- Liittynyt
- 20.5.2003
- Viestejä
- 1 589
Metal is back! Killswitch Engagen uus albumi The End Of Heartache mättää tuttuun ja turvalliseen tapaan ihan TÖRKEEN LUJAA. Jokainen itseään kunnioittava metalleri tsekkaa levyn niinku olis jo!
Ilo oli huomata ettei musiikki ole Howard Jonesin myötä muuttunut juuri minnekkään, päin vastoin, vanhaa takuuvarmaa kaavaa ollaan paranneltu, hienosäädetty ja kulmia hiottu ja viimeistelty. Silti on pakko miettiä miltä se kaikki kuulostaisi Jesse Leachin mättämänä. Varmaankin melko samalta, Jones vetää ihan Leachin tyylisesti kaikki biisit eikä eroja juurikaan ole. Johtunee siitä että bändissä on sellainenkin nero kuin A. Dutkiewitz joka osaa kaiken ja pääasiassa vastaa itse musiikista. Tämä ehkä erottaa juuri heidät muista bändeistä - ne tekee vaan yksinkertasesti hyvää musiikkia ja hyviä biisejä kun muut ei taas osaa! Tosin Howard on tiettyjä juttuja tuonut mukaan uusina. Hänhän on tunnettu myös Blood Has Been Shedistä eli ne uudet asiat on tullut luonnollisesti mukaan kun kyseessä on niin vahva ja kokenut tekijä mikkihommissa. Bändin tunnistettavin ominaisuus/tyyli käy varmasti esiin When Darkness Falls -biisistä.
Kaikillahan on jo levyhyllyssä ne 2 aiempaa plattaa? Selviö homma.
Matkustakaa Mexicoon äkkiä ja kuunnelkaa läpi, ette kadu.

Asennetta.