Fiilistä ei voi sanoin edes kuvailla, niin mahtavalta tuntuu! Vaikka valmentaja (Aki Mähönen) povaili minua jo kesä-heinäkuussa sanoilla: "Jonna, me ollaan nyt tekemässä sinusta jatkoon menijää", en voinut vielä perjantai aamuna uskoa minun mahdollisuuksiini.
Mieli heitteli perjantaihin asti laidasta laitaan, itkuakin väännetty varmaan joka päivä. Onnekseni sain aivan mielettömän huoltajan (Mimmi Jokinen:haart: ) itselleni, joka rauhallisuudellaan ja osaamisellaan käänsi fiilikseni hetki hetkeltä voittajatunnelmiin. Lavan takana minun ei tarvinnut huolehtia yhtään mistään, vaan Mimmi käskytteli minua rentoutumaan, pumppailemaan, milloin juomaan tujaukset ja syömään geishapalaa.
Ja tähän lopputulokseenhan en päässyt yksin, omilla avuillani. Tukijoukko ja huoltoryhmä takanani on ollut todella laaja: valmentaja, huoltaja, vanhemmat, saliystävät, lapsuuden ystävät, hieroja, meikkaaja, kampaaja, ompelija...
Kiitokset lähetin heti tekstiviestitse ompelijalle ja hierojalle. Heidän avullaanhan sain pidettyä paikat kunnossa ja parhaat puoleni esille. Muut
näinkin sitten kisojen jälkeen katsomossa ja pääsin kasvotusten kiittämään tuesta, jonka he olivat minulle antaneet.
Ei tosiaan turhaa ollut Aki minua piiskannut poseerausharjoituksiin, line up seisontasessioon, vatsatreeneihin ja koroilla seisomisiin. Vaikka lavalla jännitti ihan helvetisti, niin poseerauksissa onnistuin mielestäni mainiosti (hmm... kuvia odotellessa).
Kyllä nyt voin hurrata itselleni, kun jaksoin vetää loppuun asti. Kiitos kuuluu ehdottomasti loistavalle valmentajalleni
, joka on oikeilla hetkillä osannut minua piikittää inhottavilla sähköposteilla, tsempata itseluottamukseni plussan puolelle ja antanut tankkauspäivinä syödä minun mitä vain ja miten paljon vain.Lavan taakse kun pääsin pytty kädessä, tulivat (yllätys yllätys:lol2: ) onnenkyyneleet valtoimenaan poskilleni. Kyllä kannatti kaikki se tuska ja vitutus, ahdistus ja aikaiset aamuheräämiset. Olo on kuin voittajalla. Voitin itseni