Keskustelua kamppailulajiseurojen kehityksestä

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
13.4.2014
Viestejä
54
Toivon keskustelun pysyvän kamppailulajiseurojen kehittymisestä. Kuuluuko kamppailulajiseuran olla sellainen kaikille jotain seura.. vai sellainen missä voi treenata 1-3lajia monta kertaa viikossa kisailumielessä treenaten. Kuuluko kamppailulajiseuran olla yhdistystyyppinen vai kaupallinen, jossa on myös kuntoilupuolikin samaan hintaan.(vaikka onkin kalliimpi, kuin yhdistystyyppinen).

Oma henkilökohtainen mielipide on, että optimaalisin seura olisi jossa olisi mieluiten 2-3lajia, jotka muistuttaisivat toisiaan esim sw ja bjj, joita voisi treenata ohjattuina harkkoina ainakin 5-10kertaa viikossa ja aamutreenejäkin löytyisi ja myöhään illallakin olisi harjoituksia. Magneettikortti ja esim pieni alle 50neliön kuntoilupuolikin kuuluisi hyvään kamppailusaliin. Pystypainille tatamit seinillekin olisi hyvä juttu..
 
Kenen kannalta tätä pitäisi nyt katsoa?

Salin päävalmentajan?
Maailman huipulle tähtäävän urheilijan?
Kansanterveyden?
Köyhän opiskelijan joka haluaa edullisen harrastuksen?
Hyvätuloisen kuntotreenaajan joka haluaa mukavan treeniympäristön?
Rikkaan yrittäjän joka haluaa yksityistunteja?
Vuorotyöläisen?
Jonkun muun?

Jokainen saa kirjoittaa oman näkökulmansa.. on sitten, joku näistä edellä mainituista tai joku muu.
 
Omalta osaltani Gb gym tarjoaa sopivat puitteet kaikkeen:

- 5 lajia
- osaavat ohjaajat, niin taviksille kuin kilpailijoille
- järkevä hinta
- hyvät ja isot tilat
- mahdollisuus osallistua yli 20 treeniin per viikko
- saa käydä kortilla treemassa itseksen omia jumppia.
 
Jos ajattelen asiaa vain treenaamisen kannalta eikä lainkaan omien veto- tai valmennusjuttujen kannalta niin ehdottomasti tärkein juttu seurassa on valmennuksen ja treeniporukan laatu plus että treenejä on riittävästi. Se miten saadaan hyvä valmentaja ja joukko kilpatason kavereita yhteen useamman kerran viikkoon onkin sitten vähän vaikeammin hallittava systeemi ja siksi hyvin toimivia kilpaseuroja ei olekaan ihan joka kylässä. Ongelmaa voi ratkoa monellakin tapaa eikä mikään toimintamalli ole välttämättä absoluuttisesti paras vaan #oikea #metodi riippuu monista seikoista.

Ensinnäkin ne ohjaajat ja niiden saanti. Jos valmentaja on hyvä, siis Suomen huippuja niin hän luultavasti on halukas saamaan työstään rahaa. Mieluiten niin että elää sillä. Jos hän ei saa ja huomaa että muut hänen tasoisensa kaverit saavat niin on riski että hän vaihtaa leiriä tuottoisampaan. Esimerkiksi Tampereellahan kävi näin vastikään. Yleensä valmentajia tarvitaan kuitenkin useampia, etenkin jos lajeja on enemmän kuin yksi. Ja muutenkin pitää olla varamiehiä ettei seuran toiminta lamaannu päävalmentajan ollessa sairas, kisareissulla, leiriä pitämässä, lomalla tai muualla poissa. Osa-aikavetäjille voidaan usein toki neuvotella sopimus niin että he saavat tukea kisa- ja leirimatkoihin, varusteisiin, lisäravinteisiin jne. eikä tarvitse varsinaista palkkaa maksaa mikä tulisi verotussyistä kalliimmaksi. Joka tapauksessa yleensä on niin että jos halutaan oikeasti tasokasta opetusta niin se myös maksaa jonkin verran.

Toinen ongelma on tila jonka vuokra maksaa sopivissa kiinteistöissä 5-15€/neliö/kk. Eli 300 neliön salin vuokra lähellä kaupungin keskustaa voi olla esim. 3000€/kk. Jos salin laittaa kauemmas niin neliöhinta laskee mutta niin laskevat myös treenaajamäärät, etenkin jos paikkaan ei mene hyvin busseja. Helposti käy niin että tällaisen lähiösalin treenaajat tulevat vain siitä lähiöstä eikä koko kaupungista. Helsingissä tämä ehkä vielä toimii mutta aika harvassa muussa kaupungissa. Autoilijoille sijainti ei ole niin ongelma mutta autottomat opiskelijat ja koululaiset ovat parempaa kohderyhmää seuran kilpamenestyksen kannalta ja syrjäinen sali rokottaa heitä pahemmin. Lisäksi niillä autonomistajilla olisi yleensä myös paremmin varaa maksaa kalliimmista treenitiloista. Kokonaisuutena tämä ristiriita on iso ongelma nimenomaan kilpaurheilun kannalta.

Nyt kun sali on jostain hommattu ja siitä päästään maksamaan vuokraa, hoksataan että yksi laji ei yleensä riitä salivuokrien maksuun. Yhdellä lajilla on vaikeaa (muttei mahdotonta) saada viikon jokaisen arki-illan tunteja väliltä 17.30-21.30 käyttöön vaan siihen tarvitaan useampi laji. Vähintään 2 lajia, mieluummin 3-4. Jos sali voidaan jakaa useampaan tilaan lajeja voi olla enemmänkin. Treenaajien kannalta on tietysti hyvä jos näillä on jotain synergiaetuja.

Meillä on Kickboxing Teamilla nyt lajeina potkunyrkkeily, thainyrkkeily, vapaaottelu ja lukkopaini (plus sitten vähän kuntotunteja). Näistä kolme ensimmäistä ja kaksi viimeistä voivat treenata yhdessä joitain juttuja ja usein käyvätkin toistensa treeneissä ja lisäksi on yhteisiä sparreja. Paitsi kilpailijoiden kehitykselle tässä on se hyvä puoli että tarjonta näyttäytyy perusharrastajalle houkuttelevampana, etenkin kun samalla treenimaksulla pääsee kaikkiin treeneihin. Lajivalikoima voisi olla muukin mutta joku karate olisi selvästi eri juttua ja hyöty muulle seuralle rajoittuisi karatekoiden treenimaksuihin.

Todellisuudessahan se vapaaottelun perusharrastaja käy vain parit treenit viikossa vaikka tarjolla olisikin luokkaa 20 treeniä. Se ihan todellinen etu tässä kuitenkin on hänellekin että jos hän ei pääse jonkun esteen takia normaaleihin treeneihinsä niin voi käydä samalla viikolla jossain muussa jumpassa. Peruskurssia aloittaessahan tietysti melkein jokainen kuvittelee sitten myöhemmin käyvänsä treeneissä tosi paljon ja siksi se iso tarjonta tekee seurasta houkuttelevamman.

Tämä vuorojen tehokäyttö on myös syynä miksi tosi monessa paikassa tarjotaan nykyään 1h treenejä eikä 1,5h mikä olisi valmennuksellisesti parempi. Tuolle maagiselle välille ma-to klo. 17.30-21.30 mahtuu nimittäin neljä 1h treeniä mutta vain kaksi 1,5h treeniä. Ja nyt on niin että 1h treenistä voi pyytää saman rahan kuin 1,5h treenistä - treeni on treeni. Ja tietysti valmennuksellisesti kolme (kuusi) 1h treeniä viikon aikana on selvästi parempi kuin kaksi (neljä) 1,5h treeniä. Viimeksimainittu on ihan yleissääntö urheilussa.

Sitten on ne hinnat ja asiakaskunta. Kaupallisesti ajatellen olisi järkevämpää laittaa hinnat melko korkeiksi, jolloin asiakaskunta on rikkaampaa ja heille on helpompi myydä muutakin oheistuotetta: varusteita, lajivaatteita, lisäravinteita, yksityistunteja jne. Ongelmaksi tulee se että nämä rikkaammat (todellisuudessa keskiluokkaiset) ihmiset ovat yleensä myös vähän vanhempia - liian vanhoja urheilijoiksi. Eli sen hinnan pitäisi olla sellainen että se houkuttaa myös opiskelijoita ja koululaisia. Jälkimmäisten treenimaksut maksavat tietenkin vanhemmat mutta heilläkin voi olla useamman lapsen harrastukset kustannettavana. Se on tosin mielestäni Suomen olosuhteissa huuhaata että alemmista sosiaaliluokista tulisi parhaat ottelijat mutta jos hinnat on kovin korkeat niin potentiaalisia urheilijoita ei tule tarpeeksi sisään jotta heistä jäisi jäljelle tuloskykyinen kilpaporukka.

Itse olen siis sillä kannalla että hinnat kohtuullisiksi (ei kauhean alas) ja raha otetaan treenaajien mahdollisimman suuresta määrästä. Rahaa seuralla on kuitenkin hyvä olla vuokrien, varustekulujen ja mahdollisten valmentajien palkkakulujen lisäksikin koska sillä voidaan tukea kisamatkoja ja kisamenestys taas tuo treenaajia näkyvyyden ja maineen kautta. Samoin on helpompi järjestää leirejä kun mahdollinen pieni persnetto ei kaada seuran taloutta.

Tässä olen koko ajan lähtenyt toiminnan järjestämisestä omassa salitilassa joka on mielestäni ehdottomasti paras vaihtoehto. Jos ollaan kunnan tiloissa niin useammasta lajista ei ole taloudellisesti juurikaan hyötyä. Mutta ehkä siitä tilanteesta myöhemmin.
 
Rahaa seuralla on kuitenkin hyvä olla vuokrien, varustekulujen ja mahdollisten valmentajien palkkakulujen lisäksikin koska sillä voidaan tukea kisamatkoja ja kisamenestys taas tuo treenaajia näkyvyyden ja maineen kautta.

Onko tämä nyt ihan faktaa, että kisaajien menestys esim. potkunyrkkeilyssä tuo oikeasti lisää treenaajia? Onko näistä teidän kisaajista niin paljon mediassa juttua, että ihmiset huomaa ja haluaa tulla teidän treeneihin koska "siellä ne kovimmat kaverit treenaa". Ymmärrän tämän ajatuskuvion jos kyseessä on jonkin olympialajin mitalisti tms. "jonka kaikki tietää", mutta ainakin potkunyrkkeilussä medianäkyvyys on melko vaatimatonta. Mutta äkkiä luulisi, että juuri salin sijainti, treenitarjonta, hinnat yms. vaikuttaa enemmän kuin se kuinka menestyneitä kisaajia seurassa on.

Eikä ole provo, olen tätä asiaa vain aikaisemminkin miettinyt.
 
Ensinnäkin ne ohjaajat ja niiden saanti. Jos valmentaja on hyvä, siis Suomen huippuja niin hän luultavasti on halukas saamaan työstään rahaa. Mieluiten niin että elää sillä. Jos hän ei saa ja huomaa että muut hänen tasoisensa kaverit saavat niin on riski että hän vaihtaa leiriä tuottoisampaan. Esimerkiksi Tampereellahan kävi näin vastikään. Yleensä valmentajia tarvitaan kuitenkin useampia, etenkin jos lajeja on enemmän kuin yksi. .

Montako seuraa Suomessa on pk seudun ulkopuolella jotka pystyvät maksamaan sellaista palkkaa valmentajalle että sillä eläisi? Itsellä ainakin nyrkkeilypuolelta sellainen kutina ettei nämä mahtuvat 2 käden sormiin.
 
Joo, aika vähissä on olympialajeissakin nuo oikeasti palkalliset valmentajat. Nyrkkeilyssä ja painissa nyt ainakin tietysti liiton valitsema päävalmentaja on palkallinen, mutta käsittääkseni aika harva seuravalmentaja elää treenien vedolla. Itse en tunne ainuttakaan seuravalmentajaa joka pelkästään valmennuksella eläisi. En sano, etteikö Suomessa olisi ollenkaan tällaisia valmentajia, mutta tuskin hirveän montaa? Korjatkaa jos olen väärässä.

Tuo menestyksen ja medianäkyvyyden vaikutus on aika pitkälti niin, että pikkulajien edustajien on tehtävä itse ne jutut ja tulosraportoinnit lehdille ja kyllä lehdet yleensä sitten ne julkaisevat.
Ainakin Lahdessa esim. bjj ja thainyrkkeily on saanut ihan mukavasti näkyvyyttä menestyksen kautta, mutta se on vaatinut seuroilta paljon oma-aloitteisuutta.
 
Onko tämä nyt ihan faktaa, että kisaajien menestys esim. potkunyrkkeilyssä tuo oikeasti lisää treenaajia? Onko näistä teidän kisaajista niin paljon mediassa juttua, että ihmiset huomaa ja haluaa tulla teidän treeneihin koska "siellä ne kovimmat kaverit treenaa". Ymmärrän tämän ajatuskuvion jos kyseessä on jonkin olympialajin mitalisti tms. "jonka kaikki tietää", mutta ainakin potkunyrkkeilussä medianäkyvyys on melko vaatimatonta. Mutta äkkiä luulisi, että juuri salin sijainti, treenitarjonta, hinnat yms. vaikuttaa enemmän kuin se kuinka menestyneitä kisaajia seurassa on.

On siitä faktaa. Tiedän sen siitä että itse valitsin seurani tällä perusteella. Eli ainakin yksi treenaaja on saatu tämän ansosta. ;) Mutta joo, tiedän asian myös siitä että keskustelen ihan järjestelmällisesti treenaajiemme kanssa tiedonhankintamielessä ja yritän selvittää miksi he ovat valinneet juuri meidän seuramme, miksi ovat jatkaneet treenausta kun suurin osa saman peruskurssin harrastajista on lopettanut, mitkä treenit ovat hauskimpia jne. On ihan yleistä että harrastaja kertoo valinnan syyksi seuran menestyksen.

Se että seura on menestynyt (ja tuomme sitä voimakkaasti esille mainonnassamme) on yleinen syy valita juuri KBT eri vaihtoehdoista. Peruskurssilaisellahan ei yleensä ole kovin tarkkaa käsitystä lajeista vaan kyse on enemmän siitä että haluaa treenata "jotain kamppailujuttuja". Ehkä vielä niin että karatet ja vastaavat tuntuvat tylsiltä ja muinaisaikaisilta joten vaihtoehtoina ovat lähinnä potkis, thaikku, subbari, BJJ, vapari ja nyrkkeily. Seuroja näissä lajeissa on lähialueilla kymmenkunta. Eli treenaajamäärän lisäys ei tule niinkään siitä että ihmiset saisivat kuulla mediasta hienosta lajista jota voisi harrastaa vaan siten että kun he etsivät sopivaa vaihtoehtoa he valitsevat juuri meidät.

Logiikka on siinä että kun seuran ottelijat ovat pärjänneet niin se on harrastusta miettivälle todiste siitä että opetus on sellaista että siinä kehittyy. "Jos se kelpaa Suomen mestarille niin se kelpaa minullekin." Toki on tärkeää korostaa että kilpaileminen ei ole pakollista koska ihmisillä voi ihan oikeasti olla tällainen käsitys ja suurin osa ei sitä kuitenkaan halua. Tietysti huomattava osa aloittajista ei mieti näitä vaan tulee ensimmäiseen seuraan jonka peruskurssimainoksen näkee tai valitsee esim. sijainnin ja treeniaikojen perusteella.

EDIT: Tässä on vielä se että erityisesti seuran kilpamenestyksestä ovat kiinnostuneet ne joilla on kova halu päästä kilpailemaan ja menestymään lajissa. Ja nämä ovat tietysti juuri sitä porukkaa jota urheilullisesti kannattaa haalia seuraan.
 
Joo, aika vähissä on olympialajeissakin nuo oikeasti palkalliset valmentajat. Nyrkkeilyssä ja painissa nyt ainakin tietysti liiton valitsema päävalmentaja on palkallinen, mutta käsittääkseni aika harva seuravalmentaja elää treenien vedolla. Itse en tunne ainuttakaan seuravalmentajaa joka pelkästään valmennuksella eläisi. En sano, etteikö Suomessa olisi ollenkaan tällaisia valmentajia, mutta tuskin hirveän montaa? Korjatkaa jos olen väärässä.

Olympiakamppailulajien päätoimisia valmentajia ei liikaa ole, mutta reilut kymmenkunta kuitenkin. Painissa toimii kuusi ammattivalmentajaa, judossa toimii kolme ammattivalmentajaa, taekwondossa toimii kaksi ja nyrkkeilyssäkin yhdestä kahteen. Suurien osa näistä valmentajista on olympia- tai nuorten olympiavalmentajia. Lajiliittojen päävalmentajilta ja valmennuspäälliköiltä edellytetään tiettyä osaamista. Käytännössä se tarkoittaa yleensä vähintään Valmentajan ammattitutkintoa. Suurin osa lajiliittojen päätoimisista valmentajista tai valmennuspäälliköistä on suorittanut Valmentajan erikoisammattitutkinnon tai korkeakoulututkinnon urheiluvalmennuksessa.

Pelkkä tutkinto ei tee kenestäkään pätevää valmentajaa, mutta usein käytännössä tietyn koulutuspolun kulkeminen takaa tietyn tason osaamisessa sekä tietyt verkostot. Monessa uudemmassa lajissa ollaan näiden asioiden osalta jossain määrin ulkokehällä.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
En tiedä mikä idea on laskea ammattivalmentajia nimenomaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelta mutta kyllä niitä sielläkin jonkin verran on. Ei tietenkään mahdottomia määriä mutta joitakin. Yllättävän monta on lisäksi karatessa ja muissa perinteisemmissä lajeissa. Ammattiopetus vaatii kuitenkin jonkinmoisen väestöpohjan

Yleisintä lienee systeemi jossa valmentajalla on yritys joka sitten laskuttaa seuraa eikä niin että valmentaja olisi työsuhteessa seuraan. Useinhan näillä ammattivalmentajilla on muutakin bisnestä, esim. turvallisuuskoulutuksia, kuntonyrkkeilyiden vetoa firmoille, yksityisoppilaita, varustemyyntiä, leirejä/seminaareja jne. Ja osa tietenkin tekee esim. ovihommia siinä ohessa.

Tietysti yleisintä on että valmentajat eivät saa palkkaa mutta nyt oli kai aiheena nimenomaan se optimitilanne seuratoiminnassa ja yleensä maksamalla saa parempia vetäjiä kuin sillä että ei maksa. Tietenkään pelkkä rahan vaatiminen ei tee opettajasta hyvää se on selvä.

Sitten vielä noista julkisista salitiloista. Nyt on niin että erityisesti vapaaottelu, potkunyrkkeily ja thainyrkkeily tarvitsevat optimitilanteessa salin jollaista ei yleensä ole kunnalliselta puolelta saatavilla. Siinä kun pitäisi olla tatami ja sen vierellä kehä ja sitten jonkinlainen mahdollisuus säkkeihin. Kunnan saleissa on yleensä erikseen "judosali" jossa on tatamit ja sitten "nyrkkeilysali" jossa on kova lattia plus kehä ja kumpikaan näistä ei ole kovin optimaalinen. Painiseiniä - häkistä tai häkkielementeistä puhumattakaan - ei ole juuri koskaan.

Pahinta on kuitenkin se että Suomeen on rantautunut miljoona erilaista tsiutsauta ja hojolajia joilla on tietysti kaikilla omat seuransa joiden vuoroilla käy hyvällä tuurilla viisi harrastajaa. Kuitenkin näilläkin on oikeus saada osansa kunnan harjoitustiloista ja kun seuroja on paikkakunnalla monta kymmentä niin ne täyttävät harjoitusvuorot niin että niistä on aina pulaa eikä yksi seura tahdo saada millään niitä viittä jatkoryhmän treeniä plus paria peruskurssitreeniä viikkoon mitä tehokas kamppailu-urheilun harjoittelu vaatisi.

Hyvä puoli kunnan tiloissa on se että niitä annetaan halvalla tai jopa ilmaiseksi nuorten vuoroja varten. Sinne ei tosin voi laittaa sitten aikuisia mukaan esim. sparrikavereiksi pl. ohjaajat mutta kunnan tiloissa toimivan seuran kannattaisi melkeinpä laittaa erilliset nuorten vuorot. Tai jopa omaa salia hallinnoiva seura voisi pitää nuorten peruskursseja kunnan tiloissa niin että jatkoryhmän treenit olisivat sitten omalla salilla. Tässä tosin tulisi aika iso karsinta treenipaikan vaihtuessa. Suurin este näihin lienee pätevien vetäjien puute.
 
Vielä siitä miten seuraa on mielestäni paras lähteä rakentamaan. Jos se oma sali on niin monilajiseura on parempi sikälikin että harrastajat voivat helpommin liikkua lajien välillä. Monesti ihminen tulee harrastamaan vaikkapa vapaaottelua ja huomaa sitten ettei pidä ollenkaan lyömisestä. Jos hän on jo käynyt saman seuran lukkopaini- tai BJJ-treeneissä niin on luonnollinen vaihtoehto siirtyä käymään pelkästään niissä. Sama tilanne jos ei pidä painitreenauksesta niin voi siirtyä potku- tai thainyrkkeilyyn. Ja varsin moni potkunyrkkeilijä haluaa kokeilla millaista se vapaaottelu olisi ja lähtee kokeilemaan sitä.

Oli miten oli niin tällöin henkilö pysyy seuran piirissä sen sijaan että vaihtaisi naapuriseuraan tai pahimmillaan lopettaisi treenaamisen kokonaan kun lajissa ei kaikki miellytäkään.
 
Osaan nyt vain vapaaotteua kommentoida paremmin mutta juuri tuohon sillä saralla ollaan kovasti jo menossa. Vielä kursseja pidetään vaparistatuksella (ehkä vähän vielä vetovoimaa) mutta reenaamisen astuessa kuvioon, porukkaa putoaa merkittävästi. Vapari on oikeastaan aika puhtaasti kilpalaji jo normireenien rankkuudensakin puolesta niin reeneihin eksyvät ovat lähes poikkeuksetta kilpailijoita, joten reenitkin ovat sitten kilpailijoita palvelevia.

Ilmeisesti jossakin päin maailmaa kehitys on jo kulkenut siihen, että on pelkästään niitä tukilajien saleja Andyn mallin mukaan, joissa sitten pyörii se oma vapari/kilpailuporukka omia aikojaan.
 
Taisin johonkin ketjuun täällä sanoakin että vapaaottelun ongelma ei ole treenien rankkuus. Ei ihmiset hikeä pelkää ja esimerkiksi hyvin rankat paditreenit ovat tosi suosittuja kunhan vetäjä osaa asiansa. Vapaaottelun onglema on sen monipuolisuus kun pitäisi osata pystyottelua, pystypainia ja mattopainia.

Jos treenaat 2x/vko ja olet välillä pois kuten perusharrastajilla on tapana niin treenaat samaa juttua keskimäärin kahden viikon välein. Tähän vielä päälle kesä- ja joulutauot, sairastelut jne. niin tuloksena on ettei kehity yhtään mihinkään kun unohtaa enemmän kuin ehtii oppia ja pysyy koko ajan ihan aloittelijatasolla. Tällöin jokainen treeni on pelkkää haparointia eikä mikään suju. Treenimotivaatio tulee onnistumisen kokemuksista ja kun niitä ei ole niin ei ole motivaatiotakaan. Tähän kun lisätään se että aina välillä joku linttaa säkkihanskalla päähän tai vie katon kautta tonttiin niin se harrastus loppuu aika äkkiä.

Jos treenaa samaa tahtia vaikka BJJ:tä tai potkunyrkkeilyä niin sitä samaa juttua kerrataan kuitenkin muutaman päivän välein ja hommassa kehittyy yleensä ainakin pari kolme vuotta ennen kuin tulee tasolle jolta eteenpäin pääseminen vaatisi lisäpanostusta. Siksi se harjoittelu on motivoivampaa ja noin pitkään treenanneet ovat yleensä jo ehtineet vakiintua treenaamaan ja luoneet sosiaalisia suhteita jotka pitävät henkilön salilla.

Tämä ei haitannut siinä vaiheessa kun telkkarista tuli TUF ja Sali ja kurssilaisia tuli ihan ovista ja ikkunoista. Mutta enää TV ei houkuta treenaamaan ja kun harrastajat lopettavat nopeasti jää se paras jäsenhankintakeino eli puskaradio teholtaan vajaaksi kun ei ole niitä harrastajia jotka pyytäisivät kavereitaan kursseille. Tässä on käytännössä ne syyt miksi pelkän vapaaottelun pyörittäminen ilman mitään muita lajeja seurassa on nykyään aika haasteellista.
 
Tuo monipuolisuusasia on kyllä totta ja pitää paikkansa. Nostaisin kyllä vielä sen reenien rankkuuden tuohon rinnalle, koska kyllä ainakin omien kokemusten mukaan vaparireenit on kertaluokkaa fyysisesti rankempia, johtuen ihan lajin luonteesta, monipuolisuudesta sekä siitä, että harjoitukset ovat usein räätälöity kilpailijoille .. Tai tälläistä singaalia olen saanut "kentältä" ja harrastajilta aika paljon .. Tietysti en osaa sanoa kuin muutaman seuran puolesta ..
 
Minä näkisin, ettei ne vaparitreenit rankkuuden vuoksi ole "epäsuosittuja" vaan se on se päähän lyöminen ja varsinkin kun se toinen lyö takaisin mikä monesti vaatii hieman erilaista luonnetta. Kun toinen kuristaa sua RNC:lla niin voit taputtaa milloin vain ja se ahistus helpottaa heti. Kehässä kun toinen läsäyttää nokan poskelle niin ei siinä enää auta taputtaminen eikä mikään :D

Minuakin on viime aikoina kiinnostanut thaikkutreenit kun olen sivusta meidän salilla niitä katellut, mutta ei mua tällä iällä ole mitään mielenkiintoa ruveta siinä hommassa matsia ottamaan. Mutta pädejä ois kiva osata löydä ja potkia kunnolla ja sais vähän vaihtelua ainaiseen tatamilla pyörimiseen(mikä on kyllä parasta mitä kimono/kalsarit jalassa voi tehdä :D)
 
Vapariin liittyvä havainto: isossa seurassa voi alkeiskurssin käydä 200 heppua, mutta kun varsinaiset lajitreenit alkavat, niin 95% katoaa mystisesti. On se aika raaka laji. Miten sitten lienee muissa ninjalajeissa, ei kai sentään noin paha lopetusprosentti?
 
Itse olen empiirisen havainnon pohjalta kehittänyt seuraavan porttiteorian:
Vaparin alkeiskurssille mennään, mutta kun tajutaan, ettei ole kivaa kun lyödään päähän, niin pystytouhut loppuu, mutta hiffataan että paini oli oikeastaan ihan kivaa --> Jatketaan pelkästään lukkopainissa käyntiä, mutta niitä treenejä on liian vähän viikossa --> Ostetaan kimono ja otetaan BJJ rinnalle.

Noin on käynyt melko monelle, mukaanlukien itselle. BJJ alkeiskursseilla on jengiä paljon vähemmän kuin vaparissa, mutta ei sieltäkään kovin montaa jää aktiiviseksi treenaajaksi.
 
Omasta mielestä sellainen monilajiseura voisi olla mielenkiintoinen, jossa olisi lajeina esim: bjj, lukkopaini, sambo, judo ja vapaaottelu. Se miten aikataulut ja montako kertaa viikossa on ohjattuja treenejä onkin jo toinen kysymys, miten ne voi järjestää järkevästi. Onhan monilajiseurat hyviä sillä tavoin, että ne takaa seuran jatkuvuuden, mutta se tuleeko pienillä harjoituskerroilla per laji taitavia tyyppejä ulos seurasta, jotka on taitavia onkin toinen juttu. Itse pidän seuroista, joissa on se 1-3 lajia ja harjoituskertoja tulee paljon viikossa halutessaan samalle lajille/tukilajille. Olen käynyt itse harjoittelemassa monilajiseuroissa ja tälläisessä seurassa, missä on vähemmän lajeja.
 
Tuossa Heelhookin kombinaatiossa on se ongelma että bjj, judo, sambo ja lukkopaini syövät toistensa harrastajia. Liikaa saman tyyppisiä lajeja jotka eivät oikein tuo lisäarvoa, etenkään sambo. Judo sitten taas on toiminnaltaan ihan erilainen laji ja aloitetaan yleensä lapsena. Aikuisikäiset kilpajudokat eivät sitten välttämättä innostu paljonkaan treenaamisesta joidenkin harrastetason vapaaottelijoiden kanssa. En oikein ymmärrä mikä tämän lajikombinaation pointtina oli vai oliko siihen vain lätkitty kaikki Heelhookin mielestä mielenkiintoiset lajit yhteen?

Treenimääristä per laji. Meillä on nyt 4 lajia (+kuntonyrkkeily, kuntopotkis ja Combat fit) ja esimerkiksi potkunyrkkeilyä voi treenata 7 treeniä viikossa jos peruskursseja ei lasketa. Harjoitusajat - KBT Oulu Nähdäkseni tämä on ihan tarpeeksi. Jos olisi tulijoita niin viikonlopulle voisi laittaa vielä vaikka miten paljon treenejä lisää. Toki kuntonyrkkeilyä yms. ei ole niin paljon mutta aika harva haluaa treenatakaan kuntonyrkkeilyä esim. 5 kertaa viikossa vaikka tunteja olisikin. Yleensä se että lajissa on vain kahdet treenit viikossa kertoo pikemmin seuran panostuksesta asiaan kuin treenivuorojen riittävyydestä.

Acegimon empiirinen havainto lienee aika tarkka. "Puhtaita" lukkopainiseurojahan on tosi vähän missä ei ole BJJ:tä mukana.
 

Suositut

Back
Ylös Bottom