Hevin historia
- Keskustelun aloittaja Demonpump
- Aloitettu
- Liittynyt
- 24.8.2003
- Viestejä
- 373
Sabbathia pidetään yleisesti ensimmäisenä hevibändinä, mistä lie sitten Ozzy & Co. vaikutteensa imeneet. 70-luvulla tuli Judas Priest melodioineen ja Motörhead pisti nopeuden uusiin lukemiin. New Wave Of British Heavy Metal (NWOBHM) -rynnistys 70-luvun lopulta lähtien nosti Iron Maidenin, Venomin ja kymmenet muut brittibändit pinnalle. Ameriikoissa 80-luvun alussa Metallica, Megadeth, Slayer ja Exodus lanseerasivat speed/thrash -metallin, ja vuosikymmenen puolivälissä Possessed rykäisi ensimmäisen deathmetal-levyn "Seven Churches". Siinäpä hevihistoria lyhykäisyydessään, korjatkaa jos jotain jäi puuttumaan...
- Liittynyt
- 3.3.2003
- Viestejä
- 2 009
NYSSE sanoi:
Pitänee paikkansa.
Van Halen aloitti L.A. metal scenen (tai tukkahevin) joka vei heavyn pois 70-luvun flanellipaidoista ja karvanaamaisista hämyhevareista.
Grunge yritti aikoinaan nujertaa heviä ja onnistuikin siinä jossain määrin, mutta nyt luojan kiitos sitä grungesontaa ei enää kuule missään ja hevi elää uutta kukoistustaan.
- Liittynyt
- 26.9.2003
- Viestejä
- 1 041
Kylhän ne sanoo, et Cream ja The Who oli niitä ensimmäisiä. Het kohta näiden jälkeen Yardbirds rupesi jyräämään. Siitä kehittyikin sitten Led Zeppelin ja poppipändi Deep Purple alkoi keskittymän raskaampaan rokkiin. Black Sabbathia verrattiin Zeppeliiniin ja purpleen. Pidettiin aika ammattitaidottomana dinoihin verrattuna, mut silti se oli rock!
Aika usein Sabbath henkilöityy Ozzyyn, mikä nyt tavallaan on ymmärrettävää. Onhan äjällä melkoinen persoona eikä ne tempaukset silloin mitenkään vaisuja olleet. Mut jotenkin jää Tommy Iommi:n riffit Ozzyn varjoon, vaikka ne on vähintään puolet kappaleesta.... jossei niin enemmänkin.
Monta pienenpää pändiä varmasti on kans mukana olleet. Noi edellä mainitut vain sai suuren suosion. Mut olisi ihan mielenkiintosta päästä kuunteleen muita, ihan täysin tuntemattomia saman aikusia sinkkuja yms. missä olis yritelmiä heavyn suuntaan.
Aika usein Sabbath henkilöityy Ozzyyn, mikä nyt tavallaan on ymmärrettävää. Onhan äjällä melkoinen persoona eikä ne tempaukset silloin mitenkään vaisuja olleet. Mut jotenkin jää Tommy Iommi:n riffit Ozzyn varjoon, vaikka ne on vähintään puolet kappaleesta.... jossei niin enemmänkin.
Monta pienenpää pändiä varmasti on kans mukana olleet. Noi edellä mainitut vain sai suuren suosion. Mut olisi ihan mielenkiintosta päästä kuunteleen muita, ihan täysin tuntemattomia saman aikusia sinkkuja yms. missä olis yritelmiä heavyn suuntaan.
protsku
Banned
- Liittynyt
- 13.3.2003
- Viestejä
- 4 177
tarkemo sanoi:
Olen samaa mieltä tuosta grungesta. Ihan hävettää että kuuntelin nirvanaa pari vuotta 90-luvun alussa.
Tässä oma lyhyt analyysi siitä miten hevi on syntynyt ja kehittynyt eli aivan alussa oli neekereitten keksimä blues. Tästä syntyi 1950-luvulla rock. Kun mentiin 1960-luvulle niin jo siinä alkuvuosina pari kaveria keksi vahingossa feedbackin. Jengi tykkäsi tästä saundista. Sen seurauksena bändit alkoi soittaa aina vaan lujempaa ja että bändi olis ollut rock, piti kitaroissa olla säröä.
Sitten tulivat Jimi Hendrix, The Doors, Led Zeppelin. Näistä Henkka ja Paige on vaikuttaneet eniten raa'an hevisoundin kehittymiseen mutta myös Kriegerilla on varsinkin eräissä Doorsin livebiiseissä todella infernaalista meininkiä.
Deep Purple, Rainbow, Judas Priest, AC/DC. Näitten musiikissa on vielä paljon vaikutteita rokista ja bluesista mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Priest otti käyttöön tuplabasarit ja alkoi tehdä sellaisia biisejä kuin Exciter syntyi hevirock.
Iron Maiden ja Metallica räjäyttivät potin. Lisäksi syntyi koko joukko erilaisia pienempiä genrejä kuten black metal ja vastaavat.
Van Halen osoitti sen että hevi voi olla sekä äärimmäisen melodista että myöskin kaupallisesti menestyksellistä. Tuskin kukaan uskaltaa väittää että huippuaikojen levy 1984 olisi mitään purkkapoppia. Eddie on itse asiassa Hendrixin jälkeen yksi vaikuttavimmista kitaristeista.
Monet ovat kapinoineet Metallicaa vastaan ja vaatineet että Master Of Puppets -levy pitäisi tehdä aina vaan uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin suuntaus on ollut selvästi takaisin rokin ja hevin väliseen liittoon jossa soitetaan kummastakin genrestä parhaita kuvioita. Tavallaan AC/DC kestosuosio on sekin osoitus juuri tästä asiasta.
Long live rock and roll !!
:kippis1:- Liittynyt
- 30.5.2003
- Viestejä
- 1 088
60-luvulle 'vaikuttajiksi' voisi mainita King Crimson, Jimi Hendrix, The Who, Dick Dale ja Cream.
Tämän jälkeen ehkä Black Sabbath ja Led Zeppelin.
Sitten Judas Priest, Iron Maiden and Motorhead.
Tämän jälkeen ehkä Black Sabbath ja Led Zeppelin.
Sitten Judas Priest, Iron Maiden and Motorhead.
- Liittynyt
- 22.10.2005
- Viestejä
- 764
Olen kuullut saman tarinan, sillä erolla että se oli Les Paul ja puukolla.
Jostain syystä Hevin aikajana lähtee yleensä Black Sabbathista, tai sitten Creamista (jotkut pitävät Beatlesia hevinä. "Ei hyvin mee"), niin kuitenkin unohtuu aina se yhtye joka ihan tosissaan teki uudenlaista musiikkia, ja jopa esitti sitä julkisesti. Nimittäin Blue Cheer. Ei käy kiistäminen siitä että Blue Cheer oli sysipaska bändi, mutta vuonna 68, ennen Sabbathia nämä esitti 50-luvun musiikkia, 30-luvun saundeilla ja 70-luvun tyylillä. Blue Cheer oli aidosti erilainen ja se oikea ensimmäinen Hevibändi.
- Liittynyt
- 15.5.2005
- Viestejä
- 1 389
Blue Cheer! Toden totta! Mutta muistetaan, että THE WHO:n "My generation" biisi tehtiin (muistaakseni?) jo 1965..siinähän vedettiin tosi hevisti sitä skebaa..ja setuli lujaa. ja bassokin veteli ihan omituisia kuvioita aikaan nähden.
Black sabbath veti B.Cheerin jälkeen kaiken potenssiin 10. Amerikassa syntyi myös 1971 sellainen eräs maailman raskaimmista bändeistä nimeltä PENTAGRAM..
Black sabbath veti B.Cheerin jälkeen kaiken potenssiin 10. Amerikassa syntyi myös 1971 sellainen eräs maailman raskaimmista bändeistä nimeltä PENTAGRAM..
pyssy
Mode
- Liittynyt
- 7.8.2004
- Viestejä
- 8 731
Hevin historiaa availee mukavasti ,meidänkin elokuvateattereissa vieraillut :
Metal: A Headbanger's Journey (2005) ,kävin katsomassa ja pidin kyllä kovasti.Pituus 96min ,joten aika tiiviiseen pakettiin ei kaikkea saa.
Metal: A head banger's journey
When this documentary starts showing at the multiplexes, it will be the biggest exposure this musical genre would have gotten thus far, aside from a few ridiculous lawsuits that went public throughout the years. The concept itself that mainstream audiences will be learning of everything from Dio's unique opinions on things to Norwegian Black Metal is quite appalling. More importantly, hopefully this documentary will clear once and for all every false doubt and misconception that Metal has always portrayed to the misinformed.
A head banger's journey starts off by examining Metal's roots, the long debate in regards to who was the first Metal band ever. Then, we are taken through an analysis of how metal sub-genres came to exist. Dunn also gives his thoughts about Metal's culture, viewpoints, religious standpoints, the fans and every other aspect of metal. Some of the veterans of the scene as well as some insightful outsiders give their interesting opinions to support the argument at hand. The film balances the serious aspects of Metal with some unintentional humor. Personalities like Alice Cooper, Bruce Dickinson, Alex Webster, Slipknot, Ghaal, Dee Snider, Doro, Ihsahn and many others offer their own individual thoughts in an intellectual way while bands like Mayhem make a fool out of themselves during a drunken interview.
Dunn is a true metal head. It is his passion, yet he gives a critical and sometimes subjective opinion of the music at hand. The documentary is extremely entertaining and informative. It made me proud to be a metal head. It even made me give bands I'm not too fond of another chance. Bottom line is, if you're a Metal fan you'll enjoy this from beginning to end. If you're a curious outsider, here's your chance to understand our world better and get a more defined opinion of our music. And even if you don't, well to quote Dunn at the end: "We're doing just fine without you…"
(c) www.imdb.com
Metal: A Headbanger's Journey (2005) ,kävin katsomassa ja pidin kyllä kovasti.Pituus 96min ,joten aika tiiviiseen pakettiin ei kaikkea saa.
Metal: A head banger's journey
When this documentary starts showing at the multiplexes, it will be the biggest exposure this musical genre would have gotten thus far, aside from a few ridiculous lawsuits that went public throughout the years. The concept itself that mainstream audiences will be learning of everything from Dio's unique opinions on things to Norwegian Black Metal is quite appalling. More importantly, hopefully this documentary will clear once and for all every false doubt and misconception that Metal has always portrayed to the misinformed.
A head banger's journey starts off by examining Metal's roots, the long debate in regards to who was the first Metal band ever. Then, we are taken through an analysis of how metal sub-genres came to exist. Dunn also gives his thoughts about Metal's culture, viewpoints, religious standpoints, the fans and every other aspect of metal. Some of the veterans of the scene as well as some insightful outsiders give their interesting opinions to support the argument at hand. The film balances the serious aspects of Metal with some unintentional humor. Personalities like Alice Cooper, Bruce Dickinson, Alex Webster, Slipknot, Ghaal, Dee Snider, Doro, Ihsahn and many others offer their own individual thoughts in an intellectual way while bands like Mayhem make a fool out of themselves during a drunken interview.
Dunn is a true metal head. It is his passion, yet he gives a critical and sometimes subjective opinion of the music at hand. The documentary is extremely entertaining and informative. It made me proud to be a metal head. It even made me give bands I'm not too fond of another chance. Bottom line is, if you're a Metal fan you'll enjoy this from beginning to end. If you're a curious outsider, here's your chance to understand our world better and get a more defined opinion of our music. And even if you don't, well to quote Dunn at the end: "We're doing just fine without you…"
(c) www.imdb.com
- Liittynyt
- 17.10.2003
- Viestejä
- 1 476
No eikai se mitään nujertaa yrittänyt? Sehän on kuuntelijasta kiinni mikä iskee ja mikä ei. Ei musiikkityylit ole mitään yhtiöitä jotka yrittävät voittaa toisensa.
Fakta on jokatapauksessa se, että hevi ei kuole koskaan vaikka miten yrittäisi ja hyvä niin.
- Liittynyt
- 15.7.2002
- Viestejä
- 5 115
Bachia ja Beethoovenia. Siellä on hevin juuret. Ja tän takia bändit tuli alunperin Euroopasta. Musiikilla on historiaa montasataa vuotta.
Amerikassa inkkarit soitti pillejä ja myöhemmin mustat laulo kirkoissa. Sit Little Richard ja Elvis alko tekee Rock'n Rollia.
Hevi on Euroopasta ja Rock Amerikasta.
Van Halenista. Sanotaan että ilmestyessään,Deep Purplen,Black Sabbathin,Led Zeppelinin,jne jne ylläpitämään heavy genreen,Eddie VanHalenin Eruption oli todella hienoa ja erilaista. Ja olihan se...
Amerikassa inkkarit soitti pillejä ja myöhemmin mustat laulo kirkoissa. Sit Little Richard ja Elvis alko tekee Rock'n Rollia.
Hevi on Euroopasta ja Rock Amerikasta.
Van Halenista. Sanotaan että ilmestyessään,Deep Purplen,Black Sabbathin,Led Zeppelinin,jne jne ylläpitämään heavy genreen,Eddie VanHalenin Eruption oli todella hienoa ja erilaista. Ja olihan se...
pyssy
Mode
- Liittynyt
- 7.8.2004
- Viestejä
- 8 731
Juu ,Raskaan metallin ero raskaaseen klassiseen ? Keskiajallahan kiellettiin ns: "Paholaisen kolmisointu " , tuo legendaarinen " ,Paholaisen kutsumiseen käytettävä " riffihän loi pohjaa nykyiselle metallille,( Black Sabbath,Black Sabbath),tästä varmaankin johtuu Sabatin kutsuminen ensimmäiseksi Metallibändiksi !
- Liittynyt
- 15.5.2005
- Viestejä
- 1 389
Judas Priest on todella vaikuttanut nyky heavy metalliin enemmän kuin moni tietääkään, mutta todellisuus on, että niiden eka Lp ilmaestyi vasta 1974 ja ne ekat "nahka-niittilevyt" vasta 1978.
Ne vaikutti lähinnä "twin guitar-riffi-imago-straight bassline"-tyyliin.
Ne vaikutti lähinnä "twin guitar-riffi-imago-straight bassline"-tyyliin.
iivili
kollinmölliskö
- Liittynyt
- 18.4.2002
- Viestejä
- 7 191
Hevimetallin tunnusmerkkejä by iivili:
1) Synkkyys ja raskas fiilis niin sanoituksissa, kuin musiikissakin. Tämän takia en osaa pitää mitään Brother Firetribeä, Freedom Callia yms. happy happy joy joy powermetallia oikeana hevinä. Tämän takia pidän vars. alkuaikojen Trio Niskalaukausta aitona hevinä, siinä oli musa, sanoitukset ja imago kaikki raskasta. Loppuaikoina alkoivat muutamat kipaleensa olla vähän turhan kevyttä kamaa. Hyviä esimerkkejä tämän kriteerin täyttämisestä ovat mielestäni myös Ajattara ja vaikkapa wanha kunnon Autopsy.
2) Musiikki ennemmin hitaampaa, kuin nopeampaa, koska nopean hevimäisen musan (thrash, speed ja grind) juuret ovat punkissa enemmänkin, eivät niinkään siellä raskaan ja synkän musan puolella, kuten esim. Black Sabbath. Tosin nopeuskin on suhteellinen käsite. Esim. death metal on äärimmäisen brutaalia, synkkää ja raskasta, mutta myös ajoittain hyvin nopeaa bläästbiitmättöö.
Noiden kahden pääkriteerin ja Lemmyn omien kommenttien pohjalta en pidä Motörheadia enkä Kotiteollisuutta hevinä, vaikka ovatkin hyviä esimerkkejä rajatapauksista ja musasta makuasiana. Sama homma AC/DC:n kanssa. Se ei mun makuun ole heviä, vaan rokkia.
Niin juu, semmoinen ristiriitakin tulee sanoituksista mieleen, että monilla brutaaleilla kuolometallibändeillä sanoitukset ovat sitä suolenpätkät,
, visva, veri ja aivonkappaleet lentävät meininkiä niin pitkälti, että homma menee (monesti tahattoman) komiikan puolelle ihan samoin, kuin monissa splatter elokuvissa (Bad Taste on hyvä esimerkki). Onko tällöin kyse hevistä, jos musaan on mitenkään sotkettuna huumoria? Taas kerran on varmaankin kyse makuasioista. Toiselle kyseessä ei ole mitään naurettavaa, vaan kuvottavaa ja ankiaa materiaalia, toista vaan huvittaa.
Beatles ei ole lähelläkään heviä, kuin yhden kipaleen osalta: Helter Skelter. Sekin on ennemmin hard rockia, perusmelodia kipaleessa on kumminkin duurissa ja mun korvaan aidossa hevissä mennään kyllä mollissa ja sillä selvä. Black Sabbath oli eka todellinen hevibändi, ei siitä mihinkään pääse, heti ekasta levystään lähtien.
Metalvikingiltä hyvä kommentti. Judas Priest on hevin legendaarisimpia bändejä päivänselvästi ja vaikuttanut pirun moneen nykybändiinkin paljon.
Loppukaneetti: en mitenkään halua arvottaa em. kommenteilla mitään musaa paremmaksi, kuin toista ja mielestäni musagenret ovat turhia. Yritin kertoa tyhjentävästi mun määritelmän hevimetallista. Tykkään tilanteen mukaan Beatlesista, Kotiteollisuudesta, Autopsysta, Napalm Deathista, Black Sabbathista ja AC/DC:stä kaikista.
1) Synkkyys ja raskas fiilis niin sanoituksissa, kuin musiikissakin. Tämän takia en osaa pitää mitään Brother Firetribeä, Freedom Callia yms. happy happy joy joy powermetallia oikeana hevinä. Tämän takia pidän vars. alkuaikojen Trio Niskalaukausta aitona hevinä, siinä oli musa, sanoitukset ja imago kaikki raskasta. Loppuaikoina alkoivat muutamat kipaleensa olla vähän turhan kevyttä kamaa. Hyviä esimerkkejä tämän kriteerin täyttämisestä ovat mielestäni myös Ajattara ja vaikkapa wanha kunnon Autopsy.
2) Musiikki ennemmin hitaampaa, kuin nopeampaa, koska nopean hevimäisen musan (thrash, speed ja grind) juuret ovat punkissa enemmänkin, eivät niinkään siellä raskaan ja synkän musan puolella, kuten esim. Black Sabbath. Tosin nopeuskin on suhteellinen käsite. Esim. death metal on äärimmäisen brutaalia, synkkää ja raskasta, mutta myös ajoittain hyvin nopeaa bläästbiitmättöö.
Noiden kahden pääkriteerin ja Lemmyn omien kommenttien pohjalta en pidä Motörheadia enkä Kotiteollisuutta hevinä, vaikka ovatkin hyviä esimerkkejä rajatapauksista ja musasta makuasiana. Sama homma AC/DC:n kanssa. Se ei mun makuun ole heviä, vaan rokkia.
Niin juu, semmoinen ristiriitakin tulee sanoituksista mieleen, että monilla brutaaleilla kuolometallibändeillä sanoitukset ovat sitä suolenpätkät,
, visva, veri ja aivonkappaleet lentävät meininkiä niin pitkälti, että homma menee (monesti tahattoman) komiikan puolelle ihan samoin, kuin monissa splatter elokuvissa (Bad Taste on hyvä esimerkki). Onko tällöin kyse hevistä, jos musaan on mitenkään sotkettuna huumoria? Taas kerran on varmaankin kyse makuasioista. Toiselle kyseessä ei ole mitään naurettavaa, vaan kuvottavaa ja ankiaa materiaalia, toista vaan huvittaa.Beatles ei ole lähelläkään heviä, kuin yhden kipaleen osalta: Helter Skelter. Sekin on ennemmin hard rockia, perusmelodia kipaleessa on kumminkin duurissa ja mun korvaan aidossa hevissä mennään kyllä mollissa ja sillä selvä. Black Sabbath oli eka todellinen hevibändi, ei siitä mihinkään pääse, heti ekasta levystään lähtien.
Metalvikingiltä hyvä kommentti. Judas Priest on hevin legendaarisimpia bändejä päivänselvästi ja vaikuttanut pirun moneen nykybändiinkin paljon.
Loppukaneetti: en mitenkään halua arvottaa em. kommenteilla mitään musaa paremmaksi, kuin toista ja mielestäni musagenret ovat turhia. Yritin kertoa tyhjentävästi mun määritelmän hevimetallista. Tykkään tilanteen mukaan Beatlesista, Kotiteollisuudesta, Autopsysta, Napalm Deathista, Black Sabbathista ja AC/DC:stä kaikista.