Kamppailu pohdintaa

[Demoritus]

Tässä muutamia kysymyksi jokaiselle joka aikoo edetä jossakin taistelulajissa pitemmälle kannattaa pohtia ennen kuin voi saavuttaa valaistumisen ja täydellisen tietoisuuden omasta itsestä.

Suurin kysymys jokaiselle on, se miten voin olla minä, sillä jos ei tiedä omaa sisintään jää ikuisesti vain matkimaan teennäisesti sisäistä voimaa, eikä löydä tietä voittoon. Jotta voisi kehittyä omaksi itsekseen on hyväksyttävä tappio, opittava kuolemaan ja vapauduttava ilman sitä ei voi antaa voiman virrata vapaasti tai löytää tietä voittoon.

Mitä tulee sen jälkeen jos voitan kamppailun?

Miksi ihmiset arvostavat voittamista niin paljon?

Mitä on kunnia?

Minkälainen voittaminen on kunniakasta?

 

[Willie]

Minuus ja täten myös yksilön valaistuminen on harhaa.
Aloittaessa taistelun valitsee kuoleman, voittaessa sen kohteen.
Ihmiset arvostavat voittamista koska haluavat elää.
Kunnia on houkille.
Houkan voitto on siis kunniakas.

 

[VKA]

Riippuu tietysti reenin tavoitteista. Nuo voivat olla olennaisia kysymyksiä jos harrastaa filosofiselta kantilta jotain taistelulajia. Tai jos kilpailee kamppailu-urheilussa.
Itseäni hieman nyppii tuollaiste "Inner Warrior"-filosofiat. Niistä on niin kovin pieni matka sellaiseen "Katujen Yön Ritarit"-ideologiaan...
Katutappelussa ainoa saavutettava kunnia on mielestäni se, että pääsee ehjänä kotiin.

 

[Demoritus]

Riippuu tietysti reenin tavoitteista. Nuo voivat olla olennaisia kysymyksiä jos harrastaa filosofiselta kantilta jotain taistelulajia. Tai jos kilpailee kamppailu-urheilussa.
Itseäni hieman nyppii tuollaiste "Inner Warrior"-filosofiat. Niistä on niin kovin pieni matka sellaiseen "Katujen Yön Ritarit"-ideologiaan...
Katutappelussa ainoa saavutettava kunnia on mielestäni se, että pääsee ehjänä kotiin.

Katujen yön ritareita on kyllä ollut ennen "inner warrior" filosofioita ja tulee olemaan vielä niiden jälkeenkin. Katujen yön ritarit eivät kuole koskaan heitä on niin kauan kuin on tälläisiä ihmisiä kuin me olemme.

Oman näkemykseni mukaan todellinen mestari ei koskaan toimi raivon vallassa vaan pitää itsensä kylmän rauhallisena ja tyhjänä häiritsevistä ajatuksista kaikissa tilanteissa oli tilanne sitten kuinka stressaava, ärsyttävä tai pelottava tahansa.

Tarkkaavaisuus keskitetään vastustajaan erityisesti hänen käsiin ja jalkoihin, ennakoidaan vastustajan liikkeita ja pitää oman mielensä samalla niin joustavana kuin mahdollista. Kehittyäkseen on tiedettävä, että kaikista potentiaalisista kamppailutilanteissa on olemassa tie voittoon. Tämä tie on vain löydettävä, vaikka olisi houkka, joka pyrkii voittoon.

Olennainen kysymys onkin mitä siitä seuraa jos on katujen yön ritari?

 

[VKA]

mitä siitä seuraa jos on katujen yön ritari?

Tulee nenä kipeäksi.

Kaikki tuollainen puhe mestareista ja sisäisestä tyyneydestä ja "warrioreista" on mielestäni aikas turhaa jos puhutaan itsepuolustuksesta.
On hyvä ottaa selvää psykologiasta ja miten puhutetaan aggressiivista ihmistä ja miten tilanteita vältetään. Toki pitää perehtyä sen verran siihen omaan sisimpään, että tarvittaessa kykenee satuttamaan toista ihmistä niin paljon kuin vaaditaan.

Mutta muuten tuollaiset puheet tuovat MINULLE mieleen sellaista romantisoivaa asennetta itsepuolustukseen ja väkivaltatilanteisiin eivätkä ne sitä mielestäni kaipaa eivätkä ansaitse. Liian paljon olen nähnyt ihmisiä jotka ajattelevat ainakin puolitosissaan sen peruskurssinsa jälkeen, että voi kunpa joku tulis kokeileen. Voi kunpa näkisin jonkun ryöstävän mummon niin voisi Yön Ritari liihottaa paikalle ja pelastaa maailman.
Eikä se ole mielestäni hyvä asia.
Puheet "mestareista jotka toimivat kylmän rauhallisena ja etsivät tietä voittoon vaikka se on piilotettu" olisi itsepuolustuksen kannalta ehkä parempi jättää sinne hong kong leffoihin...
Tämä siis vain minun mieleipiteeni enkä nyt naljaillut. Kukin tyylillään. :kippis1:

 

[Muay]

Voittaminen on henkiinjäämistä.

Kuten Willie jo sanoikin, valaistuminen yms on harhaa. Mielikuvia. Ainoa valaistuminen imho on hyväksyä tekonsa omassa moraalissaan, eli jos vaikka joutuu tappamaan/halvaannuttamaan toisen itsepuolustustilanteessa selvitäkseen itse ei tunne siitä syyllisyyttä. Se mikä on tehtävä, on tehtävä.

 

[SJK]

Suurin kysymys jokaiselle on, se miten voin olla minä, sillä jos ei tiedä omaa sisintään jää ikuisesti vain matkimaan teennäisesti sisäistä voimaa, eikä löydä tietä voittoon. Jotta voisi kehittyä omaksi itsekseen on hyväksyttävä tappio, opittava kuolemaan ja vapauduttava ilman sitä ei voi antaa voiman virrata vapaasti tai löytää tietä voittoon.

Minusta kysymyksen ei tässä pitäisi olla voittamisesta vaan nimenomaan itsensä löytämisestä ja mahdollisesti voittamisen ja kunnian käsitteiden turhuuden ymmärtämisestä. Selviytyminen on arvokkaampaa kuin voittaminen.

Toinen asia tähän kamppailulajien henkiseen puoleen liittyvässä keskustelussa on se, että kamppailulajin harjoittaminen ja todellinen väkivaltatilanne tulee pitää erillään. Väkivallan kohtaaminen tai harjoittaminen ei kehitä ketään mihinkään (positiiviseen) suuntaan. Kamppailulajin harjoitteleminen sen sijaan vaatii useimmissa tapauksissa jonkin verran kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja itsekuria; se kehittää siis ainakin jonkin mittapuun mukaan hyviä ominaisuuksia harjoittelijassa. Tähän toki voi kamppailulajin sijaan sopia vaikka meditaatio tai puutarhanhoitokin, riippuu luonteesta.

Just my five cents.

 

[Demoritus]

Liian paljon olen nähnyt ihmisiä jotka ajattelevat ainakin puolitosissaan sen peruskurssinsa jälkeen, että voi kunpa joku tulis kokeileen. Voi kunpa näkisin jonkun ryöstävän mummon niin voisi Yön Ritari liihottaa paikalle ja pelastaa maailman.

Minä kyllä veikkaan, että suurin osa ihmisistä tuskin vaarantaisi omaa terveyttään jonkin mummon takia, jota ei edes tunne henkilökohtaisesti. Tälläiseen tilanteeseen osallistumisesta kun voi tulla paljon ylimääräistä vaivaa poliisikuulusteluja, oikeusistuntoja ja pahimmassa tapauksessa voi olla itse syytettynä. Paljon helpommalla pääsee kun sulkee silmät ja korvat ja poistuu paikalta mahdollisimman ripeästi. Vaikka voittaisit ryöstäjän kamppailutilanteessa et saavuttaisi juuri mitään otettuihin riskeihin nähden.

Ihmiset voi karkeasti jakaa kolmeen luokkaan hyviin ihmisiin, jotka ovat lähespoikkeuksetta muiden ihmisten lattiamattoina ja hyväksi käytön kohteina. Pahoihin ihmisiin, jotka ottavat ja tekevät sen minkä haluavat seurauksista välittämättä ja näätiin, joihin kuuluu suurin osa ihmiskunnasta. Näädät yrittävät sopeutua yhteiskuntaan tekemällä sekä hyviä, että pahoja asioita riippuen siitä minkä he uskovat itseään hyödyttävän kulloisessakin tilanteessa kuitenkin siten, että he eivät ole valmiita ottamaan kovin suuria riskejä missään tekemisissään ellei heitä pakoteta jostakin syystä suurempaan riskin ottoon.

 

[Kaasinen]

Minä kyllä veikkaan, että suurin osa ihmisistä tuskin vaarantaisi omaa terveyttään jonkin mummon takia, jota ei edes tunne henkilökohtaisesti....

...Ihmiset voi karkeasti jakaa kolmeen luokkaan

Hei, minnekäs rehelliset hyvikset jäi? :-) Olen niitäkin nähnyt. Tuosta mummojutusta tuli mieleen, että aika monet noista pahoista ihmisistä ovat näätiä. Siis ottavat minkä saavat, mutta luistavat kun tilanne menee liian tukalaksi. Kovin on kylmää touhua jos räkänokat saa pahoinpidellä mummoja ohikulkijoiden silmien alla.

Klassiset pariskuntien välien selvittelyt ovat tietysti oma juttunsa. Illalla vedetään toisia korville ja kun joku tulee väliin, vedetään turpaan ja oikeudessa kirkkain silmin kaksi (siis pariskunta) vs yksi todistaa että väliintulija aloitti.

 

[Jampe9]

Tulee nenä kipeäksi.

Mutta muuten tuollaiset puheet tuovat MINULLE mieleen sellaista romantisoivaa asennetta itsepuolustukseen ja väkivaltatilanteisiin eivätkä ne sitä mielestäni kaipaa eivätkä ansaitse. Liian paljon olen nähnyt ihmisiä jotka ajattelevat ainakin puolitosissaan sen peruskurssinsa jälkeen, että voi kunpa joku tulis kokeileen. Voi kunpa näkisin jonkun ryöstävän mummon niin voisi Yön Ritari liihottaa paikalle ja pelastaa maailman.
Eikä se ole mielestäni hyvä asia.
Puheet "mestareista jotka toimivat kylmän rauhallisena ja etsivät tietä voittoon vaikka se on piilotettu" olisi itsepuolustuksen kannalta ehkä parempi jättää sinne hong kong leffoihin...
Tämä siis vain minun mieleipiteeni enkä nyt naljaillut. Kukin tyylillään. :kippis1:

Samaa mieltä! Eiköhän toi ole suurimmaksi osaksi jenkkiläisten leffa yhtiöitten mainoshuuhaata, tuo taistelulajien romantisoiminen... -Mun mielestä, kun kaikenlaiset "taistelijafilosofiat" alkaa täyttään korvat ja ajatukset, niin pitäis pitää jalat maan pinnalla ja pää kylmänä. Taistelutilanne on suurimmaksi osaksi toimivaa fysiikkaa! Henkinen puoli on siten mukana, että täytyy tosiaan olla itsensä kanssa sinut ja valmistautunut siihen että haavoittaa/vahingoittaa vastustajaa tarkoitusperänsä saavuttamiseksi! Mun näkemys on se, että tällaiseen ei ole mitään muuta oikeutta olemassakaan, kuin itsensä, omaisuutensa tai lähimmäisensä hengen suojeleminen ja puolustautuminen päällekarkaajaa vastaan. En hyväksy edes kostoa ajatuksena! Kun voi olla ittensä kanssa sinut siitä, että toimii moraalisesti oikein ed. kaltaisessa tilanteessa niin siinä on riittävä filosofia asiaa varten! Moni/kaikki ei oo varmaankaan kokenut itse, miltä tuntuu kun lyö toista ja näkee toisen häviävän. Tämäkin vaatii eräänlaista kanttia kohdata tilanne, (jos niin onnellisesti kerran käy, että selviät voittajana).

Itse olen kahdesti elämässäni joutunut tilanteeseen jolloin olen voittanut päällekarkaajan. Kahdesti olen saanut turpaani. Turpaan saadessa ei ole mitään ongelmia, mutta kun esim. ollessani hyvässä kunnossa nuorena, löin itseäni vanhempaa miestä joka karkasi kurkkuuni ilman syytä, -hän tipahti yhteen hyvin osuneeseen iskuun. Lähinnä siinä tilanteessa tunsin raivoa ja olin valmis karkaamaan uudelleen hänen kimppuunsa hetkellä millä hyvänsä eli en siis hallinnut itseäni kunnolla. Tästä seuras välittömästi, tilanteen rauhoituttua paha olo. Vaikka olin voittanut mielestäni helposti, jokin tuntui silti väärältä. Tuli sellainen mieli, etten olisikaan halunnut satuttaa häntä. Vaikka mies oli suunnattoman agressiivinen tarttuessaan kurkkuuni (hän siis aloitti kamppailun), oli muutos tässä miehessä niin suuri kun hän makasi lattialla, tekohammas proteesi vieressään palasina, suu veressä, että teki todella pahaa katsoa. Olisin melkein halunnut pyytää heti anteeksi.

Nyt kun olen miettinyt asiaa monesti, olen tullut siihen tulokseen että tekisin samoin uudestaan jos päälleni karataan. Puolustan itseäni/läheistäni niin hyvin kuin kykenen pakkotilanteessa. Tämän jutun kanssa on pakko tulla toimeen! En kuulu siihen sukupolveen joka on heilutellut videopeleissä lihakirveitä ja moottorisahoja ja tiputellut ihmisten päitä ja nämä ovat kohta nousseet uuteen taistoon! Kahdesti olen nähnyt kun nyrkiniskuni seurauksena veri vuotaa oikeasti ja tulee oikeata vahinkoa. Siitä on kaikenlainen romanttisuus ja "sisäinen valaistuminen" kaukana. Poikani harrastaa nykyisin karatea, ja tutustuin hieman tyylisuunnan metodeihin ja itsepuolustusfilosofiaan jota siellä opetetaan; "tarkoituksena on että lajin harrastajalle muodostuu realistinen kuva katuväkivallasta"... -Se on hyvin sanottu! Hyvää on sekin jos saleilla nuorille opetetaan että itsepuolustus on sallittua, mutta väkivaltainen käyttäytyminen ei. Pitäisi opettaa mikä on oikeata ja mikä väärää ja mitä siitä oikeasti seuraa kun kadulla vetää suoran tai potkun kaverin kasvoihin. Voi olla ettei ko. kaveri enää siitä nousekaan...

Point: pitäisi opetella ennenkaikkea hallitsemaan itsensä yllättävässä, väkivaltaisessa tilanteessa. Ei ole tarkoitus että saat kaverin tapettua tai nöyryytettyä mahd. matalaksi. Itsellä on ainakin vielä töitä tuon asian suhteen koska äkkitilanteessa tahdon joutua silmittömän raivon valtaan. Ehkä se on pelon vaikutusta osittain, mene ja tiedä, mutta hillitön raivo yhdistettynä kovaan kuntoon ja hermostolle rutiiniksi muodostuneeseen kamppailutaitoon voi olla yhdistelmä jota ei yllättävästi hallitsekaan.

 

[Willie]

Voittaminen on henkiinjäämistä.

Kuten Willie jo sanoikin, valaistuminen yms on harhaa. Mielikuvia. Ainoa valaistuminen imho on hyväksyä tekonsa omassa moraalissaan, eli jos vaikka joutuu tappamaan/halvaannuttamaan toisen itsepuolustustilanteessa selvitäkseen itse ei tunne siitä syyllisyyttä. Se mikä on tehtävä, on tehtävä.

En kyllä noin sanonut. Minuus on harhaa, valaistumisesta ja minuudesta ei oikein voi puhua samassa lauseessa. Valaistuminen on turhan hylkäämistä. Se ei ole luonteeltaan saavuttamista, vaan luopumista. Kun kaikki turha on poistettu, pystyy näkemään sen mikä on oleellista. Romantisoidakseni: ikään kuin sumu hälvenisi ja paljastaisi verhoamansa näkymän.
Kamppailulajien filosofiaa on kenties romantisoitu tai vääristelty elokuvissa, ja henkilö jonka lähin kokemus kamppailulajeista on Karate Kid-elokuvan katsominen, ei voi olla kovinkaan perillä lajien henkisen puolen todellisesta luonteesta. Taistelulajeja ei ole luotu rauhaa varten, ne on kehitetty sotimiseen, tappamiseen sekä selviytymiseen. Ne ovat syntyneet välttättömyydestä joka syntyy väkivaltaisessa ajassa jossa lakina on vahvimman sana. Kuitenkin kaikille ihmisille, niin tuona kuin tänäkin aikana, rauha on tavoiteltava olotila.
Soturiluokan tai taistelulajeja muuten säännöllisesti harjoittavien valintana on aina ollut kuolema. Kamppailut päättyivät toisen osapuolen kuolemaan tai vakavaan haavoittumiseen. Harjoittelussa kuolema oli voimakkaasti läsnä, monasti käytettiin oikeita aseita ja puumiekoillakin käytiin ajoittain kuolettavia otteluja. Kun taistelussa ja harjoittelussa on kuolema voimakkaasti läsnä, ei monikaan voi välttyä ajattelemasta omaa katoavaisuuttaan, elämänsä arvoa ja sen loppumista kuolemaan. Omaa katoavaisuuttaan miettiessään havahtuu ajattelemaan myös vastustajaa.
Nykypäivänä aktiiviseksi harrastajaksi sanotaan ihmistä joka käy harjoittelemassa tatamilla kolme kertaa viikossa 1,5 tunnin ajan. Hänen mieltään ei juurikaan askarruta selviytyminen tai tappaminen, vaan harrastuksen syinä ovat yleensä tavoite kunnon kohottamisesta, mukavassa seurassa harrastaminen, pisteiden kerääminen ottelussa tai kenties jopa itsepuolustustaidon kehittäminen. Näitäkään asioitakaan hän tuskin miettii 1,5 tunnin harjoituksen aikana, vaan mielessä saattaa pikemminkin pyöriä harjoittelukumppanin lyönnin aiheuttama mustelma, kina tyttöystävän kanssa tai vaikkapa asuntolainan lyhennys.
Kuolema ja syntymä on tehokkaasti piilotettu koko yhteiskunnastamme. Niistä on tehty etäisiä ja steriilejä. Nykyään ei kuolla kotona, vaan sairaalassa tai vanhainkodissa. Harva on nähnyt kuollutta ihmistä, nämäkin todennäköisesti arkussa siistittyinä ja omaisia varten laitettuina. Harva liikkuu luonnossakaan niin että näkisi syntymää tai kuolemaa siellä.

Omat kysymykseni kuuluisivat:
Millaisissa olosuhteissa ihminen miettii eniten syntymäänsä, kuolemaansa ja katoavaisuuttaan?
Vaikuttaisiko edellämainittujen asioiden pohdinta elämän arvostukseen?
Vaikuttaisiko elämän haurauden käsittäminen siihen, että omaa henkeään ei halua turhan takia vaarantaa, ja on siksi valmis sivuuttamaan loukkauksen olankohautuksella lyömisen sijasta?
Voisiko voimansa, taitonsa ja toisaalta myös heikkoutensa tunteva ihminen tuntea paremmin myös oman arvonsa, eikä tästä syystä välittäisi muusta kunniasta?

 

[Jampe9]

Hyviä kymysyksiä Williellä!

Asiasta toiseen; minä kyllä ajattelisin että kautta historian on eri yhteiskunnissa arvostettu tietynlaista miehisyyden ihannetta eli sodassa menestyneitä urhoollisia miehiä on pelätty ja kunnioitettu. Ehkäpä enne sitäkin enemmän koska menestys tappamisessa toi myös sotasaaliina maallista vaurautta/elantoa. Ei tämä ominaisuus oo ihmisestä mihinkään kadonnut, vaikka se nykyään nörttien ja kaupunkilaistuneen kulttuurin myötä on hämärtynyt. Yhä vielä on miehillä tarve näyttää voimansa ja miehisyytensä ja se on ihan ok! Näin sen kuuluu ollakin. Lihasten kasvattaminen, taistelutaidon hankkiminen yms. on tähän samaan liittyvää. Suomalainen mies on saanut menneitten sukupolvien aikana olla ylpeä sotureistaan jotka saivat itsenäisyytemme säilytetyksi ja sotien jälkeen tuli suomalainen mies tunnetuksi sisukkaana työmiehenä. Kuka oli kovin metsätyömies, sitä kunnioitettiin enemmän kuin muita.

Tää ominaisuus on mieheen sisään pantu eikä se sieltä mihinkään lähde. Minun mielestä kaikki tämä kamppailu-urheilu, puntinnostaminen yms. on ihan terveellä pohjalla jos se lähtee pelkästään tästäkin tarpeesta toteuttaa sisäänistutettua miehisyyttään. Varsinkin kun nykyään ei työ, eikä muu ulkonnainen elämä tarjoa tällaiseen mitään mahdollisuutta=> Miehistä on kovaa vauhtia tulossa neitejä koruineen ja killuttimineen ja helppoine elämineen. Onhan se mukavaa mennä punttisalille tai painitreeneihin vääntämään ja vähän purkamaan energiaa ettei meistä aivan neitiperseitä tulisi! Siinä sivussa saa vielä hyvän kunnonkin ja terveyden ja hyviä kavereita sekä aika tulee käytettyä terveemmin kuin juopotellessa.

...vai mitäs varten luulette 18-vuotiaan finninaama-narukäden jo kahdeksan kaljan nosteessa uhoavan. "vittu mä oon kova jätkä..."

 

[Jampe9]

Mä nyt taas palaan tohon mieli aiheeseeni; viikinkeihin. Niitten jumalat oli julmia sodan ja veren jumalia. Ne uskoivat että kuoltuaan soturi tulee Odinin luo valhallan juhlapöytään josta eivät koskaan lopu juominen ja taistelut. Se oli niitten taivas ja unelma, elää sellaista elämää loputtomiin...

Kun talviaikana ei tehty viikinkiretkiä, niin ajankuluksi pelailtiin ja kisailtiin "mieskunnosta" elikkä melkoisen kovia tappelukisoja joissa oikeasti veri lenti, nyrkeillä lyötiin ilman väh.12 oz hanskoja ja puukepeillä hakattiin niin että kepit ryskyi selkään. Kaikenlaisia painimis kisoja oli ja vuorikiipeilyä (Norjassa hyvät mahkut sellaiseen) ka kisailtiin koko ajan rohkeudesta, väkevyydestä yms. Miehiä tympäisi pitkä, puuduttava talvikausi ja laivoja varusteltiin innolla jo seuraavan sulakauden viikinkiretkiä (lue sotaretkiä) varten, jolloin sitten kuljettiin pitkin "uusia maita" seikkailuista toiseen ja vaarasta toiseen. Oli kunniaksi miehelle, mitä useammasta taistelusta selvisi elävänä. Kotona naiset eivät arvostaneet miehiä jotka eivät olleet sotakuntoisia. No...viikingit pukeutui hameisiin , mutta muutoin ei varmasti niin kovia miehiä ollut kun mitä oli pelätyt "pohjanmiehet", normannit, jotka kylvivät kauhua kaikkialla minne menivät.

Tässä on väläys siitä, mitä ajan takaa! Koko ajan oli myös kuolemanvaara konkreettisesti läsnä, mikä teki elämästä hyvin realistista. Mutta se oli myös selviytymisen keino, koska pohjoisen karuilla maaperillä, ja usein vuoristoisilla seuduilla ei ollut tilaa kaikkien harrastaa rauhaisaa maanviljelystä. Siihen aikaan oli ns. "merikuninkaita" Norjassa, joilla ei ollut maata hallittavanaan, mutta laivoja ja miehiä ja he elivät merirosvojen tavoin, hankkimalla elämisensä (joskus suuriakin omaisuuksia) kulkemalla uusilla mantereilla ja ryöstämäälä/hävittämällä maata. Näiden ammattina oli taistella, sotia ja voittaa saalista. Nämä asuivatkin alati laivoissa. Soturin ylpeytenä oli saada kuolla urhoollisesti.

Kerronpa yhden väläyksen Norjan kuningas saagoista: (omin sanoin)

Tanskan joms-viikingit olivat tulleet sotaretkelle Norjaan ja joutuneet häviölle. Norjalainen jaarli otti vangikseen montakymmentä jomsviikinkiä, joita yleisesti pidettiin urhoollisimpina viikinkeinä. Jaarli halusi ottaa selvää, miten joms-viikingit käyttäytyvät kun heidän pitää kuolla;
Tanskalaiset pantiin istumaan suuren tukin päälle, jaloista kiinnitettyinä. Norjalainen, valtavan kokoinen mies otti suuren piilukirveen ja alkoi yksi toisensa jälkeen lyödä jomsviikingeiltä päitä poikki. Kukaan ei pelännyt kuolemaa, vaikka norjalainen oli niin vahva mies, että hän sai aina yhdellä kirveen iskulla pään irti, eikä tarvinnut toista kertaa lyödä. Tanskalaiset miettivät, mahtaako ihminen tuntea mitään kun pää lyödään irti... seuraavana vuorossa oleva sanoi, että hän ottaa tästä maasta pienen esineen käteen ja jos hän tuntee jotain, hän kuonltuaan panee sen tähän jalkojensa juureen. Kun hänen päänsä lyötiin poikki, irtosi esine heti hänen kädestään ja putosi. Kukaan ei pelännyt ja norjalaiset ihmettelivät heidän rohkeuttaan. Kun tuli erään miehen vuoro, jolla oli pitkä, kaunis tukka, hän pyysi pyöveliltä, ettei hänen tukkaansa sotkettaisi vereen että joku siinä olevista norjalaisista pitelisi hänen tukkaansa kun pää lyödään poikki. Norjalaisen pitäessä tukaa koholla, kun pyöveli löi, jomsviikinki juuri kurottaitui eteenpäin ja isku osui norjalaista käsiin, jotka menivät heti ranteista poikki.

Nyt norjalainen jaarli näki miehen urheuden ja tarjosi hänelle armahdusta, kysyen, "tahdotko ottaa sen minulta?" Tähän tanskalainen vastasi: "riippuu siitä, kuka sen tarjoaa!" Jaarli vastasi ja kertoi kuka oli, johon tanskan mies vastasi: "sinunlaiselta mieheltä voin henkeni ottaakin!"

Seuraavaksi oli vuorossa tanskalainen, joka oli sotaretkelle lähtiessään luvannut tappaa juuri tämän pyövelin ja ottaa hänen tyttärensä vaimoksi. Nyt pyöveli nauroi kovaan ääneen ja sanoi hänelle: "näyttää siltä, että minä tapankin nyt sinut!" Kaikki siinä olevat miehet nauroivat äänekäästi... Samassa eräs jomsviikinki syöksyi pyövelin jalkoihin ja hän kaatui maahan, jolloin tappovuorossa ollut tanskalainen sieppasi äkkiä maasta piilikirveen, joka oli pudonnut pyöveliltä ja löi pyöveliä päähän niin että kirves tunkeutui aivoihin asti. Hän nousi ja sanoi: "nyt olen täyttänyt puoli lupaustani, eli tappanut sinut, pulet enää puuttuu: ottaa tyttäresi ja mennä takaisin kotiini!"

Tästä norjalainen jaarli päätti kysyä: "tahdotko sinäkin ottaa armahduksen minulta?" johon Tanskalainen vastasi: "jos annat sen kaikille muillekin jomsviikingeille!"

Niin he kaikki saivat armahduksen, ja tälle yhdelle annettiin pyövelin tytär vaimoksi ja paljon omaisuutta lahjaksi urhoollisuudestaan ja norjalaiset lähettivät heidät takaisin kotiin Tanskaan ja nämä tulivat hyviksi ystäviksi keskenään...


No... meni vissiin vähän runoiluksi, ja muttei voinut mitään

 

[Moksu]

jampe9, löytyykö viikingeistä kirjallisuutta? Varmaankin löytyy mutta pystyisitkö suositteleen jotain? Kaikki nuo soturijutut kiinnostaa erityisesti berserkit..

 

[Demoritus]

jampe9, löytyykö viikingeistä kirjallisuutta? Varmaankin löytyy mutta pystyisitkö suositteleen jotain? Kaikki nuo soturijutut kiinnostaa erityisesti berserkit..

Löytyy paljonkin mm. kirjastosta.
Pelätyimpiä kaikista viikingeistä olivat berserkit raivopäisesti taistelevat soturit. Heidän uskottiin pureskelleen punaisia kärpäsieniä, joiden myrkky sai heidät eräänlaisen hypnoottisen raivon valtaan. Tälläisessä taistelukiihkossaan he uskoivat, että miekkä tai tuli ei voi heitä vahingoittaa. Taistelun edellä he kiristelivät hampaitaan ja purivat kilpensä reunaa. :evil:

Joskus raivo iski berserkeihin myös juhlinnan aikana.

Vaikka berserkkejä kunnioitettiin viikinkiyhteiskunnassa, heidät tiedettiin vaarallisiksi. Heidän kanssaan pystyi hyvin keskustelemaan, kunhan ei vain suututa heitä.

 

[Jampe9]

jampe9, löytyykö viikingeistä kirjallisuutta? Varmaankin löytyy mutta pystyisitkö suositteleen jotain? Kaikki nuo soturijutut kiinnostaa erityisesti berserkit..

Noita on ulkomaankielellä varmasti enemmänkin, mutta voisin suositella paria kirjaa, joita voit kysellä kirjastosta, kyllä ne voi sen vaikka kaukolainatakin jos pyydät:


Orm Punainen, enemmänkin vanhoista saagoista mukaeltu romaani. Kirjailijaa en enää muista.

Tämä on varmaan paras:

Snorri, Norjan kuningassaagat (kringla heimsins) Kirjasarja käsittää 3 teosta. Werner söderström osakeyhtiö 1961.

Kirjailija on aikalaisten kertomien perusteella tallentanut muistiin Norjan viikinkiaikaisten kuninkaitten saagat. Kirjoittaja Snorri Sturlason.

Lisäksi voisin suositella Lohilaaksolaisten saaga. Kertoo Viikinkiaikana Norjasta, kuningas Harald kaunotukan aikana Islantiin paenneiden siirtolaisten tarinan ja kuinka Islanti aikoinaan asutettiin. En valitettavasti enää muista kirjailijaa/muita tietoja, mutta nimen perusteella voit kysellä kirjastosta.

Itsellä on menossa tuon Snorrin 3. osa ja aion kyllä etsiskellä näitten jälkeen lisää saman aiheista luettavaa, jos sitä vaan suomennettuna on... niin paljon mielenkiintoinen aihe tää on lueskella. Snorrin ekassa osassa on sellainen johdanto, joka kertoo tostanormannien uskonnosta ja niitten käsitys siitä miten maailma syntyi jne. Sen voi halutessaan hypätä yli jos tuntuu kuivalta, mutta kyllä sitten muuttuu kun alkaa tarinat johdannon jälkeen. Nehän kertovat tuon kaiken siksi että uskoivat Norjalaisten kuningasten polveutuvan itse Odinista jne.


By the way: jos joku tietää suositella mulle jotain viikinkiaiheista kirjaa (mieluiten saagoja) joita tässä en tiennyt mainita, niin otan ilolla vastaan!

 

[Demoritus]

Onneksi saan itse toteutettua piilossa olevaa miehisyyttäni tappelemalla/ottelemalla. Säännöt tai ei niin tappelua se pohjimmiltaan lajissani on. Samat tunteet siellä on taustalla se kun oikeasti tuntuu hyvältä ja suorastaan eläimelliseltä päästä lyömään toista kunnolla. Ei sillä että vihaisin vastustajaani vaan kun se jostain mielen oikusta johtuen tuntuu paremmalta kuin mikään muu mitä olen ikinä kokenut. Ne jotka ovat otelleet tietää kyllä tunteen ja tietää myös sen, että ottelun jälkeen vastustaja on kuin paras kaveri.

LOL Tuo on suoraan kun jostain fight club leffasta...

Minä en kamppailu tilanteissa oikeastaan tunne juuri mitään kaikki tunteet lakkaavat olemasta ehkä kipua jos minua lyödään, mutta en muuta ja toimin ikään kuin robotti. Joskus on ikään kuin sellainen tunne, että maailma hidastuu tiukassa paikassa ja ikään kuin tarkkailisin omaa toimintaani jostain ulkopuolelta.

Ottelun jälkeen saattaa olla hermostunut olo ja kädet täristä.

Aika harvoin sitä on treenien ulkopuolella joutunut ottelemaan, mutta kerran eräs itseäni päätä pitempi kaveri kävi kimppuun keskellä ravintolan tanssilattiaa annoin pari iskua ja kaveri lensi lattiaan kyljelleen eikä noussut enään. Silloin tunsin jotain pientä häpeää ja olisi tehnyt mieli mennä nostamaan kaveri pystyyn lattialta siitäkin huolimatta, että tämä tyyppi oli erittäin ärsyttävä ja vastenmielinen ja oli koko illan haastanut riitaa. Tämän jälkeen poket saattoivat minut ulos ravintolasta enkä nyt mitenkään nähnyt aiheelliseksi vastustella ilta oli joka tapauksessa pilalla. Onneksi mitään oikeudellisia seuraamuksia ei tullut sillä aika moni näki, että tyyppi kävi päälleni ensin ja sama tyyppi oli töninyt joitain muita myös saman illan aikana.

 

[taisto]

Tuosta mummojutusta tuli mieleen, että aika monet noista pahoista ihmisistä ovat näätiä. Siis ottavat minkä saavat, mutta luistavat kun tilanne menee liian tukalaksi. Kovin on kylmää touhua jos räkänokat saa pahoinpidellä mummoja ohikulkijoiden silmien alla.

Mistä te "öiden ritarit" löydätte näitä raiskaajia ja ryöstäjiä. Paikalle sattumisen todennäköisyyttä voi verrata negatiiviseen lottovoittoon, turha sen takia on treenata ninjatekniikoita.

Uskoisin todellisessa elämässä (ei siis elokuvat) noiden "näätien" osuuden olevan häviävän pieni, eiköhän monessa tapauksessa ryöstäjä ole sekakäyttäjä kuka tarvitsee seuraavaa annosta. Silloin (Koska et voi tietää niin aina) on parempi antaa ryöstäjän viedä se laukku ja mennä sitten auttamaan sitä mummoa. Mummolle on jo tapahtunut henkisesti raskas tila, hän varmasti kaipaa rauhallista ihmistä kuka auttaa.

Varsinainen mummojen potkiminen taisi jäädä 80-luvulle jolloin heille oli jopa oma sana. Jos näkee sellaisen (tai ryöstö) tilanteen niin kannattaa ensiksi soittaa hätäkeskukseen (poliisi räkänokille ja ambulanssi mummolle) ja huutaa pahiksille että poliisi on soitettu. Tuohon ei tarvita kamppailutaustaa, jos tilanne alkaa kehittymään niin juoksee vaan kylmästi pakoon. Maaseudulla missä poliisit ovat kaukana vastaavaa ei tapahdu koska mummot tuntevat kaikki potentiaaliset potkijat jo sukujuhlista.

 

[Demoritus]

Mistä te "öiden ritarit" löydätte näitä raiskaajia ja ryöstäjiä. Paikalle sattumisen todennäköisyyttä voi verrata negatiiviseen lottovoittoon, turha sen takia on treenata ninjatekniikoita.

Yleensä väkivaltatilanteet tulevat ravintolan sisätiloissa tai kadulla yö- ja viikonloppuaikaan. Ravintolan jonoissa, taksijonoissa ja nakkikioski jonossa. Näissä tilanteissa ja ympäristössä kannattaa jokaisen "ninjan" olla normaalia valppaampana sillä tilastot kertojat suurimmat osan väkivallasta liittyvän näihin tilanteisiin. Muistelisin olikohan peräti 90% katuväkivallasta liittyi näihin tilanteisiin. Toinen suuri osa on sitten kotona tapahtuva vaimon tai muiden sukulaisten pieksäminen, mutta tämähän ei katu ninjoille kuulu.

Noita mummojen potkimis skenaarioita harvemmin tulee vastaan, mutta esim. joku ohittelee rafla jonossa ja huomautat siitä, niin tämä ohittelija käy päällesi onkin todennäköisempi skenaario. Tietysti suurin osa ihmisistä turvautuu näätä taktiikkaan ja pitää suun supussa, jotta ei käynnistäisi potentiaalista väkivalta tilannetta.

Toinen harvinaisempi skenaario on humaltunut vittuuntunut äijä, jolla on joku juttu omasta mielestään mennyt pieleen illan aikana tulee kadulla vastaan ja pamauttaa ensimmäistä vastaantuliaa (joka voit olla vaikka sinä) vaikka hänellä ei olisi asian kanssa mitään tekemistä.

Kolmas hyvin todennäköinen skenaaria on missä yllätät joukon kännisiä teinejä hajottamassa julkista omaisuutta viinahöyryissä ja päätät mennä puolustamaan valtion omaisuutta.

Neljäs skenaario on humaltunut nainen, joka riehuu hysteerisenä. Tämä tilanne ei kuitenkaan yleensä ole yhtä vaarallinen, koska hyvin harvalla naisella on voimia tai kamppailukykyjä yhtä paljon kuin keskiverto miehellä vaikka sellaisia voima naisia löytyy.

Nämä kaikki esimerkit on perustuvat muuten tosielämässä näkemiini "case" niin kuin juristit sanovat.

:kippis1: :urjo: