Niin tosiaan Irak hyökkäsi Iraniin koska koki maan olevan heikko heti vuoden -79 vallankumouksen jälkeen, ja kun Iran oli pysäyttänyt hyökkäyksen ja laukaissut vastahyökkäyksen takaisin Irakin puolelle, niin länsivallat puuttuivat peliin eivätkä antaneet Irakin hävitä ja alkoivat toimittamaa heille aseita. Tässä vaiheessa Saddam ehdotti rauhaa, muttei se käynyt Khomeneille, joka halusi kostaa Irakille. Yksi syy oli, että Khomenei oli muutamaa vuotta aiemmin ennen Iranin islamilaista vallankumousta ollut Irakissa maanpaossa, mutta vuonna -78 Irak päätti karkoittaa Khomenein palveluksena Iranin sen hetkiselle hallitukselle Saddamia vastaan olleen salamurhajuonen paljastamisesta. Toinen syy miksei sotaa haluttu lopettaa oli, että Khomenei ja muu Iranin johto halusi pitää huomion kiinnitettynä sotaan, niin ettei kansalaiset huomaisia maan sisäisiä ongelmia.
Joka tapauksessa sota olisi ollut ohi maksimissaan parissa vuodessa jollei molemmille maille olisi toimitettu aseita ulkovaltojen puolesta.
Molemmille puolille aseita toimittivat (Antaa poikien sotia niin pitkään kunhan saadaan aseista öljyä tilalle):
USA
Kiina
Yugoslavia
Saddamille aseita toimittivat lisäksi:
UK
Saudi-Arabia (Tämäkin aika hauska, koska he vihasivat suunnattomasti Saddamia. Vihasivat vaan Irania enemmän :D )
Neuvostoliitto
Ranska
Kuwait
Italia
Saksa
Egypti
Jordania
Singapore
Iranille:
Pohjois-Korea
Israel (tää on myös aika hyvä kun miettii tilannetta nyt)
Iranin kansa oli tuolloin ja on edelleen sitä mieltä, että tuo sota oli aivan turha ja älytön. Maan johdossa oli tuolloin ja on edelleen täysiä sekopäitä. Suurin osa kansasta, myös ne jotka -79 taistelivat vallankumouksen puolesta ovat kääntyneet nykyään hallintoa vastaan. Ongelmana on vaan että maa on niin tiukassa poliisin, tai paremmin sanottuna uskonnollisen "kansan"armeijan Basijien hallussa, ettei muutosta pystytä enää tekemään. Tää ei ole mitään mutu-tuntumaa vaan faktojaa, mitä olen tässä viimeisen neljän viime vuoden aikana oppinut ollessani iranilaisen naisen kanssa yhdessä, juttelemalla hänen ystäviensä ja perheensä kanssa asiasta, sekä tänä vuonna käymällä myös maassa.
En jaksa koko iltaani käyttää arabien ja iranilaisten eroavaisuuksista (niitä kyllä riittäisi) Mikelle luennoimaan, koska en usko että kenenkään randomi tyypin kirjoittelu internetissä poistaa kenenkään ennakkoluuloja. Sanotaan nyt kummiskin yksi esimerkki: Viime aikojen arabialaisten kansannousuissa ei poliiseilla ole ollut ongelmia ampua omia maanmiehiään kun hallinto niin haluaa. Iranissa maan johto joutui palkkaa Hizbollahista taistelijoita ampumaan mielenosoittajia, koska maan omat poliisit eivät halunneet sitä tehdä.
Sitten lopuksi vielä tuosta topikin uutisesta lisää. Tuossa artikkelissa nyt ei faktat ihan kohdillaan ole, mutta on se silti aika naiivi olettaa ettei Kiina ja Venäjä valmistuisi tahoillaan siihen, että kohta soditaan Iranissa. Vaikkei Iranin ja Kiinan kauppa ole virallisesti kuin jotain 30Mrd dollaria (toki epävirallisesti asetoimitukset tullee tuohon lisäksi), niin kuten Dammann tuossa mainitsi se joka kontrolloi Irania kontrolloi Hormuzin salmea ja käytännössä maailman öljykauppaa. Pitää myös muistaa, että Iran on maailman kolmanneksi öljyrikkain maa, muttei tällä hetkellä edes pysty myymään sanktioiden vuoksi niin paljon öljyä kuin haluaisi. Lisäksi maan toiminnassa olevat öljyjalostamot ovat 1900 luvun alkupuolelta ja kunhan ne joskus modernisoidaan, niin Iranin osuus maailman öljykaupasta nousee erittäin paljon. Näille apajille jenkit tosiaan haluavat. Israel ja Usa valmistautuvat jo sotaan ja en usko, että Kiina ja Venäjä antavat ilman mitään vastaanpanemista maiden hyökätä. Tuskin tästä kunnollista kolmatta maailman sotaa saadaan aikaiseksi, mutta uusi kylmä sota voi olla hyvinkin mahdollinen.
Tässä viime aikoina on ollut jo useampia merkkejä siitä, että sota voi alkaa ihan lähikuukausina.
- Usa vetäytyy Irakista ja Afganistanista, mutta jättää joukkonsa hengailemaan Kuwaitiin Iranin rajan taakse
- Iran jää kiinni suunnitelmasta salamurhata Saudi-arabian suurlähettiläs keskellä Washingtonia, kun he koittavat palkata random meksikon huumekartellin tappajan tekemään teon. Tämä tappaja nyt vaan "sattui" olemaan FBI mies peiteoperaatiossa Meksikossa. Entisen CIA agentin mielestä syytetty iranilainen special forces ryhmä on yksi parhaista alallaan, ja jos he tarvitsivat jonkun hengiltä, ei siihen todellakaan tarvittaisi meksikolaista apua. Tämän tapauksen jälkeen alkaa lähes päivittäinen Iranin vastainen rummutus jenkkimedioissa, kun sodalle halutaan oikeutus.
- Israel iskenyt ennaltaehkäisevästi Iranin ohjustukikohtiin. Iranissa sattui kahdella isolla asevarikolla juuri räjähdykset. Virallisen kannan mukaan ne johtuivat aseiden käsittelyvirheistä. Kummasti ne vain sattuivat tulemaan peräjälkeen, ja juuri niissä paikoissa missä Iran säilyttää Israeliin asti yltäviä pitkän matkan ohjuksia. Jotain isoa siellä oli pamahtanut, koska räjähdys oli kuulemma tuntunut selkeästi yli 80km päässä
- USA:ssa kehitettiin juuri uusi lentopommi, jolla voidaan iskeä syvälle maan alla oleviin tukikohtiin. Muistaakseni jopa 50 kerrosta syvälle. Iranin ydinohjelmaa tosiaan kehitetään juuri erittäin syvässä maanalaisessa bunkkerissa.