- Liittynyt
- 6.3.2013
- Viestejä
- 28
Törmäsin netissä surffaillessani seuraavaan sivustoon:http://eroa-armeijasta.fi/. Eli kyseessä on Aseistakieltäytyjäliiton ylläpitämä sivusto, minne on kerätty tietoa kuinka varusmiespalveluksen suorittanut henkilö voi erota reservistä. Kyseessä on ilmoitusluontoinen asia, jonka jälkeen henkilön status muuttuu siviilipalvelusmieheksi ja hänet määrätään suorittamaan noin viikon kestävä "täydennyspalveluskoulutus".
Millaisia ajatuksia armeijasta eroaminen herättää? Oletko koskaan suunnitellut eroavasi armeijasta? Mielestäni aihe on ajankohtainen sillä kiristyneestä turvallisuustilanteesta johtuen todennäköisyys sotilaallisen voiman käyttöön Itämeren alueella on korkeampi kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.
Itse olen harkinnut reservistä eroamista yhden miehen protestina sille, että tietyille ihmisryhmille, kuten jehovan todistajille, ahvenanmaalaisille ja naisille, on jaettu asiassa erivapauksia. Yksi länsimaisten ajattelun peruspilareista on tasa-arvoisuus lain edessä ja tämän kanssa Suomen nykyinen asevelvollisuuslaki on selvästi ristiriidassa. Minun on hyvin vaikea sulattaa ajatusta siitä, että toiset joutuvat laittamaan sotatilanteessa henkensä alttiiksi, kun taas toiset saavat siitä vapautuksen koska sattuvat uskomaan itse sepittämiinsä satuihin. En myöskään voi sulattaa sitä, että ahvenanmaalaiset saavat patsastella silkkihansikkain kohdeltuna herrassäätynä, jonka ei kaikessa ylhäisyydessään tarvitse liata käsiään niinkin rahvaanomaisissa toimissa kuin maanpuolustuksessa. Koska maanpuolustus on yksi valtion ydintehtävistä, ja koska se on Suomessa päätetty toteuttaa yleisellä asevelvollisuudella, niin mielestäni tällöin myös kaikki ovat velvollisia siihen osallistumaan kykyjensä mukaan. Joko säännöt pätevät kaikille tai eivät kenellekään. Erivapauksien jakaminen tietyille ihmisryhmille antaa mahdollisuuden esittää mielenkiintoisia kysymyksiä. Onko jehovan todistajan tai ahvenanmaalaisen henki arvokkaampi kuin tavallisen kantasuomalaisen? Entä onko naisen henki arvokkaampi kuin miehen?
Rivisotilaalle olennainen kysymys liittyen maanpuolustukseen on se, että minkä vuoksi on valmis kuolemaan. Syitä voivat olla esimerkiksi omien lähimmäistensä puolustaminen, länsimaisten arvojen ja elämäntavan puolustaminen, suomalaisen elämäntavan puolustaminen, häpeän (rintamakarkuruus, totaalikieltäytyminen) välttäminen jne. Monesti armeija käydään siviilipalveluksen sijaan siksi, että se on ns. helpompi tie; valitaan yleisesti hyväksytty vaihtoehto, jotta ei jouduta selittelemään tehtyjä valintoja ja jotta miehinen kunnia ei joudu kyseenalaistetuksi. "Homot menee sivariin" ja "armeija tekee pojista miehiä" ovat lausahduksia, jotka kuvaavat hyvin asevelvollisuuteen liittyviä asenteita. Eli kieltäytymällä aseellisesta maanpuolustuksesta miehinen kunniasi joutuu kyseenalaiseksi ja saatat kokea asiasta häpeää. Nykyään tosin asenteet ovat lieventyneet eikä esimerkiksi siviilipalveluksen suorittamista pidetä yhtä häpeällisenä kuin joitain vuosikymmeniä sitten. Kuitenkin pelkän kunnian ja velvollisuuden puolesta kuoleminen on mielestäni melko ”hedelmätöntä”, sillä jokaisella meillä on vain yksi elämä. Esimerkiksi itselläni pääasiallinen maanpuolustuksellinen motiivi on omien lähimmäisteni puolustaminen enkä missään tapauksessa olisi valmis kuolemaan minkään aatteen tai ideologian, kuten isänmaallisuuden tai miehisen kunnian vuoksi.
Reservistä eroaminen aiheuttaa ainakin itselleni ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta en voi sulattaa nykyistä epätasa-arvoista asevelvollisuusjärjestelmää, mutta toisaalta en tiedä voisinko heittäytyä ns. oloneuvokseksi kriisitilanteessa. Ainakin toistaiseksi koen, että Suomi on puolustamisen arvoinen ja kohtuullisen hyvä paikka elää, mutta onko näin tulevaisuudessa? Esimerkiksi kaikenlainen poliittinen suhmurointi, surkea maahanmuuttopolitiikka, verorahojen käyttö älyttömyyksiin ja kansan jakautuminen laskevat yleistä maanpuolustustahtoa.
Millaisia ajatuksia armeijasta eroaminen herättää? Oletko koskaan suunnitellut eroavasi armeijasta? Mielestäni aihe on ajankohtainen sillä kiristyneestä turvallisuustilanteesta johtuen todennäköisyys sotilaallisen voiman käyttöön Itämeren alueella on korkeampi kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.
Itse olen harkinnut reservistä eroamista yhden miehen protestina sille, että tietyille ihmisryhmille, kuten jehovan todistajille, ahvenanmaalaisille ja naisille, on jaettu asiassa erivapauksia. Yksi länsimaisten ajattelun peruspilareista on tasa-arvoisuus lain edessä ja tämän kanssa Suomen nykyinen asevelvollisuuslaki on selvästi ristiriidassa. Minun on hyvin vaikea sulattaa ajatusta siitä, että toiset joutuvat laittamaan sotatilanteessa henkensä alttiiksi, kun taas toiset saavat siitä vapautuksen koska sattuvat uskomaan itse sepittämiinsä satuihin. En myöskään voi sulattaa sitä, että ahvenanmaalaiset saavat patsastella silkkihansikkain kohdeltuna herrassäätynä, jonka ei kaikessa ylhäisyydessään tarvitse liata käsiään niinkin rahvaanomaisissa toimissa kuin maanpuolustuksessa. Koska maanpuolustus on yksi valtion ydintehtävistä, ja koska se on Suomessa päätetty toteuttaa yleisellä asevelvollisuudella, niin mielestäni tällöin myös kaikki ovat velvollisia siihen osallistumaan kykyjensä mukaan. Joko säännöt pätevät kaikille tai eivät kenellekään. Erivapauksien jakaminen tietyille ihmisryhmille antaa mahdollisuuden esittää mielenkiintoisia kysymyksiä. Onko jehovan todistajan tai ahvenanmaalaisen henki arvokkaampi kuin tavallisen kantasuomalaisen? Entä onko naisen henki arvokkaampi kuin miehen?
Rivisotilaalle olennainen kysymys liittyen maanpuolustukseen on se, että minkä vuoksi on valmis kuolemaan. Syitä voivat olla esimerkiksi omien lähimmäistensä puolustaminen, länsimaisten arvojen ja elämäntavan puolustaminen, suomalaisen elämäntavan puolustaminen, häpeän (rintamakarkuruus, totaalikieltäytyminen) välttäminen jne. Monesti armeija käydään siviilipalveluksen sijaan siksi, että se on ns. helpompi tie; valitaan yleisesti hyväksytty vaihtoehto, jotta ei jouduta selittelemään tehtyjä valintoja ja jotta miehinen kunnia ei joudu kyseenalaistetuksi. "Homot menee sivariin" ja "armeija tekee pojista miehiä" ovat lausahduksia, jotka kuvaavat hyvin asevelvollisuuteen liittyviä asenteita. Eli kieltäytymällä aseellisesta maanpuolustuksesta miehinen kunniasi joutuu kyseenalaiseksi ja saatat kokea asiasta häpeää. Nykyään tosin asenteet ovat lieventyneet eikä esimerkiksi siviilipalveluksen suorittamista pidetä yhtä häpeällisenä kuin joitain vuosikymmeniä sitten. Kuitenkin pelkän kunnian ja velvollisuuden puolesta kuoleminen on mielestäni melko ”hedelmätöntä”, sillä jokaisella meillä on vain yksi elämä. Esimerkiksi itselläni pääasiallinen maanpuolustuksellinen motiivi on omien lähimmäisteni puolustaminen enkä missään tapauksessa olisi valmis kuolemaan minkään aatteen tai ideologian, kuten isänmaallisuuden tai miehisen kunnian vuoksi.
Reservistä eroaminen aiheuttaa ainakin itselleni ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta en voi sulattaa nykyistä epätasa-arvoista asevelvollisuusjärjestelmää, mutta toisaalta en tiedä voisinko heittäytyä ns. oloneuvokseksi kriisitilanteessa. Ainakin toistaiseksi koen, että Suomi on puolustamisen arvoinen ja kohtuullisen hyvä paikka elää, mutta onko näin tulevaisuudessa? Esimerkiksi kaikenlainen poliittinen suhmurointi, surkea maahanmuuttopolitiikka, verorahojen käyttö älyttömyyksiin ja kansan jakautuminen laskevat yleistä maanpuolustustahtoa.
