Kilkenny
!
- Liittynyt
- 10.7.2003
- Viestejä
- 1 265
Kulttuuriteko Yleltä :kippis1:
EDIT: Olis tietysti kuulunut tonne pakkometallin puolelle...
EDIT: Olis tietysti kuulunut tonne pakkometallin puolelle...
YLE:N LISäTIEDOTE IRON MAIDEN -SPESIAALILäHETYKSEEN
Tiedote perjantaina, 20.5.2005 (ts. lisätiedot jo aiemmin viikolla
julkitulleeseen uutiseen), julkaisuvapaa heti
Iron Maiden Special sunnuntaina 3.7 klo 23.35 TV2
Iron Maiden konsertti lauantaina 9.7 klo 23.45 TV2
TV2 lähettää heinäkuussa legendaarisen heavy metal -yhtye Iron Maidenin konsertin Ullevin stadionilta Göteborgista 9.7 klo 23.45.
Jo sitä ennen päästään metallin makuun, sillä yhtyeen jäseniä haastatellaan uunituoreessa dokumentissa sunnuntaina 3.7 klo 23.35.
- Hyvä yhteistyö SVT:n kanssa tuottaa hyviä hedelmiä kuten nyt tämän Iron Maidenin megakonsertin Kakkoselle, ja onhan Iron Maidenilla aina ollut erityisen lämmin suhde Pohjoismaihin, kertoo YLE Viihteen ohjelmapäällikkö Ilkka Talasranta silminnähden tyytyväisenä. Ohjelmat tekee Ruotsin SVT. -Konserttia seuraa haukkana 21 kameraa, ja luvassa on niin muhkea show, että jokaista tarvitaan.
Yhtyeen Euroopan kiertue päättyy Ruotsiin. Kiertueen teemana ovat yhtyeen alkuvuodet, joten nyt nähdään ja kuullaan myös niitä hittejä, joita ei ole konserteissa juurikaan kuultu, mutta joilla yhtye löi itsensä läpi maailmanmaineeseen ja loi oman jäljittelemättömän linjansa, joka on pitänyt yhtyeen huipulla jo 25 vuotta. Metallimiehet esittävät klassikkoja neljältä ensimmäiseltä albumilta.
Luvassa on musiikillisesti ja visuaalisesti mahtava mammuttishow. Manageri Rod Smallwood kertoo: - Tämä Euroopan kiertue on suurin, mitä olemme koskaan tehneet fanien määrää ajatellen, joten haluamme tehdä siitä hyvin erityisen. Hyvin menestyneen "Early Days" -DVD:n teemaa seuraillen käytämme neljää ensimmäistä albumia ja kiertuetta showta luodessamme. Yhtyeen alkuajoilta innostavia ideoita tulee mm. The Beast on the Roadista ja World Piece Tourista. Tästä tulee suurta ja ainoalaatuista kaikille faneillemme - ja kaikille muillekin!
Myös Ruotsissa liput myytiin ennätysajassa loppuun: 55 000 lippua kahdessa ja puolessa tunnissa. - Up the Irons! Enemmän omistautunutta ja innostunutta yleisöä kuin tässä konsertissa saa etsiä! Ullevi tulee
kiehumaan yli!, SVT:n rock-toimittaja Jovan Radomir arvioi.
Haastatteluohjelma tarjoaa tuoreita näkymiä yhtyeen elämään, se tehdään Pariisissa kesäkuussa. Haastattelijana on toimittaja Jovan Radomir.
Iron Maiden perustettiin 1976, se on myynyt 50 miljoonaa levyä ja ollut heavy metal -uranuurtaja ja nykyisten metallibändien esikuva jo 25 vuotta. Ensimmäisen tv-esiintymisensä yhtye teki kuuluisassa brittisarjassa Top of the Pops. Suosion pohjana ovat myös omaperäisten sävellysten herkät, jyrkät ja syvälliset, sydäntä ja älyä puhuttelevat monisävyiset sanoitukset.
Iron Maidenin jäsenet Steve Harris, Bruce Dickinson, Dave Murray, Adrian Smith, Janick Gers, Nicko McBrain ovat kirjoittaneet toisistaan kuvaukset Iron Maidenin omille, yhtyeestä runsaasti tietoa tarjoaville nettisivuille: www.ironmaiden.com

