Keikoilla riehuminen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sepsis
  • Aloitettu Aloitettu

Sepsis

Banned
Liittynyt
20.4.2005
Viestejä
1 788
Eilen tuli käytyä katsomassa Tampereen YO-talolla Machetea ja Staminaa, jotka hoitivat hommansa hienosti, mutta yleisön joukossa oli taas tällainen 3-5 nuoren miehen porukka, jonka oli ihan pakko painia ja töniä toisiaan lavan etuosassa. Kaikki todennäköisesti tuntevat ilmiön ja sen aiheuttaman efektin. Kokoajan saa varoa, että mistä suunnasta seuraavaksi joku ryntää päälle. Menee stna keikastakin puolet ohi, kun joutuu seurailemaan ympärilleen. :curs:

Itse olen kuitenkin jo sen verran isompi, ettei tuosta mitään vaaraa ole, mutta yleensä törmäilyn uhriksi joutuvat myös pienemmät naispuoliset fanit. Sitten kun yritin riehujia vähän rauhoitella, niin vastaan tulee tyhmiä katseita :eek: ja seläntakaa juputusta; "Eikö toi ole ikinä ollut hevi keikalla...".

Kyse on kuitenkin yleisestä tilaisuudesta, josta tulisi nauttia kaikkien. Miksi siis pilata toisten ilo älyttömällä riehumisella.

Lisättäköön nyt vielä, että hauskaa saa ja pitää olla. :kippis1: Pomppiminen yms ei haittaa, mutta siinä vaiheessa kun niskaan ryntäilee vähän väliä hiestä litimärkiä humalaisia, niin hermot alkaa kiristymään.

Olenko yksin tämän mielipiteen kanssa?
 
No se vähän riippuu. Yleensä kyllä eturivi riehuu ja se kuuluu asiaan. Esim jos meet Machne Headia kattomaan johki klubiin ni se on yhtä suurta moshpittiä koko huone sille ei maha mitään. Jos haluu rauhassa kattella sivusta ni täytyy tosiaan sitten seistä sivummalla tai takana.

Toista voi olla jollain Negativen keikalla :D

Tietysti rajansa kaikella. Eikä siellä ketään kuulu maahan tuuppia. Eli, sanoisin että riippuu paljon bändistä toi. Ja keikkapaikan koosta.

Hyvä esimerkki oli Hatesphere Wackenissa. Ihan liian pieni teltta täpötäynnä hc porukkaa. Oli se aikamoista menoa ja sai tosiaan varoa ettei saanu vahingossa maiharia nenänvarteen. Kivaa oli!
 
on kyllä, mutta ku jengin vaan on pakko päästä sinne eteen. Pari kertaa tulli sellasia hulluja iskuja päähän että jengi pääsis ohi. No ainaskaan ei oo keikoilla yhtä hullu meininki ku jenkeissä, sillon alkais joissakin keikossa mennä luita poikki -_-. Mutta menee kyllä överiks mielestäni kans, ku jengi vaan ryntää sinne ja alkaa heitellä porukkaa sivulle, ja varsinkin pienemmät naispuoliset fanit jotka melkei rutistuu sinne alle. Jos jengi vaan tyytyis niihin paikkoihin mihin ne pääse, ei tarvii alkaa rynniä ohi, niin vois nauttia keikasta rauhassa
 
Oon täysin samaa mieltä. Kornin keikallakin n. 5 hengen ryhmä riehui minkä kerkesivät, jouduin itsekin ottamaan pari metriä taaksepäin, vaikka en todellakaan ole pienimmästä päästä.
 
Tuskassa tommonen peleily pilas mun Borgir-fiilistelyt. Jotkut paidattomat hikiset juopot nojaili MUHUN semmosena 5:n henkilön pesäkkeenä, joku hinari nosti tyttöystävänsä ihrasen perseen hartioilleen just MUN naaman eteen ja MUN kohdalla tuntui olla joku yleinen kulkuväylä, josta virtas porukkaa edestakas. Enkä ollu ees missään moshpitissä, vaan kohtuullisen takana. Kyllä mä hyppimisen ja pienen tuuppimisen ymmärrän, mutta mitä järkee sielä lavalla on ees olla, jos ei keskity siihen musiikkiin, vaan pyöritään kuin puolukat perseessä.
 
heh Stam1nan keikoilla on vissiin aina tollasta
muuten mä oon samaa mieltä nimimerkin HC76.
if you can't stand the heat stay away from the sun ja jos ei pysty ottamaan vähän osumaa niin voi mennä kuuntelemaan vaikka jani wickholmia
 
Joo tää on vähän kakspiippunen juttu. Kyllähän se pogoilu kuuluu asiaan ja harvemmin niiltä keikoilta ihan ehjinä takas tullaan, mutta siinä siinä vaiheessa kun siitä tulee itse tarkoitus niin mennään jo metsään. Joskus rotten soundin keikalla oli juuri pari tällasta tyyppiä joiden ainut tavote tuntui olevan saada mahdollisimman monta mustelmaa muuhun yleisöön. Pari kertaa asiasta heille huomautettiin. Ei auttanut. Kyynärpää sitten jo auttoikin.

Jos rauhassa haluaa keikkaa katsoa niin yleinsähän tuo onnistuu, kunhan ei ihan lavan eteen pyri.
 
Alec sanoi:
if you can't stand the heat stay away from the sun ja jos ei pysty ottamaan vähän osumaa niin voi mennä kuuntelemaan vaikka jani wickholmia

Osumia kyllä kestän ja niitä osaan tarvittaessa jakaa myös takaisin, mutta en minä sinne keikalle mitään vapaaotteluja mene ottamaan. Kokoajan on sellanen fiilis, että kohta joltain palaa oikeesti käämit ja jotain oikeasti sattuu pahasti.
 
Kuuluu asiaan.

HC76 kiteytti kaiken. Älä mene niin lähelle lavaa seuraamaan keikkaa. Mosh pit ei paha ole, mutta auta armias jos siellä (fight?) pit alkaa. Eri porukka pyörii helikopterin tavoin kädet nyrkissä..

:)
 
Eli kädet nyrkissä pyöriminenkin on hyväksyttävää? No sehän helpottaa asiaa. Täytyy ensikerralla vastaavassa tilanteessa laittaa pystyyn oma henkilökohtainen fight pit, niin saadaan pehmikettä lattialle. Järkkäreillekin voi sanoa, että "sehän kuuluu asiaan".

No, mutta asiaan. Kai se on vanhan miehen siirryttävä sitten hieman sivummalle keikkaa seuraamaan, jos kerran lavan edusta on varattu tappelemiseen.
 
On typerää pyrkiä eturiviin hevikeikalla ja olettaa ettei joudu tönityksi. Jos et kestä tönimistä/pittiä, katsele keikkaa kauempaa.
 
jep sad but true mutta taitaa tosiaan enemmän tai vähemmän kuulua hevikeikkojen henkeen tuo moshpit-meininki lavan edessä. Olen samaa mieltä että pois sieltä eturivistä jos ei kestä meininkiä.

Itse seuraan hevikeikat AINA sivummalta..
 
Sepsis sanoi:
Eli kädet nyrkissä pyöriminenkin on hyväksyttävää? No sehän helpottaa asiaa. Täytyy ensikerralla vastaavassa tilanteessa laittaa pystyyn oma henkilökohtainen fight pit, niin saadaan pehmikettä lattialle. Järkkäreillekin voi sanoa, että "sehän kuuluu asiaan".

Siis moshaus ei tarkota mitään nyrkkipainia kuitenkaan. Tollanen tahallinen toisen satuttaminen on perseestä. Siinä vaa nyrkkiä takasin, ei sellanen kuulu asiaan.
 
Itellä kans lievästi vituttaa tommone, mennee koko keikka sivusuun ku pittää koko ajan kattoa että kuka tulee päälle. Varsinki sauna open airissa kun slayer alotti niin olin just pahimmassa rytäkässä siinä ja tuli iskua silmäkulmaan ku jonku pää osu siihe.
 
Jos ei ymmärrä pittiä, niin ei ole ihme, että kolisee nuppi.

Kaikki ketkä sen tajuaa keikoilla, yleensä ymmärtävät väistää siinä samalla kun pittaavat tekevät yleensä ringin tapaisen siihen lavan eteen. Se on vähän niiku hevin (alunperin ja yleisimmin HC:n) tanssia vrt. popin munan nytkyttämiseen. Komeimmillaan pitti on sitä, ku on iso rinki ja kaikki vuorollaan menevät siihen riehumaan. Saattaa nähä komeita ja lennokkaita potkuja, käsiheilutteluja sun muuta riehumista. Ja jos joku kaatuu, niin yleensä siinä on puolessa sekunnissa käsi nostamassa ylös. Pitti tuo ryhmähenkeä yhteisen musamaun vuoksi.

Valitettavasti näitä idioottipittaajia näkee liian usein. Vahingoittavat ja hakkaavat ihmisiä siellä yleisössä. Niitä saatte minun puolesta lätkiä naamoihin.

Menkääpä kattomaan hardcore keikkoja, niin saatte oikeen kuvan pitistä ja pittaamisesta.

Kivaa se o! Ja rankkaa.

edit. Niin, että älkää tuomitko koko pittitouhua joidenkin idioottien takia.
 
Aarne sanoi:
Jos ei ymmärrä pittiä, niin ei ole ihme, että kolisee nuppi...


...Menkääpä kattomaan hardcore keikkoja, niin saatte oikeen kuvan pitistä ja pittaamisesta.

Kivaa se o! Ja rankkaa.

edit. Niin, että älkää tuomitko koko pittitouhua joidenkin idioottien takia.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi tässä. On tietenkin hyvin paljon artistista kiinni, onko riehuminen soveliasta, mutta jos esim. Hatebreedin keikalla ei olisi pittiä, mitä vittua siellä oikein tekisi? Paska keikka, jos ei jonkun näköistä rinkiä saada aikaiseksi.
Sitä en hyväksy, jos joku tulee keikalle vain satuttamaan toisia, mutta iskuilta ei yksinkertaisesti voi välttyä, kun leikkiin lähtee. Toi yhteishenki on kyllä aivan helkkarin hieno juttu. Kaverin kaaduttua (tätä tapahtuu siis aivan koko ajan), se nostetaan sieltä nanosekunnissa.
Parhaita "rinkejä" on ollut keikoilla, joilla laulaja ns. puolittaa yleisön ja täten jakaa yleisön "joukkueisiin". Sitten aletaan esimerkiksi laskea viidestä yhteen tjs. ja musiikki alkaa soida samalla, kun laulaja antaa joukkueille luvan lähteä juoksemaan toisiaan kohti. Sitten vain juostaan ja työnnetään ja yritetään "voittaa", eli työntää toista jokkuetta enemmän taaksepäin kuin toinen joukkue saa työnnettyä eteenpäin. Siinä on sitä kunnon :rock: -meininkiä.
 
Haha, pittaaminen on parasta!! :D
Onko kukaan nähny videolta Hellfest 2003:n Wall of Deathia? Siinä kerättiin puolet yleisöstä vasempaan laitaan, puolet oikeaan, niin että väliin jäi jotain 5 metriä tyhjää. Sitten kun musa alkoi, niin katsojat rynni toisiaan vastaan oikeen kunnon voimalla ja siitä se vasta moshpittien kuningas syntyikin! Muistutti ihan sitä Gladiatorin alkutaistelua.
Kyllähän niitä onnettomuuksiakin sattuu noissa aina välillä, viimekski yhellä keikalla yheltä äijältä meni nilkka poikki ja mä sain kengän sormille, mutta yllättävän harvoin siinä ketäänpahasti sattuu.

Niin ja täälläpäin ainakin oli kerran yhelle keikalla sellanen lattiian teipillä merkattu iso rinki, missä sai pitata.
 
Aarne sanoi:
Menkääpä kattomaan hardcore keikkoja, niin saatte oikeen kuvan pitistä ja pittaamisesta.

Taannoin ilosaaressa raised fistin keikalla oli aika hullu pitti. Olo oli aika euforinen keikan jälkeen :D.
 
Ei kanssa tällainen vanhempi äijä ymmärrä tuota nykyajan meininkiä. Oltiin jenkeissä kattomassa Ramallahia + paria muuta bändiä ja hyvä ettei seinät kaatunut klubilla. Se myös kiinnitti huomiota, kun parimetriset äijät juoksee vauhdilla yleisöä päin, jossa puolitoistametrisiä muijia. Eli hevimeiningin ymmärrän, mutta en tuota hc-touhua, jossa kädet pyörii yms.
 
No ei tuo nyt hirveän hääviä ole jos riehutaan tyyliin turpaan vaan... tukan pyöritys ja hyppiminen on asia erikseen mutta esim. Stam1nan keikalla viime kesällä suonenjoella joutui suojelemaan eukkoa välillä, ku joku karju päätti että paska keikka ja että tehdään siitä paska muodenkin osalta.... No vähän aikaa sen kanssa sai painia kunnes huomas jäävänsä alakynteen ja painu vittuun siitä....
Tietenkään sinne eteen ei kannattais mennä jos ei tönimistä kestä, mutta rajansa kaikella.
 
Back
Ylös Bottom