Olipa kerran pieni pellavapäinen poika nimeltä Rinkku. Rinkku oli juuri valmistunut yliopistosta pääaineenaan filosofia. Koska Rinkku asui kotona vielä äidin hoidettavana, alkoi äippää pikkuhiljaa hermostuttamaan. Poika tuntui olevan täysin kyvytön tekemään valmistumisen jälkeiselle elämälleen mitään oma-aloitteisesti. Niinpä äiti päätti tarttua tuumasta toimeen:
Äiti oli nähnyt sunnuntain Hesarissa ison ilmoituksen, jossa suuri yritys nimeltä "Aimo's Corporation" haki osaavia ihmisiä töihin. Mamma heitti Hesarin Rinkun eteen ja parahti: "Hakisit sinäkin kunnon töihin, etkä täällä vaan makaisi ja netissä valvoisi!" Rinkku olikin syvästi onnellinen siitä, että äiti oli hoitanut tämän työn saannin vaikean alkuvaiheen hänen puolestaan. Kiitollisuus oli syvä, ja hän päättikin ryhtyä tuumasta toimeen. Rinkku pesi pullonpohjarillinsä, kampasi vesijakauksen ja lähti työnhakuun.
Eksyttyään matkalla kolme kertaa, Rinkku löysi perille Aimo's Corporationiin. Järjetön harhailu ei tosin ollut tämän poloisen humanistin omaa syytä. Corporaatiolla oli kerrassaan visainen sijainti osoitteessa Mannerheimintie 5. Se on vaikeassa kohtaa tässä suuressa kaupungissa. Löydettyään sitten vihdoin oikean oven, Rinkku koputti siihen arasti. Oven avasi topakka sihteeri, joka viileään sävyyn tiedusteli, että mitäköhän on kulkijalla asiaa. "Haen töitä", vastasi Rinkku. Hän oikein itsekin hämmästyi, miten selvän ja ytimekkään lauseen hän sattumalta saikin muodostettua. Ei ollut pääaineessa montaa kertaa käytetty verbiä "hakea" tai substantiivia "työ". Sen sijaan oli käytetty hienoja termejä kuten "olio", "premissi" ja "aksiooma". Sanoista ei ollut opiskelujen jälkeen ollut Rinkulle mitään muuta hyötyä, kuin niiden tuottama karkoitusefekti naarassukupuolen seurassa viljeltynä. Se ei Rinkkua haitannut, heh heh.
Sisällä toimistossa sihteeri ohjasi Rinkun odottamaan suuren tammipuisen oven eteen. Oven vieressä oli liikennevalot. Liikennevaloista Rinkku tiesi, että oven takana täytyi odottaa jotakin suurta ja mahtavaa. Vain todella tärkeillä ihmisillä kuten johtajilla ja kouluterveydenhoitajalla on Suomessa liikennevalot. "Kun valo vaihtuu vihreäksi, saat mennä sisään", neuvoi sihteeri asialliseen sävyyn.
Aikansa odotettuaan, valot vaihtuivat. Rinkku avasi oven arkaillen. Ovesta avautui persialaisittain sisustettu upea huone. Oli mahonkia, kristallia ja kashmirmattoa. Suuren Billnäs-kirjoituspöydän takana oli valtava punainen nahkanojatuoli. Tuolilla istui jykeväharteinen, huoliteltu mies. Kasvot olivat kuin kirveellä veistetyt. Hänellä oli päällään Bossin kauluspaita ja vanhanaikaiset, napilla kiinnitettävät henkselit. Hihat oli kääritty rennosti ylös, ja silmissä oli ystävällinen, teräksinen katse. Hän tarjosi jämerän, työn karkeuttaman kätensä Rinkulle. "Päivää, olen johtaja Aimo", virkkoi mies ja puristi Rinkun pullaista ja vetelää kännyä. "Pä-äivää" vastasi Rinkku ja unohti esitellä itsensä.
"Mikä mies, millä asialla", virkkoi Herra Aimo.
"Haluaisin töihin", vastasi Rinkku vienoon ja arkailevaan sävyyn.
"No mitäs sinä osaat?, kysyi Aimo
"Minä olen valmistunut filosofiasta", vastasi Rinkku.
Aimo katsoi Rinkkua tuumailevaan, aprikoivaan sävyyn, ja lausui hänelle isällisesti: "Meillä täällä Aimo's Corporationissa on sellainen politiikka, että meitä ei kiinnosta, mistä jengi on valmistunut. Meitä kiinnosta, mitä jengi osaa. Kerro siis, että mitä sinä osaat".
"Minä osaan argumentoida sen puolesta, että esidiskursiiviseen todellisuuteen ei ole väylää", vastasi Rinkku innostuneesti.
"Ei ei", huudahti Aimo "Ei meitä kiinnosta tuollainen. Meitä kiinnostaa osaaminen. Pitää osata tehdä jotakin, jotain työtä, jotain tehtävää, etkö ymmärrä?"
"Minä osaan argumentoida sen puolesta, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio!", hihkaisi Rinkku.
"Ei tuokaan ole vielä osaamista. Ja jos onkin, niin ei siten kuin me täällä Aimo's Corporationissa osaamisen käsitämme", sanoi Aimo jo hivenen tuskastuneena. Aimo päättikin ottaa itse ohjat käsiinsä, koska rillipirusta ei tuntunut oma-aloitteisesti saavan mitään ulos:
"Osaatko sinä ajaa trukkia?"
"En"
"Osaatko sinä tehdä kirjanpitoa?"
"En"
"Jaksatko kantaa laatikoita?"
"En"
"Osaatko soittaa puhelimella?"
"Määrittele puhelin", vastasi Rinkku.
"No kai sinä nyt vittu jotakin osaat tehdä!!!" parahti Aimo. Äänestä kuulsi jo silkka tuskaisuus ja epätoivo tästä hukkaan heitetystä ajasta.
Nyt Rinkun silmiin ilmestyi selkeä ja kirkas katse. Koko olemus ikäänkuin suoristui. "Minä osaan taikoa!", lausui hän juhlalliseen ja voitonriemuiseen sävyyn.
"Siis hä, siis mitä vittua sä osaat niinku taikoa?", purskahti Aimo.
"Minä osaan taikoa porkkanan näkymättömäksi!", hihkaisi Rinkku.
"No voi herra mun jee", vastasi Aimo.
"Eikä siinä vielä kaikki. Sen jälkeen kun olen hävittänyt porkkanan, muutan sen suklaaksi", jatkoi Rinkku.
Johtaja Aimon mielestä tilanne alkoi muodostua niin absurdiksi, että hän päätti antaa pipipäälle mahdollisuuden. "Hyvä on. Jos sinä osaat taikoa porkkanan näkymättömäksi, ja sitten vielä suklaaksi, niin minä otan sinut meille töihin!"
Rinkun silmiin ilmestyi viekas katse. Hän otti repun selästään, ja kaivoi sieltä esiin porkkanan. Porkkana oli selvästikin pesty ja harjattu. Se hehkui oranssista vihanneshehkua kuin Päijänteeseen putoavan auringon kilo. Rinkku asetti porkkanan mahonkiselle pöydälle odottamaan. Pienestä sivutaskusta hän nosti ilmoille pienen tuubin superpikaliimaa. Ennen kuin Aimo ehti puuttua asiaan millään tavalla, oli Rinkku pursottanut liimasta keon hänen 50 000 euron kirjoituspöydälleen. Kekoon Rinkku länttäsi porkkanan, ja piti sitä siinä hievahtamatta odottaen, että liima kovettuisi. Aimoa vitutti, mutta hän oli liian utelias seuraamaan tämän mielipuolen aivoituksia, jotta olisi puuttunut asiaan. Kirjoituspöydät ovat Aimon tulotasolla vähän kuin naisia - rahalla saa ja hevosella pääsee.
Seuraavat tapahtumat etenivät häkellyttävällä vauhdilla. Rinkku teki jänismäisen loikan johtajan pöydälle. Pöydälle päästyään hän kiekaisi: "Nyt näet porkkanan!" Samalla sekunnilla hän pudotti housut nilkkoihinsa (kalsareita ei ollut) ja kyykistyi "paskalle" survaisten porkkanan syvälle peräsuoleensa. Aimo ehti kiinnittää huomiota siihen, että kyykky oli ns. tyylipuhdas syväkyykky. Reisien välistä pilkotti lihanpala, jolla ei taatusti ollut tyydytetty yhtäkään naista. Rinkun pakarat menivät humahduksessa niin alas, että pöydän lakatusta pinnasta kuului "läts", kun pienet pakarat iskeytyivät sen pintaan. Porkkana syvällä anuksen uumenissa Rinkku kiekaisi uudestaan: "Nyt et näe porkkanaa!". Samalla hetkellä filosofimme vetäisi perseensä ylös, ja porkkanasta kuului kostea, imaiseva "slurp". Välittömästi perseen irrottua porkkanasta, Rinkku käänsi itsensä kontilleen pöydälle, ja alkoi imemään tuota kosteaa, ruskean anaalinesteen kyllästämää vihannesta. "Uuuu a a uuu", kuului kummallinen jokellus hänen porkkanan täyttämästä nielustaan. (Rinkku yritti matkia mainoksessa ollutta slogania "Mmmmm Marabou", mutta siitä ei tullut mitään ymmärrettävää, koska kitalakea painava vihannes esti konsonanttien muodostumisen.) Rinkun silmät muljahtelivat maiskutusten tahdissa, ja naamalla oli onnellinen, vauvamainen ilme.
Sairaan performanssin loputtua, Rinkku katsoi Aimoa voitonriemuisena. Hän hengitti katkonaisesti, koska temppu oli nostanut sykkeen 168:aan. "On taikatemppuja ja on taikatemppuja", oli Rinkulla tapana hokea silloin, kun uni ei tullut äidin vieressä silmään. Se nosti itsetuntoa.
"Saanko nyt töitä, saanko nyt töitä?" huudahti Rinkku. Suusta pärskähti kaksi ruskeaa, limaista sylkipisaraa Aimon poskelle. Aimo pyyhki ne tyynesti Bossin paitansa hihansuuhun.
"Et. Et sinä saa töitä", vastasi Aimo. Hän hallitsi hermonsa uskomattomasti, vaikka suuhun pyrki koko ajan oksennus.
"Miten niin, miten niin?" parkaisi Rinkku. "Sinähän lupasit, sinähän lupasit!".
"Vitut minä mitään lupasin", virkkoi Aimo. "Minä vittuilin", hän jatkoi. Rinkku alkoi kakimaan ja pykimään, koska hän ei ymmärtänyt mistä oli kyse.
Aimo oli hetken hiljaa, ja katsoi Rinkkua teräksenharmailla silmillään. Rinkun käännettyä katseensa, hän sanoi tälle matalalla, uhkaavalla äänellä:
"Sinä saatat osata argumentoida sen puolesta, että esidiskursiivisen todellisuuteen ei ole väylää. Silti sinä olet niin saatanan tyhmä, ettet ymmärrä eroa vittuilun ja lupauksen välillä. Minulle sinä olet yksi vitun vammainen, ja se vammainen painuu nyt vittuun tästä toimistosta".
Ja niin potkaisi Johtaja Aimo Rinkkua perseelle, ja lennätti hänet kaaressa ulos Aimo's Corporationista. Ei ollut pahalla kapitalistilla työtä filosofille. Rinkku itki lohduttomasti, leuka väpättäen koko kotimatkan. Kotona oli onneksi äiti, joka oli leiponut korvapuusteja. Ne olivat ältsin hyviä maidon kanssa. Illalla äidin kainalossa, Rinkku oli jo unohtanut päivän ikävät tapahtumat. Yöllä unissaan, hän suunnitteli ristikkoa. Ristikkoon tuli pelkkiä sivistyssanoja.
Sen pituinen se.
Tarinan opetus:
Filosofia antaa helvetin huonot mahdollisuudet työllistyä, mutta hivenen keskivertoa paremmat valmiudet hassuttaa Pakkislaisia itsensähäpäisyyn perustuvalla porkkanahuumorilla. Siitä voi jokainen itse päättää, että kumpi painaa vaakakupissa enemmän.
