Kesäkuntoon v2.0 - ilmainen ruokavalio

Timo Kettunen

Health Skeletor
AMMATTILAINEN
Liittynyt
29.5.2002
Viestejä
907
Kesäkuntoon v2.0 -ruokavalio on kahdeksan viikon mittainen tehoruokavalio. Se on tarkoitettu painonpudotukseen ja kiinteytymiseen. Toisin sanoen, ehdit vielä lähemmäksi rantakuntoa.

Ruokavalion perustana on terveellinen ruoka. Vaikka päätavoitteena on rasvanpoltto, on ruokavalio kuitenkin suunniteltu siten, että se sisältää kaikkia tarpeellisia ravintoaineita ja mahdollistaa terveiden elämäntapojen omaksumisen. Voit jatkaa kahdeksan viikon jälkeen samantyyppisellä ruokavaliolla loppuelämäsi ajan, skaalaat vain annokset sopiviksi.

Ruokavalio on tarkoitettu perusterveelle ihmiselle. Ruokavalion lisäksi saat lyhyet liikunta- ja motivaatio-ohjeet. Sinun ei tarvitse laskea kaloreita eikä punnita ruokiasi. Syöt vain ohjeen mukaan ja nautit tuloksista.

Ruokavalio on sekä maidoton että gluteeniton. Se on skaalautuva ja sisältää myös muutaman herkullisen reseptin, liikuntaohjeet ja motivaatiovinkkejä.

Saat kesäkuntoon v2.0 -ohjeet (16 sivua) täysin ilmaiseksi Terveysmyrskyn Facebook-sivuilta.

Tein tästä tänne nyt ihan oman ketjun. Vastaan ruokavalioon liittyviin kysymyksiin vain Pakkiksella, tässä ketjussa. Voitte kysyä myös muokkausohjeita, jos haluatte lisätä ruokavalioon esim. leipää tai rahkaa. Vastaan niihin kun ehdin. Lukekaa kuitenkin koko setti läpi ennen kuin kyselette kysymyksiä joihin matskussa on jo vastattu.
 
minkä takia noi määrät on laitettu jollain hiton kämmen mitalla ? ymmärrän toki jossain pähkinöissä kourallisen, mutta en missään lihoissa.....
 
Näin joka paikassa on helpompi ottaa se määrä ruoka minkä tarttee, ilman että tarvitsee punnita tai laskeskella. Oma käsi on oikein hyvä mitta.
 
Hyvää perus settiä ja kyllä tuolta tuli uusiakin vinkkejä, kiitoksia! Minkälaista lisäproteiinia suosittelet? Olen miettinyt, että halvimmat whey80:set saattavat aiheuttaa itselle vatsavaivoja, onkohan yleistä? Minulla ei kyllä ole laktoosi-intoleranssia, eikä maitoallergiaa. Toisaalta ei ole ainakaan vielä ollut varaa ostaa kalliimpia muotoja.
 
Ostaa laktoositonta, jos saattaa aiheuttaa vatsavaivoja.
 
Mites nuo mitat, onko nuo kämmenelliset ja kouralliset kuiva painoja?

Tuossa ei myöskään ole näköjään kulutusta ajateltu, joten on varmaan tarkoitettu normaaleille aktiivipenkkiurheilijoille? Ei varmaan sovellu oikein meille "kovaa ja useasti" urheileville.

Ihan mielenkiintoinen ja varmasti toimiva dieetti. Ja ymmärrän kyllä tuon puutoksen, koska tuo on ilmainen eikä mitenkään henkilökohtainen.
 
"Ruokamitoissa kämmenellinen tarkoittaa oman kämmenen kokoista aluetta, nyrkillinen oman
nyrkin kokoista aluetta ja kourallinen kupiksi asetetun kämmenen kokoista aluetta (näistä
pienin). Kaikki ruoat mitataan valmiista ruoista, ei kuivapaino" - Lainattu yhdeltä sivulta ohjelmassa. (sivu 7)

Onko dietit oikeesti sellasia että esim (ohjeen mukaan) viikon 1-2 syöt joka päivä lounaaksi kalkkunasalaatin ja päivälliseksi jauhelihaa yasminriisillä? Eikö se ala tulemaan jo korvista ulos viimestää viikon jälkeen?
 
Eikö tuota olisi voinut laittaa suoraan johonkin? Nyt me ei-Facebookkilaiset ei päästä hyötymään tuosta, ja jäämme jälleen surkuttelemaan ihravatsojemme kanssa rannalle. Hienoa silti, että joku tekee tämmöisiä ja vieläpä ilmaiseksi!
 
Totta, tässä on ideaa, voishan sen jonnekkin pakkikselle laittaa, kun kerta täällä lupasi auttaa diettiä käyttäviä. Tosin varmaan tuolla on myös yritetty saada facebookin kautta mainostusta ja hyvää mainetta. Ei siinä, varmasti onnistui, itse tulostin ainakin koko 16 sivun oppaan ja illalla lueskelin pariin otteeseen. Ihan mielenkiintoinen oli.
 
Olen junassa ja junaverkko toimii sille optimaalisella tavalla. Eli huonosti. Vastaan tän ketjun kysymyksiin kun pääsen määränpäähäni ja hotelliin.

Jos et ole Facebookissa, niin ruokavalion saat täältä. Se leviää nettiin ennemmin tai myöhemmin, joten nyt kun olen yhden päivän sillä tykkääjiä kerännyt, sama laittaa se jakoon :)

- - - Updated - - -

Onko dietit oikeesti sellasia että esim (ohjeen mukaan) viikon 1-2 syöt joka päivä lounaaksi kalkkunasalaatin ja päivälliseksi jauhelihaa yasminriisillä? Eikö se ala tulemaan jo korvista ulos viimestää viikon jälkeen?

Näissä valmiissa ohjelmissa tahtoo olla se ongelma, että mitä enemmän laittaa vaihtoehtoja, sitä suurempi todennäköisyys on sille että jengi soveltaa liikaa.
 
Mutta jos välillä vähän ajattelee ns. Maalaisjärjellä ja vaihtaa vaikka jollekkin päivälle j-lihan tililalle vaikka lohikimpaleen?
 
Hyvää perus settiä ja kyllä tuolta tuli uusiakin vinkkejä, kiitoksia! Minkälaista lisäproteiinia suosittelet? Olen miettinyt, että halvimmat whey80:set saattavat aiheuttaa itselle vatsavaivoja, onkohan yleistä? Minulla ei kyllä ole laktoosi-intoleranssia, eikä maitoallergiaa. Toisaalta ei ole ainakaan vielä ollut varaa ostaa kalliimpia muotoja.

Laktoosi voi tosiaan aiheuttaa vatsavaivoja. Jos hera aiheuttaa isolaattinakin vatsavaivaa, niin kokeilisin riisi- tai munaproteiinia.

Mites nuo mitat, onko nuo kämmenelliset ja kouralliset kuiva painoja?

Tuossa ei myöskään ole näköjään kulutusta ajateltu, joten on varmaan tarkoitettu normaaleille aktiivipenkkiurheilijoille? Ei varmaan sovellu oikein meille "kovaa ja useasti" urheileville.

Ihan mielenkiintoinen ja varmasti toimiva dieetti. Ja ymmärrän kyllä tuon puutoksen, koska tuo on ilmainen eikä mitenkään henkilökohtainen.

Kohderyhmä on perustasolla höyryäjä. Toisaalta tuota voi skaalata ylös päin, koska samaan periaatteeseen tämä dieetti perustuu kuin kaikki muutkin laihdutusruokavaliot: energiavajeeseen.

Kovaa urheileville suosittelen lisää energiaa kaikista makroravinteista about samassa suhteessa kuin tuossa ruokavaliossa. Koska kuitenkin ollaan yksilöitä, niin joskus joutuu säätämään paljon enemmän :)

Mutta jos välillä vähän ajattelee ns. Maalaisjärjellä ja vaihtaa vaikka jollekkin päivälle j-lihan tililalle vaikka lohikimpaleen?

No tokihan saa ajatella ja kokeilla, mutta dieetti ei vain ole sitten enää sama. Jos pystyy energian ja makron pitämään about samana, niin tulosta tulee.
 
Hei!

Kiinnostuin ruokavaliostasi sillä siinä oli juuri ne elementit mitä olen itselleni hakenutkin. Yksi asia jäi kuitenkin mietityttämään, nimittäin kohtuullisen matala hiilarien määrä. Treenaan 3krt viikossa juoksua ja 2krt viikossa salilla. Kolmesta juoksutreenistä kaksi on kovempia (intervalli, vauhtikestävyys jne) ja yksi on sitten pidempi peruskuntoharjoitus. Kaksi viikkoa kovaa ja kolmas on kevyt. Mutta itse kysymys on siis, kannattaako lisätä hiilarimäärää heti vai kokeilla aluksi jaksaako tuolla ja lisätä sitten tarpeen mukaan? Toki onhan mahdollista että jaksaa tuollakin treenata. Pitkiksen (1,5h) jaksaminen eniten mietityttää noiden hiilareiden osalta. Kiitos jo etukäteen!

-kala
 
Voit kokeilla alusta asti syklittää, eli nauttia runsaammin hiilareita kestävyyspäivinä, varsinkin pitkän lenkin päivänä. Se on yksilöllistä miten lihakset varastoivat glykogeenia, joten kokeile riittääkö hiilarilisä treenin jälkeen vain tarvitsetko ennen treeniä. Oma jaksaminen on paras mittari. Jos askel ei nouse, ärsyttää ja juoksu ei vain kulje, lisää vaan hiilaria heti ensimmäisen viikon jälkeen.
 
Tosi hyvä verrattuna moneen muuhun, mitä olen kattellut netissä esim. Jutan ja Pullin dieetti. Jutan dieetissä vedetään maitoo rahkana ja raejuustona aamusta iltaan?

Hyviä ruokaohjeita myös.

Ite teen pizzapohjan 5 kananmunasta. Helppoo ja hyvää.

Suurin pudottaja ohjelman tarkkaa ruokavaliota en tiedä, mutta kerran vilkasin sitä ohjelmaa ja VHH ruokavaliota sielläkin syötiin sillä hetkellä.

Eli jos on vähänkin ongelmia maidon kanssa tai ei pidä siitä tai jokin muu syy, niin pulassa on Jutan dieetillä.

Maksahan muuttaa rasvaa glukoosiksi, jos hiilaria ei ole saatavilla ja siten laihtuu. Oonko oikeessa? Ja juurikin rasvaa lisäämällä tai vähentämällä riippuen, paljonko sitä on itellä varastossa, saa rasvan palaamaan ja siten laihtuu?

Ite oon jo kauan syönyt VHH mukaan ja rasva palaa ja lihakset kehittyy treenin mukaan.

Jussi69 on ainakin todella kuivassa kunnossa ja syö VHH ainakin siinä reality-ohjelmassa, joka juuri alkoi.
 
Tosi hyvä verrattuna moneen muuhun, mitä olen kattellut netissä esim. Jutan ja Pullin dieetti. Jutan dieetissä vedetään maitoo rahkana ja raejuustona aamusta iltaan?

Hyviä ruokaohjeita myös.

Maksahan muuttaa rasvaa glukoosiksi, jos hiilaria ei ole saatavilla ja siten laihtuu. Oonko oikeessa? Ja juurikin rasvaa lisäämällä tai vähentämällä riippuen, paljonko sitä on itellä varastossa, saa rasvan palaamaan ja siten laihtuu?

Ite oon jo kauan syönyt VHH mukaan ja rasva palaa ja lihakset kehittyy treenin mukaan.

Jussi69 on ainakin todella kuivassa kunnossa ja syö VHH ainakin siinä reality-ohjelmassa, joka juuri alkoi.

Kiitos. VHH ei käy kaikille, osa tarvitsee hiilihydraatteja ja oma tarve selviää kokeilemalla. Esimerkiksi itselläni menee samantien yöunet, jos päästä hiilarit liian alas. Että rasvaa pystyttäisiin käyttämään tehokkaasti pääenergianlähteenä, tulisi elimistö saada ketoosiin ja rasva-adaptaatio käyntiin. Tähän menee yleens- 3-5 viikkoa. Ihminen laihtuu kun kalorit ovat miinuksella. VHH:lla voi myös lihoa jos syö liikaa rasvaa, ei se mikään taikadieetti ole. Maksa muuttaa muita ravintoaineita glukoosiksi (glukoneogeneesi) koska hermosto käyttää energianlähteenä glukoosia. Myös munuaiset osallistuvat glukoneogeneesiin, ja tämä korostuu paaston aikana.
 
Kiitos. VHH ei käy kaikille, osa tarvitsee hiilihydraatteja.

En oo laskenut, kun tarttis maksaa se pari euroo ja laskea sillä oisko ollut kalorilaskuri vai mikä, jossa kattavasti ruokaa ja laskee päivän rasvat, proteiinit ja hiilarit.

Mutta rehuja syön ja paljon, joten kyllä niistä hiilaria tulee ihan se sama määrä, mitä tuossa sinun linkissäsi.

Onko VHH:lle joku hiilariraja, joka sen määrittää?
 
Back
Ylös Bottom