Keskustelua kamppailulajiseurojen kehityksestä

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Tuossa Heelhookin kombinaatiossa on se ongelma että bjj, judo, sambo ja lukkopaini syövät toistensa harrastajia. Liikaa saman tyyppisiä lajeja jotka eivät oikein tuo lisäarvoa, etenkään sambo. Judo sitten taas on toiminnaltaan ihan erilainen laji ja aloitetaan yleensä lapsena. Aikuisikäiset kilpajudokat eivät sitten välttämättä innostu paljonkaan treenaamisesta joidenkin harrastetason vapaaottelijoiden kanssa. En oikein ymmärrä mikä tämän lajikombinaation pointtina oli vai oliko siihen vain lätkitty kaikki Heelhookin mielestä mielenkiintoiset lajit yhteen?

Treenimääristä per laji. Meillä on nyt 4 lajia (+kuntonyrkkeily, kuntopotkis ja Combat fit) ja esimerkiksi potkunyrkkeilyä voi treenata 7 treeniä viikossa jos peruskursseja ei lasketa. Harjoitusajat - KBT Oulu Nähdäkseni tämä on ihan tarpeeksi. Jos olisi tulijoita niin viikonlopulle voisi laittaa vielä vaikka miten paljon treenejä lisää. Toki kuntonyrkkeilyä yms. ei ole niin paljon mutta aika harva haluaa treenatakaan kuntonyrkkeilyä esim. 5 kertaa viikossa vaikka tunteja olisikin. Yleensä se että lajissa on vain kahdet treenit viikossa kertoo pikemmin seuran panostuksesta asiaan kuin treenivuorojen riittävyydestä.

Acegimon empiirinen havainto lienee aika tarkka. "Puhtaita" lukkopainiseurojahan on tosi vähän missä ei ole BJJ:tä mukana.

Lähinnä pohdiskelin, että olisi mukavaa vaihtelua, kun olisi hieman erilainen monilajiseura.. yleensä monilajiseuroissa on lajeina krav maga, potkunyrkkeily/thainyrkkeily, bjj/sw. Tai sitten on sellainen monilajiseura, missä on budolajeja pääosin esim:judo, aikido jne jne.. esimerkiksi hayastanmmaacademy on aika lähellä vastaavan kaltaista monilajiseura, josta itse kirjoittelin. Tosin yhdysvalloissa löytyy seura. Tosin judossa ja sambossa tulisi ainakin itse käytyä silloin tällöin bjj/sw lajien lisäksi, jos sellainen monilaji seura olisi vaan. Kaikkia mainitsemia lajeja olen kokeillut, jotka liittyi grapplingiin, mutta bjj ja lukkopainihommissa pyörin pääosin. Sambo on omasta mielestäni mielenkiintoinen laji, kun siinä on jalkalukkoja sallittu, vaikka onkin puvun takki päällä.. ja onhan judossakin sitä omaa taikaa.

Kuntonyrkkeily on omasta mielestä hieman sellainen, juttu kuin kahvakuulaharjoitukset monilajiseuroissa.. saadaan sellaiset ihmiset liikkeelle, jotka käy kuntoilun vuoksi mukana ja näistä voi myöhemmin tulla myös mahdollisesti myös muita seuran tunneilla kävijöitä.

Voinhan toki hieman heittää sen verran, että jalkalukot, pystypaini ja guardin ohitukset on lempitekniikoita. Pystypaini ja jalkalukot on esim Bjj:tä ajatellen tekniikoita, joita ei käydä hirveän usein.. Ainakaan Hilti seuroissa, joissa olen itse harjoitellut.
 
Kun nyt seuroja ei oikein voi pyörittää sillä perusteella että olisi mielenkiintoista jos olisi sellainen ja sellainen lajivalikoima. Jotta se seura pysyy pystyssä lajivalikoiman pitää olla jollain lailla mielekäs niin että lajit tukevat eivätkä horjuta toisiaan.

Lisäksi tietysti riippuu paljon ulkoisista tekijöistä eli pitää olla tarjottavana jotain sellaista minkä takia kannattaa tulla treenaamaan juuri siihen seuraan. Ei välttämättä kaikille ihmisille mutta tietylle asiakaskunnalle. Tämä homma menee usein pieleen erityisesti perinteisten lajien seuroilta. Opetetaan jotain karatea samalla yläasteen liikuntasalilla missä treenaa kaksi muutakin karateseuraa, taekwondo ja hanmoodo ilman että mitenkään erotutaan joukosta ja sitten ihmetellään kun seuratoiminta kituu.

Sama asia jos perustat vapaaotteluseuran johon ohjaajiksi saadaan jotain amatööriottelijoita. Jos sen perustaa vaikka Jakomäkeen niin se saattaa toimiakin. Mutta laitapa sama sali pystyyn GB Gymin naapuriin niin voi olla treenaajat vähissä. Miksi kukaan tulisi harjoittelemaan sinne? Eli pitää olla jotain sellaista mitä asiakas ei saa muualta: laji, opetuksen taso, treeniajat, kätevä sijainti tai jotain.

Lisäksi on tärkeää huomata että kaikkia ei tarvitse miellyttää. Liian spesifi ei voi olla mutta seuran ei ole pakko olla oikea ratkaisu sekä 25v. huippu-urheilijalle, 8v. lapselle, nelikymppiselle perheenisälle joka haluaa laihtua ja 65-vuotiaalle isoäidille joka etsii tekemistä eläkepäiviksi. Pitää miettiä mitä ollaan myymässä ja kenelle. Ja tähän liittyy myös se lajivalikoima eli kohderyhmää saadaan kasvatettua kun lajivalikoimaa kasvatetaan järkevästi. Parhaiten tässä on Suomessa onnistunut Hipko.

Se mitä tarjotaan ja kenelle pitää muutenkin ohjata toimintaa läpi koko seuran. Esimerkiksi KBT:n perimmäinen tarkoitus on tuottaa hyviä kilpaottelijoita eri lajeihin. Tarjoamme myös hyvät harrastusedellytykset ei-kilpaileville harrastajille mutta tällä on lähinnä välinearvoa sikäli että kun seuralla on hyvä maine ja paljon treenaajia tulee puskaradion kautta peruskursseille myös paljon potentiaalisia kilpailijoita.

Kaikki toiminta on järjestetty tavoitteen mukaan. Sali on siisti muttei mikään varsinainen puunattu kuntokeskus. Treenivälineitä on kuitenkin paljon. Kuvia täällä: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.232023053587157.50956.232018103587652&type=3 Salin sijaintiin on panostettu eli sinne on helppo päästä vaikkei olisi autoa. Hinnat eivät ole aivan halvat mutta kuitenkin sellaiset että niitä pystyy opiskelija tai pienituloinen huoltaja maksamaan. Mainostus on myös pyritty kohdistamaan siten että se tavoittaisi paljon nuoria. Näillä toimenpiteillä saadaan treenaajien ikäprofiilia nuoremmaksi ja enemmän potentiaalisia urheilijakykyjä seuraan ja menestystä myös tulevaisuudessa. Jos haluaisi maksimoida tuloja tai vaikka keskittyä kansanterveyden ylläpitoon niin koko homma pitäisi rakentaa ihan toisella tavalla.

Tämä esimerkkinä siitä että se lajivalikoimakaan ei voi olla mikä tahansa vaan siinä pitää olla joku logiikka takana. Tästä syystä lajivalikoima useissa samalla konseptilla toimivissa monilajiseuroissa muistuttaakin usein toisiaan. Meiltähän puuttuu se itsepuolustuslaji kuten krav maga tai defendo mikä on monissa saman tyyppisissä seuroissa. Sitäkin on joskus mietitty mutta ne vetävät todellisuudessa aika heikosti porukkaa ja ne ihmiset joita tulee eivät oikein sitten tue seuran muuta toimintaa joten toistaiseksi asia on jätetty sikseen ja keskitytty urheilupuoleen.
 
Vapariin liittyvä havainto: isossa seurassa voi alkeiskurssin käydä 200 heppua, mutta kun varsinaiset lajitreenit alkavat, niin 95% katoaa mystisesti. On se aika raaka laji. Miten sitten lienee muissa ninjalajeissa, ei kai sentään noin paha lopetusprosentti?

Taitaa olla sama juttu kaikissa kamppailulajeissa. Muksuna eka painia ja sen jälkeen judoa harrastaneena väittäisin että tuo 1/20 voi olla aika lähellä totuutta. Kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen jäljellä oli 10 kovaa treenaavaa, joista suurinosa kyllä sitten kisasikin.

Osa tippuu kyydistä heti ensimmäisten harjoitusten jälkeen, kun Karate Kid:n kurkipotkua ei harjoitellakaan heti ensimmäisellä kerralla, vaan opetellaan salilla käyttäytymistä. Sitten löytyy kovapäisiä harjoittelijoita jotka kyseenalaistavat vetäjän, eivätkä ylipäätänsä osaa olla toisten komennuksen alaisia. Ne ketkä jatkavat peruskurssin jälkeen ovat omien kokemusten perusteella sosiaalisia ja reippaita ihmisiä.

Itse en usko, että lopettamisprosentti johtuisi varsinaisesti lajista vaan lajin piiriin hakeutuvien ihmisten vääristyneestä mielikuvasta lajia kohtaan, ja siitä miten tuo mielikuva lopulta eroaa käytännöstä. Jalkapallossa lopetusprosentti on todella pieni ja uskon tämän johtuvan siitä, että jalkapalloa harrastavilla on jo ennen ekoja treenejä ollut hyvä käsitys lajista. Kamppailulajeja, jotka näennäisesti ovat yksilölajeja, moni taas alkaa harrastamaan television mielikuvien perusteella ja todellisuus valkenee vasta salilla.
 
Vapariin liittyvä havainto: isossa seurassa voi alkeiskurssin käydä 200 heppua, mutta kun varsinaiset lajitreenit alkavat, niin 95% katoaa mystisesti. On se aika raaka laji. Miten sitten lienee muissa ninjalajeissa, ei kai sentään noin paha lopetusprosentti?

Thainyrkkeilyssä ei ihan noin iso mutta kyllä sieltä tuntuu vähintään puolet katoavan. Myös peruskurssin aikana väki vähenee huomattavasti. Kamppailulajit ovat toki luonteeltaan sellaisia, etteivät ne sovi kaikille ja väärät mielikuvat tuntuvat vaivaavan, kuten tuossa joku aiemminkin sanoi. Voisiko olla, että suurin osa kuvittelee harjoittelun olevan ryhmäliikuntatyyppistä terveysliikuntaa ja sitten kun pitääkin ottaa iskuja vastaan tuntemattomilta niin homma ei enää tunnukaan omalta.
 
Miltä ajalta te laskette noita lopettamisprosentteja? Jos tarpeeksi pitkään katsotaan niin lopettamisprosentti on kaikissa lajeissa sata kun kuolema meidät kaikki kuitenkin lopulta korjaa pois salilta. Mutta onhan siinä eroa että lopettaako vaikka nyt se 90% kuukauden vai vuoden sisään.

Olen tämän sanonut jo aiemminkin mutta vapaaottelun lopettamisprosentti on muihinkin kamppailulajeihin verrattuna iso sen takia että laji on liian monipuolinen kuntoiluharrastukseksi. Kun asioita on paljon, kertausta samalla hommalle tulee liian harvoin jos treenaa pari kertaa viikossa eikä hommassa kehity mihinkään vaan joka treeni on haparointia eikä mikään suju. Tämä ei motivoi ja kuntoharrastajat tippuvat pois tai sitten joissain harvoissa tapauksissa siirtyvät kilpailijoiksi ja treenaamaan selvästi enemmän. Lisäksi vapaaottelutreenaus on sellaista että siinä se oma huonous tulee helposti esiin kun jossain karatessa tms. voi huitoa ilmaa kuvitellen olevansa päteväkin taistelija vaikkei osaisi juuri mitään.
 
Olen tämän sanonut jo aiemminkin mutta vapaaottelun lopettamisprosentti on muihinkin kamppailulajeihin verrattuna iso sen takia että laji on liian monipuolinen kuntoiluharrastukseksi. Kun asioita on paljon, kertausta samalla hommalle tulee liian harvoin jos treenaa pari kertaa viikossa eikä hommassa kehity mihinkään vaan joka treeni on haparointia eikä mikään suju. .
Plus vaparissa on ylivoimaisesti eniten epämukavuus alueelle meneviä harjoitteita, välillä lyödään päähän ja välillä joutuu väkisinmaatuksi tatamilla. Tuntuu muutenkin että vapari on lajina vielä niin "tuntematon" ettei noi harrastajat oikein edes tiedä mitä odottaa treeneiltä. Onhan tuo nyrkkeilyssäkin ensimmäiset kevyet sparrit niin iso osa porukasta lopettaa, vaikka on tiedossa että nyrkkeilyssä yleensä joutuu myös vähän ottamaan osumaa.
 
Mielestäni kehäkamppailulajeissa, lähinnä siis thaikussa, potkunyrkkeilyssä ja vapaaottelussa, kannattaisi ottaa esimerkkiä nyrkkeilystä, mikäli halutaan menestyviä kilpailijota. Esimerkiksi nyrkkeilyn peruskurssia, johon itse aikoinaan menin, markkinoitiin kilpanyrkkeilykurssina 12-16 vuotiaille pojille. Tuloksena kurssille eksyi 20-30 about tuohon ikähaarukkaan osuvaa poikaa, joista suurin osa hinkui sparraamaan heti ekoista treeneistä lähtien. Nythän tilanne on sellainen, että ainakaan potku- ja thainyrkkeilyssä ei pyritä tekemään selvää eroa kilpailijoiden ja harrastelijoden välille, jolloin suurin osa (lähes kaikki) peruskurssille tulevista on aikuisiässä olevia kuntoilijoita. Junnutoiminnankin kannalta on varmasti järkevämpää panostaa teini-ikäisiin, kuin leikki-iässä oleviin. Käsittääkseni thaikussakin on junnutyötä lapsille tehty jo tovi, mutta ei sieltä juurikaan ole ottelijoita tullut, saatika sitten sellaisia, jotka erottuisivat selkeästi edukseen.
 
Varmasti ne ihmiset ymmärtävät ja odottavat että kun menevät treenaamaan vapaaottelua niin että siellä otetaan pystysparria ja väännetään matossa. Mitä he taas eivät odota on se miten epämukavaa ja pelottavaa se voi olla. Kun ei ole mitään kokemusta ihmisten lyömisestä sitten päiväkotiaikojen niin eihän sitä voikaan olla. Ja on ihan normaalia että lähes kaikki miehet ajattelevat olevansa ns. kovia jätkiä joille se lyöntien vastaanottaminen, fyysisen rasituksen kestäminen jne. ei aiheuta henkisiä ongelmia. Todellisuudessahan sellaisia ihmisiä jotka ylipäätään psyyken puolesta pystyisivät tulemaan täyskontaktiottelijoiksi on ehkä 10-20% väestöstä mutta lähes kaikki kuvittelevat kuuluvansa tähän porukkaan.

Tuo nuorten saaminen mukaan toimintaan olisi erittäin tärkeää jos on tarkoitus pyörittää kilpatoimintaa muuallakin kuin kotimaan tasolla. En tosin ole ihan vakuuttunut että ryhmiä kannattaisi heti alusta lähtien pitää erillään vaikka voihan sekin toimia. Nyrkkeily on kuitenkin jo treenitavoiltaan vähän erilainen laji ja siinä on mahdollista esim. sparrata paljon nopeammin kuin potkulajeissa, vapaaottelusta puhumattakaan. Ja sitten on vielä se kirottu talouspuoli jota pitää myös ajatella ryhmäjaossa.
 
Varmasti ne ihmiset ymmärtävät ja odottavat että kun menevät treenaamaan vapaaottelua niin että siellä otetaan pystysparria ja väännetään matossa. Mitä he taas eivät odota on se miten epämukavaa ja pelottavaa se voi olla. . Ja on ihan normaalia että lähes kaikki miehet ajattelevat olevansa ns. kovia jätkiä joille se lyöntien vastaanottaminen, fyysisen rasituksen kestäminen jne. ei aiheuta henkisiä ongelmia. Todellisuudessahan sellaisia ihmisiä jotka ylipäätään psyyken puolesta pystyisivät tulemaan täyskontaktiottelijoiksi on ehkä 10-20% väestöstä mutta lähes kaikki kuvittelevat kuuluvansa tähän porukkaan.

.
Kaverin suusta lainattua, vittu 10 treeniä takana ja joka treeneissä pitää pyöriä maassa ;) Ei taida juuri muuttua vaparin harrastaminen tuosta 1000 treeninkään jälkeen.
KOva jätkä fiiliksestä on itselläkin kokemuksia kun aloitin nyrkkeilyn 13v-14v sitten, fiilis jatkui ensimmäiseen sparriin kokeneemman kanssa, 5 erää yritin painaa apinan raivolla lopputuloksena ei yhtään osumaa.
 
Mitä he taas eivät odota on se miten epämukavaa ja pelottavaa se voi olla. Kun ei ole mitään kokemusta ihmisten lyömisestä sitten päiväkotiaikojen niin eihän sitä voikaan olla. Ja on ihan normaalia että lähes kaikki miehet ajattelevat olevansa ns. kovia jätkiä joille se lyöntien vastaanottaminen, fyysisen rasituksen kestäminen jne. ei aiheuta henkisiä ongelmia. Todellisuudessahan sellaisia ihmisiä jotka ylipäätään psyyken puolesta pystyisivät tulemaan täyskontaktiottelijoiksi on ehkä 10-20% väestöstä mutta lähes kaikki kuvittelevat kuuluvansa tähän porukkaan.

Tämä on varmasti varsin totta. Tuostakin porukasta on hyvinkin mahdollista vielä pudottaa porukkaa sillä, että aletaan liian aikaisin vetelemään "täysiä". Mun näkemyksen mukaan niitä koppeja kyllä oppii ottamaan vastaan, kunhan niihin pikkuhiljaa tottuu alkaen ihan hipasuista. Tässä on valmentajilla iso vastuu pitää ne sparrit riittävän kevyinä siihen asti, että osataan jo kevyellä kontaktilla sparrata niin ettei silmät mene kiinni / selkä käänny pelosta jokaisen kevyemmänkin lyönnin kohdalla.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Tuo sparraaminen ja sen aloitus on tosiaan sellainen asia mikä ainakin minusta kannattaa tehdä huolella. Olemme nyt puolisentoista vuotta tehneet potkunyrkkeilyssä niin että peruskurssin jälkeen ensimmäiseen kuukauteen ei oteta sparria kaikilla tekniikoilla vaan totutetaan porukka sparraamiseen pikkuhiljaa. Eli tehdään kaikkea olkapääreisihippaa, etukäsisparria, sparria pelkillä potkuilla, sparria polvi-istunnassa jolloin ei voi lyödä kovaa jne.

Kun käytössä on vähemmän elementtejä on aloittelijankin helpompi pitää homma kasassa eikä tule mitään paniikkireaktioita ja huitomisia. Tämä on vähentänyt lopettamisia heti peruskurssin jälkeen huomattavasti verrattuna aiempaan ja lisäksi aloittelijoiden kanssa sparraaminen on itsellekin huomattavasti mukavampaa kun siellä ei ole niitä krooliuimareita mukana. Olen myös sitä mieltä että ohjaajan tulee ehdottomasti ainakin muutamat ensimmäiset sparrit valvoa eikä mennä itse sparraamaan. Muuten käy helposti niin että siellä joku hakkaa sparrikaverinsa kenenkään huomaamatta ja puuttumatta asiaan ehkä jopa itse ymmärtämättä ongelmaa.

Tämä systeemi on tosin mahdollinen lähinnä siksi että meillä on erillinen noviisiryhmä jossa treenaavat vasta peruskurssin suorittaneet ja erikseen kokeneiden ryhmä jossa on vanhempia treenaajia sekä kilpailijoita. Jos kaikki treenaisivat samassa ryhmässä tämä vaatisi vähän soveltamista kun neljä kuukautta vuodesta menisi ilman sparreja, mikä ei olisi oikein hyvä. Sittenhän on niitäkin seuroja joissa sparria on pelkästään erillisissä sparritreeneissä, mikä on yksi ratkaisu mutta se johtaa minun nähdäkseni siihen että perusharrastajista tulee tosi huonoja kun he eivät uskalla tulla sparritreeneihin.

Vapaaottelussa tämäkin on hankalampi toteuttaa. Tuossa 4 viikon jaksossa on 2 viikkotreenin tahdilla 8 treenikertaa. Jos treenit jakautuvat tasaisesti pystyotteluun, pystypainiin ja mattopainiin niin pystyottelua on 2-3 treeniä. Näistä kun harrastaja sattuu vielä olemaan pois yhden niin hän ehtii hyvällä tuurilla käydä ehkä yhdet tehtäväsparritreenit kunnes pääsee mättämään NHB-koukkuja silmät kiinni kaverin leukaperiin.
 
Meillä ei myöskään BJJ peruskurssilla painita ollenkaan, joskus ehkä satunnaisesti pääsevät kokeilemaan valmentajaa vastaan minuutin eriä jstn tietystä positiosta.. jää jengiä reippaasti enemmän treenaamaan ja pysyy muuten kaverien paikat ehjinä :D
 
Mielenkiintoisia pointteja ja asiaa tässä tredissä. Luin ton AndyS:n viimeisimmän postin ja mieleen juolahti, että kuinka paljon tästä sparriin esivalmentavasta "treenistä" on filosofista/psykologista jne? Annetaanko keltanokille mitään purtavaa mielelleen?

Esim pelon ja kivun asioita, keskittymisestä, mahdollisesta nolaamiseksi tulemisen tunteesta kun kaikki katsovat. Jotkut eivät edes välttämättä tiedosta sitä, että se on oikeastaan jokaisen yhteinen juttu, ja "ego tapetaan päivittäin" ? Joku joka tuntee ekaa kertaa turpaanottaneensa, niin voi ajatella heti, että yhyyy en halua tätä enää ikinä, ja lopettaa. Eikö olisikin myös bisneskannalta kannattavaa, että nää aloittelijat tavallaan mieleltään "ohjelmoidaan" vastaanottavaiseksi näille tunteille ja tapahtumille, et pystyy keskittymään niissä aidoissa tilanteissa, ja ei heti luovuta kun tuntee karvaan tappion ja kivun ja luulee, että "mua ei ole luotu tähän" mikä ainakin omasta mielestä on väärä tapa ajatella, siis eikö nuo ole sellaisia asioita jotka voidaan poissulkea kun vaan löytää sen "oikean köyden" muiden joukosta, jota pitkin kavuta ylös?

Eli kysymys kuuluu; kuinka paljon on mentaaliopetusta, ja millä tavoin sitä harjoitetaan? Käydäänkö ollenkaan keskusteluja rehdisti ja avoimesti ryhmän kanssa tai henkilökohtaisesti "miltä se tuntui? ketä pelotti? ketä hävetti, kuka halusi vajota maanalle? tai mitä vaan.. ja sit sen jälkeen et "joo tää on ihan normaalia kaikille" ja tavallaan toivotetaan ne negatiiviset asiat tervetulleiksi ja osoitetaanki et ne ovat tavallaan "hyviä" asioita joista ei pidä ajatella että jos ne kokee niin on jo poissuljettu siinä mielessä, ettei ole ottelijaksi, vaan ne asiat pitää hallita et niistä voi hyötyä ja voi edetä sparrauksessa/ottelemisessa.

Sori en tiedä nyt mitä puhun, en edes ole koskaan kamppaillut, mutta tällasia ajatuksia vain nousi esille. Eli voisko joku valaista vähän, kun on tuotu esille, että niin harmittavan suuri osa lopettaa koska yllämainitut asiat.
 
Ei tuollainen läpikäynti ole mitenkään mahdollista. Ryhmät on siihen liian isoja. Jos on vaikka 30 ihmistä niin menisi 2,5 tuntia jutella jokaisen kanssa erikseen edes 5 minuuttia mikä ei ole oikein järkevää ajankäyttöä esim. vartin sparrien takia. Tuollainen hengenasioiden läpikäynti kuuluu enemmänkin kilpavalmennukseen kuin aloittelijoiden massaopetukseen.
 
Lisäksi jokainen pitäisi viedä yksitelleen johonkin suljettuun tilaan jos haluaisi jonkinlaista keskustelua, ei tasan varmasti Suomilainen mies myönnä että olisi pelottanut varsinkaan muiden edessä.
 

Suositut

Back
Ylös Bottom