Judo - Heitot, lukot ja kovat totuudet

Meta title: 🔥 JUDO – VOIMAA, TATAMIA JA HILJAISTA AGGRESSIOTA 🔥

Meta description: Judo kiteytettynä kovaan treeniin, räjähtäviin heittoihin ja tekniseen dominointiin – tatamin todellinen kuningaslaji.


1627296879108.png

Ennakkosuosikki Shohei Ono piti pintansa ja voitti alle seiskakolmosten finaalissa georgialaisen Lasha Shavdatuashvilin (olympiavoittaja Lontoosta ja tämä vuoden MM I). Onon otteleminen ei ollut semifinaalissa ja finaalissa sitä samanlaista tykitystä, mitä on totuttu näkemään, mutta hän teki tarvittavan. Shavdatuashvili pysty ajamaan Onolle kaksi varoitusta (kolmannesta häviää matsin), mutta niin vaan Ono käänsi matsin itselleen jatkoajalla. Jatkoaikoja on muuten nähty aika paljon varsinkin mitaliotteluissa.


Japanilla on kisojen kolmannen judopäivän jälkeen kasassa jo neljä kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi. Miesten puolella en usko japanilaisten enää rynnivän samalla tavalla, mutta naisista voi tulla pari kultaa, jos kaikki menee nappiin. Todella kova juttu on se, että tällä hetkellä kakkosena judon mitalitilastossa on Kosovo kahdella naisten ykkössijallaan: launtaina Distria Krasniqi voitti alle 48-kiloiset ja tänään Nora Gjakova voitti alle 57-kiloiset. Tämän päivän naisten finaali ratkesi, kun Gjakovan ranskalaisvastustaja nappasi jatkoajalla heittoyrityksessään ranteesta kiinni ja sai suoran diskauksen siitä. Ei mielestäni erityisen hieno päätös finaalille, mutta tuollaisia nämä judon sääntötulkinnat nykyään tuppaavat olemaan.
 
Cysique sai - 57 kg finaalissa hansokumaken sukelluksesta. Eli omille niskoille tulosta heittoyrityksestä. Tästäkin säännöstä voi olla montaa mieltä, mutta kai siinä ottelijoiden turvallisuutta ajatellaan.
 
Tänään olympiajudossa tapahtunutta:

En pitänyt Japanin Takanori Nagasea sarjan ennakkosuosikkina, mutta niin vain hän voitti sarjan -81 kg finaalissa Mongoliaa nykyään edustavan, Saksassa asuvan, maanpakoon joutuneen iranilaisen Saeid Mollaein (kts. ketjua muutama sivu taaksepäin, jos tarinan tausta ei ole tuttu). Japanille siis neljäs miesten sarjavoitto putkeen.


View: https://www.instagram.com/p/CR1Bz8dNET3/?utm_medium=copy_link


Naisissa alle 63-kiloisten finaali oli uusinta Riosta. Vuoden 2016 olympiavoittaja, slovenialainen Tina Trstenjak sai tällä kertaa todeta Ranskan sukunimihirviö Clarisse Agbegnenoun paremmaksi miesten finaalin tavoin taas jatkoajalle venyneessä ottelussa. Trstenjak hallitsi sarjaa Rioon asti, sen jälkeen Agbegnenou on ollut verraten ylivoimainen isoissa kisoissa.


View: https://www.instagram.com/p/CR08WUBtBV3/?utm_medium=copy_link


Huomenna ovat vuorossa miesten -90 kg ja naisten -70. Ehkäpä Japanin kultaputki miehissä katkeaa.


View: https://youtu.be/lnjj6iGhFcI
 
Naisten -70-kiloisten ensimmäisessä välierässä nähtiin äsken 16-minuuttinen jatko-aikanäytelmä, joka päättyi Japanin Arain kuristettua venäläisen vastustajaltaan tajun kankaalle.
 
Georgia saavutti eilen näiden karkeloiden ensimmäinen judon kultamitalinsa, kun nuori Lasha Bekauri voitti miesten alle ysikympin finaalissa saksalaisen Eduard Trippeltin. Tämä oli mielestäni vauhdikkani finaali tähän asti, eikä mennyt edes jatkoajalle. Chizuru Arai tappeli voiton naisten alle seiskakympissä, joten ihan perseelleen japanilaisten päivä ei mennyt, vaikka miehissä jäätiinkin ilman mitalia.


View: https://www.instagram.com/p/CR3tfAtNvcm/?utm_medium=copy_link


Tänään japanilaisjudokat saavuttivat sarjavoitot sekä miesten alle satakiloisissa ja naisten alle 78-kiloisissa. Miehissä voiton vei Aaron Wolf heittämällä korealaisen Cho Gu-hamin komeasti ouchigarilla (yllättäen jatkoajalla). Naisten puolella kullan nappasi Shori Hamada sidontaan päättyneellä tavaramerkkimattokäännöllään.


View: https://www.instagram.com/p/CR6DEEFNT_B/?utm_medium=copy_link



View: https://www.instagram.com/p/CR6Ihd4NsMp/?utm_medium=copy_link


Huomenna vuorossa raskaat sarjat. Saa nähdä, ottaako Teddy Riner kolmannen olympiavoittonsa.
 
Viimeksi muokattu:
Teddy Riner ei tule ainakaan näissä olympialaisissa nousemaan Tadahiro Nomuran rinnalle kolminkertaiseksi olympiavoittajaksi. Puolivälietätappio venäläiselle Bashaeville tietää sitä, että Riner ottelee korkeintaan pronssimitalista.

Tästä suorituksesta keskustellaan ja tullaan keskustelemaan: oliko pistesuoritus vai ei?


View: https://www.instagram.com/p/CR7-WeUnUZw/?utm_medium=copy_link

Tässä vielä alle satasten finaalin ratkaisu:


View: https://www.instagram.com/p/CR6LBYpHmzH/?utm_medium=copy_link
 
Akira Sonen voitettua tovi sitten naisten raskaan, on Japanilla kasassa yhdeksän sarjavoittoa. Miesten raskaassa sarjan voitti lopulta Tšekin Lukas Krpalek, vaikka finaalivastustaja, georgialainen Guram Tushishvili vaikutti mielestäni ensimmäisten kolmen minuutin perusteella paljon vahvemmalta. Krpalek oli vaikeuksissa varsinkin otteiden kanssa, eikä saanut isoja yrityksiä. Mutta niin vain hän käänsi homman lopussa itselleen rääppäisemällä uhrautumisheiton ja perään tiukan mattosidonnan.

Krpalek on erityislaatuinen tapaus siinä mielessä, että hänellä on nyt "peli läpi" eli olympiavoitto, maailmanmestaruus ja Euroopan mestaruus sekä alle- että yli satakiloisista. Tuon saavuttaminen kahdessa eri painoluokassa on hemmetin kova temppu.


View: https://www.instagram.com/p/CR8oFQ3jucV/?utm_medium=copy_link
 
Ranska vei ensimmäisen kerran olympialaisten ohjelmassa olleen sekajoukkueiden finaalin Japania vastaan. Liekö sitten japanilaisilla takki tyhjänä, kun yhdeksästä kullasta huolimatta finaali meni selvästi Ranskalle.

Sekajoukkueiden ottaminen mukaan on mielestäni aika ristiriitainen juttu. Yleensä tunnelma noissa matseissa on ollut hyvä, ja tunnelma on ollut korkealla normaaliolosuhteissa järjestetyissä kisoissa. Mutta joukkueita oli vain 12, eli suurimmalla osalla olympiajudoon osallistuvista maista ei ole mahdollisuutta koota joukkuetta. Ehkä tässä kuvastuu myös ajan henki, kun joukkuekilpailu on juurikin miesten ja naisten muodostamien joukkueiden välinen.
 
Oskari Mäkiseltä tänään kova suoritus Portugalin Grand Prix'ssa: hopeaa ja ainoa tappio belgialaiselle Mathias Casselle (MM 1., olympia 3.). Suomalaismiehelle kovin suoritus nykymuotoisella maailmankiertueella. Tämähän oli tietysti yksitäinen kilpailu, mutta toivottavasti näitä kovia suorituksia tulee muiltakin suomalaisilta tiheämmin.

 
Oskari Mäkiseltä tänään kova suoritus Portugalin Grand Prix'ssa: hopeaa ja ainoa tappio belgialaiselle Mathias Casselle (MM 1., olympia 3.). Suomalaismiehelle kovin suoritus nykymuotoisella maailmankiertueella. Tämähän oli tietysti yksitäinen kilpailu, mutta toivottavasti näitä kovia suorituksia tulee muiltakin suomalaisilta tiheämmin.

Oli kyllä hieno suoritus. Rohkeaa ottelemista alusta loppuun ja komeita voittoja!
 
Ei jäänyt paljoa käteen Suomelle judon EM-kisoista tänä vuonna. Mukana Saha ja Mäkinen ja molemille tappio ekassa ottelussa ja kisat siinä.
Mäkisellä kävi kyllä huono arpa kun sai vastaansa mestaruuden voittaneen Georgian Grisgalashvilin. On kyllä huikea kaveri tuo 22-vuotias Georgialainen.
Tässä kaverin voitot eiliseltä.


View: https://youtu.be/wTjQLapSeH8
 
Judo SM-kisat viikonloppuna Ideaparkissa Lempäälässä.
Tässä oma veikkaus voittajista:

Naiset
-52 Vainiola
-57 Salonen
-63 Kanerva
-70 Barton
-78 Krapu
+78 Hanhela

Miehet
-60 Ojanne
-66 Saha
-73 Djoukaev
-81 Mäkinen
-90 Kanevets
-100 Lambacka
+100 Puumalainen
 
Judon MM-kisat käynnissä Uzbekistanissa. Tänään miesten kasiykkösissä Georgian Tato Grigalashvili voitti finaalissa jatkoajalla Belgian Matthias Cassen. Oli kyllä hieno ottelu, kaksi todellista huippua halusivat molemmat voittaa. Koko ajan yrityksiä puolin ja toisin. Tällaista on judo parhaimmillaan!
Linkki otteluun

View: https://youtu.be/dmrhLMXVqwo
 
Back
Ylös Bottom