- Liittynyt
- 26.2.2010
- Viestejä
- 153
Kiitos tsempeistä! Täälläkin varataan jalan päälle jo ns. "geisha-kengän" kanssa ihan koko painolla. Ensi viikolla olisi jalan kontrolliröntgen, ja jos kaikki on OK, pitäisi kipsi saada ihan kokonaan pois, jänsää. Vensteri, sulla kävi tuuri, kun hommasi otettiin heti hoitoon ja todennäköisesti vältyit näin leikkaukselta!
Virheitä sattuu, enkä ihan oikeasti ole vihainen saati sitten katkera kenellekään (enkä enää edes turhautunut), mutta mun hoito pitkittyi ja oli alussa ihan luokatonta sen vuoksi, että sain aluksi väärän diagnoosin ja sitä kautta vaiva pääsi kroonistumaan niin, ettei parantunut enää kuin leikkauksella. (Mun oma arvio..) Mun kynnys mennä lääkäriin on aika (lue: vähän liian) korkea, ja jalka olikin pari viikkoa melko kipeä, ennen kuin edes linkutin lääkäriin kun kävelykään ei tahtonut enää onnistua. Ensimmäinen lääkäri epäili jotain lihasjumia (? :'D) jalkapohjassa, ja määräs lepoa ja särkylääkettä ja puhu et jos onkelmaa on vielä parin viikon päästä niin vois katella fysioterapiaa. Olin vähä silleen et ok..... Viikon päästä tästä jalka oli niin sietämätön ja haittas normaalia elämää, et soitin uudelleen yths:lle ja sain ajan toiselle lääkärille, joka lähetti mut sitten kuviin, ja totesi, että jalassa on rasitusosteopatia, mutta en saanut edes keppejä, enkä jotenkin tajunnut itsekään niitä pyytää. Tässä vaiheessa jalan totaalinen lepuuttaminen olisi vielä saattanut tepsiä, mutta sain ohjeeksi vain 'kävellä mahdollisimman vähän ja ottaa tarvittaessa särkylääkettä'. Seuraavan rtg-kuvan jälkeen sain kolmeksi viikoksi kepit (mikä tuntui siinä vaiheessa jo vähän naurettavalta, kun olin jo oppinut linkkaamaan kipeän jalan kanssa ja tuntui, että mitä ne enää tässä vaiheessa auttavat..) ja lähetteen ct-kuvaan KS:aan. Ct-kuvan katsonut ortopedi antoi viidennen metatarsaalin murtuman nimeksi Jonesin murtuma, ja lähetti sitten leikkausjonoon ykköskiireellisenä. Tässä vaiheessa sain vielä hetkeksi heittää kepit nurkkaan, kun ei niistä enää siinä vaiheessa paljoa hätä hävinnyt. No, leikkaus meni hyvin. Kävelin kaksi viikkoa kipsillä plus kepeillä, nyt kävelen enää pelkän kipsin kanssa, joka sekin pitäisi saada kohta pois. Nyt olen tässä. Seitsemän eri lääkäriä (laskeskelin juuri) ja aika monta särkylääkereseptiä sekä rtg-kuvaa myöhemmin. On ihan mutuilua ja turhaa päänsä vaivaamista näin jälkikäteen miettiä, olisiko jalkaa tarvinnut leikata ollenkaan, jos ensimmäisen rtg-kuvalöydöksen jälkeen olisin saanut kepit/kipsikengän ja vaiva olis luutunut, ennen kuin olisi kunnolla alkanutkaan. Se olisi voinut olla lyhyempi tie - tai sitten ei, kuka tietää? Tarina on erittäin rankalla kädellä lyhennelty ja karsittu versio, ja (voi) sisältää epätarkkuuksia sekä omia mutuiluja. Kirjoitin sen niinkuin tapahtumat viimeisen puolen vuoden ajalta itse muistan. In any case, mun kuuden kuukauden tie alkais toivottavasti olla pikku hiljaa tallattu. Saikku loppuu heinäkuun puoleen väliin mennessä ja pikku hiljaa, pikku hiljaa ajattelin taas siirtyä kotijumppailun parista salin nitkutinlaitteisiin (ensin). Thanks for visiting me once Mr. Jones, but you're not welcome again!
Virheitä sattuu, enkä ihan oikeasti ole vihainen saati sitten katkera kenellekään (enkä enää edes turhautunut), mutta mun hoito pitkittyi ja oli alussa ihan luokatonta sen vuoksi, että sain aluksi väärän diagnoosin ja sitä kautta vaiva pääsi kroonistumaan niin, ettei parantunut enää kuin leikkauksella. (Mun oma arvio..) Mun kynnys mennä lääkäriin on aika (lue: vähän liian) korkea, ja jalka olikin pari viikkoa melko kipeä, ennen kuin edes linkutin lääkäriin kun kävelykään ei tahtonut enää onnistua. Ensimmäinen lääkäri epäili jotain lihasjumia (? :'D) jalkapohjassa, ja määräs lepoa ja särkylääkettä ja puhu et jos onkelmaa on vielä parin viikon päästä niin vois katella fysioterapiaa. Olin vähä silleen et ok..... Viikon päästä tästä jalka oli niin sietämätön ja haittas normaalia elämää, et soitin uudelleen yths:lle ja sain ajan toiselle lääkärille, joka lähetti mut sitten kuviin, ja totesi, että jalassa on rasitusosteopatia, mutta en saanut edes keppejä, enkä jotenkin tajunnut itsekään niitä pyytää. Tässä vaiheessa jalan totaalinen lepuuttaminen olisi vielä saattanut tepsiä, mutta sain ohjeeksi vain 'kävellä mahdollisimman vähän ja ottaa tarvittaessa särkylääkettä'. Seuraavan rtg-kuvan jälkeen sain kolmeksi viikoksi kepit (mikä tuntui siinä vaiheessa jo vähän naurettavalta, kun olin jo oppinut linkkaamaan kipeän jalan kanssa ja tuntui, että mitä ne enää tässä vaiheessa auttavat..) ja lähetteen ct-kuvaan KS:aan. Ct-kuvan katsonut ortopedi antoi viidennen metatarsaalin murtuman nimeksi Jonesin murtuma, ja lähetti sitten leikkausjonoon ykköskiireellisenä. Tässä vaiheessa sain vielä hetkeksi heittää kepit nurkkaan, kun ei niistä enää siinä vaiheessa paljoa hätä hävinnyt. No, leikkaus meni hyvin. Kävelin kaksi viikkoa kipsillä plus kepeillä, nyt kävelen enää pelkän kipsin kanssa, joka sekin pitäisi saada kohta pois. Nyt olen tässä. Seitsemän eri lääkäriä (laskeskelin juuri) ja aika monta särkylääkereseptiä sekä rtg-kuvaa myöhemmin. On ihan mutuilua ja turhaa päänsä vaivaamista näin jälkikäteen miettiä, olisiko jalkaa tarvinnut leikata ollenkaan, jos ensimmäisen rtg-kuvalöydöksen jälkeen olisin saanut kepit/kipsikengän ja vaiva olis luutunut, ennen kuin olisi kunnolla alkanutkaan. Se olisi voinut olla lyhyempi tie - tai sitten ei, kuka tietää? Tarina on erittäin rankalla kädellä lyhennelty ja karsittu versio, ja (voi) sisältää epätarkkuuksia sekä omia mutuiluja. Kirjoitin sen niinkuin tapahtumat viimeisen puolen vuoden ajalta itse muistan. In any case, mun kuuden kuukauden tie alkais toivottavasti olla pikku hiljaa tallattu. Saikku loppuu heinäkuun puoleen väliin mennessä ja pikku hiljaa, pikku hiljaa ajattelin taas siirtyä kotijumppailun parista salin nitkutinlaitteisiin (ensin). Thanks for visiting me once Mr. Jones, but you're not welcome again!
