Intermittent Fasting - Pätkäpaasto

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Itekkin oon huomannu ettei se nälkä välttämättä heti reenin jälkeen oo koputtelemassa ovelle. Tulee n.4h heräämisen jälkeen reenattua ja syötyä sitten n.6h. 16/8 menin pitkään jonka jälkeen 18/6 ja nyt ensi viikolla otan OMAD kokeiluun kunnolla ainakin kuukaudeksi aluksi. Kalorit huitelee siellä 3k kieppeillä että kivan satsin saa ainaki vetää kerrallaa :ROFLMAO:

Minulla meni alkuun aina vähintään tunti, että sain tuon kalorimäärän syötyä. Jopa myöhemmin, vaikka olin tottunut ruoan määrään, niin syöminen oli silti työtä. Tästä syystä teen nykyään tuota warrioria. Omadia voi heittää välillä sekaan, mikäli haluaa nopeampia tuloksia. Edes netin HC tyypit Siimland ja Vegetable Police eivät kestäneet omadia loputtomasti. Jälkimmäinen melkein tappoi itsensä paastoamalla ~3 viikkoa, eli ei ole itsekurista kiinni. :cautious:

Eipä siinä. Kannattaa silti kokeilla tuo kuukausi. Laita vaikka fiiliksia, niin nähdään miten se etenee.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%

Joo fiiliksiä aattelin purkaa tänne sitte, jollai viikko-2viiko tasolla. Uskosin että itelle toi on toimiva koska oon lapsesta asti ollu sellanen suursyömäri että piti monesti kantaa keittiöstä poissa kun oisin lopettanu syömisen vasta sitten kun mitään ei ole jäljellä :ROFLMAO: Enkä usko että tämä OMAD itellekkään tulee täysin lopullinen ratkaisu olemaan, että mahdollista palata juuri tuohon warrioriin tai 18/6, mutta aika sen näyttää sitten.
 
Mikäli jaksat syödä tehokkaasti päivän ruuat kerralla, niin tämä on luultavasti loistava ratkaisu sinulle. Perus jampalle 3000kcal on kuitenkin melko haastava. Toinen asia mitä kannattaa tarkkailla muutaman viikon jälkeen, on ähkyisyys. Normaali tilanteessa paasto tuo lisäaikaa päivälle, mutta tapauksissa joissa ähky kestää pitkään tämä ei välttämättä oikeasti säästä aikaa, koska harva jaksaa tehdä mitään hyödyllistä siinä tilassa.
 
Hyvä pointti! Omaksi onneksi tämä asetelma nyt ensikuukaudelle ainakin on sellainen että heräilen 8-9 aikaan josta päivästä riippuen reenille 11-13 väliin jonka jälkeen syönti ja makoilua aikalailla loppupäivä, että ei sinäänsä ähky tuo hirveetä kompastuskiveä vielä ensikuulle mutta ehottomasti täytyy ottaa tarkkailuun tämä
 
Minulla meni alkuun aina vähintään tunti, että sain tuon kalorimäärän syötyä. Jopa myöhemmin, vaikka olin tottunut ruoan määrään, niin syöminen oli silti työtä. Tästä syystä teen nykyään tuota warrioria. Omadia voi heittää välillä sekaan, mikäli haluaa nopeampia tuloksia. Edes netin HC tyypit Siimland ja Vegetable Police eivät kestäneet omadia loputtomasti. Jälkimmäinen melkein tappoi itsensä paastoamalla ~3 viikkoa, eli ei ole itsekurista kiinni. :cautious:

Eipä siinä. Kannattaa silti kokeilla tuo kuukausi. Laita vaikka fiiliksia, niin nähdään miten se etenee.
Nopeampia tuloksia minkä suhteen?
 
Itse olin tuolla 8/16 hiilari/mitä sattuun ruokavaliolla noin kuukauden paino tippui 111-->105kg. Kolmisen viikkoa sitten laitoin ketoosin päälle ja jatkoin 8/16 pätkä paastoa. Nyt on pari päivää menny yhdellä ruualla ja parin viikon ketoosin ajalta voi sanoa ettei oikeastaan kertaakaan ole ollut nälkä verrattuna hiilari paastoon. Virtaa on niinku pienessä kylässä ja töissäkin säästää aikaa kun ei tarvitse syödä. (sopii hyvin urakka hommiin)
Ketoosin alottamisen jälkeen paino tullut 105->100kg. Tarkoitus olisi jatkaa vähintäää 3kuukautta ja katsoa mitä tämä tekee mulle. Verenpainelääkkeet olen saanut heitettyä jo menemään.
Treenejä tulee 1-3 vaan viikossa johtuen ylitöistä, mutta vakiintuu varmaan johonkin 3kertaan viikko kun tilanne tasaantuu.
 
Kuinka pitkään olet pätkäpaastonnut? Käytätkö nikotiinia tai jotain muuta vastaavaa? Kuulostaa vähän siltä, että paastotila katkeaa ennen syömisikkunaa.

Oli miten oli. Ketoosi toimii loistavasti paaston kanssa. Minua on aina kiinnostanut noi CKD ja TKD, mutta en ole ikinä jaksanut tehdä kunnolla keto flunssan takia. @Meitherson puhui aikaisemmin DeLauerin paaston katkaisemisesta, mutta mitä olen katsellut videoita hän katkaisee paaston hiilaripitoisella(ie. riisikakku) ruualla, jopa ketoosin kanssa. Tuleeko sinulle ongelmia kun palaat ketoosiin?

Mulla ei edes ketoosi katkea yhteen (tai edes kahteen) hiilihydraattipitoiseen ateriaan, vaikka paaston sillä katkasee. Hyvin toimii. Mut sen jälkeen on seuraava pätkäpaasto kovempi nälkä kuin prodepitosella.
 
Tarkoitus olis jatkaa vielä 5kk rasvapohjaista syklistä ketogeenistä. Sitten on tarpeeksi annettu tälle aikaa ja hyvä katsoa miten rasva-adaptoituneeksi mun keho pääsee. Mikä suorituskyky ja kehon ulkonäkö on siinä kohtaa kiinnostaa.

Kuulostaa hyvältä. 5kk pitäisi olla riittävästi aikaa adaptoitumiseen, joten ketoosi luultavasti sopii sinulle hyvin.

Mitä on rasva-adapotoituminen ja kuinka sen tasoa arvioidaan/mitataan?
 
Mittari miten tehokkaasti elimistö käyttää rasvaa energiaksi. Voi mitata labrassa uloshengityksestä.

Onko tuossa adaptoitumisen kestossa suurtakin vaihtelua ihmisten välillä, jos ruokavalio muutetaan kertaheitolla rasvapitoisemmaksi ja hiilarit lasketaan minimiin? Jos elimistö ei heti ala käyttää rasvaa huomattavasti tehokkaammin (oletetuilla ylläpitokaloreilla), mistä energia silloin otetaan ja kuinka se näkyy perusaineenvaihdunnassa ja kehon rasvaprosentissa?
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Mun ymmärrys asiasta on tosi pintapuolinen ja voin olla hyvin olla ymmärtänyt asiat ihan väärin. Mun käsitys perustuu lähinnä mark sissonin primal endurance kirjan lukemiseen.

En tiedä kuinka oikeassa sisson on, mutta hänen primal endurance opuksessa kehoitetaan pyrkimään metaboliseen joustavuuteen. Useimmat meistä osaavat polttaa sokeria todella hyvin, kun sitä on syöty päivittäin. Harvempi meistä on mennyt ketoosissa jolloin elimistö oppii käyttämään ketoneita. Vielä harvempi meistä on mennyt niin pitkiä aikoja rasvapohjaisella dieetillä, että elimistö oppii tehokkaaseen rasvankäyttöön energiaksi ja ketonien käyttö lihaksissa vähenee. Sisson primal endurance kirjassaan kehottaa menemään pienillä askelilla, kun muuten suorituskyky voi romahtaa liian ison muutoksen vuoksi. 6-9kk prosessi.

Metabolisen joustavuuden käsite pyrkii tilaan misä elimistö pystyy tehokkaasti käyttämään kaikkia noita yllämainittuja keinoja energiaksi. Yksi tapa pyrkiä tuohon on tehdä pitkä rasvasta energia jakso ja sen jälkeen jatkaa syklisellä ketogeenisellä jolloin hiilareitakin käytetän energiaksi jaksoittain.

Proteiinia myös voidaan purkaa energiaksi, mutta se on lienee hyödyllinen lähinnä, jos tulee nälänhätä tms.
 
Maallikon silmin vaikuttaa hieman turhalta kikkailulta, varsinkin kun hyvinvointiyhteiskunnissa ei ole akuuttia vaaraa minkään makroravinteen puutteelle. Ottiko Sisson kantaa siihen, mikä vika "normaalissa" sekasyömisessä on (kalorit p/hh/r kesken vaikka 20/40/40%)?

Metabolisen joustavuuden käsite pyrkii tilaan misä elimistö pystyy tehokkaasti käyttämään kaikkia noita yllämainittuja keinoja energiaksi.

Se minua tuossa sanamuodossa hieman hämääkin, että miten se makroravinteen käytön tehottomuus näkyy? Ainoina vaihtoehtoina tulee mieleen rasvan kertyminen JA perusaineenvaihdunnan hidastuminen (jotta samoilla kaloreilla tapahtuu näistä yksi, täytyy tapahtua myös toinen) tai makrojen kulkeminen ruuansulatuksen läpi imeytymättä.
 
Maallikon silmin vaikuttaa hieman turhalta kikkailulta, varsinkin kun hyvinvointiyhteiskunnissa ei ole akuuttia vaaraa minkään makroravinteen puutteelle. Ottiko Sisson kantaa siihen, mikä vika "normaalissa" sekasyömisessä on (kalorit p/hh/r kesken vaikka 20/40/40%)?

Se minua tuossa sanamuodossa hieman hämääkin, että miten se makroravinteen käytön tehottomuus näkyy? Ainoina vaihtoehtoina tulee mieleen rasvan kertyminen JA perusaineenvaihdunnan hidastuminen (jotta samoilla kaloreilla tapahtuu näistä yksi, täytyy tapahtua myös toinen) tai makrojen kulkeminen ruuansulatuksen läpi imeytymättä.

Sissonin jutuissa optimoidaan pitkäkestoista urheilusuoritusta. Jos homma kiinnostaa niin ehkä se kirjan lukeminen kannattaa.
 
Hieman harhaanjohtavasti otsikoitu, mutta joo. Twitterin ceo pätkäpaastoilee.

Otsikko
Twitterin miljardöörijohtaja kertoi oudoista terveysrutiineistaan – äärimmilleen viety 5–2-dieetti aiheutti harhoja

Mitä oikeasti sanottiin
Ensimmäisellä kerralla kun tein sen, siinä kolmantena päivänä tuntui kuin minulla olisi ollut harhoja. Se oli outo olotila, Dorsey kertoi Daily Mailille.

Twitterin miljardöörijohtaja kertoi oudoista terveysrutiineistaan – äärimmilleen viety 5–2-dieetti aiheutti harhoja - Taloussanomat - Ilta-Sanomat
 
Zone-sarja -42%
Onko tuossa adaptoitumisen kestossa suurtakin vaihtelua ihmisten välillä, jos ruokavalio muutetaan kertaheitolla rasvapitoisemmaksi ja hiilarit lasketaan minimiin? Jos elimistö ei heti ala käyttää rasvaa huomattavasti tehokkaammin (oletetuilla ylläpitokaloreilla), mistä energia silloin otetaan ja kuinka se näkyy perusaineenvaihdunnassa ja kehon rasvaprosentissa?

Lihaksista otetaan. Perusaineenvaihdunta laskee. Rasvaprossa nousee.
 
Jos keho on metabolisesti joustava, eli pystyy helposti vaihtamaan hiilareista rasvoihin, niin voi hyvin vetää vaikka lepopäivät enemmän rasvaa ja ilman hiilareita.
Paras tapa tehdä kehosta metabolisesti joustava on paastoilla välillä. Silloin keho tottuu nopeasti käyttämään pelkästään rasvoja.
Jos toi homma kiinnostaa enemmän, niin suosittelen kuuntelemaan Dr.Mike Nelsonin juttuja.

Dr. Mike Nelson is one of the world’s leading experts on metabolic flexibility and creator of the Flex Diet program.  Ben and Dr. Mike dive deep on what influences metabolic flexibility, the benefits of fat and carb adaptation and how to more quickly adapt to each.  Highlights include how macros can effect your heart rate variability, what you can deduce from your blood glucose levels, and Dr. Mike’s recommended diet for longevity.

Hetkinen, oonkohan tahattomasti teheny kehostani metabolisesti joustavan pätkäpaastoilulla, toki pitempiäkin on taustalla. Nää hyodythä vaa lisääntyy ja lisääntyy!:worship::rock:
 
Vielä harvempi meistä on mennyt niin pitkiä aikoja rasvapohjaisella dieetillä, että elimistö oppii tehokkaaseen rasvankäyttöön energiaksi ja ketonien käyttö lihaksissa vähenee.

Ketonien käyttö lihaksissa vähenee? Nyt en ihan ymmärtänyt.
Tuo lause muutenkin kuulotaa siltä, että jos nyt joku joka ei ole ollut koskaan ketoosidieetillä ja päättää sen aloittaa, niin hänen kroppansa ei osaa käyttää rasvaa energiaksi. Eli ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi sitten aminohapot jota purkaa. Sanotko siis, että ekaa kertaa ketodiettaava henkilö ei polta rasvaa vaan lihaksensa ja tarpeeks kauan kun sitä jatkaa niin alkaa rasvakin palamaan, kun keho oppii siihen käyttöön.

Näissä jutuissä vähän tökkii se, että näille rasva-adaptaatiojutuille ei kukaan ikinä anna mitään tieteellistä pohjaa, vaan kaikki "gurut" puhuvat vaan hienoja termejä ja piirtää hienoja viivoja. Jos ihmisen kroppa olis fysiologisesti noin vaikee, että sen pitäis opetella uusiks käyttämään jotain ravintoainetta, jos jotain niistä ei ole saatavilla, niin oltais kuoltu sukupuuttoon jo kaikki aikapäiviä sitten. Se, miten kroppa käsittelee esimerkiksi ketoaineita 3 viikon ketoosin jälkeen tai 5kk ketoosin jälkeen tuskin poikkeaa toisistaan, ainakaan tästä ei yhtään faktaa löydy, että se muuttuisi jotenkin dramaattisesti.
 
En tarkoita aloittaa tästä väittelyä, kun en edelleenkään väitä olevani mikään asiantuntija. Googlella löytyi esim. tällainen hitti

Having this in mind, scientists and athletes have begun experimenting with dietary procedures that would decrease the rate of carbohydrate utilization, while increasing fat metabolism during prolonged physical work [7,8,9]. It seems that such an alternative in exercise metabolism can be induced by a high fat, low carbohydrate diet

Most studies with endurance athletes have indicated that prolonged ketosis results in an adaptation, after which free fatty acids become the major metabolic fuel, and carbohydrate utilization is markedly reduced during moderate, but exhausting exercise [7,9,15,16]. Thus, the justification for a low carbohydrate, high fat diet in endurance sports is to utilize a more concentrated fuel source to slow down the rate of carbohydrate use during exercise [15,16].

The Effects of a Ketogenic Diet on Exercise Metabolism and Physical Performance in Off-Road Cyclists

Sissonia jos on uskominen niin pidempiaikaisella rasvapohjaisella dieetillä nimenomaan pitkäkestoisen urheilusuorituksen kannalta käytetään enemmän rasvaa ja vähemmän ketoneita energiantuotantoon. Ketonien tuotto vähee, koska lihakset käyttävät enemmän rasvaa ja ketonit jää aivojen käyttöön. Elimistö optimoi energiankäyttöä ja jättää turhat ketonit tekemättä. Alleviivataa nyt vielä kerran, että mua nimenomaan kiinnostaa pitkäkestoiset urheilusuoritukset eikä esim. rasvaprosentin vähentäminen tai tunnin punttitreenin optimointi.

Sissonin mukaan indikaattori rasva-adaptaatiosta on ketonien vähentynyt tuotanto vaikka dieetti pysyy samanlaisena kuukaudesta toiseen. Dieetin alkupuolella elimistö tuottaa enemmän ketoneita kuin adaptoitumisen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Olin ihan mutulla luullut että pätkäpaastoon tottuminen niin että 24h paastojen aikana ei ole laisinkaan näläntunnetta missään kohtaa, tarkoittaa että kroppa osaa vaihtaa hyvin käyttämään rasvojaan.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom