Itse asiassa olin melkein jo unohtanut kuinka tärkeä Henry oli minulle teinivuosina. Kaikkein rankimman angstin keskellä sain Henrylta voimaa. If you start to doubt yourself / the real world will eat you alive jne. olivat juuri ohjeita mitä kaipasinkin.
Ostin myös Rollins Bandin t-paidan, jossa takana luki WEIGHT ja edessä BE STRONG - GET STRONGER. Valitettavasti kaupassa oli vain kokoa XXL. Minä painoin 60 kg.
No, vähän myöhemmin penkkipunnersin taloyhtiön kellarissa ekan tankoni ja innostuin että pianhan tämä on mulle ihan sopiva. Ja niinhän siinä lopulta viime vuonna kävikin
Rollinsilta julkaistaan lähiaikoina (vai joko se on jo julkaistu. ei ainakaan vastaan ole sattunu) suomeksi kirja Mustan kahvin blues. Saattais olla mielenkiintoista luettavaa.
Ei vaan, ei todellakaan dissiä, rispektiä riittää äijälle. Tuskin kukaan 80-luvusta selvisi täysin ilman vaurioita...
Rollins on vitun fiksu ja uudistusmielinen äijä, tekisi hyvää monille Pakkiksenkin punaniskoille tutustua hiukan kaverin ajatuksiin mm. vähemmistöjen oikeuksista.
Kävin just laittamassa tilaukseen tuon kirjan. Ja siinä samalla heräteostoksena ostin Lemmy Kilmisterin elämäkerran. Ja samalla reissulla hain postista MassBlastin.
Viikonloppu meneekin sitten nojatuolissa istuen Lemmyä lukien ja Massblastia siemaillen
"Kiertueella tuhoan itseni pala palalta, eikä minua huvita kuunnella onnitteluja sen johdosta."
Mustan kahvin blues on Henry Rollinsin säälimättömän rehellinen kulttiklassikko. Black Flagin ja Rollins Bandin keulakuva vyöryttää lukijan eteen tarinoita Los Angelesin nurjalta puolelta, karuja muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta, kiertuepäiväkirjoja ja runoja, väkivaltaa, mielisairautta ja ennenkaikkea sysimustaa huumoria.
Rollinsin vastustamaton kirjoitustyyli on samanlaista kuin miehen musiikkikin: suoraviivaista ja kaunistelematonta.
Henry Rollins (s.1961) on amerikkalainen muusikko, kirjailija, näyttelijä ja kustantaja. hänet tunnetaan myös tinkimättömistä puhekeikoistaan Mustan kahvin blues on Rollinsin ensimmäinen suomennettu teos.
Te jotka olette tutustuneet herran muihinkin kirjoihin, niin kysynpä että ovatko ne kaikki samalla tyylillä tehty kuin Mustan kahvin blues. Kyseinen kirjahan koostuu lyhyistä pätkistä Rollinsin ajatuksia ja muutaman lauseen mittaisista tarinoista, unista, runoista ja keikkapäiväkirjasta. Tämän kirjan "124 maailmaa" -osio oli paikoin aika hämmentävä. Tai lähinnä siten, että yksi "maailma" meni kaikessa lyhykäisyydessään näin: "Mies meni töistä kotiin ja ampui itsensä." Tuo kirjan päättävä "Tunnen sinut" oli hemmetin riipaiseva.
Onhan tuossa kirjassa paljon ajatuksia ja karuja tarinoita, mutta täytyy sanoa, että aika jännä kirjoitustyyli miehellä