KINETIK EI ELÄ TEHDÄKSEEN TÖITÄ
Kinetik (ex-Kinetik Control) on siirtynyt uudella albumillaan kohti
musiikillisesti kevyempää suuntaa. Yhtye vannoo uudella levyllään Live To
Work And Work To Die popuskottavien kertosäkeiden ja suurieleisen
stadionrockin voimaan.
Vuonna 2006 Kinetik Control –nimellä perustettu yhtye saavutti jo
ensimmäisellä EP:llään Enslaving The Audio (2006) brittien Metal Hammerin
kuukauden tulokkaan tittelin. Sitä seuranneet kaksi albumia (Lack Of
Divine Inspiration (2008) ja Only Truth Remains (2010)) saivat myös
positiivista palautetta ja ne julkaistiin ympäri Eurooppaa. Yhtye on myös
kiertänyt kattavasti Suomessa ja Euroopassa.
Vastapuolelle viihtyisää kahvilaa asettuu yhtyeen laulaja/kitaristi ja
säveltäjä, Sauli Vuoti. Lyhensitte uudella albumillanne myös yhtyeen
nimeä. Voisitko kertoa, mikä oli tähän syynä?
- Teimme jossain vaiheessa päätöksen riisua kappaleet kaikista kuulijat
harhapoluille eksyttävistä asioista, kuten raskaista kitarasaundeista ja
muusta sen sellaisesta, ja keskittyä tekemään mahdollisimman aitoja ja
selkeitä kappaleita. Sellaisia, joissa sävellys olisi pääosissa ja
välittyisi ilman, että musiikkia kategorisoitaisiin väärin jonkin
pinnallisen elementin, kuten vaikkapa kitarasaundin takia. Kaikki
kappaleet on alun perin sävelletty hyvin yksinkertaisin keinoin ja niin,
että sovitukset voisi halutessaan tehdä monella tavalla. Halusimme siis
keskittyä olennaiseen. Tämä muutos piti konkretisoida niin, että kaikki
ymmärtäisivät tämän olevan meille uusi alku, joten myös nimi haluttiin
muuttaa.
Uudella albumilla musiikin kitarointi on keventynyt, rummutkin ovat
maltillisia. Nyt kun tarkemmin ajattelen, musiikkinne on aina
pohjimmiltaan ollut stadionrockia. Vaikka siinä on ollut raskaita
kitaroita ja konevaikutteitakin. Uudesta albumista tulee mieleen ikään
kuin sekoitus Nickelbackia ja Coldplaytä. Ehkä vivahteella Depeche Modea?
- Kaikki mainitsemasi bändit ovat suosikkejamme, ja kyllä konemausteet
ovat edelleen tärkeä osa kokonaisuutta, vaikka ne ovat hieman pienemmässä
roolissa kuin aiemmin. Raskaat kitarat veivät meidät väkisin osaksi
jotakin, jota emme oikeasti olleet. Päädyimme keikoille, joiden muut
bändit olivat huomattavasti meitä rankempia. Ei se oikein toiminut. Meitä
kritisoitiin ominaisuuksista, jotka ovat tyypillisiä popbändeille ja
mielestäni kaiken ydin – kuten suuret kertosäkeet ja melodiat. Oli aika
”nostaa kytkintä”, vaikka moni metallibändi, kuten vaikkapa Black Sabbath,
on edelleen yksi suurimmista suosikeistamme.
Mitä mieltä olet siitä, että stadionrockia kutsutaan nykyään ”vaikeaksi
musiikkityyliksi” siinä missä indierockista on tullut suositumpaa?
- Onhan se hieman outoa, kun kuitenkin kaikki ns. ”stadionrock” pohjautuu
enemmän tai vähemmän U2:n. Sehän on maailman helpointa ja puhtainta
musiikkia, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Minä en pidä sellaisesta
keinotekoisesta erilaisuuden tavoittelusta, joka liittyy indierockiin.
Monet indiebändit eivät osaa vielä ehkä ihan kunnolla soittaa tai tuottaa
albumejaan ja eksyvät siten tekemään asioita eri tavoin kuin normaalisti.
Jotkut ovat puolestaan fiksuja ja hakevat erikoisia saundeja tietoisesti.
Minulle tärkeitä ovat kappaleet ja sävellykset ja niiden välittyminen
ilman mitään monimutkaistavia asioita. Tavallista kuulijaa on helppo
huijata oudoilla saundeilla, vaikka musiikki olisi pohjimmiltaan melko
tavallista. Sellainen on keinotekoista. Omaperäisyys on kyllä korvaamaton
asia, ja toki hyvin tuotettu musakin kannattaa tehdä uniikilla tavalla.
Mielestäni emme ole kuitenkaan mikään ihan tyypillinen bändi, mutta musa
tehdään kappaleiden ehdoilla.
Ette minunkaan mielestäni. Huomasin jo edellisellä albumillanne, että
saitte aika erikoisia arvosteluja raskaampaan musiikkiin erikoistuneissa
lehdissä. Näissä lehdissä ei ehkä ihan ymmärretä popmelodioita tai
–estetiikkaa.
- Kyllä niitä varmasti ymmärretään, mutta ei ehkä osata arvostaa. No, en
minäkään ymmärrä monia sen alan biisejä, joten olemme jossain muussa
maailmassa ja lähestymistavassa oman musiikkimme suhteen. Kaikille
lähestymistavoille on varmasti kuulijansa ja tarpeensa. Kaikenlaista
musiikkia tarvitaan.
Levyn sanoituksissa on erilaisia tarinoita siitä, kuinka ihmiset eksyvät
elämässään sivuraiteille ja tavoittelevat asioita, joiden luulevat tekevän
heidät onnellisiksi. Kuten rahaa ja valtaa. Toisin käy. Millaisia arvoja
Kinetik edustaa?
- Mielestäni elämme todella työkeskeisessä yhteiskunnassa. Ihmiset
paiskivat ylitöitä ja ihmisten usein oletetaan jäävän ylitöihin silloin
kun on pakko. Työ vie niin paljon aikaa, että ei jää enää aikaa
harrastuksille vaan työstä tulee elämän keskipiste. Rahaa jää entistä
enemmän käteen, mutta sillä ei ehditä tehdä mitään muuta kuin tuhlata se
hetken hurmiossa. Ihmiset ottavat velkaa yli maksukykynsä. Bling bling ja
omaisuuden haaliminen on tärkeää ja arvostettua. Elämme oikeaa
pinnallisuuden aikaa. Henkiset arvot ovat jääneet toissijaisiksi. Oikea
onnellisuus tulee henkisestä hyvinvoinnista. Se taas muodostuu monesta
asiasta, mutta rahaa siihen ei juurikaan tarvita. Rakkautta kyllä.
Hedonistisen onnen tavoittelija täyttävät elämäänsä kaikenlaisilla
asioilla, mutta mikään niistä ei korvaa henkisiä arvoja. Kaikki huomaavat
sen ennen pitkää. Viimeistään kuolinvuoteellaan.
Luin Facebookista blogiasi ja huomasin, että kritisoit sillä nykypäivän
radiomeininkiä. Soittolistautuminen on ilmeisesti vaikuttanut nimenomaan
englanninkielisen poprockin näkyvyyteen?
- Näin on. Meille sanottiin YleX:ssä, että emme ole heidän musiikkiaan
noin kategorisesti. Se oli aika outoa, koska aiemmat julkaisumme saivat
vahvan tuen. Useimmat radiokanavat viittasivat meille kintaalla, mikä
tuntui tietysti pahalta, kun musiikki on nyt parempaa kuin koskaan. Monet
musiikkilehdetkään eivät enää tee meistä juttuja, koska tyylilaji ei ole
tällä hetkellä muotia. Tällaisilla asioilla on yllättävän kauaskantoisia
vaikutuksia. Sponsorit häviävät, ulkomailla julkaiseminen käy
vaikeammaksi, suurimmat levykaupat eivät enää ota myyntiin. Medialla on
tietysti journalistinen vapaus, mutta tiedän kokemuksesta, että
valintakriteerit ovat usein aika huteria ja piirit ovat pienet ja
sisäänpäinkääntyneet. Kyllä se tuntuu pahalta, että ei saa edes
mahdollisuutta.
Kerroit edellisen albumin julkaisun yhteydessä, että sinulla on
pöytälaatikossa myös suomenkielisiä kappaleita. Minkälaisesta musiikista
on kyse?
- Kyllä. Yhtyeemme Auringon Lapset äänittää tällä hetkellä
debyyttialbumia. Kappaleet ovat popkappaleita, joita en voisi kuvitella
julkaisevani Kinetikin nimissä. Sanoitukset ovat tärkeä osa kokonaisuutta,
ja suomeksi kirjoittaminen vapauttavaa ja syvällisempää. Tyylillisesti
panostamme iskevyyteen, tarttuvuuteen ja ajatusten herättämiseen.
Sinut tunnetaan myös suurena himotreenaajana ja kamppailulajien ystävänä.
Minkälaista treeniohjelmaa tällä hetkellä noudatat?
- Olin polvileikkauksessa vuosi sitten, joten se on määrittänyt treeniä
hieman uudella tavalla kun tässä ei enää olla mikään nuori poika. Treenaan
5-6 kertaa viikossa. Treeniin kuuluu lajiharjoitteita, lähinnä viime
aikoina pystyottelua polven vuoksi, koska painissa polveen kohdistuva
rasitus on ajoittain melko voimakasta. Lisäksi teen lajitreeniä tukevaa
dynaamista voimaharjoittelua kuntosalilla. Peruskunnosta ja kestävyydestä
pidän huolta pitkäkestoisella mäkijuoksulla, joka on sopivan raakaa
aerobista rääkkiä.
Mitä Kinetikin tulevaisuuden suunnitelmiin oikein kuuluu? Joko sinulla on
uusia biisejä plakkarissa? Minkälaista tuleva musiikki tulee olemaan?
- Teimme juuri keikkamyyntisopimuksen Sony Music Liven kanssa.
Tulevaisuudessa tulemme tekemään muutamia keikkoja Suomessa uuden albumin
tiimoilta, ja myös ulkomaan julkaisusuunnitelmat ovat pitkällä. Siellä
meitä ei sorsita englanninkielen vuoksi. Minulla on jo myös muutamia uusia
kappaleita, ja rima on korkeammalla kuin koskaan aiemmin. Tyylisuunnasta
en osaa sanoa, osa kappaleista on hyvinkin elektronisia ja keveitä, osassa
on taas enemmän kitaravetoisuutta. Saa nähdä miten meidän käy.
www.kinetikcontrol.com
www.facebook.com/kinetikcontrol
- Janne Karttunen
