Jalkapallokausi 2013-2014

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja earth
  • Aloitettu Aloitettu
Hieno homma kyllä tuo Roman paluu voittokantaan. Enää ei tunnu ollenkaan niin pahalta tuo neljän tasurin putki vaikka ikäviä pistemenetyksiä ovatkin olleet. Tuohon putken jatkoksi kun olisi tappio tullut niin siinäpä vasta olisi mieli maissa. Seuraavalla kierroksella hakemaan toista peräkkäistä voittoa kaaostilassa elävästä Milanista sitten.
 
Huomenna lento lontooseen ja sunnuntaina paikanpäällä Arsenal-Everton. Ja punaista laitetaan ylle ;)

Harmillinen 1-1 tulos Arsenal - Everton. Olipahan kuitenkin hyvä peli kokonaisuudessaan. Lopussa Giroud näytti että löytyy sitä potentiaalia aivan huippukärjeksi, mutta valitettavasti kuti osui ylärimaan :(

Harmillinen lopputulos joo. Meni kyllä fiilikset laidasta laitaan kun ensin Özil teki sen maalin. Huuto ja riemu oli ihan ÄLYTÖN stadikalla, ei voi sanoin kuvailla sitä fiilistä mikä sellaisesta ihmismassasta lähtee kun itsekin hyppää samaan aikaan seisomaan kädet ilmassa.. Mutta, sitten se vastaisku. Miten voikin fiilis romahtaa taivaista niin alas niin pian.. Täytyy kyllä myöntää että Evertonin fanikatsomo kyllä piti ihan kohtuu hyvin mekkalaa pitkin matsia, mutta tuon maalin kohdalla sekin katsomo repesi. Ennen pelin alkua pidettiin muuten myös "hiljainen" hetki Mandelan muistolle, jolloin koko stadikka taputti koko tuon ajan pelaajia ja toimitsijoita myöten.

En tiedä kuinka erilaisin silmin sitä oikein tuli niissä fiiliksissä peliä katsottua, mutta muutamia huomioita pelistä (sen mitä nyt muistaa hypetyksen alta :D).
Eka puolisko oli selkeästi Evertonin sitä viimeistä ~kymppiä lukuunottamatta. Tuntui että jokainen hiemankin pomppiva pallo päätyi aina Evertonilaisele. Sellaisia puolittaisia pallonkatkoja oli useita jotka kuitenkin meni takaisin vastustajalle. Samoin pitkät avaukset päätyi lopulta vastustajalla vaikka niihin olisi oma mies ensin päässytkin, tätä jatkui pitkin koko pelin. Arsenal toki sai paremmat maalintekopaikat siinä puoliajan loppuun, mut muuten vieraat vei.
Toinen puoliaika alkoi ihan erilailla ja olikin selkeästi Arsenalin. Mielestäni Wenger teki ihan oikean suuntaiset vaihdot, keskikenttä siis melkein kokonaan uusiksi. Ainoa moite siitä ettei tehnyt tuota siirtoa jo hieman aiemmin. Mutta selkeä reagointi keskialueen vääntöön kun Wilshere, Cazorla ja Ramsey ei saanu sellaisia kaksintaisteluonnistumisia mitä oltaisiin tarvittu, toisin sanoen Everton pelas keskikentällä todella hyvin eilen. Lisäenergia oli tarpeen ja sitä tuli noiden vaihtojen myötä. Hieman jäi Barkley mieleen että eikö olisi voinu antaa keltaista miehelle ekalla puoliskolla, aika monta kovaa tilannetta oli?

Mielenkiinnolla pitää kyllä katsoa tuo matsi vielä uudestaan televisiosta että kuinka sokeaksi sitä paikanpäällä tuli. :) Sen sanon että kaikkea en pelistä enää edes muista kun meni niihin paikallaolon fiilistelyihin osa huomiosta. Oli kyllä upea fiilis kävellä koko stadikan club level ympäri pelin jälkeen, nähdä ne maalaukset ja kuvat vuosien varrelta.

Sen sanon että keväällä olen menossa uudelleen tuonne jos vaan sattuu sopiva väli jolloin voi töistä olla poissa (tiukka alkuvuosi ainakin töiden puolesta tulossa ja työreissuja tiedossa) ja pelit sattuis samoille huudeille..
 
En usko että pahasti loukkaantui. Polven venähdykset yms on vain aina kipeitä sattuessaan. Toki voin olla väärässä ja onkin 6kk pois. On se City kyllä kova. Toinen linjatuomari on myös sokea tai jotain muuta vastaavaa.

E: Jaa että syväavohaava, noh eihän se paha ole.
 
Jeesus että on hyvä peli, vaikkakin Arsenalin kannalta ei niin hyvä. Walcottin maali oli kyllä helvetin komea.

E: Ja kolmas olematton paitsion vihellys arsenalia vastaan.
 
Ei hyvänen aika mikä peli, 5-3!'

Ja sitten rankkari citylle vielä :D huhhuh

E: 6-3 Citylle päättyi. Ei tästä pelistä pysty mitään analyysia heittää. Paremmin pelannut joukkue voitti.
 
Napoli-Inter eka puoliaika 3-2.onpahan peli
 
Ja 4-2 päättyi. Huomenna iltapelinä Milan-Roma. Voitolla Romalla olisi mahdollisuus nousta kolmen pisteen päähän Juvesta ja kasvattaa ero Napoliin taas viiteen pisteeseen. Milan on ollut sekaisin tällä kaudella ja Roma pelannut paremmin isompia kuin pieniä seuroja vastaan, mutta saas nähdä. Milanilla on ollut ehkä hieman vihjettä paremmasta ja hyökkäyskolmikko Kaka-Balotelli-El Shaarawy tulee kyllä testaamaan Roman viisi maalia tällä kaudella päästänyttä puolustusta tosissaan.
 
Pelaisikohan Totti huomenna jo muutaman minuutin. Destro tulee varmaankin taas vaihdosta kentälle. Oli viime kierroksella niin puhki pelattuaan 30min, että ei ole vielä aloituskunnossa.

El Shaarawy loukkaantui viime keskiviikkona Ajax-matsissa, joten ei pelaa tänään.
 
Mestarien liigan parit.

Manchester City - Barcelona
Olympiakos - Manchester United
Milan - Atletico Madrid
Leverkusen - PSG
Galatasaray - Chelsea
Schalke - Real Madrid
Zenit - Dortmund
Arsenal - Bayern München
 
Varmat jatkajat: ManU, PSG, Real, Dortmund.
Tod.näköiset jatkajat: Milan, Chelsea (kyllä Milan rämpii, mutta eurokentillä ollut suhteellisen vakuuttava, kuten myös Atletico, mutta uskon Milanin vievän)

City - Barcelona: Tämä on paha, Cityn järkyttävä hyökkäysteho voi tehdä tästä erittäin tiukan. Barcelonan puolustus ei ole vakuuttanut tällä kaudella, eikä hyökkäystehokaan kovinta luokkaa ole ollut kun joukkueen tärkein pelaaja on ollut pois pitkään ja epävarmaa milloin on pelikuntoinen. Cityn puolustus on joukkueen heikoin lenkki, mutta jos pelaajia ei loukkaannu, niin uskon Cityn menevän jatkoon tästä parista.

Arsenal - Bayern: Voi perkele! Bayern oli viimeinen jonka halusin osuvan Arsenalille, mutta näillä eväillä mennään. Valitettava tosiasia on se, että Bayern on ennakkosuosikki. Ei varma voittaja ja itse en suostu laskemaan edes todennäköiseksi. Viime kaudella nähtiin Arsenalilta loistava peli Allianz Arenalla, mutta surkea kotipeli pilasi mahdollisuuden jatkoon. Bayern ei ole oikeastaan kehittynyt viime kaudesta, jollain osa-alueella ehkä jopa huononut valmentajavaihdoksen aiheuttamien muutosten takia. Arsenal taas on kehittynyt reilusti viime kaudesta, joten sen suhteen myös Arsenalilla on hyvä mahdollisuus mennä jatkoon, mutta jo nähtyjä virheitä ei saa sattua yhtään. Lauantaina Cityä vastaan nähtiin, miten huippujoukkue rankaisee niistä heti. Oma suosikkini jatkajasta on Arsenal.(Yllätyys!)

Mitenkä muiden mielipiteet jatkoonmenijöistä?

E: Ja ohimennen AVP sai potkut Spurssista. Omasta mielestä oikea ratkaisu, sillä Villas-Boasin taktiikan muutokset tilanteen mukaan eivät ole omasta mielestä koskaan olleet toimivia.
 
Hyvät parit, varsinkin Milan-Atletico, City-Barcelona ja Arsenal-Bayern ovat erittäin kiihottavia. Jatkoonmenijöiksi heitän lonkalta seuraavat joukkueet: Barcelona, ManU, Atletico, PSG, Galatasaray (heh), Real, Dortmund ja Bayern.

Illan pelistä sen verran, että Italialaiset lehdet ovat ennakoineet, että Totti olisi jopa avauksessa:

LEGGO: De Sanctis, Maicon, Benatia, Castan, Dodò, De Rossi, Bradley, Strootman, Florenzi, Gervinho, Totti

GAZZETTA DELLO SPORT: De Sanctis, Maicon, Benatia, Castan, Dodò, De Rossi, Bradley, Strootman, Florenzi, Gervinho, Totti

IL CORRIERE DELLA SERA: De Sanctis, Maicon, Benatia, Castan, Dodò, De Rossi, Bradley, Strootman, Florenzi, Gervinho, Totti

IL ROMANISTA: De Sanctis, Maicon, Benatia, Castan, Dodò, De Rossi, Bradley, Strootman, Florenzi, Gervinho, Totti
 
City - Barcelona: Tämä on paha, Cityn järkyttävä hyökkäysteho voi tehdä tästä erittäin tiukan. Barcelonan puolustus ei ole vakuuttanut tällä kaudella, eikä hyökkäystehokaan kovinta luokkaa ole ollut kun joukkueen tärkein pelaaja on ollut pois pitkään ja epävarmaa milloin on pelikuntoinen. Cityn puolustus on joukkueen heikoin lenkki, mutta jos pelaajia ei loukkaannu, niin uskon Cityn menevän jatkoon tästä parista.

Arsenal - Bayern: Voi perkele! Bayern oli viimeinen jonka halusin osuvan Arsenalille, mutta näillä eväillä mennään. Valitettava tosiasia on se, että Bayern on ennakkosuosikki. Ei varma voittaja ja itse en suostu laskemaan edes todennäköiseksi. Viime kaudella nähtiin Arsenalilta loistava peli Allianz Arenalla, mutta surkea kotipeli pilasi mahdollisuuden jatkoon. Bayern ei ole oikeastaan kehittynyt viime kaudesta, jollain osa-alueella ehkä jopa huononut valmentajavaihdoksen aiheuttamien muutosten takia. Arsenal taas on kehittynyt reilusti viime kaudesta, joten sen suhteen myös Arsenalilla on hyvä mahdollisuus mennä jatkoon, mutta jo nähtyjä virheitä ei saa sattua yhtään. Lauantaina Cityä vastaan nähtiin, miten huippujoukkue rankaisee niistä heti. Oma suosikkini jatkajasta on Arsenal.(Yllätyys!)

Mitenkä muiden mielipiteet jatkoonmenijöistä?
Otetaanpas näihin kahteen ottelupariin hieman kantaa. Ehdottomasti se jatkopelien mielenkiintoisin ottelu on mielestäni City vs Barca. Barca ilman Messiä on kuin auto ilman rattia. Katalaanijoukkue on kuitenkin rakennettu täysin argentiinalaisen ympärille, jolloin miehen peli-ilo ratkaisee useimmat otteluista. Toki Neymar on ollut erittäin vahva Messin korvaaja kun argentiinalainen on ollut nyt loukkaantuneena ja joukkue porskuttaa erittäin vahvasti ainakin kotimaansa liigassa. Citylla suurin ongelma on mielestäni vieraspelaaminen, joka on ollut aivan järkyttävää scheissea tällä kaudella. Joukkue on varsinkin hyökkäyssuuntaan äärimmäisen hyvä, mutta muutoin ei oikein tasapainoa tunnu löytyvän. Tästä otteluparista kyllä veikkaan Uefalonan menevän jatkoon, valitettavasti.

Sitten tämä toinen äärimmäisen mielenkiintoinen ottelupari, Arsenal vs Bayern. On kyllä pakko sanoa, että Bayern menee mennen tullen jatkoon. Lohkovaiheessa ainoa pistemenetys tuli Citya vastaan lähes merkityksettömässä ottelussa, jossa kuitenkin melkein kävi hassusti maalieron kanssa. Bayern on ollut tällä kaudella(kin) niin järkyttävän kovassa iskussa Bundesliigassa, että heikompia hirvittää. Ainoat pistemenetykset tasapelien myötä on vain Freiburgia ja Leverkusenia vastaan näiden kotikentillä. Muuten on ollut melkoista hurlumheita ja puolustuspäässäkin linjat on kohtalaisen hyvin tukossa. Bayern München on kokonaisvaltaisesti kyllä vahvin jalkapallojoukkue planeetalla tällä hetkellä, enkä ihmettelisi vaikka Pep pystyisi luomaan samanlaisen dynastian Etelä-Saksassa kuin mitä nähtiin Barcelonassakin. Arsenal on toki ollut äärimmäisen kova tänä vuonna, ja pelannut ajoittain jopa todella kaunista jalkapalloa. Sitten kun vastaan kuitenkin tulee astetta kovempi joukkue niin Wengerillä ei välttämättä olekaan lääkkeitä pysäyttää vastaantulevaa junaa; tämä nähtiin vast´ikään Manchester Citya vastaan. Englantilaisfutikselle ja UCL:lle olisi todella hieno, jos Cityn lailla myös Arsenal menisi omasta otteluparistaan jatkoon. Kun Bayern saa vielä sellaisen kuukauden huilin otteluista Bundesliigan talvitauon takia, niin nahkahousut pääsevät hyvin valmistautuneina kohti kevätkautta. En siis millään jaksa uskoa, että Arsenalin kannalta onnellinen skenaario toteutuisi.
E: Ja ohimennen AVP sai potkut Spurssista. Omasta mielestä oikea ratkaisu, sillä Villas-Boasin taktiikan muutokset tilanteen mukaan eivät ole omasta mielestä koskaan olleet toimivia.
Tähän vielä. Mielestäni ei missään nimessä oikea ratkaisu. Uskon kyllä AVB:n olevan kuitenkin omimmillaan mantereen puolella kuin saarilla, joten miehen itsensä kannalta varmasti oikea ratkaisu. Mutta näiden managereiden potkut ovat kyllä niin surkuhupaisaa nykyään, että oikein pahaa tekee. Spurs sai isän kädestä sekä Cityltä että L´poolilta, mutta joukkueella on mennyt hyvin Europa Liigassa. Joukkue on 7. Valioliigassa, kun ei olla vielä edes 1. puoliskoa kaudesta pelattu; ja tällä kaudella kyseinen liiga tuntuisi kuitenkin olevan tasaisin koko liigan historiassa. Onhan se helpompi toki vaihtaa manageri kuin muu joukkue, mutta jos pitkäjänteistä projektia olisi edes jossain unelmissa tarkoitus toteuttaa, niin nämä potkut ovat vain "ojasta allikkoon"-tyyppinen ratkaisu. Noh, managerien lyhyiden "avioliittojen" trendihän on ollut Spursissa enemmän sääntö kuin poikkeus; muistanemme esimerkiksi 2000-luvun puolelta Glenn Hoddlen ja Juande Ramosin tapaukset. Ehkäpä liljan valkoiset raahaa 5. kerran David Pleatin joukkueen peräsimeen kantamaan vastuuta.
 
Hyvä alku, Destro vie Roman 0-1 johtoon. Destrolla ollut aika jäätävä alku, toisessa ottelussa toinen maali.
 
Harmi että Hyypiällä kävi huono arpaonni mutta toivottavasti kairaavat tiensä jatkoon. Tulee olee barcalle erittäin vaikeeta jos ei saavat messiä pelikuntoon. En tiiä yhtään messin pelikunnosta mut on erittäin tärkeä pala. Vaikka Neymar on löytänyt virettään viime peleissä niin onko Neymar isojen pelien mies? Mielenkiintonen on toi Milan - Atl.Madrid. Costa ollut la liigas iha jäätävä. Villa hyvin antanut taustalla tukea. Milan löytänyt virettään kauden edetessä. Hirveen näköstä peliä oli alkukaudesta... Harmi että tykkimiehille tuli huono arpaonni(ite oon aina ollut bayernin kannattaja) Ois ollu mukava nähdä jatkossa pelaavan mut on tosi epätodennäköistä et bayerni kaadettas.
 
Hyvä alku, Destro vie Roman 0-1 johtoon. Destrolla ollut aika jäätävä alku, toisessa ottelussa toinen maali.

Oli tosi komea hyökkäys. Sääli, että piti päästää Milan tasoihin kulmapotkutilanteesta.

Castan törmäili Kakan kanssa ja kylki edellä nurmeen minkä jälkeen oli aika tuskaista. Saas nähdä murtuiko kylkiluita. Joka tapauksessa Burdisso tilalle korvaamaan.
 
Harmi että Hyypiällä kävi huono arpaonni mutta toivottavasti kairaavat tiensä jatkoon. Tulee olee barcalle erittäin vaikeeta jos ei saavat messiä pelikuntoon. En tiiä yhtään messin pelikunnosta mut on erittäin tärkeä pala. Vaikka Neymar on löytänyt virettään viime peleissä niin onko Neymar isojen pelien mies? Mielenkiintonen on toi Milan - Atl.Madrid. Costa ollut la liigas iha jäätävä. Villa hyvin antanut taustalla tukea. Milan löytänyt virettään kauden edetessä. Hirveen näköstä peliä oli alkukaudesta... Harmi että tykkimiehille tuli huono arpaonni(ite oon aina ollut bayernin kannattaja) Ois ollu mukava nähdä jatkossa pelaavan mut on tosi epätodennäköistä et bayerni kaadettas.

Mikä joukkue olisi ollut sit parempi Leverkusenin vastustajaksi? Vaikka PSG:ssa on hyviä pelaajia, mutta hyvin paljon vastuuta on Zlatanilla. Jos Zlatan pelaakin huonosti, tiedä sit kuinka realistista on :D aina voi jossitella.
 
Gervinho hankki pilkun ja Strootman niittaa 1-2. Oli päivänselvä pilkku, mutta Romalta on Seria A:lle tyypillisen tapaan ryöstetty muutama muukin päivänselvä pilkku tällä kaudella. Nyt ei onneksi.

Topparipari on ollut niin maaginen tällä kaudella, että toivottavasti Castan ei loukkaantunut pahemmin. Jos selviää pikku huililla, niin nyt on "hyvä" hetki loukkaantua, kun joulutauko kolkuttelee ovella.

P.s Onko Kaka ollut näin huono koko kauden?

E: LAUO LJAJIC! Välillä kaveri on jopa turhauttavan itsekäs, mutta nyt ei voi laukoa...

E2: TOTTI KENTÄLLE!!!! KUNINGAS ON PALANNUT!!!
 
Back
Ylös Bottom