Gorbak
Lvl 37 Redguard
One-handed: 84
Archery: 68
Block: 55
Heavy armor: 69
Smithing: 100
Päätin kerrankin tehdä kunnon mättöhahmon, joka keskittyy ratkaisemaan ongelmatilanteet metalliesinein. Ei taio, ei hiiviskele, ei hyssyttele. Oblivionissa tuli tehtyä aina sellainen nahkaan pukeutuva hintelä hiiviskelijähinttari, joka varasti kaiken mahdollisen mitä sormiin osui ja vältteli sosiaalisia tilanteita. Yleensä se oli dark elf, koska sillä rodulla oli se näkymättömyyshässäkkä. Nyt oli siis jo aika kokeilla jotain muuta.
Ettei kukaan luule, että tummahipiäinen redguard vain varastelisi ja raiskaisi, niin kannattaa heittää ennakkoluulot romukoppaan. Gorbak nimittäin ei koskaan varastele. Ellei kysessä satu olemaan jotain arvokasta ja helposti lipastettavaa. Raiskaakin vain silloin, jos joku ei vapaaehtoisesti anna. Kunniallinen mies siis.
Seuraavassa kuitenkin tarinoitu sankarin tavanomainen arkipäivä.
Päivä alkaa yleensä kukonlaulun aikaan ja murkinoinnilla. Dragonbornin päivän tärkein ateria on tietysti aamiainen. Ainainen kermapiirakka vain alkaa toden teolla tympiä.
Ruokailun ja aamutoimien jälkeen on aika vilkaista questlogia, joka on yleensä täynnä enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia työtehtäviä. Hauskempaa olisi toki istua päivät tavernassa simaa maistellen, mutta jollain on aina joku hätänä ja jotain tavaraa pitäisi aina etsiä. Tällä kertaa valinta osui muinaisen amuletin kappaleiden metsästämiseen, joista yksi olikin jo aiemmilla seikkailuilla löydetty. Muutaman tunnin samoilun jälkeen haudalle johtava luolansuu löytyikin. Kuvassa myös sankarin uskollinen kumppani (ei homoseksuaalisessa merkityksessä) Vorstag.
Sisältä löytyi mitäs muutakaan kuin aina yhtä ihania palapelejä. Tuskallisen kivenpyörittämisen jälkeen huoneen perällä oleva ovi viimein aukeni ja hautarauhan rikkominen pääsi jatkumaan.
Hautojen vakioasukki eli Draugr, astetta kovempi versio. Se on muuten
Fus Ro Da! Et vain osaa.
Lukemattomien irtihakattujen päiden ja uurnien penkomisen jälkeen viimein löytyi se mitä oltiin tultu hakemaan, jonka nuoli tiesi kertoa olevan kuvassa näkyvässä arkussa...
...joka tietenkin pamahti auki heti, kun otti askeleen lähemmäs. Kaksikolle alkoi jo varhaisessa vaiheessa valjeta, että tämä haudasta noussut kaveri tuskin antaisi amuletinpalasta vapaaehtoisesti. Oli siis jälleen valmistauduttava ratkaisemaan tilanne väkivalloin.
Kymmenien leveleiden tuoma elämänkokemus ja viisaus osoitti jälleen päätelmän olleen oikea, sillä Sigilus Gauldurinpoika osoittautui varsin vittumaiseksi ja muutenkin rasittavaksi tyypiksi. Herra nimittäin monisti itsensä kolmeksi kappaleeksi, joista piti aina arvata mikä on se oikea Siguli. Ovela veijari. Nuolia siis satoi naamaan kolmesta suunnasta, joka teki hommasta hyvinkin kivuliasta. Tai oikeastaan neljästä suunnasta kun lasketaan Vorstagin harhanuolet. Onneksi ei sentään yksikään osunut polveen, koska se tietäisi seikkailujen välitöntä päättymistä ja siirtymistä ankeaan vuorotyöhön kaupungin vartijaksi.
Sitkeän taistelun jälkeen Gauldur nuorempi saatiin kuitenkin laskettua takaisin haudan lepoon ja amuletin kappale parempaan talteen. Oli aika lähteä kotiinpäin.
Paluumatkalla oli mukava ihastella komeita maisemia.
Ilman ikävyyksiä ei kuitenkaan siitäkään selvitty. Ensin tuli vastaan karhu, jolta oli ilmeisesti puolukat loppuneet, sillä se oli täysin silmittömän raivon vallassa ja riehui. Sille jouduttiin suorittamaan eutanasia. Vähän tämän jälkeen vastaan tuli interwebin keskustelupalstojenkin vitsaus, eli trolli, joka yritti välittömästi ohjata matkalaisten mamukeskustelun sivuraiteille. Rangaistukseksi ikuinen banni Skyrimin provinssiin.
Kun jo luuli päässeensä häiriötekijöistä eroon, astui eteen sameiden vesistöjen ja saastaisten joenuomien pikku paskiainen eli mudcrab, kurarapu. Kaikki pelisarjan aiempia osia pelanneet tietävät, että kyseessä on yksi katalimmista ja vaarallisimmista hirviöistä, johon pelimaailmassa voi törmätä. Oblivionissa se oli valtakunnan ykköspuheenaihe. Matkalaisia kaikkialla varoiteltiin näistä pedoista. Jopa kotinsa ja perheensä menettäneen pakolaisen suurin huolenaihe oli nämä vesistöjen lähettyvillä lymyilevät ravut.
Loppumatkasta tuli vielä törmättyä myöskin sarjan aiemmista peleistä tuttuun hahmoon, jolla oli tälläkin kertaa painavaa sanottavaa ennen kuin jatkoi taivaltaan.
Vihdoinkin on päivä pulkassa ja sankarikaksikko kotona. Ennen nukkumaanmenoa on vielä mukavaa hetki rentoutua ja hieroa päivän taisteluista jumiutuneet pakarat auki kynttilänvalossa. Mutta ei todellakaan homolla tavalla.
Hyvää yötä Skyrim.
