Khabib "The Eagle" Nurmagomedov

Twiitin kirjoittaja on selvästi Khabib-fani ja/tai mielensäpahoittaja. GSP aloitti UFC:ssa 2004 ja Silva 2006. Sen sijaan Khabib aloitti UFC:ssa 2012. Pieni ero UFC:n tasossa 2004 & 2006 vs 2012 eli mistähän mahtaa johtua, ettei Khabib ollut heti ensimmäisissä otteluissa tittelimatsissa.
Tämä.
Lisäksi on hyvä muistaa muut realiteetit UFC:n systeemissä. Itselle Khabibin ottelut ovat viihdyttäviä, mutta läheskään kaikki eivät ajattele näin ja siellä oli aika paljon painimalla hankittuja pistevoittoja UFC:n alkutaipaleella + hyvin nihkeä esitys Tibauta vastaan tokassa matsissa. Jos nyt verrataan Silvan ensimmäiseen otteluun, niin Lebeniä vastaan ei monikaan halunnut pystyssä otella ja sitten tulee Silva ja täydellisesti nöyryyttää Lebenin sekunneissa ja nimenomaan pystyottelemalla.
GSP oli myös hyvin viihdyttävä tuolla uransa alkupuolella. Se varmistelevampi tyyli tuli vasta myöhemmin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
On Khabibin oma vika etta nuhjasi 10 matsia ja kaytti siihen yli 6 vuotta. Puolet niista viela tayden eran matseja eli lopetusprosentti 50%. Matsaa 4 kertaa vuodessa ja voita kaikki matsit ja olet aika nopeasti mestaruusmatsissa.

Jones otti 8 matsia vajaassa kolmessa vuodessa ja lopetti niista 75%.

Mestaruuden Khabib voitti n. 10 sijoitettua Al Iaquintaa vastaan jonka kanssa nuhjasi taydet erat. Jones matsasi mestaria eli Shogunia vastaan ja tyrmasi sen.

Khabib puolisti mestaruutta yhta entista mestaria vastaan (Conor) ja lopetti leikin 3 matsin jalkeen. Jones puolusti mestaruutta viitta eri entista mestaria vastaan ja yhteensa 14 matsia ennen hevareihin siirtymista.

Heratkaa nyt te jotka pidatte Khabibia GOATtina. Logiikka puuttuu.
 
Miksi nostat GOAT-keskusteluun neljästi dopingista kärähtäneen kusettajan?
 
Jos nyt puhutaan douppauksesta, niin ehkä Khabibia ei kannata kuitenkaan nostaa miksikään puhtaan urheilun mallipojaksi. Hän kun on treenannut pitkiä aikoja Venäjällä ja Bahrainissa, missä dopingvalvonta on hieman eri tasolla kuin länsimaissa. Venäjällä keskityttiin Khabibin uran aikana valvomaan lähinnä sitä, että urheilijat saavat varmasti parhaat mahdolliset dopingaineet.

Toki jos ei ole kärähtänyt niin ei ole kärähtänyt, mutta ei Mr. Olympiassakaan kilpaile yhtään dopingista kärähtänyttä urheilijaa.
 
GSP:tä voi pitää hyvillä perusteilla parhaana kautta aikan. Voi tietysti nostaa esiin vaikka Hendricks ottelun mihin GSP halusi doping valvontaa ja varmaan aivan syystäkin, jokainen tietää mitä Hendricksille kävi USADA:n mukaan tulon jälkeen. Enkä tässä nyt väitä ettäkö GSP olisi käsi sydämellä täysin puhdas mutta mies ainakin palasi voitokkaana doping testauksen piiriin, olkoonkin että Bisping oli suotuisa vastustaja.
 
Miksi nostat GOAT-keskusteluun neljästi dopingista kärähtäneen kusettajan?
Miksi GOAT ei olisi mukana GOAT keskustelussa?

Ennen ekaa karya Jones voitti jo 6 UFC mestaria. Khabib matsasi vain yhta vastaan eli vastukset oli ihan eri luokkaa. Sitten aippa ei enaa antanut Khabibille lupaa leikkia ja Khabib meni takaisen sen helmoihin.
 
Mitä väliä sillä, missä vaiheessa eka käry kävi, oikein on?
 
Kun mikään ei riitä. Näyttävää dominointia kovia vastustajia vastaan viimeiset matsit. Kahden luokan mestaruuden jälkeen Conor tuli raiskatuksi kehässä. Selkeesti siis ihan turha ottelija.
 
On ihan pikkusen eri asia olla "turha" ottelija, kuin se, että vertaillaan kaikkien aikojen kovimpia. Siinä vertailussa on aika vähän turhia ottelijoita mukana.
Siellä ei vaan Khabibilla näytöt riitä kilpakumppaneihin verrattuna. Aika helvetin kaukana siis turhasta ottelijasta. Päinvastoin, yksi kovimpia ja varmasti LW-divarin GOAT.
 
Mitä väliä sillä, missä vaiheessa eka käry kävi, oikein on?

Jos Khabib olisi jatkanut, myos han olisi voinut karahtaa. Nollaisiko sekin hanen saavutuksensa vai onka Khabibilla immuniteetti karhupainivideoitten ansiosta?

Toisin sanoen jos Jones olisi lopettanut juuri ennen ensimmaista karya, jengi voisi olla aika hiljaa Khabib GOAT juttujensa kanssa.
 
Jos ja jos.

Fakta on, että Jones on todistetusti douppaaja ja Khabib ei.
 
Missa on todisteet etta Khabib ei ole doupannut? Niinkuin Andy kirjoitti aiemmin Khabib on treenaillut kauan paikoissa joissa ei ole kaytannossa mitaan doping kontrollia, ja jos on niin kultapoikaa ei takuulla kusauteta.

Jos dopingtestien lapaiseminen kelpaa todisteeksi, Lee Haney on myos todistetusti natu koska on lapaissyt kaikki dopingtestit.
 
Siinä luki, että Habibin (miksi kaikki kirjoittavat Khabib?) douppaamista ei ole todistettu.

Mikropulssimieheen jos vertailee, niin eipä Habibilla ole esim. turpoamiskausia, monia käryjä ja mikropulsseja. Ei ole oikein habojakaan.

Bodareiden testejä tähän on aika turha vetää esiin, kun UFC:stä kuitenkin voi kärähtää. Jonesin pikogrammatkin kärähtivät.
 
On Khabibin oma vika etta nuhjasi 10 matsia ja kaytti siihen yli 6 vuotta. Puolet niista viela tayden eran matseja eli lopetusprosentti 50%. Matsaa 4 kertaa vuodessa ja voita kaikki matsit ja olet aika nopeasti mestaruusmatsissa.

Jones otti 8 matsia vajaassa kolmessa vuodessa ja lopetti niista 75%.

Mestaruuden Khabib voitti n. 10 sijoitettua Al Iaquintaa vastaan jonka kanssa nuhjasi taydet erat. Jones matsasi mestaria eli Shogunia vastaan ja tyrmasi sen.

Khabib puolisti mestaruutta yhta entista mestaria vastaan (Conor) ja lopetti leikin 3 matsin jalkeen. Jones puolusti mestaruutta viitta eri entista mestaria vastaan ja yhteensa 14 matsia ennen hevareihin siirtymista.

Heratkaa nyt te jotka pidatte Khabibia GOATtina. Logiikka puuttuu.
Milloin tämä Jonesin hevareihin siirtyminen on tapahtunut? Itseltä mennyt täysin ohi..
 
Et taida paljon seurata MMA uutisia. Jones luovutti LHW vyonsa toukokuussa 2020 siirtyakseen ottelemaan hevareissa.

No perkele, kyllähän p-maninkin täytyy myöntää että painoluokkaa ylempänä otteleminen nostaa vähän tätä kuuluisaa GOAT statusta, vaikka ottelisikin hiukan heikompaa kaveria vastaan tai vaikka tappio tulisikin (Niinkuin Israel otteli Jania vastaan LHW vyöstä, vaikka ei sitä voittanutkaan)
Kyllähän jos Khabib olisi otellu Usmania vastaan tai vaikka Masvidalia vastaan, niin olisi nostanut omissa silmissä pisteitä (harmi että ei otellut toisin kuin...)

(En silti itse usko että GOATTEJA kannattaa laskea muuten kuin painoluokan sisällä ja omassa painoluokassaan Khabib kuuluu sinne, mutta mielipideasioitahan nämä aina on)
 
Et taida paljon seurata MMA uutisia. Jones luovutti LHW vyonsa toukokuussa 2020 siirtyakseen ottelemaan hevareissa.
En muista yhtään keitä kaikkia vastaan Jones siellä hevareissa on otellut, et jaksaisi listata niitä voittoja sieltä, tai ainakin hetkiä sieltä hevareista jotka ovat eniten nostaneet Jonesin GOAT statusta sun silmissäsi?
 
Et taida paljon seurata MMA uutisia. Jones luovutti LHW vyonsa toukokuussa 2020 siirtyakseen ottelemaan hevareissa.
Mä seuraan kaikki ottelut ja ei ole Jonesia näkynyt. Puheet on puheita ja teot on tekoja.
Khabib on mun silmissä GOAT ja en jaksa enään asiasta enempää vääntää. Jokaisella saa olla oma mielipide kyseiseen asiaan.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom