Fire and Ice: The Winter War of Finland and Russia

Lopusta vähän nähneenä voi sanoa, että ihan hyvin annettiin tunnustusta Suomen moraaliselle voitolle.

Kyllä käy sanominen, että aivan järjetön häpeäpilkku Suomen sodan ajan jälkeisessä historiassa on veteraanien laiminlyönti. Ikänä ei ole ylpeämpää tunnetta olla suomalainen kuin <u>itsenäisyyspäivän</u> vastaanottoa katsellessa ja Mannerheim-ristin ritarien käydessä sisään Jääkärinmarssin soidessa. Niin, ja vasta vuodesta 1994! Samalla tunnen myös niin suurta häpeää tämän maan puolesta veteraaneja kohtaan. Miksi pitää odottaa ennen kuin viimeinenkin veteraani on siirtynyt ajasta ikuisuuteen? Käsittämätöntä.
 
Hetken aikaa kesti hahmottaa oikea filmi, koska joskus hyvinä kasariaikoina maailmalla pyöri samanniminen hiihtoleffa. Silloin se oli täyttä rautaa twistereineen ja hienoine maisemineen :)
 
Ihan perseestä. Yllätys, että amerikkalaiset eivät ole lähteneet tekemään dokumenttia historiasta,vaan revittelemään sensaatioilla. Paljon oli oleellisimpia tekijöitä sivuutettu tuosta vain, mutta tärkeämpäähän on jonkun jenkki-vapaaehtoisen esittely. Ok, hieno juttu, mutta oliko se nyt niin tärkeä fakta koko sodasta. Sai muuten dokumentin mukaan "korkeimman Suomen armeijan tunnustuksen", joka ei tosiaankaan ollut Mannerheim-risti :rolleyes:. Hyvin oli faktat kohdallaan.

Muutenkin tapahtumien aikajana ja merkitys jäi tosi hämäräksi. Mikä helvetti oli esim. "makkarakapina" ja ratkaisiko se sodan? No, tärkeintä oli tosiaan revittää hurrrjilla erikoisuuksilla. Unohdetaan Mannerheim-linjat ja Terijoen hallitukset...
 
Olihan se ihan mielenkiintoista saada tietoa noista ulkomaisista vapaaehtoisista. Eikä tuossa tunnissa nyt kovin kattavaa kuvausta voi 105 päiväisestäkään sodasta kertoa. Lisäksi voidaan miettiä tarvitseeko joka dokkarin jauhaa ne samat asiat uudestaan ja uudestaan?

Ihan mielenkiintoinen dokkari mun mielestä. On se ihan mukava, että ulkomaillekkin jaetaan vähän tietoa talvisodasta. Vaikka joku kunniamerkki menisikin vähän mönkään.

edit: huomasitteko että se yksi sotilas veti rintamallelähtökuvassa (saattoi olla joku muukin kuva) aivan selvästi leveä selkä edestä -posea?
 
Viimeksi muokattu:
Olihan se ihan mielenkiintoista saada tietoa noista ulkomaisista vapaaehtoisista. Eikä tuossa tunnissa nyt kovin kattavaa kuvausta voi 105 päiväisestäkään sodasta kertoa. Lisäksi voidaan miettiä tarvitseeko joka dokkarin jauhaa ne samat asiat uudestaan ja uudestaan?
Ei kannata tosiaankaan jauhaa samoista asioista uudestaan ja uudestaan. Vaihdetaan välillä vaikka Suomen nimeksi Ruotsi ja kerrotaan, että Neuvostoliitto valloitti koko paskan. ;)

Mua häiritsi noissa vapaaehtoisissa se, että ensin kerrotaan Neukkulan reservin olleen 2 miljoonaa miestä, ja hetken päästä hehkutetaan Suomen saaman sympatian tuoneen rintamalle jotain luokkaa 350(?) vapaaehtoista Amerikasta ja Euroopasta. Asian merkitys kokonaisuudessa taitaa olla selvä? Eli ansaitsisi ehkä oman dokumenttinsa. Yhtä paljon kiinnostaisi nähdä ulkopuolista pohdintaa siitä, miksi Suomi jäi kuitenkin käytännössä yksin.

Olen nähnyt huomattavasti selkeämpiä esityksiä tapahtumien kulusta. Vittuun ne halvat dramatisoinnit ja faktaa tilalle. :)
Ihan mielenkiintoinen dokkari mun mielestä. On se ihan mukava, että ulkomaillekkin jaetaan vähän tietoa talvisodasta. Vaikka joku kunniamerkki menisikin vähän mönkään.
Oli toki mielenkiintoinen. Jos tää nyt on ainoa dokkari, jonka joku ulkomaalainen talvisodasta näkee, niin olisi ehkä suotavaa, että siinä kerrottaisi ne perusasiat ja oikein. Yritys oli parempi kuin odotin.
 
Lopusta vähän nähneenä voi sanoa, että ihan hyvin annettiin tunnustusta Suomen moraaliselle voitolle.

Kyllä käy sanominen, että aivan järjetön häpeäpilkku Suomen sodan ajan jälkeisessä historiassa on veteraanien laiminlyönti. Ikänä ei ole ylpeämpää tunnetta olla suomalainen kuin <u>itsenäisyyspäivän</u> vastaanottoa katsellessa ja Mannerheim-ristin ritarien käydessä sisään Jääkärinmarssin soidessa. Niin, ja vasta vuodesta 1994! Samalla tunnen myös niin suurta häpeää tämän maan puolesta veteraaneja kohtaan. Miksi pitää odottaa ennen kuin viimeinenkin veteraani on siirtynyt ajasta ikuisuuteen? Käsittämätöntä.

Sotaveteraanit oli vetovastuussa Suomessa kaikilla elämänaloilla vielä jonnekkin 1980-90.Eli heillä oli edustus kaikkissa juhlissa mukana viran työn tai luottamustoimen takia,kyllä siellä on linnan jatkoilla vyörytetty juoksuhautoja sekä tuhottu panssareita aina.
Kaikki kuusikymmppiset miehet oli ollut sodassa mukana,tuskin he silloin tämmöistä palvontaa halusivat olisi vaikuttanut enempi kornilta.
Itse isäntähän oli myös sotaveteraani joka taisteli erään Törnin joukoissa keväällä 44.Vasta sen jälkeen kun nämä miehet eläköityivät ja linnan isäntä vaihtui alkoi tämä nykyinen tyyli.

Ei ainakaan meidän suvussa olevia veteraaneja ole ikinä mitenkään laiminlyöty ne jotka tulivat sodasta takaisin rupesivat töihin ja elivät ihan normaalin elämän.Nyt on jo viimeinenkin ukko kuollut,95 meni viimeinen levätköön rauhassa.
 
Ota selvää siitä, miten veteraaneihin suhtauduttiin sodan jälkeen ja 60-luvulla niin et tommoista väitä.

Ei siinä mitään selvääottamista ole,olin paikalla.Jos jotkut taistolaisnuoret ynnä muut kommunistit sekoili omiaan ei se ole tavallisten ihmisten mielipide.

Kun aloitin työelämässä hommissa oli veteraaneja vaikka kuinka paljon,korttiringissä me nuoremmat joskus ujosti kyseltiin sotahommistakin.
 
Oli muuten "dokumentin" taistelu otoksista aikamoni Parikan Talvisota-elokuvasta
 
Oli muuten "dokumentin" taistelu otoksista aikamoni Parikan Talvisota-elokuvasta
Mikä oli lopputulosta ajatellen tod näk vain hyvä asia. :)

Tää oli ehkä paras talvisotadokkari mitä olen nähnyt. En kyllä tiedä mitä muita olen nähnyt, mikään niistä ei ole ainakaan jäänyt mieleen. Jos ja kun tuota on tehty varmaan ulkomaat mielessä, niin oli toimiva veto tuoda mukaan "human intrest" -aiheita evakkoineen, verrattuna perinteiseen suomalaiseen "tärkeintä on että päivämäärät on oikein ja niitä on paljon" mentaliteettiin.
 
Sai muuten dokumentin mukaan "korkeimman Suomen armeijan tunnustuksen", joka ei tosiaankaan ollut Mannerheim-risti :rolleyes:. Hyvin oli faktat kohdallaan.

Mannerheim-ristiähän ei vielä jaettu Talvisodassa vaan vasta Jatkosodassa, jos siis tarkoitit että "korkein Suomen armeijan tunnustus" Talvisodassa olisi ollut Mannerheim-risti.
 
hyvä dokkari, tykkäsin! Mukava nähdä vähän eri näkökulmasta asioita ja tuli muutama juttu mistä en ollu kuullukkaan, esim. nämä jenkkivapaaehtoiset. Hyvin kuvattiin myös suomalaisjääkärien julmuutta vihollista kohtaa, esim. nämä asentoon teloitetut venäläiset keskellä tietä. Venäjän armeijassa on kyllä ollut ihan käsittämättömällä mallilla asiat vaikka tämähän jo toki tiedettiin ennen dokkariakin. Äijät on marssineet konetulen eteen rivissä ja uutta tulee perässä. Samaan aikaan omien joukossa käy kato kun upseereja teloitetaan huonon sotamenestyksen takia. Justiin näin..

On se vaan ollut hurjaa aikaa, ei voi edes käsittää. Ei voi kun kunnioittaa näitä tämän ajan miehiä ja naisia.
 
Back
Ylös Bottom