän vatvomisesta, kalorit kun oli lähes koko dieetin todella alhaalla enkä ollut edes töissä, joten aikaa todellakin riitti. Treenit treenattiin kuten valmentaja määräsi, syötiin ne samat parsakaalit ja seitit joka päivä kuten lapussa luki. Jossain vaiheessahan nälkää ei edes enää tuntenut, kun olin niin pitkään ollut ketolla - sitä energiaa vaan piisasi ja käytin sen hyväkseni. Siinä vaiheessa kun en käyttänyt vapaa-aikaa netitipuuhasteluun, tein jotain muuta kuten rakentelin kaikenlaista kotona ja olin muuten aktiivinen. Mä vaan olen sellainen. Jos olen flegmaattinen, on jotain vialla. Nyt tosin on eri juttu, kun on päivätyö. Ei jaksa roikkua iltoja netissä ja huseerata sitä sun tätä... sitä sohva-aikaa ja pään tuulettamista kaipaa nyt ihan eri tavalla (vaikka en ole edes dieetillä).

Aina on tietysti niitä jotka osaavat tehdä paremmin kaikki asiat, mutta minä tein tämän asian näin. En sano että se oli oikein tapa, mutta se oli oma valintani. Valmentajani ei missään vaiheessa sanonut, että pitäisi tehdä toisin - mistä helvetistä olisin edes voinut tietää paremmin. Lopputulos ei tyydyttänyt, joten ensi kerralla osaan olla viisaampi. Monella tavalla.

Syy, miksi ainakin itse järkytyin kisojen jälkeen omasta olomuodostani oli se, että vaikka tiesin että painon on pakko nousta ja rasvaa pitää tulla, en voinut ja halunnut hyväksyä sitä miten nopeasti se paino nousi. Varsinkaan kun en ollut lähellekään sellaista kuntoa missä toivoin edes olevani, ts. rasvaprosentti oli ihan normaalin naisen vastaava, dieettiä nyt vaan sattui olemaan takana se 24 viikkoa. En yksinkertaisesti vaan voinut ymmärtää miksi niin tapahtui. Minulle ainakin tuo artikkeli avasi nimenomaan niitä syitä, sen vuoksi postitin sen tänne. Kuten kirjoitinkin: "ehkä asiaa on helpompi käsitellä kun ymmärtää mitä siellä on taustalla". Jep.

Jos käy lukemassa muiden kisan jälkeisiä pohdintoja vaikkapa treenipäiväkirjaosiolta, saattaa ymmärtää miksi näistä asioista puhuminen mun mielestäni on tärkeää. Nostan hattua niille, joilla ei mitään kisan jälkeistä ahdistusta ole koskaan ollut - varmasti heitäkin on, ja se on hieno asia. Sen toivon itsekin oppivani kun tästä vähän vanhenen ja viisastun.

edit: Aivan pakko vielä kysyä - jos päivässä on tunteja 24, joista 1h menee ruuanlaittoon, yht. 1.5h menee syömiseen, 1h menee aamuaerobiseen ja 1.5h iltatreeniin, etkä käy edes töissä (yhteensä noihin menee siis se 5h päivästä) - niin mihin ihmeeseen ne kaikki muut tunnit sitten PITÄISI käyttää? Jos olen valveilla 15h, niin vielä olisi se 10h käytettävissä JOHONKIN. Minkä vuoksi ei saisi tehdä sitä mistä nauttii? Mike, sulta erityisesti haluaisin tähän vastauksen, koska olet niin moneen otteeseen tyrmännyt mun tapani elää tuolla viime kevään dieetilläni. Itse jotenkin vaan ajattelin, että on parempi tehdä edes jotain ennemmin kuin vaan maata sohvalla päivät ja katsella seiniä. :jahas:

 

[Mike]

Varmasti keskustelu aiheellista on, mutta sitä kun ihminen laumaeläimenä tahtoo löytää samoja asioita itsestään hyvinkin herkästi vaikka niitä ei oikeasti olisi olemassakaan. Ja kun kyse on varsin negatiivisesta jutusta, niin siksi tähän on pakko myös agressiivisemmin ottaa kantaa. "Syndrooma" "Kaikki kisaajat" "Läskiä tulee", kuulostaa aika raflaavalta ja siksi vastauksetkin voivat olla rajumpia.

Et ehkä Kaisa näe sitä itse, mutta sulla oli liikaa vararavintoa koska teit kovan muutoksen ja loppudieetistä sulla oli kisapäivänäkin vielä sitä vararavintoa rasvan muodossa, josta revit sitä energiaa kaikkeen. Jos olisit priorisoinut ja siirtänyt kovan energian suoraan treeniin, niin olisi tulos ollut satavarmaan parempi.

Mutta halua tuoda pointin, että muutos oli todella kova ja kunto oli uskomaton siihen nähden mistä lähdettiin, eikä missään nimessä voi olettaa, että olisit päässyt revittämään kisakireyteen vielä ekalla kerralla.

Loppujen lopuksi et ollut niin nälkiintynyt, että kehosi olisi ottanut kaiken ravinnon ensisijaisesti hyötykäyttöön, vaan vajaaksi jäänyt dieetti varmasti oli omiaan lisäämään nopeaa rasvamäärää kun syöminen aloitetaan.

Seuraavalla dieetillä jos lähtökohta on parempi, ja varmasti tulee olemaan, olet kireämpi kisassa ja varmasti huomaat kun rasvaa ei lopussa enää niin paljoa ole, josta repiä sitä energiaa kaikkeen oheistoimintaan.

Mutta pääpointti tässä ei edes tainnut olla se oheistoiminta, vaan tuo kisan jälkeinen aika ja siinä ollaan kyllä itsekurin kanssa tekemisissä, eli hanat kii ja lenkille jos tahtoo tulla rasvaa liikaa, muutoin ei auta itku mäessä.

Joku toinen on rauhallinen luonne, tykkää lueskella kirjaa sohvalla omissa oloissaan ja siten viedä ajatukset muualle dieetistä. Mutta me kaikki ei olla samalaisia. Vai?

Ei olla ei, ja siksi tässä juuri vastaankin tähän. Oletat aika vahvasti, että kaikilla on jotai probleemaa itsensä kanssa kisan jälkeen. Musta tuntuu, että suurimmat ongelmat ovat kyllä ennen kisaa lähes jokaisella, koska en ole vielä tavannut yhtään kisaajaa, joka ei olisi vähätellyt kuntoaan.

Tommin kommentti tämän kuvaussession kuvista. "Kunto on surkea, suorastaan paska". Se on vähän perspektiivistä kiinni koko homma. Toinen luulee, että treenaa kovaa ja on kovassa kunnossa ja on yrittänyt kaikkensa, toinen taas sanoo tuota kuntoa paskaksi. Se on niin suhteellista.

edit: Aivan pakko vielä kysyä - jos päivässä on tunteja 24, joista 1h menee ruuanlaittoon, yht. 1.5h menee syömiseen, 1h menee aamuaerobiseen ja 1.5h iltatreeniin, etkä käy edes töissä (yhteensä noihin menee siis se 5h päivästä) - niin mihin ihmeeseen ne kaikki muut tunnit sitten PITÄISI käyttää? Jos olen valveilla 15h, niin vielä olisi se 10h käytettävissä JOHONKIN. Minkä vuoksi ei saisi tehdä sitä mistä nauttii? Mike, sulta erityisesti haluaisin tähän vastauksen, koska olet niin moneen otteeseen tyrmännyt mun tapani elää tuolla viime kevään dieetilläni. Itse jotenkin vaan ajattelin, että on parempi tehdä edes jotain ennemmin kuin vaan maata sohvalla päivät ja katsella seiniä. :jahas:

Käy kaksi kertaa päivässä salilla. Näyttäisi olevan energiaa siihen ja aikaakin.
Haluan kritisoida siksi, etteivät aloittelijat katsele ylöspäin sinua, vaan osaavat kyseenalaistaa myös juttusi. Hieman näyttää siltä, että olet asettanut itsesi asemaan, että sulla olisi jotain varaa esittää ko. väitteitä ja opastaa kaikkia kisaajia. Aika kyynisesti sanottu ehkä tämä, mutta en nyt muutenkaan osaa sanoa asiaa, joten nostan sen pöydälle. IMO sulla ei ole pätevyyttä tai näyttöjä, jotta voisit edustaa teksteinesi kaikkia muita.

Ja tämä ei ole vittuilua, eikä tarkoita, että et saisi kirjoittaa. Kirjoituksesi herätti ainakin mut kirjoittamaan, joten jotain on sekin. Eli älä vain käytä korttia "no anteeksi, en sitten kirjoita enää mitään".

 

[camu]

Hei Helga ja muut! Viittasit postissas mun off-kuntoon. Ihan totuuden nimissä, kyllä mun keho aina palautuu kisan jälkeen sellaiseen tilaan missä sen on hyvä olla;) Eli offilla rasvaprosentti on normaalihko eli 20%, joka on fitnesstytölle aika paljon. Lähes joka kisaan oon lähteny n.65 kg painosta, ja siitä n.10 kg veks, eli ideaali olis kyllä max 6-7 kg, niin olis helpompi dietata. Kaikella sillä kokemuksella mitä olen kehoni pistäny kokemaan (lukuisat kisadietit ja treenaus ympärivuoden, lukuunottamatta kisojen jälkeistä lepoa), voin todeta että mun keho ei pysy ympäri vuoden kireenä ilman ylikuntoa näillä eväillä. En sitä edes yritä tavoitella, koska sen kunnon ylläpito syö hiljaa treenitehoja. Jollekin se on luontaisesti helppoa, meitä kun on moneksi. Totta on kuitenkin se, että kehonkoostumukseni on muuttunut radikaalisti sitten alkuaikojen, ja rasva irtoaa helpommin kropasta muutenkin.

Totta on, että siistin peruskondiksen ylläpito on pääkoppaa säästäen ihan perusteltua. Sellanen hyvän olon paino on varmaan jokaisella, tai paremmin ehkä sanottuna hyvän olon kunto; jaksaa treenata, syö vapaasti siistillä suodattimella ja lihakset erottuu kivasti. Näkee päältä että kysymyksessä on urheilija, jos nyt 'body'-urheilijasta puhutaan.

Moni on kokenut nahoissaan, kuinka pitkien raskaiden diettien jälkeen kun keho imee ja varastoi kroppaan energiaa kuin pesusieni kunnes se on yliladattu nestepallo, ei kiva. Oravanpyörä energiatasapainon säätelyssä on valmis. En ole viisaampi ketään neuvomaan, mutta ruuasta ja syömisestä ei kannata tehdä elämää suurempaa asiaa. Mitä enemmän miettii ruokaa, sitä enemmän on nälkä, sama onko se fyysinen vai psyykkinen nälkä, lopputulos on helposti liikasyönti. Sama rytmi ruokailussa ympärivuoden( oli menossa kilpailuun tai ei) , silloin tietää että syö riittävästi kun jaksaa treenata ja kehittyy, tulee kylläiseksi ja nauttii ruoasta. Elämässä on muutakin kun kalorit, myös meillä elämäntapadiettaajilla, eikö?
Jokainen kokee varmasti omakohtaisesti kuitenkin suhteensa kehoon dietin jälkeen, perusluonne varmasti vaikuttaa eniten. Muistan aina ekan kisan jälkeen kuinka turhauttavaa oli 7 kg painon nousu päivässä, ja sitä itkettiin ja stressattiin lisää. Turhautuneena kasvaa hälläväliä-tunne ja kaikki padot sortuvat.
Mun perusluonne on kuitenkin pelastanut mut syömishäiriöiltä, jos nyt ei kisojen jälkeistä vuorokauden bingausta lasketa. Maalaistyttönä sovellan maalaisjärkeä, en hifistele, laske nomogrammeja tai taulukoita. Toisille se sopii, mulla on oma tapa tehdä tätä juttua ja pidän siitä.

 

[Jonna1983]

Tässä threadissa on paljon hyvää asiaa ainakin näin ensimmäistä kisadieettiä vetävän kannalta. Kaikki em. asiat mietityttää ja paljon. Haluaisin todellakin, että dieetin jälkeinen elämä olisi juuri sellaista kuin Camu mainitsi, fiksua elämistä oikeanlaisilla ruokailutottumuksilla ja kunnon treenillä ja ennen kaikkea ilman stressaamista em. asioista. Itelleni pääasia kisojen jälkeen on se, että keho palautuu täysin tästä koettelemuksesta ja treenit alkaisi kulkea entiseen malliin ja tietysti mielellään paremminkin :D

Ensimmäisenä aion kiinnittää huomiota juuri ruokavalioon ja ennen kaikkea haluaisin pystyä syömään puhtaasti enemmän kuin ennen dieettiä. Suunnitelmissa on, että ruokavalio pysyy suuremmilta osin samanlaisena kuin dieetillä, mutta määrät ovat vain huomattavasti suurempia. Myös treeniohjelmaan tulee muutoksia. Tiedän, että painon nousu varmasti ahdistaa alussa, mutta täytyy vain ymmärtää se tosi asia, että tulokset ei nouse ja lihas ei kasva ilman riittävän suurta kalorimäärää. Ja tällöin myös rasvaa tulee lisää, so what? Tässä lajissahan kroppa on vain työväline, kuten Mähösen Aki viime leirillä totesikin.

Niin ja mitä tuohon ensimmäisen dieetin vouhotukseen tulee niin itselläni 4 ensimmäistä viikkoa oli melkoista vouhotusta. Kaikki oli silloin uutta, jännää ja mielenkiintoista. Nyt tähän hommaan on jo niin tottunut etten jaksa enää vouhottaa. Käyn aamulla tekemässä aerobisen, menen kotiin ja syön, jonka jälkeen rentoudun pari tuntia ihan sohvalla köllien ja lueskellen. Illalla treeni, iltaruoka ja lisää rentoutumista jonka jälkeen yöksi töihin. Tää on mun rytmi. Mulle rentoutuminen on juuri Miken mainitsemaa kirjojen lueskelua ja leffojen katselua oman murun kainalossa. En yksinkertaisesta jaksa enkä halua kuluttaa energiaani muuhun. Toisille sopii joku toinen tyyli, mulle tämä.

Näillä ajatuksilla ja fiiliksillä mennään. Toivottavasti saan pidettyä niistä kiinni myös kisojen jälkeen. Ja saanhan minä, koska tahdonvoima ja itsekuri ei tästä tytöstä ihan heti lopu :D

 

[Helga]

Niin, Mike, tuo vouhottaminen oli vähän väärä ilmaisu :D Lähinnä hain sitä, että kun pitkään tähtää tiettyyn asiaan ja sen asian saavuttaa, niin tulee hetkellinen tyhjyys. Mitäs seuraavaksi? Tietenkin kun dieetin aikana elämässä on paljon muutakin, tuo tyhjyys täyttyy automaattisesti paitsi niillä asioilla niin myös monilla sellaisilla asioilla, joita ei dieetillä ehtinyt/jaksanut tehdä.

En, Camu, tarkoittanutkaan, että olet 24/7 yyberkireässä kunnossa vaan nimenomaan terveen, kauniin ja urheilullisen näköinen! Kuten myös Krishin Marjo, Korhosen Satu ja moni muu. Jokaisesta edellä mainitusta naisesta huokuu , että he ovat urheilijoita ja suhtautuvat itseensä urheilijoina ja kohtelevat kroppaansa myös siten. Ei urheilija tule toimeen ja kehity millään höttöruualla. Eikä ilman tuollaista henkistä balanssia tätä lajia jaksaisi kovin pitkään.

Ja se balanssi löytyy ajan myötä, erehtymisen ja onnistumisen kautta. Ei tämä post-competition syndrome ole ainoastaan joidenkin "itseensä tyytymättömien fitnesstypyjen" ongelma, ihan samoja fiiliksiä olen kuullut muutamilta SM-tason kehonrakentajaltakin.

Ja mitä tulee Faidraan ja Miken hyökkäykseen häntä kohtaan.. Faidra on minusta tuonut lajia hienosti esille, nostanut vaikeistakin asioista niinkuin tästä kissan pöydälle. Eihän näistä asioista jutella esim. liiton leireillä. Kaikkihan osaavat dieetata, ei se ole mitään ydinfysiikkaa. Kaikkein suurin haaste on hallita se oma pääkoppa. Sitä vartenhan moni turvautuukin valmentajaan, jolta saa uskoa ja tukea kun se itseltä meinaaa loppua.

 

[Inkeri]

.. Lähinnä hain sitä, että kun pitkään tähtää tiettyyn asiaan ja sen asian saavuttaa, niin tulee hetkellinen tyhjyys. Mitäs seuraavaksi? Tietenkin kun dieetin aikana elämässä on paljon muutakin, tuo tyhjyys täyttyy automaattisesti paitsi niillä asioilla niin myös monilla sellaisilla asioilla, joita ei dieetillä ehtinyt/jaksanut tehdä.
...

Tästä aiheesta paljon puhutaan, ja varmasti monet käyvät läpi jonkinlaisen prosessin kisanjälkeiseen elämään palatessa. Toisilla se ottaa enemmän voimille kuin toisilla ja sitäkin taitoa voi harjoitella.
Kuten edelläkin kirjoitettu, silloin kun dieetti on mahdollisimman lähellä normaalia arkea eikä mikään erillinen suuri juttu, siitä palautuukin ehkä helpommin.

Kun miettii omaa taustaa, niin nimenomaan dieetin jälkeinen aika on kehityksen kannalta ollut sitä hedelmällisintä aikaa ja keho tuntuu reagoivan tosi herkästi ja hyvin mm. treeniin ja ravintoon sekä ylipäätään kaikkiin muutoksiin sillä rintamalla. Kovat treenit ja kovempaan treenaamiseen pyrkiminen motivoi enemmän kuin mikään muu tässä lajissa.
Mä nään kisanjälkeisen ajan positiivisena ja hyvänä juttuna.. Keho tuntuu aina entistä vahvemmalta kisadieetin jälkeen, energiaa on laittaa siihen treeniin ja myös niihin muihin asioihin mihin hetkeä aikaisemmin ei sitä aikaa ollut. Lisäksi tieto siitä, että on vetänyt itsensä koville ja ylittänyt psyykkisiä ja fyysisiä "esteitä" kisaan valmistautuessa - oli lopputulos sijoittumisen kannalta mikä tahansa- antaa aika hyvät fiilikset pitkäksi aikaa.

 

[Mike]

Ja mitä tulee Faidraan ja Miken hyökkäykseen häntä kohtaan.. Faidra on minusta tuonut lajia hienosti esille, nostanut vaikeistakin asioista niinkuin tästä kissan pöydälle. Eihän näistä asioista jutella esim. liiton leireillä. Kaikkihan osaavat dieetata, ei se ole mitään ydinfysiikkaa. Kaikkein suurin haaste on hallita se oma pääkoppa. Sitä vartenhan moni turvautuukin valmentajaan, jolta saa uskoa ja tukea kun se itseltä meinaaa loppua.

No pakkohan jonkun on sanoa jotain edes. Kaisalla on jotenkin nurinkurisesti nyt tuo homma, koska kun teimme Nyyssölän kanssa Road to GP kuvaproggista, niin Kaisa kommentoi sinne, että miksi on niin synkkää, dieettaaminenhan on kivaa ja mukavaa.

Eli Kaisalla on dieetillä tosi kivaa, kun oikeassa dieetissä lopussa ei todellakaan ole kivaa ja taas kun pitäisi olla kivaa kisan jälkeen kuten monilla onkin, niin Kaisalla on silloin pahinta aikaa. Jossain nyt mättää.

Mun pointti on se, että Kaisa on jo senverran tunnettu lajin parissa, että hänen sanomisiaan voi joku nuori aloittelija seurata ja nyt hullunkiilto silmissä kelaa onko hänellä itselläänkin se kauhea syndrooma kun sillä Kaisallakin on. Kyseenalaistakaa!

 

[Faidra]

Kolme asiaa:

1. Toivon, ettei kukaan oleta minun pitävän itseäni jonain malliesimerkkinä kuinka nämä kisa- ja offseasonasiat pitäisi hoitaa. En ole sitä enkä mielestäni ole ikinä sanonut, että tiedän miten kaikkien pitäisi dieetata tai pitää hyvää kuntoa yllä offilla. Olen tuonut mielestäni viestissäni esille sen, että nämä asiat mietityttävät minua itseäni ja sen vuoksi _haluaisin_ uskoa, etten ole ainoa.

2. Tiesin, ettei kuntoni ollut riittävä ekoihin kisoihin, tämän olen kirjoittanut jo aiemmin. Sitä en ymmärrä, miten vuosikaudet treenannut kehonrakentajamies liittyy tähän asiaan nyt millään tavalla, oli tyytyväinen kuntoonsa tai ei. Miten vastaavaa kisaajaa voi edes verrata naturaaliin, 2v. treenanneeseen body fitness noviisikisaajaan jolla ei yksinkertaisesti edes ole käsitystä mitä vastaavaan kireyteen pääseminen näillä eväillä vaatii? Kuten kirjoitin aiemmin, luotin valmentajaani ja hänen ammattitaitoonsa. Koska kokemusta ei ollut, tein vain mitä valmentaja käski tekemään. Mitä olisin voinut tehdä enemmän? Valmentaja mm. sanoi, ettei kaksi salitreeniä päivässä minun kohdallani ole ylirasitustaipumuksen vuoksi hyvä idea. Mielestäni tässä kyseenalaistetaan nyt samalla valmentajani ammattitaito.

3. Postitin tuon ensimmäisen postin, koska löysin siitä vastauksen kysymykseeni MIKSI. Miken viestissä tuli myös hyvin esille se, että kun kunto ei ole superkireä valmiiksi, varastoi keho sen jälkeen helpommin rasvaa. Nämä asiat oli niitä miksi halusin jakaa tämän saman tiedon muiden kanssa, jotta ne, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa, saavat tietää myös. Tiedän etten ole yksin, muut eivät vaan sano mitään ääneen. Se on liian noloa ja henkilökohtaista. Mutta tässä on teille se hyvä ampuma-apina, mitä sitä lopettaa ku on kerran jo aloittanut.

Hehe, näen vaan sieluni silmin miten siellä joidenkin näyttöjen takana juhlitaan että JIIHAA, vihdoinkin tuo ärsyttävä yliaktiivi saa paskaa niskaan! :D Jepa, ihan oikein sille!

 

[Faidra]

Ja vähän lisää puheripulia. Mun on ihan pakko puolustella sitä, minkä vuoksi kirjoitan usein niin avoimesti niistä asioista jotka mun mieltä askarruttaa. En halua tässäKÄÄN korostaa että se olisi mitenkään merkityksellistä, että minä teen niin, vaan haluan että JOKU tekee niin. Ja kun muut ei tee niin pakko kai se on itse.

Syy on se, että näistä asioista puhutaan aina, jatkuvasti, koko ajan kilpailijoiden kesken kun jossain päästään istumaan rauhassa ja höpöttämään vaan. AINA kisojen jälkeen, niiden välissä, dieetillä, milloin tahansa kun kisaajat tai kisaamisesta haaveilevat juttelevat yhtään pidempään keskenään. Oli SM-kärkikisaaja tai noviisisarjan löysä ysi kuten itse olin. Näistä ei puhuta leireillä tai keskustella palstoilla, koska ne ovat henkilökohtaisia ja vaikeita asioita. Yksinkertaisesti ne ovat noloja asioita. Kukaan ei halua mielellään näyttää, että on "heikko". Tai että kokee asioita vaikeina, joiden ikäänkuin kuuluisi olla helppoja. Mutta satun nyt vaan nimenomaan näiden lukemattomien keskustelujen perusteella tietämään, etten todellakaan ole ainoa joka näitä miettii. Ok, en mä nyt ole mitään laajaa tutkimusta asiasta tehnyt, mutta ehkä ne kisaajaystävät riittävät tutkimusaineistona joita mulla on.

Tuon ekan viestin postasin mm. sen päätteeksi kun olin jutellut pari tuntia erän kisaavan ystävän kanssa ja kuunnellut valitusta läskeistä reisistä ja siitä, miten sitä olikaan niin sokea, että se syksyllä kisojen jälkeen tullut paino ei nyt sitten ollutkaan nestettä. Siksi ehkä hiukan kärkevä kirjoitusasu (ja kritiikki todellakin ihan aiheellista). ;) Ja siis - ihan samoja asioita valitan itsekin. Vielä... mutta uskon, että se tasaantuu, kun ikää tulee lisää, treenivuosia ja kokemusta karttuu.

Totta helvetissä pitää AINA kyseenalaistaa. Mun mielestä valmentajaakin pitää kyseenalaistaa. Saati sitten että uskoisi sokeasti vaan siihen mitä jossain netissä kirjoitetaan.

 

[Mike]

No mutta Kaisuli, kun sun pitää ymmärtää, että se on defaultti ja normaali tila, että sitä rasvaa tulee. Voi kuinka paljon kauniimpi sinäkin olet offilla, kuten mun mielestä kaikki kisaajat(paitsi miehet, ne nyt on rumia aina, paitsi Colin Farrell). Noi tommoiset lihomis/laihtumisjutut on sanahelinää kun kuitenkin tiedetään omassa mielessä, että kisakuntoon on aina matkaa se alle 6kk.

Ja tämä keskustelu varmasti meni sitten mihinpäin tahansa, antaa aihetta miettiä, mutta haluaisin ennemmin, että mimmit hakisivat syitä hyväksyä itsensä, on meinaan oikeasti lihavia, joilla ei riitä päässä paukut edes dieettiin alle 120kg painoon. Teillä fitnesstypyköillä on pienet murheet kun teillä kaikilla on aseet pudottaa se paino todella radikaalilla vaudilla ja ihan koska tahansa.

Vain elokuvissa ollaan aina kisakunnossa, oikeassa elämässä vain ripaus on ja hekin ammatin takia. Se on ihan sama minkälainen possu on jos itsensä hyväksyy ja tietää, että 6kk päässä on kisakunto, tämä toki sillä ehdolla, ettei olla epäterveellisen lihavia. Ja Kaisahan nyt jumalauta ei millään mittarilla voi olla lihava, joten on silkkaa hulluutta itseänsä soimata pienestä rasvakertymästä offilla kun silloin ei ole tarkoitus edes olla kireänä.

 

[Faidra]

No, tuon saman kun saisi sekä liiton että valmentajat sanomaan ääneen niin sittenhän varmaan monen oisikin helpompi hyväksyä asia. Jos liitosta annetaan neuvo, että paino saisi nousta max. 10% kisapainosta, ja valmentajat antaa painorajan jonka yli paino ei saa nousta, niin kyllä ainakin monella minun tuntemallani naisella antaa jo aihetta ahdistukseen. Ja ylipäätään... naisella se 15kg heilahdus on kuitenkin helposti neljäsosa kehonpainosta - kuinka terveellistä sellainen jojoilu on pitkällä tähtäimellä? Toistaiseksi en tunne ketään (paitsi ehtä tiedän yhden - Inkerin?) jolle nämä painoasiat ei aiheuta edes jonkin sortin ahdistusta kisojen jälkeen tai offilla...

Mun mielestä on tärkeää ymmärtää MIKSI, vasta sen jälkeen on helpompi hyväksyä asia. Kun tietää, että siksi, eikä tarvii luulla olevansa epänormaali ja epäonnistunut.

 

[Mike]

Mun on nyt ihan tolkuttoman vaikea ymmärtää sua. Jos se painonnousu aiheuttaa jotain ahdistusta, niin miksi et vain syö niin, ettei se paino nouse niin rajusti? Ei kai se nyt herraisä niin ole, että sulle pitää sanoa ennenkuin itse ymmärrät himmata sapuskaa?

Painon muuttuminen kisan jälkeen ei ole mitään jojoilua, vaan se on palautumista normaalitilaan, jojoilua olisi vetää se ylös jonka jälkeen nopeaan alas ja taas nopeaan ylös. Nyt sykli on todella pitkä.

Mä en vain suostu nyt uskomaan että muilla olisi noin isoa probleemaa asiasta, en sitten niin millään.

Mutta siitä olen varma, että sulla ei ole kaikki resurssit käytössä, ei henkisesti eikä fyysisesti. Ota uusi lähestymistapa ja panosta lajiin kunnolla. Mä en voi välttyä ajatukselta, että dieetti on vedetty vähän lepsusti treenien osalta ja se oheistoiminta on ollut mielenkiintoisempaa. Voin vakuuttaa Kaisa, että jos vedät sata lasissa ja otat ne kaikki resurssit käyttöön, niin sua ei voisi vähempää kiinnostaa enää vouhottaa ylimääräistä kun ei sulla ole siihen energiaa. Samoin musta tuntuu, että lepsuilet myös dieetin jälkeen sen syömisen kanssa. Ota siinäkin ne henkiset paukut käyttöön ja itseäsi niskasta kiinni ajoissa jos kerran ahdistusta ilmenee. Syytä ahdistukseen on vaikea ulkomuodosta hakea, koska se ei todellakaan ole mun mielestä epäedullinen, se on naisellisen pyöreä positiivisessa mielessä ja hyvin terve lähtökohta seuraavaa dieettiä ajatellen.

 

[Faidra]

Jatketaan sitten henkilökohtaisella linjalla, kun kerta sinne taas mentiin. Toivottavasti samalla kaikki muutkin joilla on tähän asiaan sanansa sanottavana, tulevat nyt kerralla neuvomaan niin viisastun huimasti seuraavaa dieettiä varten.

...miksi et vain syö niin, ettei se paino nouse niin rajusti?

Koska tämä tarkoittaisi minulle kalorien pitämistä alle 2000kcal rajoilla, mikä ei mielestäni ole "normaalia" paljon urheilevalle naiselle. Ja sen vuoksi, että jokaisen dieetin jälkeen olen saanut eteeni paperin jonka kalorimäärä on ylittänyt tuon rajan reilusti, sitä noudattamalla paino on noussut.

Mä en voi välttyä ajatukselta, että dieetti on vedetty vähän lepsusti treenien osalta ja se oheistoiminta on ollut mielenkiintoisempaa.

Sinä voit ajatella ihan mitä haluat. Mulle itselleni on tärkeintä että minä ja ne, jotka on mulle läheisiä, tietävät miten asia on. AINA voi parantaa, en ikinä lähtis kieltämään sitä, mutta sillä hetkellä en osannut käyttää voimavarojani sen järkevämmin enkä osannut treenata sen kovemmin. Mä olen pitkään olettanut, että sillon treenataan kovaa kun kaikki sarjat päättyy failureen ja kun lenkiltä tullaan tutisevin jaloin spurttien ja loikkien jälkeen. On varmasti niitä jotka osaavat kahden vuoden treenin jälkeen tehdä kaiken paremmin, mutta minä nyt en vaan ole osannut. Kuten sanoin, muut voi ajatella ihan mitä lystäävät. Tiedän itse missä olen mennyt vikaan. Tämä väittely nyt vaan on mennyt siihen että on ihan sama mitä sanon, koska joku muu on aina oikeassa ja tietää paremmin. En viitsi tämän viestin jälkeen enää vastata tänne, mutta jääkööt mun puolesta tämä threadi tänne hyväksi esimerkiksi siitä miksi ei kannata olla avoin näistä asioista, jos on yhtään herkempi ihminen.

Voin vakuuttaa Kaisa, että jos vedät sata lasissa ja otat ne kaikki resurssit käyttöön, niin sua ei voisi vähempää kiinnostaa enää vouhottaa ylimääräistä kun ei sulla ole siihen energiaa.

En oikeasti ymmärrä, millä energialla normaalisti ihmiset käy töissä, jos energiaa ei treenien jälkeen dieetillä ole yhtään mihinkään. Minulla ei ollut töitä, oli ainoastaan oheistoimintaa ja dieetti.

Nyt kun olen päivätöissä, ei energiaa siihen ylimääräiseen tahdo olla millään, edes treenikaudella. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Jos vapaa-aikaa ennen oli 10h päivässä ja nyt max 1h, niin luulisin jokaisen ihmisen ymmärtävän, että ero on melkoinen. Oli dieetillä tai ei.

Ehkä muut yksinkertaisesti ovat terveempiä kuin minä. Tai ehkä muut eivät vaan puhu asiasta koska eivät halua tulla teilatuksi tällä tavalla. Who knows.

Samoin musta tuntuu, että lepsuilet myös dieetin jälkeen sen syömisen kanssa. Ota siinäkin ne henkiset paukut käyttöön ja itseäsi niskasta kiinni ajoissa jos kerran ahdistusta ilmenee.

Varmasti näin olikin ensimmäisen kisan jälkeen. Toisen kisan jälkeen olin fiksumpi ja muutaman vapaapäivän jälkeen kirjasin syömiset ylös siksi, että ymmärtäisin kehoani paremmin. Nyt on sitten lokit sieltä lokakuulta asti joten tiedän kyllä mitä olen syönyt. Tulos: 7kg ensimmäisellä viikolla, 7kg seuraavan seitsemän viikon aikana. Mutta turhaan alan näitä asioita täällä puimaan, niistä on kyllä keskusteltu valmentajan kanssa jo moneen otteeseen ja mielestäni se on mun asiani kenen kanssa niitä jaan. Painonnousu pysähtyi siihen, kun kalorit tiputettiin takaisin 1800:aan treenimäärän ollessa 7-8h viikossa. Siellä ne molemmat ovat sitten alkuvuodesta tähän saakka olleetkin.

Takuulla treenissä on parantamista ja aina varmasti syömisessäkin. Haluan oppia treenaamaan kovempaa, järkevämmin ja oppia löytämään tiukemmin sen mind/muscle-connectionin. Mulle tämän on hidas oppimisprosessi, jossa ajan kanssa opin tuntemaan itseäni ja kehoani paremmin. Ehkä mun kohdallani on mennyt vaan muita pidempään siinä, että pystyn hyväksymään asian ja ymmärtämään lajin kivat ja ei niin kivat puolet, sekä käsittelemään niitä enemmän järjellä kuin tunteella. Tai ehkä vaan kisasin liian nopeasti ja vääränlaisella aikataululla, kun en itse osannut valita järkevämmin eikä kukaan muukaan sanonut, ettei kannattasi lähteä kisoihin.

Mä en vain suostu nyt uskomaan että muilla olisi noin isoa probleemaa asiasta, en sitten niin millään.

Ehkä ei sitten ole. Mutta on kuitenkin lohduttavaa tietää, että +40-vuotiaat naisetkin kirjaimellisesti itkevät kunnon muuttuessa omaan silmään pullamössöksi ja on jopa niitä, joille kisojen jälkeen lääkäri määrää masennuslääkkeet. Se helpottaa ymmärtämään ja uskomaan, että ehkäpä naisille ulkonäköasiat ja psyykkinen/fyysinen tasapaino yksinkertaisesti ovat herkempiä juttuja kuin miehille.

Mun kohdaltani, over and out. :piis: Jos haluaa fleimata tai kirjoittaa niin privaboksi ottaa vastaan.

 

[Inkeri]

No, tuon saman kun saisi sekä liiton että valmentajat sanomaan ääneen niin sittenhän varmaan monen oisikin helpompi hyväksyä asia. Jos liitosta annetaan neuvo, että paino saisi nousta max. 10% kisapainosta, ja valmentajat antaa painorajan jonka yli paino ei saa nousta, niin kyllä ainakin monella minun tuntemallani naisella antaa jo aihetta ahdistukseen. Ja ylipäätään... naisella se 15kg heilahdus on kuitenkin helposti neljäsosa kehonpainosta - kuinka terveellistä sellainen jojoilu on pitkällä tähtäimellä?

Tämän vuoksi varmasti annetaankin noita painorajoja, koska mieletöntä painonpudotusta yksiä kisoja varten ei nähdä terveellisenä. Painonhallinta kilpailukauden ulkopuolella on järkevää, sitä ei kai kukaan kiellä, mutta saavutetaanko tavoitteet lietsomalla paniikkia ja ahdistusta "kilpailun jälkeisestä pullahtamisesta" itselle + kaikille muille esim. kilpailu-uraansa aloitteleville nuorille urheilijoille, joilla saattaa olla omasta takaa terve suhtautuminen kehoonsa ja ulkonäköönsä?
Eikö tavoitteita kannattaisi suunnitella pitemmälle kuin yksiä kisoja varten, jolloin kaikki kaudet ovat yhtä tärkeitä ja voidaan nauttia treenaamisesta ympäri vuoden?
Monissa kirjoituksissa ja puheissa näihin lajeihin liittyen, kaikki huomio on viety treenaamisesta -pääasiasta- muualle kuten vaakalukemiin ja epärealistisiin odotuksiin omasta ulkonäöstä (jonka pitäisi olla vain se seuraus pääasiasta eli kovasta treenaamisesta/ urheilusta). En tiedä mut tuntuu ettei nähdä metsää puilta. Tai sit mä en nää.

Toistaiseksi en tunne ketään (paitsi ehtä tiedän yhden - Inkerin?) jolle nämä painoasiat ei aiheuta edes jonkin sortin ahdistusta kisojen jälkeen tai offilla...

No, mä tunnen montakin ihmistä lajin parista, joilla ei ainakaan tämänhetkisessä elämänsä vaiheessa ole ahdistusta painonhallinnasta..mutta tottahan se vaatii opettelua ja itsetutkiskelua. Pitää olla selvät sävelet. Kyllä mäkin välillä ahdistun, mutta sitten onkin aika siirtyä sanoista tekoihin ja pistää monoa toisen eteen jos ongelma on todellakin painossa (olen vaan huomannut, että syyt ahdistukseen on ainakin itsellä yleensä ihan muissa asioissa elämässä).
Asenteestahan on paljon kiinni ja kuten Helga aikaisemmassa postissaan totesi, korvienvälistä.

Toinen juttu on, että kun lihasmassaa tulee lisää (hitaasti ,mutta tulee kuitenkin) niin ehkäpä se rasva siinä kehon päällä ei herätä niin ahdistusta, koska ulkoinen habitus säilyy lihaksikkaana vaikka ei olisikaan kisakireänä. En itse tunne itseäni kovin puoleensavetäväksi viimeisinä aikoina ennen kisoja,pelkästään väsyneeksi ja liian laihaksi, mutta jälkeenpäin taas fiilikset nousevat ja tämä kuuluisa bodyimage samoin.

Mun mielestä on tärkeää ymmärtää MIKSI, vasta sen jälkeen on helpompi hyväksyä asia. Kun tietää, että siksi, eikä tarvii luulla olevansa epänormaali ja epäonnistunut.

Asian vierestä vähän ..epäonnistumiset on muuten tarpeen ja niiden hyväksyminen. Kaikki epäonnistuvat joskus ja se kuuluu elämään. Ei kai kukaan ammattilainenkaan ole aina pelkkien onnistumisten kautta kehittynyt siihen pisteeseen missä tällä hetkellä on. Ulospäin kaikki näyttää aina niin erilaiselta että vaikea edes kuvitella mitä moni huippukilpailija on käynyt läpi.

Jos omana esikuvanaan pitää juurikin esim. jotakin jenkkiammattilaista ja vertaa itseään ja omaa fysiikkaansa tähän, niin varmasti epäonnistumisen ja masennuksen tunteet ovatkin jatkuvasti pinnassa.

On oikeasti hienoa, että joku uskaltaa sanoa ääneen ja herättää keskustelua vaikeista ja ongelmallisistakin aiheista lajiin liittyen ja nostaa kissaa aina pöydälle pelkäämättä henkilökohtaista teilausta.

Eri asia on sitten se, että kun nämä samat aiheet toistuvat thredista/postista toiseen pitkin vuotta, niin ainakin mulle tulee mieleen, että onpa oikeasti surullista jos ei voida hyväksyä omaa fysiikkaa kilpailukauden ulkopuolella ja henkinen hyvinvointi, mieliala, riippuu rasvaprosentista tms. Näin se ei vaan saisi olla.

 

[Aivi]

Tunnustan päästäneeni suustani useinkin lausahduksen "kyllä se paino vaan niin helposti kisojen jälkeen nousee". Tietysti sen pitääkin, mutta kun tai jos se tapahtuu nopeasti se harmittaa. Paras olisi jos paino nousisi kisojen jälkeen hitaasti, kuten se on laskenutkin, sopeutuminen olisi helpompaa.

Ensimmäisten kisojeni jälkeen paino nousi aika nopeasti. Vaikka pidin syömiset suht siisteinä (kerran viikossa pitämääni mässypäivää lukuunottamatta ;)) Hormoonitoiminta oli sekaisin jne. Mutta siitä toivuttiin. Tokalla kerralla olin fiksumpi. Unohdin "kerran viikossa mässyä kitaan"-päivän ja herkuttelin tosi kohtuullisesti. Nostin kaloreita asteittain ja pidin mukana aerobiset. Sillä tämän "kurinalaisen" elämäntavan noudattaminen ei lopu mielestäni kisoihin Paino pysyi siis pitkään alhaalla kisojen jälkeen, vaikka söin enemmän, kuin dietillä. Vasta noin 6kk myöhemmin painoni olisi sama kuin ennen diettiä. Huomasin, että tämä "metodi" sopii minulle niin henkisesti kuin fyysisestikin.Itse en koe ongelmaksi jatkaa puhdasta rytmitettyä syömistä kisojenkin jälkeen. Toki päivä pari on kiva herkutella, mutta jätän sen siihen. Ne herkut ei lopu maailmasta ;) Joten muistan aina kohtuuden.

Tämä nyt on mutta täytyy kommentoida, kun Kaisan ruokavalio on nostettu esille. Olen lukenut treenipäiväkirjaasi ja minua tosiaan ihmetyttää miten niin vähällä syömisellä ja isolla treenimäärällä painonnousu on ongelma? Mahtaakohan aineenvaihduntasi olla sekaisin? Mitä jos vaan pikku hiljaa lisäisit syömistä? Tuskin loputtomiin paisut kuin pullataikina. Itse olen saanut aineenvaihduntaani paremmaksi. Jossain vaiheessa painonousu pelotti. Mutta nyt tavoitteeni on hiljalleen hilata kaloreita ylös päin. Tiedän kyllä, että paino tosiaan voi nousta "helposti" ja vaikka laskelmien mukaan söisi alle kulutuksen. Kuulostaa vaan hullulta, että jos treenaa kerran kaksi päivässä niin saisi syödä alle 2000kcl.

Monestihan tuolla "mitä söit tänään/eilen"-ketjussakin on todettu, että rohkeasti lisää vain sapuskaa, niin kone käynnistyy :D