Kannattaa lukea ajatuksella ja sisäistää lukemansa tuosta Doctor Feelgoodin postauksen viimeisen lauseen osalta. Eli: "Kannattaa heti asennoitua siihen, että kyseessä on paha vamma, edessä pitkä toipumisaika ja väistämättä käden toimintaan jää puutteita/heikkouksia vs. terve puoli.
Ja tuo vihje ihan omakohtaisen kokemuksen perusteella.
Tässäpä ihan vain muistinvaraisesti kerrottuna oma tarina vastaavanlaisesta vammasta:
Itselle kävi vuonna 2000 aikalailla samoin, eli ranne aukesi ja vaurioita syntyi. Ranne ommeltiin kiinni hetimiten, vamma kun oli loppujen lopuksi varsin pinnallinen vaikkakin hurjan näköinen. Kädessä oli tuolloin heti vamman jälkeen kuiten liikettä jäljellä sormissa, joten siis päädyttiin pelkkään kiinni ompelemiseen.
Ja siittäpä ne ongelmat sitten alkoi. Yksi tikeistä kun ilmeiseen vedettiin hitusen liian syvältä, jolloin seuraavan aamuna ei ollutkaan enää mitää liikettä taikka tuntoa ranteessa, kämmenessä taikka sormissa, lukuunottamatta pikkurilliä ja nimettömän ulkolaitaa. Eli medianuksen hermottamalle alueelle siis täsmäsi oireet.
Lääkärit TK:ssa oli sitä mieltä, että kyllä se siitä palautuu muutamissa viikoissa kun turvotus ym. laskee. No ei palautunut. Meni viikkoja ja taas viikkoja eikä mitään etenemistä haavan paranemista lukuunottamatta. Sitten alettiin tutkimaan (kuvia, enmg ym. setit) ihan tosissaan ja hermovamma oli tutkimusten lopputulos. Oikein rohakisevasti kerrottiin, että paranee jos paranee. Hitaasti joka tapauksessa. No, meni puolisen vuotta, eikä kädessä ollut ranteesta sormiin päin mitään eloa, lukuunottamatta edelleen pikkusormen liikettä ja tuntoa nimettömän ulkolaidassa.
Paikallisessa TK:ssa tultiin siihen tulokseen, että avataan ja katsotaan sisään. Kyseisen operaation suorittava lääkäri (toiselta paikkakunnalta) kuiten totesi heti haastateltuaan mut leikkaus aamuna, ettei rupea kättä sörkkimään millään tavoin ja ohjasi etiäpäin sellaiselle asiantuntijalle, joka osaa oikeasti kertoa mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Kyseinen herrasmies oli T.Raatikainen silloisesta Oulun Botnian sairaalasta. No ei muuta kuin miehen puheilla pariin otteeseen ja muutaman testin jälkeen mies oli sitä mieltä, ettei operaatioista voisi olla mitään apua, enään ainakaan, jos nyt olis aiemminkaan ollut.
Eli parikymppinen nuorimies ja dominoiva käsi pois pelistä lopullisesti. Ja Paskat! "Pienen" kokovartalopuudutuksen saattelemana päätin että kyllähän se nyt perkele liikkuu kun liikutetaan ja ei muuta kuin väkivalloin käsi liikkeelle ja moneen otteeseen illan aikana. Julmettu rutina ja pauke siitä kuuluin kun tuota rannetta väkisten väänteli, mutta liikkuihan se kun väänsi. No aamusta idea ei enää sitten niin hyvältä tuntunutkaan, oli meinaa viittävaille vitun kipeä! Mutta ranneppa liikkui, ei paljoa, mutta liikkui kuiten joitain senttejä. Siitä suivaantuneena alkoikin sitten omatoiminen väkisten vääntely, päivittäin ja lukuisia kertoja päivässä, niin sormia kuin rannetta väännellen. Ja päivä päivältä sitä pystyi liikuttelemaan millin tai pari enempi. Tuntoa siinä ei ollut, eikä hermokivut helpottaneet, mutta liikkuipahan kuiten.
Puolen vuoden kohdilla omatoimisen "väkivaltakuntoutuksen" aloitettuani pystyi jo poimimaan niittejä pöydältä kuppiin ym. hienomotorisiakin juttuja touhuillen. Silloin oli aika käydä T.Raatikaisen juttusilla uusiksi ja johan oli mies ihmeissään. Tässä kohtaa vasta tultiin siihen lopputulokseen, mitä alussakin jo sanoin, että itse hermo ei siis vahingoittunutkaan ranteen aukeamisen yhteydessä vaan hermonvamma syntyi tikkauksessa. Ohjeeksi antoi, että jatka sitä mitä olet tähänkin asti tehnyt, kun se kaikesta päätellen on ollut se oikea tie. Kun kyselin mahdollista leikkausta, oli hänen mielipiteensä se, että hän ei ainakaan leikkaa ja suosittelee välttämään muidenkaan antaa siihen puukkoa laittaa. Lopputulos kun ei kuulema voinut olla kuin huonompaan suuntaan.
Ja ajan kanssa:
Tunto tuohon käteen ei ole koskaan palannut enää takas, ainakaan kokonaan. Peukalo, etusormi ja keskisormi on vielä tänäpäivänäkin tunnottomat, vaikkakin niissä on jonnin sortin "opittu tunto" olemassaan. Pystyy siis käyttämään ihan kuten toistakin kättä, mutta esim. tarkimmat palpomiset työssänikin tulee tehtyä toisella kädellä. Hermosäryt jatkui vuosia, jos nyt kokonaan on lopullisesti poistunutkaan, niihinkin kun tottuu kun tarpeeksi sattuu. Kylmää ja kuumaa nuo sormet ei erota lainkaan, paitsi sormia palelee aina. Ja sitten kun on oikeasti vähänkään kylmempi, niin niitä särkee heti reilummin.
Tuo tunnon puute on muuten oikeasti paha juttu, ainakin alkuunsa ennen kuin sen kanssa oppii elämään. Sitä kun teloo sitä tunnotonta kättä aikasta usein ja välistä pahoinkin, toisinaan ihan huomaamattaankin. Esim. silloin kuin aikanaan vielä tupakoikin, niin kohtuu monta kertaa on tullut haisteltua että mikäs täällä palaa. No sormet, tulipää kun oli kerennyt palaa jo sormien välissä jo tovin. Upeita palovammoja ja lukuisia tulehduksia niiden seurauksesta. Joskus raksalla ollessa työkaverin kanssa juntattu kahteen mieheen viimistä palaa paloseinää paikoileen ja ihmetelty miksei mene. No sormethan siellä oli välissä. Vaikkei se tee samoin tein kipeää, kyllä se heti tajuaa että jos kynnet on puristunu irti, ettei tuo nyt terveellistään ole. Nuo siis vain esimerkkinä miten sitä voi tunnotonta kättään teloa huomaamattaankin. Ajan kanssa sitä kyllä oppii varomaan.
Jos tästä turinasta kannattaa jotain ottaa opikseen, niin se, että malttia siihen kuntoutukseen vaikka se välistä tuntuisi ettei etene tai tuntuisi jopa turhaltakin. Hermon paraneminen kun on niin hidasta joka tapauksessa, ettei kukaan pysty edes huonosti arvioimaan kauanko siinä toipumisessa menee ja missä määrin se edes palautuu ajankaan kanssa.
Äläkä masennu vaikkei se ihan kuntoon tulisikaan, nuorella miehellä kun on vielä hurjasti aikaa teloa itseään monin muinkin tavoin, ei vuosien jälkeen enää pikku käsivammat menoa häiritse muiden vammojen joukossa
nim. kokemuksella, niin telojan kuin niitä telomisia hoitavankin näkökulmasta
