Grappling porinaa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja JanneM
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Grappling porinaa – maton, lukkojen ja kahden tahdon kamppailua ilman löysää hetkeä

Meta description: Keskustelua grapplingista, tekniikoista, treeneistä, kisoista ja matsifiiliksistä – otteita, oivalluksia ja kokemuksia maton tasolta.

Minusta tässä painiväen ja muidenkin kannattaisi miettiä, onko asiat tehty oikein. Esimerkiksi jääkiekossa ja jalkapallossa huipputason urheilu on lähtökohtaisesti suositumpaa kuin erilaiset julkkisottelut.

Toki amatööriturnaukset ja etenkin juuri paini ovat kilpailumuodoltaan sellaisia, että niistä on hankalaa tehdä kiinnostava yleisötapahtuma. Yhdysvalloissa tämä tosin onnistui jo 1900-luvun alussa ja tuloksena syntynyt laji vetää stadionyleisöjä. :david:
 
Kyllähän painissa markkinointi on aivan lasten kengissä. Sm kisoja järjestetään liikuntasaleissa ilman mitään showta. Samoin somen tekeminen ihan yksilötasolla painijoilla aika minimaalista.
 
Painillahan oli viimeksi lyhyt hetki julkisuudessa kun Petra Olli vielä kilpaili.
 
Kyllähän painissa markkinointi on aivan lasten kengissä. Sm kisoja järjestetään liikuntasaleissa ilman mitään showta. Samoin somen tekeminen ihan yksilötasolla painijoilla aika minimaalista.

Judon puolella SM-kisat on muutamana vuonna putkeen järjestetty Lempääläm Ideaparkin Black Boxissa. Käsittääkseni se on tehnyt SM-kisoista enemmän tapahtuman kuin pelkän kilpailun. Ehkä painille tekisi hyvää kokeilla vastaavaa.
 
Voin suositella painillekin Bläk Boksia.
BJJ:n SM kisat on järjestetty Ideaparkissa jo vuosia ja vaikka niissä ei show meiningillä järkätäkkään finaaleja niin on vimosen päälle hyvä kisapaikka.
 
Näissä kyselyissä usein on se vika, että niillä ei saa oikeasti mitään sellaista tietoa, joka auttaisi päätöksen tekemisessä. Jos joku nimimerkki vastaa, että "olen käynyt seurassa X ja olen tykännyt/en ole tykännyt", niin se ei tuo minkäänlaista lisäarvoa siihen, että meneekö kysyjä tuonne treenaamaan vai ei. Kukaan ei myöskään random kyselijälle jaksa kirjoittaa mitään syväluotaavaa esseevastausta seurasta. Tämän takia paras tapa on juurikin se, että menee sinne treeneihin ja jos homma ei miellytä, niin ovesta pääsee myös ulos.

Itse ajattelen, että pääsääntöisesti muutama asia kannattaa ottaa huomioon. Ensimmäinen on se, että kannattaa mennä sellaiseen seuraan, jonka treeneihin pääsee. Jos on useampi vaihtoehto, niin valitse sellainen seura, jonka nimen olet kuullut. Toiseksi, kannattaa vilkaista kuuluuko seura lajiliittoon. Kolmanneksi, jos on kiinnostunut kisaamisesta, niin pikaisella googletuksella selviää tuleko seurasta kisaajia, ja ovatko he pärjänneet.

Jos treenaaminen kiinnostaa, niin mene treenaamaan. Pikku hiljaa tutustut ihmisiin ja piireihin ja sitten tehdä valintoja uusien tietojen mukaan.
 
Ja ihan vaan sivuhuomiona:

Vain Suomessa voi saada asialliseen kysymykseen liudan negatiivisia, näsäviisastelevia ja ylimielisiä vastauksia. Sen sijaan, että joko vastaisi asiallisesti tai jättäisi vaan vastaamatta ollenkaan.

Vuosi toisensa jälkeen tää jaksaa yllättää ja samaan aikaan ei oikeastaan yllätäkään.
 
Ei nyt kannata uhriutua tälläisestä. Lopetat vaan jahkailun jos haluat tehdä jotain. Jos taas et halua tehdä, niin sekin on ok. Pieni perseellepotkinta saa aikaan paljon enemmän tuloksia kuin turhanpäiväisessä pähkäilyssä auttaminen.
 
Tästä siis vedit tulkinnan, etten halua:

"Vinkkejä hyvistä bjj saleista itä-helsingin suunnalta? Löytyy ainakin GB gymiä ja Hipkoa itiksessä.

Olisi kiva kuulla kokemuksia."

Mut joo, eipä tästä enempää.
 
Niin ja sit sulle annettiin oivat neuvot, että millä salilla vain on helpoin käydä, niin sinne. Hyvätasoisia kaikki, kun ovat olleet tyyliin jo 20 vuotta pystyssä.

Omia kokemuksia uuden harrastuksen aloittamisesta:
Kun menin reilut 20 vuotta sitten Lahdessa nyrkkeilemään, niin kävin kysymässä urheilutalon vaksilta, että milloin nyrkkeilijät treenaavat, sain tiedot, menin paikalle oikeaan aikaan, juttelin valmentajan kanssa ja aloitin. Samoihin aikoihin, kun olin Norjassa kesätöissä ja etsin jotain treenipaikkaa. Otin selvää millä alueella pitäisi olla ainakin yksi sali, menin illalla mestoille, valmentaja kertoi mitä maksaa, milloin treenataan mitäkin ja että eikun tervetuloa. Suoraviivaisuus toimii.
 
Kun menin vajaa 20 vuotta sitten täällä Helsingissä vapaaottelemaan, niin kävin kysymässä GB gymin respasta, että milloin vapaaottelijat treenaavat, sain tiedot, menin paikalle oikeaan aikaan ja aloitin.

Tästä ehkä neljä kuukautta, niin otin ensimmäisen amatööriotteluni.

Joten kyllä, suoraviivaisuus toimii.

Tässä tapauksessa ehkä liian suoraan, koska hävisin ekassa erässä suoralla käsilukolla kun yritin itse ensin hakea nilkkalukkoa, jonka olin oppinut vasta edellisellä viikolla ja amatöörimäisesti jätin toisen käteni vapaaksi, johon vastustaja tarttui.

Erona sun ja mun 20 vuoden takaiseen tarinaan on nyt se, että ikää on pitkälle päälle 40 ja elämäntilanne on semmoinen, ettei tässä noin vaan aloiteta uutta säännöllistä harrastusta (ne kenellä on kotona kaksi alle 2,5 vuotiasta lasta ymmärtää). Suunnitelmissa se on ja halu palata matolle on palannut, ja sen vuoksi kartoittelin valmiiksi eri vaihtoehtoja, nykyään kun niitä vaihtoehtoja on aika paljon enemmän kuin silloin 20 vuotta sitten.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom