Albumi on erittäin vahva suoritus alusta loppuun ja mielestäni paljon parempi lopetus kuin The Final Frontier, jos tämä jää bändin viimeiseksi studioalbumiksi. Dickinsonhan tosin ehti jo kertomaan, että toivoo Iron Maidenin vielä tekevän lisää musiikkia tulevaisuudessakin. Biisit ovat pääasiassa entistä progahtavampia ja liiallisesta kertosäkeiden toistosta(kuten Virtual XI, A Matter Of Life And Death) on vihdoin päästy eroon. Riffit ovat raikkaita ja raskaita, eikä kitarasooloissa ole valittamista. Ehdottomasti suurin huomio kuitenkin kiinnittyy Brucen vokaaleihin, jotka eivät ole koskaan kuulostaneet yhtä upeilta. Lisäksi pitkästä aikaa albumilla on myös riittävästi lyhyitä kappaleita, jotka viimeisimmissä julkaisuissa ovat jääneet paitsioon. Henkilökohtaisesti kuitenkin levyn neljä pisintä kappaletta ovat myös neljä suosikkiani.
1. If Eternity Should Fail 9/10
2. Speed Of Light 7/10
3. The Great Unknown 5/10
4. The Red And The Black 10/10
5. When The River Runs Deep 6/10
6. The Book Of Souls 9/10
7. Death Or Glory 5/10
8. Shadows Of The Valley 6/10
9. Tears Of A Clown 8/10
10. The Man Of Sorrows 7/10
11. Empire Of The Clouds 9/10
If Eternity Should Fail on paras aloituskappale sitten vuoden 2000 The Wicker Manin. Raskaat riffit ja hienot vokaalimelodiat johtavat tarttuvaan kertosäkeeseen. Heti aloituskappaleessa kuulee Brucen olevan elämänsä kunnossa. Syöpädiagnoosin tultua julki kukaan tuskin olisi uskaltanut odottaa tällaisia suorituksia tulevalla albumilla.
Speed Of Light on singlenä julkaistu kappale, jossa on selkeästi tavoiteltu Can I Play With Madness-tyylistä ratkaisua, mutta bändin uusi musiikillinen suuntautuminen on vahvasti läsnä tässäkin kappaleessa. Tarttuva biisi, mutta ei yllä ihan parhaiden joukkoon. Ehkä albumin ainoa kappale, joka ei varsinaisesti sovi albumin tyyliin ja tuntuu hieman irralliselta kokonaisuudesta.
The Great Unknown on keskipitkä kappale, joka hienoista riffeistään huolimatta jää mielestäni turhan vaisuksi. Biisissä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta siinä ei kuitenkaan mikään myöskään iske päin naamaa tuhannen auringon voimalla. Mahdollisesti albumin heikoin kappale.
The Red And The Black on tyypillinen Steve Harrisin luoma biisi, jossa yhdistyvät kaikki jo lähes kliseisiksi muodostuneet temput. Tempo ja riffit ovat kuin suoraan Rime Of The Ancient Marinerista, säkeistöjen välissä on The Trooper/Heaven Can Wait tyylisiä huudattelukohtia ja Harrisille tyypilliset melodiat jatkuvat pitkin kappaletta. Kuulostaa ihan tavalliselta Iron Maidenilta, mutta tässä biisissä kaikki on kohdallaan. Ylivoimainen suosikkini albumilta ja neljässä päivässä tästä kappaleesta on tullut yksi suurimmista suosikeistani koko bändin tuotannosta.
Massiivisen The Red And The Blackin jälkeen saadaan jälleen vähän lyhyempi kappale, joka muiden vastaavien tavoin jää mielestäni turhan vaisuksi. When The River Runs Deepissä ei mitään erityistä vikaa ole, mutta se jää auttamatta unohduksiin sitä edeltävän ja seuraavan biisin varjoihin. Riffit ovat jälleen toimivat ja vokaalit vahvat.
Albumin nimikkokappale The Book Of Souls on Janick Gersin käsialaa ja totuttuun tapaan alkaa akustisella introlla. Tällä kertaa intro on kuitenkin lyhyt, eikä syö valtavasti kuuntelijan kärsivällisyyttä, kuten edeltäjänsä The Legacy ja The Talisman. Aivan The Legacyn tasolle kappale ei ehkä yllä, mutta kuuluu silti albumin vahvimpiin biiseihin. Kuten muutkin levyn pitkät kappaleet, aika kuluu Book Of Soulsia kuunnellessa huomattavasti nopeammin, eikä tätäkään järkälettä uskoisi yli kymmenminuuttiseksi teokseksi. Biisissä saattaa kuulla hieman vaikutteita mm. Powerslavesta ja Losfer Wordsista.
Death Or Glory on albumin suoraviivaisia, lyhyitä tykityksiä. Muuten hyvä biisi, mutta laimea kertosäe vie kappaleelta tehoja. Sanoituksetkaan eivät erityisesti kertosäkeessä ole ihan totutulla tasolla. The Book Of Soulsin raskaan ja synkän tunnelman jälkeen ihan hyvää vaihtelua, mutta ei musiikillisesti häikäisevä. Verrattuna esimerkiksi Brave New Worldin lyhyisiin kappaleisiin, tällä levyllä ei päästä lähellekään samaa laatua.
Shadows Of The Valley alkaa riffillä, joka on lähes suora kopio Wasted Yearsin introsta. Myös sanoituksissa löytyy viittaus Somewhere In Time albumiin. Kaikenkaikkiaan biisi on hyvä, mutta asiaa albumin kärkikaartiin sillä ei ole. Albumia aikani kuunneltuani tämä biisi on jäänyt kaikkein heikoimmin mieleen.
Tears Of A Clownin inspiraationa bändi kertoi olleen Robin Williamsin elämä ja itsemurha. Vaikka aihe ei ehkä ole se kaikkein osuvin Iron Maidenin tyylille, on biisi itsessään erittäin kova ja kaikkein lähimpänä toimivia, lyhyitä kappaleita, joita pitkään on toivottu. Ei ole epäilystäkään, etteikö tästä vielä kasvaisi yksi omista suosikeistani, mutta näin lyhyessä ajassa ei kappale ole täysin iskenyt itseään läpi. Speed Of Lightkin vei lähes sata kuuntelukertaa upotakseen kunnolla.
The Man Of Sorrows on Dave Murrayn ainoa sävellys, tällä kertaa lähes balladimainen biisi, joka jakaa nimensä Brucen soolotuotannon kanssa. The Man Of Sorrows ei ensivaikutelmaltaan kuulu levyn suurimpiin hitteihin, kuten eivät Murrayn sävellykset yleensäkään. Luultavasti vuoden tai kahden päästä huomaa missanneensa kappaleesta kaiken oleellisen ja oppii arvostamaan tätäkin aivan toisella tavalla.
Iron Maidenin ensimmäinen tupla-albumi päättyy levyn toiseen kokonaan Brucen kirjoittamaan kappaleeseen, massiiviseen, yli 18-minuuttiseen Empire Of The Cloudsiin. Kappaletta on jo pitkään hypetetty ehkä hieman suotta ja odotukset ovat jo ennen albumin julkaisua aivan liian korkealla. Dickinson säestää kappaletta pianolla, eikä herran ääntä lukuunottamatta tietäisi kuuntelevansa Iron Maidenia ennen biisin puoliväliä. Tästä teoksesta on vaikea kertoa ajatuksiaan sanoin, vaan se on kuultava ja kuunneltava kerta toisensa jälkeen uudelleen. Kaikessa erikoisuudessaan kappale on erittäin toimiva ja päättää albumin todella upeasti.
Kaikenkaikkiaan The Book Of Souls on järkälemäinen albumi, joka on kaiken ylistämisen arvoinen. Mielestäni se ei kuitenkaan ole "uusi Brave New World" tai "paras albumi sitten Seventh Sonin", mutta kuuluu ehdottomasti Iron Maidenin hienoimpiin tuotoksiin, eikä häpeä klassikkoalbumeiden rinnalla. Viiden vuoden odottamisen jälkeen voi hyvin syventyä tämän albumin pariin muutamaksi viikoksi, sillä aikaa se tulee kuuntelijalta vaatimaan.
.