BB PRO Kai Greene

Tulikohan kenellekään muulle mieleen, että tässä on jotain fuulia? Videolla Kain sanotaan nyt omistavan paremman talon paremmalla alueella, mutta tähän sarjaan hän vaati kuvaajan vanhaan asuntoonsa, jossa hän asui uransa alussa - ja jonka hän pitää edelleen itsellään.

Sanoisinko nyt vaikka niin, että tässä on tietyn myytin ylläpitämisestä kyse? Väittäisinkö, että Kai haluaa jatkaa julkisuuskuvansa muokkaamista altavastaajana - ei menestyneenä, rahaa voittaneena rikkaana bodarina. Hieman haiskahti, ikävä kyllä.
 
Kai sanoo tuossa, että ei halua näyttää bodarin elämää sieltä vuoren huipulta, eli pokaalit ja rahat kourassa, vaan haluaa näyttää mistä kaikki lähti ja minkälaista se pitkälti alussa monella on. Kyllähän sitä moni ammattilainen poseeraa komeiden autojensa kanssa videoillaan ja lesottelee menemään, vaikka alussa sitä osa on jopa painanut homopornoa tekemään, että ovat saaneet rahoitusta kilpailuun.

Sikäli toki hanurista, että sitä tuossa kierrettävää kaupallisuutta on tungettu heti alkuun Kaitsun keittiöön kun siellä on Carnivorea(jonka mannekiini nyt on) kaapin päällä, jota sitten sopivasti kuvataan. Saletti on se, ettei Kailla ollut alussa mitään sponsoreita, vaan veti varmaan soijaprotskua läpinäkyvästä pussista greippien vierestä.
 
:D Melekonen hyypiöhän tuo Kaitsu kyllä on. Ei ole enää meilläkään varaa huudella näillä keleillä hiostavista öistä, kattokaa nyt tuota, ja kaveri vielä nauttii tuosta soijan määrästä. Eikun hellaa kuumemmalle. :lol2:

Ja ymmärrän itse ainakin ton idiksen miks tuolla vanhassa kämpässä kuvataan jne. Varmaan tuo Kaitsu diggaa tuosta askeettisesta elämästä ja saa fiiliksiä olla back in da hoodeil välillä.

siisti pätkä.
 
Kai sanoo tuossa, että ei halua näyttää bodarin elämää sieltä vuoren huipulta, eli pokaalit ja rahat kourassa, vaan haluaa näyttää mistä kaikki lähti ja minkälaista se pitkälti alussa monella on. Kyllähän sitä moni ammattilainen poseeraa komeiden autojensa kanssa videoillaan ja lesottelee menemään, vaikka alussa sitä osa on jopa painanut homopornoa tekemään, että ovat saaneet rahoitusta kilpailuun.

Sikäli toki hanurista, että sitä tuossa kierrettävää kaupallisuutta on tungettu heti alkuun Kaitsun keittiöön kun siellä on Carnivorea(jonka mannekiini nyt on) kaapin päällä, jota sitten sopivasti kuvataan. Saletti on se, ettei Kailla ollut alussa mitään sponsoreita, vaan veti varmaan soijaprotskua läpinäkyvästä pussista greippien vierestä.

Toi kaupallisuus on varmasti pakollinen paha. Sponsorit vaatii, että tuotteet tulee esille, mutta jos ei ne näkyis x kertaa materiaalien sisällä, niin ei olis sitte sponsoreitakaan. Melkein joka pätkässä mitä Kaista on niin siellä vilkkuu aina noi carnivorepurkit.
 
.... greippien vierestä.

:D

Kun vertaa Cutlerin tai Colemanin treenivideoihin, niin tässä on kyllä toi glamouri melko kaukana... Välillä tuntuu tosin, että kun muita Kain videoita kattoo, että tuota pohdintaa, filosofiaa yms mietintää tulee niin hemmetisti, että itelle tulee välillä semmonen olo, et ota nyt sitä rautaa vaan ylös!!! ... mutta toisaalta,kehonrakennus vaatii huipputasolla vahvatahtoisia heppuja, joten se Kaille suotakoon :)
 
Flexin sivuilla on aina ollut häikkää videoissa. Alkuun video kuuluu jollain aivan röpöpaskaäänillä ja sitten tyyliin puolessa välissä kuvakin selkiytyy ja ääni paranee. Outoa.
 
Sama itku se oli ton lifestylen kanssa sillon ku se oli voittanu Arnoldin (?). Vielä kökki videoiden perusteella jossain Brooklynin murjussa ja jengi ihmetteli, että pelkkää filmausta koko homma. Paljon ihmetystä tuli kun voittorahathan sillä oli taskussa ja miksi ei muuttanu paremmille seuduille kaiken glamourin keskelle. Paremmat motivaatiot tommosessa ympäristössä varmasti saa kun jossain luksuslukaalissa.


Flexin sivuilla on aina ollut häikkää videoissa. Alkuun video kuuluu jollain aivan röpöpaskaäänillä ja sitten tyyliin puolessa välissä kuvakin selkiytyy ja ääni paranee. Outoa.
Itellä vastaavasti näky alussa hyvällä laadulla kuva mut sit muuttu heti röpöpaskalaaduks jossain puolen välin videoita.
 
Paremmat motivaatiot tommosessa ympäristössä varmasti saa kun jossain luksuslukaalissa.

Saako? Eikös Kaitsullakin ole kämppä paremmilla mestoilla? Ehkä hän saa paremman motivaation asumalla jossain slummissa, mutta kaikki Olympia-voittajat näyttävät nauttivan elämästä ja pärjäävän samalla myös potareina. :)

Kaitsulla koko treenaaminen tuntuu keskittyvän johonkin tuskien taival-ajatteluun, joten en ihmettelisi yhtään vaikka asuisikin diettinsä aikana tuolla slummissa. Kukin tyylillään.
 
Minä ýmmärsin aivan samoin kuin Mikekin, että tässä oli kyse Kain halusta näyttää, mistä lähdettiin liikkeelle. Kuitenkin minusta koko julkisuuskuva on rakennettu tämän köyhyyden, kärsimysten ja melkeinpä viadolorosamaisen elämäntaipaleen varaan. En usko Kain toisenkaan asunnon, sen, jossa hän oikeasti asuu, olevan mikään lasvegasilainen luksusvilla. Siksi tämä asetelma tuossa videolla tuntuu niin keinotekoiselta.
 
No eikö oo hyvä sitten näyttää mitä se meininki on oikeasti ollut aikanaan? Se olikin Nyc pro kisa minkä se voitti eikä Arnold.

Tässä vanha pätkä Greenestä, missä käytiin samaa asiaa läpi ja tarinoitiin historiaa pitkät tarinat:

 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Meinaa vähän kroppa lämmetä noilla lihaksilla. Meinas itelleki hiki tulla ku katto Kain vääntämässä asentoa toisen perään.:D

Hyvää henkilökohtaista settiä toi pöytähöpöttely tossa lopuks.
 
Back
Ylös Bottom