- Liittynyt
- 15.10.2013
- Viestejä
- 11
Mietin, onko mulla kohtalokavereita täällä. Työskentelen itse muiden kehoja hoitaen, mutta oma kroppa tuntuu olevan enemmän tai vähemmän tukossa koko ajan. Hieronnassa käyn, tarpeen tullen. Tuntuu, ettei siitä ole kuin hetkittäinen hyöty, ja kun palaudun käsittelyssä, ollaan samassa tilanteessa. Putkirullailen muutaman kerran viikossa, venytyksiä tulee alku-ja loppulämppien yhteydessä päälihasryhmille treeneissä. Tällä hetkellä 3-4 kertaa viikossa käyn kuntosalilla, lihasta olen onnistunut rakentamaan, mutta kroppa tuntuu "ahtaalta" ja väsyneeltäkin. Kävely-/ juoksulenkkejä, intervalleja tai soutua tulee viikottain vaihtelevia määriä oman puhdin/ kalenterin puitteissa. Salitreenin yhteydessä yleensä 20-40 minuuttia kuitenkin.
Vettä pyrin juomaan 2-4 litraa päivässä, gluteeniviljoja ja maitotuotteita välttelen, muutoin puhdasta sapuskaa satunnaisin herkkuhetkin. Lisäravinteena otan viherjauhetta, OptiMSM:a, omegoita 3g/vrk, magnesiumsitraattia iltaisin 500mg, D3 vitskut, päivästä riippuen myös jodilisää, spirulinaa, seleeniä, sinkkiä ja c-vitskua.
Treeneissä saan yleensä kuitenkin hyvän tuntuman ja tavoitettua oikeat paikat. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että ehkä se tuntuma voisi vieläkin olla parempi, en koe että olen päässyt parhaimmilleni kun kroppa tuntuu niin kovin tukkoiselle.
Olisiko teillä vinkkejä, ideoita tilanteeseeni? onko muilla tällaista?