Ikä ja sen vaikutus kehitykseen?

[nitanora]

aaaahhhhhhh....tuo Latisha Wilder on niin ihq!!!!

 

[ninia]

Täytyy kyllä sanoo et en kertaakaan oo kelannu ikäni (jota jo löytyy) olevan este näissä hommissa. Mä uskon et voi saavuttaa ihan mitä tahansa, jos on valmis tekeen tavoitteensa eteen kunnolla duunia. Vanhempana voi olla aivan erilaista päämäärätietoisuutta, kunnianhimoa, organisointikykyä, itsetuntemusta ja muuta tarpeellista, kuin mitä esim. itsellä EI todellakaan ollut joskus 18-20 vuotiaana. Toki on henkilökohtaistakin, mutta oikee asenne ei ainakaan haittaa.

 

[Kylli]

ninian kommenttiin liittyen on myös todettava, etten ymmärrä miksi välttämättä on kisattava. Eihän jokainen lenkkeilijäkään juokse maratonia eikä jokaisesta jalkapalloilijasta ole maajoukkueeseen. Jos ei ole varma, pystyykö saamaan itseään kisakuntoon, kannattaa varmaan alkuun ottaa joku nöyrempi tavoite.

 

[assis]

ninian kommenttiin liittyen on myös todettava, etten ymmärrä miksi välttämättä on kisattava.

Koska ei voi olla aito fitness-typy, ellei tavoitteena ole kisalava. Samoin kuin välillä täällä paistaa kirjoituksista "tosiasia", ettei ole vakavasti otettava punttimimmi, ellei vahdi jokaista suupalaa. Oikeat punttimimmithän eivät esim. herkuttele, koska herkkujen syöminen = repsahdus.

 

[ninia]

Well.. threadin aloittajallahan niitä kisahaaveita siis oli...

Mutta mitä tulee ylipäätään tuloksiin tai tavoitteisiin (on se sitten laihdutus, lihakset, voima, mikä tahansa), niin kyllä niiden saavuttaminen vaatii aitoa motivaatiota, uskoa itseen ja kovaa työtä, siitä ollaan varmaan kaikki samaa mieltä? Paljon on myös sitä porukkaa, et "kävin salilla" kolme vuotta, mutta mitään ei tapahtunut, niin lopetin.

 

[Kylli]

En meinannut sitä, etteikö pitäisi olla tosissaan. Lähinnä tarkoitukseni oli kritisoida sellaista ajatusmaailmaa, että ruvetaan käymään salilla koska halutaan kisata. Kisaamisesta voi alkaa puhumaan sitten, kun on jotain pohjaa lähteä kisaamaan. Kun ensin lähtee rakentamaan sitä pohjaa, ei tarvitse ottaa paineita iästä tai aikatauluista tai repsahduksista tai.... you get the drill.

 

[~ilona~]

No saahan sitä haaveilla? Joillain on kovempi kilpailuvietti kuin toisilla ja jotkut saa potkua tekemisiinsä kun on joku tavoite mitä kohti ponnistella. Olipa se tavoite sitten kisalava, kunnon kohottaminen tai laihtuminen niin ainakin itse saan enemmän itsestäni irti jos on joku juttu mitä kohti pyrkiä. :whip:

 

[Helga]

Koska ei voi olla aito fitness-typy, ellei tavoitteena ole kisalava. Samoin kuin välillä täällä paistaa kirjoituksista "tosiasia", ettei ole vakavasti otettava punttimimmi, ellei vahdi jokaista suupalaa. Oikeat punttimimmithän eivät esim. herkuttele, koska herkkujen syöminen = repsahdus.

Ilmeisesti ei voi olla myöskään aito woemanainen, jollei ole kisat tavoitteena. Oli sitten lahjoja ja potentiaalia tai ei

 

[assis]

Ilmeisesti ei voi olla myöskään aito woemanainen, jollei ole kisat tavoitteena. Oli sitten lahjoja ja potentiaalia tai ei

Ehkä kommenttini sarkastisuus meni ohi? Hain itse asiassa juuri tuota, eli fitnessiin jotenkin "kuuluu" (keskimääräistä enemmän?) kisalavasta haaveilu, olipa lahjoja ja potentiaalia tai ei. Kaikista ei tule hyviä kisaajia, oli laji mikä hyvänsä, eikä tarvitsekaan. Joskus vaan tuntuu täällä, että kaikki pitää tehdä tosi tarkasti ja säntillisesti ja treenaminen ja syöminen on Erittäin Vakava Asia, josta ei passaa vitsailla...

 

[Kylli]

Tätä minäkin hain takaa että kaikilla ei välttämättä edes ole tarvittavia lahjoja päästä ikinä lavalle. Tai ainakaan voittaa. Silloin taas tuntuu jotenkin turhalta väkisin vääntää. Mitä taas tulee motivaatioon, niin henk.koht. olen flow-teorian kannattaja ja mielestäni parhaat onnistumisentunteet koetaan, kun tavoitteet ovat haastavia mutta realistisia, ja onnistumisesta saa nopeasti palautetta. Jos jollakin on normikansalaisen verran lihasta ja reippaasti rasvakudosta, niin onko kisalava tällainen palkitseva tavoite? Lisäksi kisalava on tietyllä tapaa ulkoinen palkinto, koska siinä haetaan muiden ihailua ja hyväksyntää. Kestääkö tällainen motivaatio, vai olisiko kuitenkin tärkeämpää oppia pitämään itse treenauksesta? Motivaatiota tutkittaessa on huomattu, että menestyvät ihmiset nauttivat itse matkasta eivätkä pyri vain päämäärään. Voittaminen ja ulkoiset palkinnot tulevat sitten kylkiäisinä.

 

[Taskuamatsoni]

Motivaatio on yksilöllinen asia, joillekin riittää että pysyy kunnossa, jotkut haluavat kisata, jotkut jotain muuta. Kisaamiseen ei tartte olla aina maailman paras, keskinkertainenkin voi kisata, jos haluaa. Jostain sitä myös on lähdettävä, joten kyllä sille perusplösöllekin voi kisalava olla tavoitteena jos siltä itsestä tuntuu.

Itselle ei treenaamiseen riitä motivaatioksi se, että se on kivaa tai että pysyy kuosissa. Jos ei ole tavoitteita, omassa tapauksessa vn-lava, menee treenaaminen sellaiseen vähä niinQ sinne päin suuntaan, lopuksi saattaa lopahtaa kokonaan.

Ja oli sitten kisatavoitteita tai ei, tuskin kukaan väkisin siellä salilla ranppaa pelkkä mitalinkiilto silmissä, pakko tästä on tykätä jos tätä tekee, oli laji mikä hyvänsä.

Totta toki on, että palstalla on lievää yhteisön painostusta kisaamiseen ja syömisellä kikkailuun. Pääsääntönä kuitenkin pitäisin, että tekee mitä itse tykkää ja asettaa tavoitteensa sen mukaan, eikä muiden painostuksesta. Ja mielipiteensä toki voi muuttaa matkan varrella.

 

[Bophina]

Itseään vartenhan sitä pitäisi harrastaa tai kilpailla, ei muita varten. Jos ns. harrastelija haluaa kavuta lavalle niin siitä vaan! Varmasti jokainen joka on kisoja edes vähän seurannut tietää mitä siellä lavalla on vastassa. Omat tavoitteet voi olla siinä, että pääsee elämänsä kuntoon ja kisoihin- ei välttämättä se että saa palkinnon ja kuvansa lehteen..

Ja ollaanhan tuota nähty, ettei tämä suomen taso nyt mikään ihan älytön ole (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), aika tavallisen näköisiä tallaajia lavoilla on MYÖS ollut- että ei muuta kun tehkää haaveista totta, vaikka vaan ihan omaksi iloksenne

 

[Kylli]

Kyllä, kaikki on mahdollista ja pitää vaan uskoa itseensä ja peace & love, mutta threadin aloittaja kysyi voiko kisaamisen estää se että on liian vanha. Joten alkuperäiseen kysymykseen ei voi muuta sanoa, kuin että pitää ehkä ottaa pienempi välitavoite sillä ihan taatusti ikä ei estä sitä kisalavalle kapuamista.

Ja vaikka jokainen on yksilö niin uskon että psykologinen tutkimus pystyy hyvin löytämään ne yleiset mekanismit jolla ihminen (yleensä) motivoituu. Me kaikki tarvitsemme kykyihimme sopivan, tarpeeksi mutta ei liian haastavan tavoitteen, jota kohti mennä. Huippu-urheilijat ovat huippu-urheilijoita, koska he pystyvät valjastamaan henkisen energiansa paremmin hyödylliseen käyttöön kuin tavalliset kuntoilijat.

 

[Taskuamatsoni]

Ai tää on näitä henkinen energia ja vaaleanpunainen aura -juttuja, joo en sekaannu siihen osioon kun en ymmärrä (en ole humanisti, enkä hömppätieteilijä).

Ne huippu-urheilijat joita tunnen tosin ovat ihan samanlaisia tavallisia tallukoita kuin muutkin ja useimmiten aloittaneet uransa ihan tavallisena kuntoilijanakin. Onpa tosiaan niitäkin, jotka niin vn- kuin fitnesslavallekin ovat alkaneet treenata tyhjästä päälle 30 vuotiaana ja erinomaisen hyvin pärjänneet. Miksi se henkilö ei voisi olla juuri se, joka pakkiksella kysyy jotain tällaista / salilla treenaa nyt vielä pienillä painoilla jne. Se vaatii toki töitä että tulee kisakuntoon oli laji mikä hyvänsä, fitness tosin taitaa olla ainut, jossa pääsee SM-kisoihin asti ilman karsintoja (ja sen kyllä huomaa).

Psykologiset tutkimukset mitkä kertoo miten yleensä tapahtuu mitäkin, on yleensä yhtä sopivia yksilölle kuin yhdenkoon unisex-vaatteet. Ja kuka määrittelee kenelle sen sopivan, mutta ei liian haastavan tavoitteen? Toiselle se on se, että pysyy normaalipainon rajoissa, toiselle se, että treenaa ja diettaa itsensä broileriksi. Itse en koe olevani niin hyvä ihmistuntija, että voisin arvioida tosta vaan vastaantulevien ihmisten resurssit ja heille sopivat tavoitteet, ja joka tällaista väittää pystyvänsä tekemään niin aika hemmetin ylimielinen kyllä on.

 

[Uwish]

Eiköhän se motivaatio ole lähes sama asia kunnianhimon kanssa, ja liittyy myös läheisesti luonteenpiirteisiin. Itsensä "pakkomotivointi" voi olla aika haastavaa, mutta toisaalta sitä olemassaolevaa motivaatiota voi eri keinoin pönkittää, kuten jokin valaasta-prinsessaksi-kuvasarja jollekin fitness-typylle tai painonsa kanssa painivalle.

Huippu-urheilijalla ei kyllä minunkaan mielestäni ole mitään ihmeellistä "henkistä energiaa", se on vaan se sisukas luonne ja kunnianhimo, ja oikeanlaiset fyysiset lähtökohdat. Joillakin on vaan paskat geenit ja kääpiöstä ei saa hyvää korkeushyppääjää vaikka kuinka pomppisi.

 

[Kylli]

Taskuamatsoni, taisit ymmärtää minut väärin. Puhun nyt ihan perus-psykologiasta, jossa tutkitaan ihmisen motivaatiota. Se, että "motivaatio on yksilöllinen asia", on yleistys. Mitä se edes tarkoittaa? En usko että ihmiset sinänsä motivoituvat eri tavalla, vaan ihmisillä on motivaatiota tavoitella eri asioita riippuen persoonallisuudesta, kyvyistä, uskosta itseen, ympäröivän kulttuurin arvoista. Ne menestyjät, joita itse olen elämässäni nähnyt, ovat kaikki olleet keskimääräistä parempia keskittymään siihen mitä tekevät. Kyse ei ole pelkästään (jos puhutaan fitnessistä) salilla käymisestä ja oikein syömisestä, vaan jotain on tapahduttava jotta henkilö pystyy organisoimaan muun elämänsä ja jaksaa tehdä työtä pitkäjänteisesti.

Toinen, mitä myös on tutkittu, on ihmisten tapa nähdä oma onnistuminen joko omasta itsestä tai ympäristöstä johtuvana. Ne, jotka ajattelevat olevansa riippuvaisia ympäristön olosuhteista, eivät todennäköisesti pääse pitkälle. Ne, jotka uskovat itseensä, voittavat. Eli sen joka haluaa kisata kannattaa pyrkiä näkemään kaikkien mahdollisten rajoitusten ja ongelmien sijaan omat vahvuutensa ja oma halu mennä eteenpäin.

 

[jumppis62]

Kyllä mielestäni X:n muotoinen rakenne helpottaa asiaa. Lihakset tulee vaan siihen päälle, mutta mitä suurempi on lantion ja vyötärön välinen ero, sen parempi.



Olen ymmärtänyt että tämä on yksilöllistä, joillakin lantio levenee pysyvästi ja joillakin palautuu vuoden sisällä ennalleen. Maalaisjärjellä heittäisin että jos on luonnostaan tosi kapea lantio, lantion on pakko leventyä jotta lapsi voisi tulla ulos. Muuten taas kyse on pikemminkin liikakiloista (lihotaan lantioon), ja kilot tietysti saa laihdutettua pois.

Mutta tämä nyt oli muutenkin vähän off-topic, tuli vaan mieleen kun mietin tätä synnytyksen ja kisaamisen välistä yhteyttä. Ei kyllä pitäisi kenenkään kisaamista estää - when there is a will, there is a way. ;)

Kyllä suurimmaksi osaksi lantio palautuu, aikaa menee n. 6 kk ja esim. mulla on ollut aina kapea lantio ( 5 normaalia synnytystä) ja aina palautunut ajan kanssa entiselleen. Luonto pitää huolen siitä, että lantiopohjan luut antavat myöden itse synnytystilanteessa ja kroppa ja hormoonit esivalmistelevat tulevaan koitokseen, eli synnytykseen.
Juu, jos muuttaa elintapojaan, ei hoida kuntoaan jne. muutos on taatusti suurempi!

 

[Corally]

Myönnettävä on, että kyllä mua hitusen harmittaa, etten aloittanut punttiharrastustani "ajoissa". Olisinhan ihan eri kunnossa ja kuosissa jos olisin treenannut vaikkapa jo 15 vuotta.
(Olen kolkyt ja risat ja lapsiakin on siunaantunut 2 kappaletta.)

MUTTA: Siihen harmitteluun ja jossitteluun ei auta jäädä makaamaan, koska ei se tuo menetettyjä treenivuosia takaisin. Nyt ei muuta kuin treeniä kehiin ja otetaan irti se mikä näillä rahkeilla on mahdollista!!!:curs::whip:

Nää kommentit eivät olleet kenellekään henk. koht. osoitettuja, vaan ihan omaa pohdiskelua asian tiimoilta...


Lantion palautumisesta synnytyksen jälkeen sen verran, että kaikilla tuntemillani naisilla lantio on palautunut ihan entiselleen, kunhan emäntä itse on saavuttanut aikaisemman painonsa takaisin.;)
Ne kenellä on fläsää jäänyt, on ehkä lantiokin muhkeampi... ihmekös tuo?