Kertokaa kokemuksia!

[body-pimu]

Terve punttimimmit!Usein taustalla seuraillu palstaa,ja nyt ajattelin esittää kysymyksen.Millaisia kokemuksia teillä on seurustelusta miehen kanssa,joka ei reenaile,eikä oikeastaan harrasta juuri liikuntaa?Itsellä ollu punttitaustan omaavia miehiä aikasemmin,nykyinen ei ymmärrä punttien päälle hitustakaan.Ei kyllä arvostelekaan minun harrastustani,mutta eipä juuri kannustustakaan löydy.Alkanut ahdistamaan,kun ei ole ketään kenenkä kanssa jakaa harrastusta ja elämäntapoja.En kilpaile,mutta koen tosissani kuitenkin ottavani puntin,ruokailun yms siihen liittyvaän.Mietityttää vaan,että onko muillakin samanlaisia ajatuksia/kokemuksia.Eli voiko sellainen suhde toimia jos elämäntavat kuitenkin näin erilaiset.Sukulaiset pitävät mua vaan "nirsona",eivätkä tunnu ymmärtävän ahdistustani.Ja toisaalta itsekin olen miettinyt,että olenko turhamainen ym..
Kokemuksia?
Ja reeni-iloa kaikille!

 

[fitnesspimu]

Kokemusta löytyy. Tosin olimme olleet poikaystäväni kanssa jo useamman vuoden kimpassa ennen kuin innostuin punttiksella käymisestä! Toki olen aina harrastanut monipuolisesti liikuntaa, kun taas ex-poikakaveriani lähinnä kiinnostaa vain autot ja moottoripyörät!

Kaikesta huolimatta minua kyllä kannustettiin ja hän jopa seurasi vierestä kisadiettiäni...hyvin oli hengessä mukana (*nostan hattua*). Nooh aikansa kutakin ja sitten minua alkoi homma tympimään! V***tus oli ihan kympissään, kun eräs kaunis aamu lähin pururadalle vetämään lenkkiä, niin tyyliin toinen kömpii kotiin siinä vaiheessa baarista :curs:

Yhteenlaskettuna summana päätin sitten erota (muutenkin homma maistui jo vähän puulta, joten en todellakaan jättänyt häntä VAIN fitnesstelyn takia, so don't get me wrong).

Mutta voin sitten myös kertoa toisen ääripään eli seuraava mies olikin sitten 100%:sti henkeen ja vereen fitnesstä. Toki on se parempi vaihtoehto kuin edellinen, mutta liika on liikaa!

Välillä miettii, et minulle itselle voisi olla kaikista paras atleettinen mies, jonka kanssa voisi jakaa esim. treenikokemukset ja käydä lenkillä (=> tästä olen erittäin katkera "motoristi"-poikakaverilleni :D )
mutta miehen ei tarvitsisi olla täysin fanaattinen puntin nostaja! Ehkä sellainen mies hieman tasapainottaisi meikäläisen elämää ja skitsoilua dietin aikana :lol2:

Vai mitä oot mieltä Rocket? Hih, joskus on tullu pohdittua tätä asiaa yhdessä!

 

[Nee]

"Seura tekee kaltaisekseen." Itse muutuin täydelliseksi sohvaperunaksi sohvaperunan seurassa.

Nykyisellä miesystävällä on omistani poikkeavat ja yhtä aikaavievät liikunta- ynnä muut harrastuksensa. Mielestäni on hyvä, että toinenkin on jonkinlainen fanaatikko, jolloin ymmärrystä riittää toisinaan kuunnella intoilevia luentoja aiheesta ja sen vierestä. Meillä on tavallaan sopimus siitä, että kummallakin on velvollisuus kuunnella tai ainakin olla kuuntelevinaan näitä saarnoja. Minä siis saan purkaa tuntojani salin tiimoilta, mutta vastavuoroisesti kuuntelen (nykyään jopa hivenen kiinnostuneena) esim. selostusta edellisestä ottelusta.

Erilaiset elämäntavat on täysin mahdollista sovittaa yhteen, mutta se vaatii ehkä hivenen enemmän työtä kuin jos harrastukset olisivat aivan samat. Asiaa auttaisi, jos kaverisi olisi yhtä intona jonkin oman juttunsa kanssa. Muuten ajankäytöstä saattaa pitemmän päälle tulla ikuinen riidan aihe, luulen.

 

[Gillyanne]

Kokemusta on, vaikka muille jakaa. Kumpikaan aikaisemmista pitkäaikaisista kumppaneista (toinen avo-, toinen aviosellainen) ei ollut mikään intohimoinen punttailija - tosin molemmat kyllä kävivät jonkin verran salilla kanssani, mutta vain lyhytaikaisesti/kausittaisesti ja lähinnä "seura"meiningillä olivat mukana. Ruokajutuissa sama línja jatkui, eli kiltisti söivät kyllä meikäläisen kokkaamat "terveyspöperöt", mutta sen lisäksi mussuttivat sitten vielä ne omat metwurstileipänsä/jätskiannoksensa/muut herkkunsa. Mitään sanomista ei ajankäytöstä tai noista ruokajutuista koskaan tullut, mutta toki on otettava huomioon, että vielä muutama vuosi sitten varsinkin ruokavalio ja osittain myös treenijutut olivat itsellänikin vielä TODELLA hakusessa.

Nyt olen sitten (toivottavasti) kolmannen vakavan suhteen alkumetreillä (three's a charm...? ;)) ja tällä kertaa kyse on sellaisesta tapauksesta, joka ei sitten ymmärrä punttaamista ei alkuunkaan - muuten kyllä toki liikkuu itsekin, lähinnä lenkkeillen, luonnossa kulkien jne. Ehdimme käydä ko. aiheesta jo melkoisen kiivaita sananvaihtojakin, ennenkuin sain hänet vakuutettua, että puntti (ja urheilu yleensäkin) on kuitenkin VAIN harrastus, toki hyvin rakas sellainen, mutta kumminkin. Olen myös itse tullut vastaan asiassa esim. keskittämällä salitreenit ja jumpat arki-illoille ja "pyhittämällä" viikonloput sitten muulle elämälle. Ja pikkuhiljaa ovat kitinät aiheesta loppuneet, nykyään hän jo kysyy aina miten treeni meni, nostinko taas ennätykseni ;), ja muistaa aina myös ihailla kasvavia lihaksia. Joskin välillä kysyy aina pelonsekaisella äänellä, vieläkö aion tästä kovin paljoa kasvaa... :D Hän on myös itse kertonut, ettei ole koskaan aikaisemmin seurustellut "punttimimmin" kanssa, joten näinkin vakavamielinen harrastelu tuli hänelle aivan uutena asiana, ja ainahan sellaiseen tottuminen ottaa aikansa.

Toki olen myös sanonut hänelle, tiukasti mutta ystävällisesti, että puntti on minun lempiharrastukseni, enkä aio siitä luopua, ainakaan miehen takia. Ja kuten todettua, nykyään hän jo hyväksyy, ymmärtää ja kannustaakin, asia vain vaati hieman tottumista ja selvittelyä, mistä oikein on kyse. Summa summarum: uskoisin, että jos mies välittää sinusta tarpeeksi, hän myös hyväksyy harrastuksesi. Tsemppiä!

 

[Paula]

kokemusta löytyy sen verran et oma mies on käyny koko elämänsä salilla, mut nyt käyminen on harvempaa...
kannustusta mun reenaamiseen sillä kyllä löytyy ja paljon mut sit kun pitäis ite puputtaa porkkanoita illalla niin on ÄRSYTTÄVÄÄ kun toinen syö vieressä spsiä ja karkkia ja suklaata ja millon mitäkin....

mut oon päättäny tulla sen asian kanssa toimeen ja toisaalta
siinä saa itsekuria kun pystyy kieltäytyy kaikesta siitä herkusta!!!

pitää vaan ajatella et mä pysyn kunnossa.. sä et!!:thumbs:

 

[Gillyanne]

Originally posted by fitnesspimu
... Mutta voin sitten myös kertoa toisen ääripään eli seuraava mies olikin sitten 100%:sti henkeen ja vereen fitnesstä. Toki on se parempi vaihtoehto kuin edellinen, mutta liika on liikaa!

Tätä olen joskus miettinyt itsekin, ts. jos kumppanikin olisi intohimoinen salillakävijä ja yhtä tosissaan myön ruokajuttujen kanssa, niin olisiko siinä sitten se vaara, että elämä alkaisi pyöriä liikaakin treeni- ja ruokajuttujen ympärillä? Varsinkin, kun itselläni on tuota syömishäiriötaustaa ja muutenkin hieman taipumusta överiksi vetämiseen, jos niikseen tulee, niin olen itse ajatellut, että mieluummin kuitenkin seurustelen ei-punttaavan kumppanin kanssa, pysyy elämänpiirikin laajempana

(.. ja tätä ei nyt missään tapauksessa ollut tarkoitettu hyökkäykseksi Pakkiksen punttipariskuntia kohtaan, vaan ihan omista lähtökohdistani kirjoittelin.)

 

[Maiju]

Itsellänikin kokemuksia molemmista, sekä punttaavista, että ei punttaavista kumppaneista. Oman kokemukseni mukaan ei ole niinkään tärkeää se, että olisi juuri se sama harrastus vaan, että molemmilla olisi niitä. Jos toinen osapuoli on kova harrastamaan ja on kalenteri täynnä menoja, voi toisen joka ei juurikaan aikaansa harrastuksille uhraa joskus vaikea suhtautua jatkuvaan menemiseen. Itse seurustelin muutaman vuoden kundin kanssa, joka ei juuri liikuntaa harrastanut, mutta musiikkiharrastukset veivät paljon aikaa. Molemmat tsempattiin toisiamme ja myös ymmärrettiin harrastusten vaatima aika. Ruokapuoli kyllä joskus tuotti vaikeuksia, kun kaveri oli enemmän tällainen valmispizzabigmacjäätelö linjalla Helpommin sortuu sit tollasiin, kun toinen syö vieressä :(

 

[Nate]

Minulla ei ole kokemusta ei-punttaavasta miehestä siinä mielessä että itse urheilisin, aloitin nimittäin punttailun vasta nykyisen mieheni myötä ja kanssa. Itse olen sitä sorttia, että jos mies ei urheilisi, ja ainakin jos hänellä ei olisi mitään harrastuksia, minäkin jämähtäisin pikkuhiljaa kotiin sohvannurkkaan. Olisi erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, esim. dieetata, jos toinen mässyttäisi vieressä jätskiä. Sitä vaaraa ei nykyään ole, sillä minä dieettaan paljon harvemmin kuin mies, jolla taas on niin paljon itsekuria, ettei sitä haittaa jos minä satunnaisesti mässäilen (hatunnosto siitä hänelle). Mutta siis: Riippuu paljon itsestäsi mitä "siedät". Itse tarvitsen vähintäänkin hyvän esikuvan ja mukavan kannustajan (ei kuitenkaan painostajan) vierelleni, ja elämä ja treeni kulkee.

 

[Ilina]

Heipähei. Olen seuraillut Punttimimmien palstaa jo jonkin aikaa, mutten hirveästi itse ole kirjoitellut. Olen kuitenkin niin amatööri, ettei oikein mistään ole sellaista sanottavaa, jota joku muu ei olisi jo sanonut.

No, tämä nyt kuitenkin liippasi aika läheltä omaa ongelmaa. Ärsyttää suunnattomasti, kun itse yritän syödä terveellisesti (en tosiaan ole millään dieetillä, mutta lähinnä yritän normalisoida ruokailutottumuksia, ettei menisi niin usein syöminen överiksi) ja sitten kun poikakaveri ostaa karkkia tms, sitä tulee syötyä kun sitä on. Vaikka ei olisi tehnyt mieli, enkä itse olisi ostanut. Ei sitä nyt voi toiselta kieltääkään. Tuntuu vaan etten pysty vastustamaan kiusausta. Aina sitä ottaa "vain yhden" ja kohta onkin mennyt jo 15. Vinkkejä?

 

[Fimale]

Heippuli, tälläisia kokemuksia löytyy täältä: EX:ä oli linjaa sohvaperuna/ autourheilusta kiinnostunut. Kun aloitin sali harrastuksen se oli aluksi ihan ok. Sitten kun aloin siivoamaan ruokavaliotani ja käymään ahkerammin salilla oli meillä jääkaapissa omat hyllyt...mulla kanaa ja hänellä HK sinistä. Sitten kun toinen makaa sohvalla eikä saa mitään aikaiseksi
ja itse on energinen ja jaksaa touhuta vaikka mitä niin kyllä toisen saamattomuus
alkoi ärsyttämään ja tympimään. Niinhän siinä kävi että pikkuhiljaa jaettiin muutkin kamat kuin pelkästään jääkaapin hyllyt.

Nykyään kaikki on toisin. Mieheni on harrastanut treenaamista jo vuosia... Minusta on ihanaa kun on yhteinen harrastus. On mukava käydä kimpassa treenaamassa ja kun molemmat syö samoihin aikoihin samoja ruokia, tosin erilaisia määriä...heh hee... Omalla tavalla se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja on helppo kannustaa ja ymmärtää toista.
Ja dietillä mieheni on jaksanut punnita ja mittailla ruokia...aamulla kaikki on valmiina jääkaapissä odottamassa! Ja välillä siitä saa aamulenkille kaverin! Voisiko enempään toivoa....! :haart:

 

[Bellezza]

Heippa kaikille!

Minulla on mies joka on kiinnostunut vain autourheilusta ja kalastuksesta. Kyllä meidän suhde toimii vaikka on eri harrastuksia, lähden kyllä joskus kalareissulle mukaan ihan vaan sen takia että luonto on lähellä sydäntä. Mutta ei toivoakaan että lähtisimme yhdessä vaellukselle... Joo, ja mökkeily on meistä molemmista kivaa!

Ainut ongelma mikä tässä punttiharrastuksessa aiheuttaa meillä suukopua on syöminen... Heikko luonne kun olen niin pakko saada pitsaa/karkkia/jäätelöä kun toinenkin syö. "Ei sun oo pakko syödä" sanoo mies ja mussuttaa irtokarkkeja:curs:

Varmaan se optimaalinen tilanne on sellainen että on jotain omia juttuja ja sitten jotain yhteistä?!

 

[Snuupi]

Hankkiudu eroon. Itselläni on valitettavasti kokemusta seurustelusta pillijalka-insinöörin kanssa, joka ei tajunnut treeneistä eikä ruokavaliosta yhtikäs mitään. Ei sitä marinaa jaksanut kauaa kuunnella.
Onneksi nykyinen mieheni on sentään miehen näköinen ja kokoinen... Eikä mikään onneton luuseri

 

[Gillyanne]

Originally posted by Snuupi
Hankkiudu eroon. Itselläni on valitettavasti kokemusta seurustelusta pillijalka-insinöörin kanssa, joka ei tajunnut treeneistä eikä ruokavaliosta yhtikäs mitään. Ei sitä marinaa jaksanut kauaa kuunnella.
Onneksi nykyinen mieheni on sentään miehen näköinen ja kokoinen... Eikä mikään onneton luuseri

Olen kyllä täysin eri mieltä, viitateen omaan postiini aikaisemmin tässä threadissa. Ei kai se, että mies ei punttaa/treenaa, tee hänestä onnetonta luuseria? Kuten sanoin, mielestäni on pikemminkin rikkaus, jos ihmiset (myös parisuhteessaan) harrastavat eri asioita!

Sitäpaitsi, eikös threadin aloittajalla ollut sellainen tilanne, että vaikka mies ei puntin päälle mitään ymmärräkään, niin ei kuitenkaan "marise" eikä arvostele? Tottakai se olisi sitten eri asia, jos kundi vänisisi jatkuvasti ajankäytöstä/ruokavaliosta/tiessunmistä, mutta tästähän ei kaiketi ollut kyse? Tuollainen marisijan pistäisin toki kiertoon itsekin, mutta muuten kannattaa kyllä mielestäni ainakin yrittää kouluttaa miestä ymmärtämään treenaamista elämäntapana, ainakin omalla kohdalla tämä tuotti erittäin hyvän lopputuloksen :haart:

 

[Milotta]

Mun mies ei punttaa eikä noudata mitään ruokavalioita. Hän on kuitenkin satunnaisesti (miten työ-, remppa- ja opiskelukiireiltään ehtii) liikunnallinen eikä mikään himomässyttäjä. Viihtyy hyvin myös sohvalla ;).

Mun punttailuun hän ei ole koskaan sekaantunut, mitä nyt joskus patistaa liikkeelle. Ruokavaliosta / ruokien punnitsemisesta en kuule vinoilua ja hän osaa ostaa nykyisin jopa pellavansiemenrouhetta (tää on kyllä pitkällisen koulutuksen tulos) ja raejuustoa isoissa purkeissa pyytämättä. Minusta juuri tällainen arkipäiväinen kannustaminen on mukavaa . Siis se, ettei kyseenalaisteta eikä vinoilla.

Palautus- ja energiajauheiden käytön hän on omaksunut minulta.

Meille ei osteta juuri koskaan karkkia tai sipsejä, sillä erityisesti mieheni ei niistä välitä. Tämän suhteen aikana munkin makuni on jalostunut siihen, että syön karkkia / sipsejä vain, kun niitä on kylässä tarjolla. Yksi vaikuttava seikka on ollut myös nykyisten pussukoiden älytön koko: melko paha olo olis, jos yksin sellaisia nakkelis naamaan (joojoo, ei oo pakko syödä kaikkea ja lehmät lentää).

Sen sijaan mieheni pitää ravintolaruoasta, pizzasta ja grilliruoasta. Noin muutenkin hyvästä ruoasta. Näiden suhteen on täytynyt kehittää itsekuria (vei tosin aikaa!) ja tänä päivänä ei juuri hetkauta, vaikka herra mässyttäis lempipizzaa vieressä. Olen myös hyväksynyt sen, että jos joskus itse syön esim. pizzaa suunnittelematta, se on niin harvoin, ettei kannata jäädä murehtimaan. Ei todellakaan enää tulisi mieleen kieltää toista syömästä herkkuja (sitäkin olen tehnyt ja varmaan miehen herkuttelu on naputuksien ansiosta vähäisempää*). Siinä mielessä itsensä hillitseminen on kannattavampaa, että se auttaa myös muualla kuin kotona - kiusauksiahan on joka paikassa. Ja jostain syystä tuo maku vähitellen kehittyy siihen suuntaan, ettei edes tee mieli niin usein kaikkea epäterveellistä - ne loput harvat kerrat voi jo antaa anteeksi ;).

*Ai niin.. Silloin, kun vielä treenasin itsekuria, sovimme miehen kanssa, että hän pyrkii keskittämään grillimössöt lounaalle, baarireissuille jne, jolloin säästyn niiden näkemiseltä. En siis ole täysin varma, paljonko tuota roskaa hän syö, mutta kotona ei niin mahdottomasti.
Voisihan sitä siis ehdottaa, että mies ostaisi herkkunsa päivän aikana ja tuhoaisi ennen kotiintuloa? Jos ei se karkkipussi sitten kuulu erottamattomasti telkkuhetkeen...

 

[Tinka]

Löytyy kokemusta tästä!

Oma mies on - vaikkakin hyvärunkoinen - niin aika sohvaperuna. Siis olen tyytyväinen hänen vartalo-olemukseensa, mutta oon useasti fiilistellyt sillä, kuinka ihanaa olis, jos oma kultakin olis edes vähän kiinnostunut tästä saliharrastuksesta Tai joskus ois myös kiva saada lenkkiseuraa hänestä, mutta ei kun ei...

Eihän se mikään ratkaiseva tekijä ole kumppania valittaessa, mutta jos mun pitäisi kylmästi listata ihannemieheni piirteitä, niin kyllä se urheilullisuus sinne varmasti myös tulisi!

 

[Red Devil]

Omalla kokemuksella liputan iloisesti treenailevan kumppanin puoleen. Ihan eri fiilis lähteä salille kun yhdessä treenataan, toisesta on aina tuki ja apu tiukoissa sarjoissa ja neuvontapalvelu on AINA lähellä. Ei tarvitse itsekseen ihmetellä että jo nyt on PRKL kun ei etene dieetti tai tuntuu että ohjelmassa jokin mättää. Samoin kun rauta nousee ja on mahtava fiilis onnistumisesta niin on kiva kun on joku jonka kanssa sen jakaa (niin että toinen myös TODELLA käsittää mistä hehkutan!).
Eikä elämän tarvitse olla vain ja ainoastaan saleilua. Tottakai sitä pitää olla muutakin, mutta kun se urheilu tuppaa olemaan molemmille tärkeää niin ilman muuta se on iso osa elämää. Ja se on myös yhdessä vietettyä aikaa. Kun opiskelee ja käy töissä niin jos vielä treenitkin vetelee yksikseen ja sitä rataa niin ei siinä ihan hirveästi toista ehdi näkemään.
Itse innostuin koko lajista kun avokkini innosti enkä tiedä miten nyt suhtautuisin jos toinen ei ymmärtäisi ollenkaan ja mässyttäisi hyväskää vieressä?
Riippuu luonnollisestikin ihmisestä, mutta itse koen yhdessä kuntoilun yhdeksi suhteemme voimavaroista. Ja tietenkin kun en ole meistä se osapuoli joka tietää ummet ja lammet koko touhusta kokonaisvaltaisesti, niin mun saleilu sais vähän eri piirteitä jos yksin rupeaisin huseeraamaan. Olen oppinut jo paljon, mutta ei olla lähimaillakaan sitä tietotaito tasoa jota avokkini edustaa...

Ja kyllä sitä kroppaakin kehtaa katsella ihan eri tavalla kun ei löydy pelastusrengasta tai näy pizzamässäilyt päällepäin. ;) Helppo on hymyillä kun kaverit kuolaa mainoksissa olevien sixpack urosten perään niin voi kuitata mulla on tollanen kotona- heitolla. Uppoaa aika hyvin, kunhan ei turhan usein viljele.

 

[Sakael]

Olen aina seurustellut urheilevien miesten kanssa, joten en voi tietää millaista olisi olla "sohvaperunan" kanssa. Nykyinen avomieheni harrastaa punttisaleilua, mikä mielestäni on vain positiivinen asia. Vaikka en kilpailekaan (ainakaan vielä), olen melko fanaattinen esim. ruokailun suhteen. Luultavasti punttailuun vihkyitymätön mies pitäisi minua täysin sekopäänä mitatessani kaiken ruoan gramman tarkkuudella.

Sitä paitsi treenaaminen on aivan erilaista kuin on tsemppari mukana salilla, Sitä jotenkin saa enemmän irti itsestään, kun toinen huutaa vieressä "Vielä menee ainakin yksi toisto lisää! Puserra!" Ja onhan se kiva, että toinen varmistaa esim. penkissä. Uskaltaa paljon enemmän... ;) Lenkkeilykin on tehokkaampaa kaksin kuin yksin. Pakko pusertaa itsestään kaikki irti jo ihan senkin takia, että miehelläni on huimattavan paljon pidemmät jalat kuin minulla, joten joudun tekemään tosissani töitä pysyäkseni vaihdissa mukana.

Mutta en todellakaan kehota ketään jättämään ketään sen takia, ettei kumppani treenaa. Kyllähän sitä voi vaikka palkata personal trainerin, jos kokee tarvitsevan tsemppausta. Kaikki on kovin henkilökohtaista, mutta minulle urheileva miesystävä on hyvä valinta. :haart:

 

[Taskuamatsoni]

Nykyinen kultaseni osaltaan innosti mut esimerkillään salille. Edelliset mieheni ovatkin sitten olleet aikalailla sohvaperunoita ja baarikärpäsiä. Exieni kanssa oli huomattavasti tylsempää ja passiivisempaa, iänikuinen kaljalla oleskelu ja telkkarin katsominen ei pidemmän päälle napanneet vaikka en kyllä itsekkään silloin suuremmin liikuntaa harrastellut, seuraa olisin kyllä toivonut lenkille jne. Sen passivoitumien takia kai sitten ne jutut loppuivatkin... Kyllä varmaan joillekkin joilla itsellään on motivaatiota liikkua jne. sopii myös urheilematon mies mutta varsinkin tällaiselle laiskiaiselle joka tarvitsee kumminkin aktiviteettejä, pidemmän päälle ei kiitos. Eikä voi yleistää mutta oman kokemuksen mukaisesti salilla käyvät ihmiset ovat muutenkin aktiivisempia osallistumeen ja menemään, olin eräässä kulttuuritapahtumassa töissä niin yllätys yllätys. Paikalla ei käynyt muita tuttuja kuin salillakäyviä
Nykyisen kanssa sitten liikunta on se yhteinen juttu (sen lisäksi että olemme samalla aaltopituudella). Salilla käymme molemmat mutta erikseen (minä mukamas tuijottaisin sitä koko ajan kun se ähkii ja puhisee), lenkkeilemme ja olen peräti innostanut hänet uimaan! mutta... Ruokavaliosta hän ei tod. ole pahemmin kiinnostunut, (paitsi proteiinin ja energian riittävästä saannista). Lenkkiä ja ranskalaisia, yöks. En itsekkään mikään hirveän tarkka ole mutta kyllä tämäkin jo ottaa päähän kun toinen mässyttää päivittäin (sen terveellisen lisäksi) kaikenlaista ällöä rasvaista. En viitsi rueta jatkuvasti naputtamaan tosta ja kyllä se tietää itsekkin mitä pitäisi ja ei pitäisi syödä. Paras tapa millä voin vaikuttaa hänen syömätapoihinsa on laittaa itse ruokaa, ei kunnoa risoton jälkeen enää jaksa roiskeläppäpitsoja kiskoa...

 

[supafly]

Kokemusta on sohvaperunamiehestä ja punttimiehestä.. ovat vaan yksi ja sama mies !
Sohvapotusta muuntui muskelimasa herätyksen myötä, nyt ollaan jo äärilaidassa jossa mies pohtii anabolisten aloittamista..
Eipä kivaa sekään.. :urjo:

Itse oon tasapaksu ;) puurtaja salilla, vähän katselen syrjäsilmällä miehen lisäravinnearsenaalia, kourallinen pillereitä aamuin, illoin ja päivällä. Tietysti puffaan kovasti ja oon ylpeä, mutta pitääkö olla n i i n ääripäästä toiseen..