Kauhupelit

Liittynyt
18.6.2011
Viestejä
360
Yleinen aihe kauhupeleille, alustasta riippumatta.
Olin tekemässä siis omaa aihetta pelille "SOMA", joka on Amnesian tekijöiltä eilen ilmestynyt kauhupeli PC:lle sekä PS4:lle. Siksi tämä ratkaisu, koska en usko että täällä jengi niin pelailee satunnaisia kauhupelejä että omaa aihetta kannattaa edes tehdä.

SOMA
f8gJ_omFDkSZikjL3_R406yzVC9bysv-wl1Ny_4Wd4rlwrSVUcG-lYJLRXhZ5bcqbQH8cnBFo-tQlpXrfsi4c_4-ShbmBx2xlL4vgQmC_f17zQ=w426-h239-p



Kertoo meren pohjassa olevasta tutkimuslaitoksesta, pienen alku-twistin jälkeen pelaaja herää täältä eikä tiedä missä on, miksi on siellä tai mitä on tapahtunut.

Peli on kauhupelinä hyvin poikkeuksellinen ainakin itselle, sillä juoni on ÄÄRIMMÄISEN mielenkiintoinen. En ole ikinä ennen saanut kauhupelistä näin kovaa otetta ja tekee mieli oikeasti pelata lisää, jotta saisi vastauksia kysymyksiin. Harmi vain, että en "tykkää kauhupeleistä" koska säikyn ja kuumottelee aivan helvetisti liikaa. Tätä silti tekee mieli pelata vaikka välillä joutuu paniikissa iskemään peliä pauselle.
Esimerkkinä Amnesian pelaamiseen kului arviolta puoli vuotta, kun joutui kaverin kanssa aina tätä hakkaamaan parin tunnin erissä madellen.

Muutamia lainauksia arvosteluista:
"When the credits rolled on SOMA, my head fell into my hands. I felt relief that the harrowing journey was over, and was reeling at what my character had sacrificed along the way. SOMA is not just a horror game, it’s a nightmarish commentary on the possible future of humanity."

"Horror fans are probably wondering if SOMA is scary. The answer: oh, yes. SOMA will make you shit your pants more than once, though its scares are just as often cerebral in nature—thankfully, the game avoids cheap tactics like jump scares."

"Though jump scares are fun in the moment, they don’t last. The best horror sticks with you long after the credits roll, an uneasy feeling that lingers uncomfortably in the moments before you fall asleep. I’ve been thinking about what happened in SOMA for days now, especially the game’s closing minutes, and can’t let it go. Just thinking about it makes me sick to my stomach. If that’s not a sign of success, I’m not sure what is."

Arviolta 4-5h takana, rankkaisin Amnesian ohi parhaaksi kauhupeliksi jota pelannut.
Jos nyt vertaillaan muihin kauhupeleihin:
Alien on kova mutta Alienin jatkuva läsnäolo kyllästyttää ja ärsyttää enemmän kuin ahdistaa ja pelottaa. Outlast on yksi vuoristorata jossa jump scaret hyppivät vuorotellen naamalle. Alan Wake, Dead Spacet, Condemnedit, Resident Evilit jne ovat enemmän toimintaa kuin kauhua.
Penumbra sekä Amnesia molemmat hyviä, näiden pelien tekijät pistävät nyt paremmaksi SOMAlla.

Suosittelen todella paljon. Tunnelma, äänimaailma ja muu toimii todella hyvin. Ja tälläinen pelkurikin joutuu pelaamaan pelin väkisin läpi, kiitos todella mielenkiintoisen juonen.

Youtube-klippi kohtaukseen joka sai lievän sydärin aikaan (huomaa hätä-pausetus). Hetkeen ei ollut tapahtunut mitään, äänet helvetin kovalla ja "SRRKIIRIITSIIRKITSS". Kun käänsin selkäni tälle, oli jäätävät kylmät väreet päällä.




Metacritic 85/100 (30 arvostelua tällä hetkellä)

"SOMA surpassed my expectations of what a psychological science-fiction horror story could be."
"One of the best sci-fi stories I’ve ever experienced in a videogame and one that can get under your skin."
"Ultimately, SOMA provides a unique tale of sci-fi horror that is unlike any of its contemporaries."


 
Viimeksi muokattu:
Itseä ei jostain syystä pelota tuollaiset facility miljööt eikä se amnesiakaan pelottanut yhtään, koska se oli omasta mielestä jotenkin niin kökkö... Alien ressurectionissa nyt oli vähän kuumottavampi meno. Hommaan kyllä tän pelin, kun saan kohta aikaiseksi. En nyt aamutuimaan saa mitään hyviä pelejä mieleen. :D
 
Allison Road vaikuttais aika jännältä peliltä, grafiikatki näyttäis olevan iha jees. Ilmeisesti fanien tekeleillä oleva Silent Hills P.T tyylinen kauhupeli. Saanu ny kuiteski nähä millane lopputulos, tuskin lähelläkään mitä P.T olis ollu mutta aina voi toivoa. Kickstarter tavoite kummiski hipoo vasta puoltaväliä, että tiedä ny tuleeko tuosta edes mitään.

 
Walking Deadit on hienoja pelejä. Ei vaikeita ja lähes täysin lineaarisia, mutta se tunnelma!
 
Onko kukaan pelannu täällä The Evil Withiniä? Onko hankkimisen arvonen?

Jos saat 15-20e hintaan max, niin ehkä just ja just. Jakaa mielipiteet kai hyvin laajasti. Itse odotin tältä todella paljon, mutta oli julkaisun aikaan ainakin todella buginen ja kökkö tekele. Myös todella vaikea, vaikka survival horror pelit on genreltään tuttuja. Jaksoin ehkä muutaman tunnin hakata ja sen jälkeen jäi pelaamatta. Ehkä vielä joskus tulee pelattua.

Heti toka tai kolmas kenttä oli aivan överi-vaikea, yhdistettynä frame droppeihin ja semipaskaan ohjaukseen. Vihuja kaikkialla, ammuksia nolla, instakuolema-ansoja kaikkialla. Nauti siitä sitten.
 
Back
Ylös Bottom