Jääkiekon MM-kisat 2010, Saksa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tomiii`
  • Aloitettu Aloitettu
Kyllä se Suomi nämä kisat hoitaa. Peli paranee peli peliltä.

Varsinkin nyt, kun Juha-Matti ja Jussi saivat maalihanat auki niin usko on joukkueeseen kova. Ainut mikä itseänikin ihmetyttää on tuo Miettisen peluuttaminen ykkösessä. Ei ole kyllä vakuuttanut millään lailla.
 
[/B]
Jep,
Miettinen vetelemään hodareita katsomoon. Voisi ottaa Niskalan mukaansa, tarjoilemaan mausteita. Sen verran, ovat kummatkin näissä kisoissa nakkarilla olleet.

Osala edelleen IMO vaan pokkana rouhimaan ykkösen laitaan. Muita ketjuja ei kannata sotkea. Ainoa ongelma olisi sitten: Kuka Nelosen laitaan Osalan tilalle. Tuo ketju on toiminut hyvin. Santala, Miettinen tai Lehterä, eivät tuo mitään Neloseen. Santala ja Lehterä ovat myös aivan liian hitaita näihin peleihin. Valitettavasti

Samaa mieltä Miettisestä. Ei Miettinen nyt aivan susipaska pelaaja kuitenkaan ole mutta vaikuttaa ettei vaan äijää kiinnosta ja enemmän mieli vetäisi saunomaan Jalosen kanssa.
Muuten ketjutukset toimivat hyvin ja peli peliltä aina vain paremman näköistä menoa, alkaakohan Jalosen tehtaan opit menemään perille ;)

Hienoa erityisesti Jokisen maalit. Ei jääkiekko periaatteessa tuuripeliä ole, mutta vaikutti siltä että Jokisen tuurikin on kääntynyt. Katsotaan muutama peli taaksepäin niin pari samanlaista tilannettahan siellä oli mutta tsäkä loppui kesken. Aaltoselle teki myös varmasti hyvää sutaista maali, vaikka tyhjiin menikin, yhtäkaikki nostaa nuoren kaverin itsetuntoa ja voi itsetuntoboostin myötä tehdä ihan oikeasti tuhoja Venäjää vastaan.
Nummelin jakoi kyllä hienoja syöttöjä, mutta sattuiko joku muukin huomaamaan että Petu hieroi jalkaansa jääpussilla pelin loppuhetkillä hieman tuskallisen näköisenä? Ettei vaan olisi kinttujen kanssa ongelmia?
Vatanen. jonka otteita olen katsellut, pelasi peruspelin. Sellasta perushyvää pakkimeininkiä kuten pitääkin. Pari kertaa hiukan töppäili mutta korjasi mokansa. Sama Osalalle hyvää peruspeliä vaikkei maalia vieläkään tullut mutta kyllä sieltä tupsahtaa, kun Iso-Osala pääsee kuittamaan reboundista.
 
Viimeksi muokattu:
Mitäs noita tulevia vastustajia nyt pelkäämään. Näissä kisoissa Suomi voi voittaa minkä tahansa maan ja minun mielestä ainoastaan Venäjällä on poikkeuksellisen hyvä/nimekäs joukkue kisoissa. Venäjän jälkeen on ihan sama mikä maa sieltä tulee vastaan; kanada,tsekki, ruotsi, usa, sveitsi. Jos tulee turpaan jo puolivälierissä, niin minkäs sille teet.
 
Kunhan se Miettinen heivataan niin tässähän on jo joukkue jolla on mahdollisuudet mennä pitkälle ainakin jos peli paranee samaan tahtiin kun tähän mennessä. Toivottavasti sama 2. erän helpottuneisuus heijastuu loppuihinkin peleihin, ehkä me jopa pystytään Venäjää huomenna haastamaan jos on pojille taas kessu maistunut :)

E: Ja puolivälierä vastuksista samaa mieltä kuin yllä. Ei Suomi merkittävä altavastaaja mielestäni ole ketään muuta maata vastaan kun Venäjää. Ja Venäjähän me nähdään vasta finaalissa?
 
Kolme selvästi Suomea parempaa joukkuetta tuntuu näissä kisoissa olevan - täytyy toivoa että kaaviot olisi suosiollisia, jotta saisi pronssin tuotua kotiin. Vielä viime vuonna vitutti suuresti tämä kiekon nykytila, mutta
nyt ei enää edes oikein oo mitään vitutustakaan olemassa. Surkeaa kun alkaa olla jo tyytynyt pronssipeleihin :( Ei taida olla kultaan enää mahiksia ilman kaikkia parhaita änäripelaajia, mutta epätodennäköistä kaikkien saapuminen yhdellä kertaa auttamaan...

Toivotaan nyt, ettei huomenna tuu kolmea maalia enempää turpaan, koska silloin ollaan hävitty puolivälieräkin melko todennäköisesti.
 
Kolme selvästi Suomea parempaa joukkuetta tuntuu näissä kisoissa olevan - täytyy toivoa että kaaviot olisi suosiollisia, jotta saisi pronssin tuotua kotiin. Vielä viime vuonna vitutti suuresti tämä kiekon nykytila, mutta
nyt ei enää edes oikein oo mitään vitutustakaan olemassa. Surkeaa kun alkaa olla jo tyytynyt pronssipeleihin :( Ei taida olla kultaan enää mahiksia ilman kaikkia parhaita änäripelaajia, mutta epätodennäköistä kaikkien saapuminen yhdellä kertaa auttamaan...

Toivotaan nyt, ettei huomenna tuu kolmea maalia enempää turpaan, koska silloin ollaan hävitty puolivälieräkin melko todennäköisesti.

Niin mitkä kolme ovat muka Suomea selvästi edellä? Ei näitä kisoja paperilla pelata, tällä hetkellä Suomen jengin peli toimii helvetin hyvin verrattuna monen muun ison maan sunnuntaiautoilumeininkiin. Ihme pessismismiä muutenkin täällä. Suomella on tänä vuonna täydet mahdollisuudet vaikka siihen kultaa, Venäjä on tietysti suuri suosikki tällä hetkellä, mutta on se ennenkin yllätetty kovalla taistelulla.
 
Nyt on jo aika pessimististä... Pronssi on hyvä saavutus, mutta sitähän näistä kisoista ei lähdetä hakemaan. Mitä sitä turhaa manailla ennen peliä? Manaa suomi maanrakoon sitten venäjän pelin jälkeen. Ja jos hävitään kolmella maalilla, miten se liittyy puolivälierämatsiin.
 
E-lohkon 4. sijasta tulee mielenkiintoinen kamppailu vielä.
4. Valko-Venäjä 5p
---
5. Saksa 4p
6. Slovakia 3p

Huomenna Saksa - Slovakia, joten kaikki voivat päätyä tasapisteisiin.
 
Venäjä ja Ruotsi tulee olemaan Suomelle täysin lyömättömiä ja Kanadan peli näyttää kuitenkin melko hyvältä, vaikka virheitäkin on tullut melko paljon. Ennen kaikkea Suomen ero noihin kaikkiin kolmeen on, että Suomella ei taida olla yhtään sellaista pelaaja, joka tulee ja tekee tarvittavat maalit.

Jos hävitään Venäjälle kolmella maalilla niin se on vain hyvä asia, koska silloin itseluottamusta ei oo täysin lyöty maihin, mutta jos Venäjä voittaa viidellä maalilla niin en paljon näe mahdollisuuksia, että suomalaiset saisivat päänsä kuntoon puolivälierään. Enkä omasta mielestäni oo kovin pessimistinen, tätä tiesi jo odottaa, kun tämän on nähnyt niin monta kertaa jo aikaisemminkin. Ikävä kyllä...
 
Venäjä ja Ruotsi tulee olemaan Suomelle täysin lyömättömiä ja Kanadan peli näyttää kuitenkin melko hyvältä, vaikka virheitäkin on tullut melko paljon. Ennen kaikkea Suomen ero noihin kaikkiin kolmeen on, että Suomella ei taida olla yhtään sellaista pelaaja, joka tulee ja tekee tarvittavat maalit.

Messias tekee maalit. :) Itselläni on pitkästä aikaa luottoa tähän joukkueeseen, kun katsoo miten se on pelannut. Tietysti tuo ainainen maalinteko-ongelma... Jos 3 maalia/peli onnistutaan jollain ihmeen kaupalla tekemään niin tuo joukkue voi vielä pystyä vaikka mihin. Ei näitä pelejä paperilla kuitenkaan pelata, sen on jo moni pikkumaa todistanut. Tällä joukkueella on paljon enemmän nälkää kuin jollain NHL -miljonäärikiekkoilijoilla jotka tulevat MM-kisoihin lähinnä jäähdyttelemään kauden pettymysten jälkeen.
 
Viisi maalia slovakiaa vastaan on kelpo suoritus. Mokella kova itseluottamus niin mistä sen tietää vaikka tänään tulis voitto.
 
Enkä omasta mielestäni oo kovin pessimistinen, tätä tiesi jo odottaa, kun tämän on nähnyt niin monta kertaa jo aikaisemminkin. Ikävä kyllä...
Ai olet vai, ja monta kertaa vielä? Tässä kun vähän muistellaan aiempia turnauksia niin melko tasaisia nuo väännöt ovat lähes aina olleet. Muistellaan vaikka Moskovan kisoja pari vuotta sitten, jolloin Suomi väänsi B-joukkueella välierävoiton Venäjän "lyömättömästä" tähtisikermästä.

Aika mielenkiintoiset panokset huomisessa pelissä. Voitolla todennäköiseksi puolierävastukseksi Norja ja välieriin todennäköisesti voittaja ottelusta Sveitsi/Tanska. Aika suora finaalilippu siis. Tappiolla sitten ensimmäiseen peliin Kanada (jos voittavat Tsekin).

Jos Tsekki sattuu voittamaan Kanadan niin Suomen lohkon voittaja kohtaa Kanadan puolivälierissä. Voipi siis olla, että tuuletetaankin Venäjää huomenna.
 
Selittäkää joku mulle että miten helvetissä nyt jostain syystä Tsekki on Norjan edellä vaikka ovat tasapisteissä? Norjahan voitti tsekin alkusarjassa.


edit. Tanska hävisi eilen joten Suomi on vähintään 2. Jos siis tänään hävitään niin vastaan tulee joko Kanada tai Tsekki (jos kaatavat Kanadan). Sitten jos voitetaan niin mun järjen mukaan pitäis tulla Tsekki tai Norja. Tai jos Tsekki voittaa Kanadan niin Kanada.



edit2. Lueskelin IIHF:n sivuilta noita sääntöjä, ja ilmeisesti jos kolme joukkuetta on tasapisteissä niin sitten ton keskinäisen järjestyksen määrittää maaliero tai jotain.. Koska tällä hetkelllä Kanada, Tsekki ja Norja on tasapisteissä. Mutta jos Tsekki saa pisteenkin Kanadalta niin sitten Norja tippuu. Jännä matsi tulossa.
 
Leijonien pelatessa joukkueena Venäjä kaatuu !
 
Leijonien pelatessa joukkueena Venäjä kaatuu !

Nyt kyllä näyttää tämänkin suhteen pahalta. Nummelin pois joukkueesta. Kuten myös Kukkonen ja Osalan tilalle on nostettu neloseen Santala. En ymmärrä mitä tuollakin haetaan, että Osala pudotettiin neloskentästä!?!? Pelottavalta näyttää noin muutenkin. Ei tule mittöön. Venäjä vie ja vastaan Kanada... Venäjälle Norja vastaan ja siitä voitto ja vastaan tuilee Sveitsi, Tanska tai Saksa... Ja Venäjä finaalin.. VOI KERPELE
 
Nummelin puhalteli eilen aika pahasti vaihtoaitiossa, liekö ihan terve. Kukkonen nyt onneksi lähtee vittun, pelastaa Suomen. Osala pelannut todella hyvin, sen takia Jalonen kait sen katsomoon pistää, ettei vaan menestytä.
 
Back
Ylös Bottom