Heviratsu Iron Maidenin uudet suunnitelmat?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja protsku
  • Aloitettu Aloitettu
inter sanoi:
Maiden on kyllä aivan loistava. Ja mikäli yhtyeen taustat kiinnostavat, niin kannattaa tilata tämä tai jos englanti ei taivu niin sama suomeksi kirjoitettuna. Muistaakseni oli Free Recordissa alennuksessa, ainakin Itiksessä.

Ja asiallisia biisejä Harris teki jo kahdelle ekalle levylle, siis silloin kun Di Anno vielä hoiti laulamisen. Would you come into my room...

Iron Maidenin eka levy on kyllä aivan huippu. Killers ei taas jostain syystä oikein kolahtanut. Pitääkö muuten paikkansa että tämä yhtyeen ensimmäinen laulaja Di Anno on istunut myöhemmin vankilassa taposta?

gunner sanoi:
Mistäköhän lähtien vanha kunnon Newcastlessa syntynyt Janick Gers on ollut hollantilainen :rolleyes:

Kas, hänhän onkin aito Newcastlelainen! Jotenkin vain tuo erikoinen nimi ja Puolan armeijassa ollut Gersin isä hämäsivät lukiessani yhtyeen historiikkia.

Sanokaas muuten kuka on mielestänne näistä nykyisen rautaneitsyen kitaristeista kovin soittaja? Minun mielestä lavalla aina niin iloisesti hymyilevä Dave Murray soittaa parhaat soolot. Sitä en ole seurannut kovin tarkasti että kuka niistä soittaa rytmikitaraa parhaiten.
 
mä oon aina tykänny adrianin kitaroinnista.se on vielä niin vitun coolin näkönenkin soittaessaan
 
protsku sanoi:
No perhana! Onko tosiaan näin? Mä olen aina ajatellut että Maidenin tyypit on samaa ikäluokkaa Metallican jätkien kanssa.

Taitaa olla äijien iät jotakuinkin näin:

Bruce Dickinson 47
Steve Harris 47
Dave Murray 48
Nicko McBrain 51
Adrian Smith 48
Janick Gers 48

Katsoin sen sunnuntain konsertin, ja oli kiva pitkästä aikaa nähdä "pojat" soittamassa! Hyvin vetivät homman kotiin. Soittivat paljon vanhoja klassikoita mikä oli minun mieleeni.
 
Harrishan kerto jossain haastattelussa, että seuraavasta levystä tulee teemalevy tyyliin "Seventh Son of the Seventh Son".
 
Dreamer sanoi:
Taitaa olla äijien iät jotakuinkin näin:

Bruce Dickinson 47
Steve Harris 47
Dave Murray 48
Nicko McBrain 51
Adrian Smith 48
Janick Gers 48

Harris on ainakin syntynyt 1956 eli 49V. Ja Murray 1956 eli 49V ja Bruce 1958. Kaikkien "elämänkerrat" löytyy aika kivasti Run to the hills kirjasta.

Maailman paras bändi :rock: "fani 10 vuotiaasta lähtien"
 
valtaa sanoi:
Harris on ainakin syntynyt 1956 eli 49V. Ja Murray 1956 eli 49V ja Bruce 1958. Kaikkien "elämänkerrat" löytyy aika kivasti Run to the hills kirjasta.

Maailman paras bändi :rock: "fani 10 vuotiaasta lähtien"
Joo eli Bruce on nuorin ja syntynyt -58 ja Nicko vanhin s. -52... Muut siihen väliin sitten.
 
Uusi levy ilmestyy ensi syksynä ja kiertue alkaa sitten talvella.Toivottavasti Maiden soittaa Suomessa joskus tammikuun 2007 puolivälissä tai myöhemmin,ettei intin takia jää näkemättä.
 
protsku sanoi:
Pitääkö muuten paikkansa että tämä yhtyeen ensimmäinen laulaja Di Anno on istunut myöhemmin vankilassa taposta?

Jostaki se on istunu. Oli keikalla Oulussa joulukuussa 2004, näytti kyllä ihan joltain jengiläiseltä.
 
protsku sanoi:
Huomio kiinnittyi kuitenkin siihen miten Bruce puhui yleisölle yhtyeen uusista suunnitelmista ja hän mainitsi mm. että näitä vanhoja biisejä ei välttämättä soiteta enää koskaan. Ehkä seurasin konserttia vähän huolimattomasti mutta tällainen vaikutelma siitä spiikistä jäi.

Kysehän oli Early Days -historiikkiDVD:n promokiertueesta. Eli kiertueen aihe oli 3 ekaa levyä. Näinollen tämä spiikki viittasi mielestäni selvästi siihen että näitä nyt kuultavia kolmen ensimmäisen platan biisejä ei kaikkia enää tulla soittelemaan kovin ahkeraan tulevilla keikoilla. Joitain biisejä kuultiin siis ehkä viimeisen kerran livenä, koska tämä oli semmoinen teemakiertue tuolta ajanjaksolta. Niitä suurimpia ikihittejä tuskin jättävät pois ikinä settilistalta.
 
Back
Ylös Bottom