Epäselvät kuvat?

Status
Viestiketju on suljettu.
Hämärässä valossa liikkuvan kohteen kuvaaminen "terävästi" on vaan yksinkertaisesti mahdotonta. Ihmisen normaali kävely ym. liikkuminenkin vaatii melkein sen 1/125 sec suljinajan jalustalla, etenkin pidemmällä polttovälillä (200 mm). Voit kokeilla myös käsivaralta seurata ja myötäillä kohdetta ja ottaa kuvia lennosta, tuolloin kohde piirtyy tarkempana, mutta tausta vastaavasti epätarkempana. Lyhyemmällä päällä 80 mm huomattavasti helpompaa ja tuottoisampaa. Käsivaralta kuvatessa nyrkkisääntö on, että aika vastaisi polttoväliä eli 200 mm -> 1/200 sec ja 80 mm -> 1/80 sec.

No toi on kyllä todella mielenkiintoista. Toihan sotii jo fysiikan lakeja vastaan. Tai sitten siinä rajoitetaan aukon kokoa pienemmällä polttovälillä mikä sallii aukon kasvamisen pidempään polttoväliin mentäessä tai jotain sellaista. Silloin f-arvo pysyisi samana. Mielenkiintoista vaan miksi niin olisi tehty.
Joissakin kuvaustilanteissa on todella kätevää, että suurin aukko pysyy muuttumattomana vaikka zoomailee. Ja tuo on tosiaan toteutettu monimutkaisemmalla objektiivin rakenteella, mainitussa objektiivissa on 21 linssielementtiä 16 ryhmässä. Objektiivin ulkoinen mittahan ei muutu zoomatessa, vaan linssit liikkuvat putken sisällä.

Mainittu objektiivi on kuitenkin ilmeisen helpompi ja edullisempi toteuttaa kuin taas sellainen ratkaisu, missä pisimmässä päässä valovoima olisi sama, mutta sen annettaisiin kasvaa lyhyempään päähän (2.8-1.2). f2.8 kun lähdetään alaspäin, niin varmasti terävyysalueen ja kuvanlaadun kanssa tulee uusia ongelmia teknisen ratkaisun monimutkaisuuden lisäksi. Siksi lienee järkevämpää ja edullisempaa (teknisesti yksinkertaisempaa) rakentaa kiinteä 80-200/f2.8 kuin että antaisi valovoiman kasvaa lyhyemmässä päässä f1.2:een.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Minulla on vielä kysymys. Kun tuossa aiemmin neuvottiin että laita kamerasta M-moodi päälle, niin tarkoitetaanko sillä sitä valintakiekkoa siinä kameran päällä. Siinä kamerassa on etupuolella vasemman käden puolella sellainen pieni kytkin jossa on AF ja M vaihtoehto. Ja myös objektiivissa on M/A ja M vaihtoehdot ?
Objektiivin M/AF tarkoittaa manuaali tai automaattitarkennusta. Vaikuttaisi siltä, että tuo rungon nappi tarkoittaa samaa, vaikken Nikonilla kuvaakaan. Kamerarungosta löytyvillä asetuksilla saat myös vaihdettua automatiikan ja manuaalimoodin välillä valotusajalle, herkkyydelle, valkotasapainolle, jne.

Suosittelisin, että opettelisit ensin kuvaamaan niitä liikkuvia kohteita päivänvalossa - ihan vaan vaikka kadulla liikkuvia ihmisiä tai autoja että pääset haluamaasi tulokseen terävyyden ja liikevaikutelman suhteen. Sitten siirryt sisätiloihin ja annat ISO-arvon vaeltaa ylöspäin pitäen valotusajan samana kuin ulkona. Jos tulos on pelkkää kohinaa, niin tarvitset jostain lisävaloa sinne kuvauspaikkaasi.
 
Kiitos kaikille avusta, on selvinnyt että objektiivin valovoima f/2.8 ei riitä niissä olosuhteissa missä kuvaan. Olenkin jo katsellut valovoimaisempia pienempiä objektiiveja, niillä tosin ei saa kohdetta niin lähelle mutta sain neuvon että kuvaa pystyy osasuurentamaan. Sellainen objektiivi voisi vaikka olla Samyang 35mm f/1.4 Siinä on valovoimaa enemmän ja hinnatkin käytettyinä kohtuullisia. Jotain tässä pitää keksiä, ja sitten joskus jos jostain saisi rahaa niin hankkia valovoimaisempi iso zoom.
 
Kiitos kaikille avusta, on selvinnyt että objektiivin valovoima f/2.8 ei riitä niissä olosuhteissa missä kuvaan.

Jotenkin tää nyt vieläkin epäilyttää. Kyllä tuolla kombolla pitäisi käyttökelpoista kuvaa saada aika vitun pimeässä.

Olenkin jo katsellut valovoimaisempia pienempiä objektiiveja, niillä tosin ei saa kohdetta niin lähelle mutta sain neuvon että kuvaa pystyy osasuurentamaan. Sellainen objektiivi voisi vaikka olla Samyang 35mm f/1.4 Siinä on valovoimaa enemmän ja hinnatkin käytettyinä kohtuullisia.

Samyangissa ei sitten ole automaattitarkennusta. Eli kaikkien etanaa nopeammin liikkuvien kohteiden kuvaaminen vaatii a) helvetisti taitoa, b) helvetisti tuuria.

Jotain tässä pitää keksiä, ja sitten joskus jos jostain saisi rahaa niin hankkia valovoimaisempi iso zoom.

Valovoimasempia zoomobjektiiveja kuin f2.8 ei käytännössä ole olemassa (poislukien jotkut todella eksoottiset ja kalliit elokuvakäyttöön tehdyt optiikat, joita ei kyllä nikoniin saa kirveellekään kiinni :) ). Jos enemmän valovoimaa halajaa niin katse on käännettävä zoomeista kiinteän polttovälin objektiiveihin.
 
Olenkin jo katsellut valovoimaisempia pienempiä objektiiveja, niillä tosin ei saa kohdetta niin lähelle mutta sain neuvon että kuvaa pystyy osasuurentamaan. Sellainen objektiivi voisi vaikka olla Samyang 35mm f/1.4 Siinä on valovoimaa enemmän ja hinnatkin käytettyinä kohtuullisia.
Samyangin laseissa on manuaalitarkennus, mikä ei kyllä tule tuottamaan liikkuvien kohteiden kanssa onnistumisen elämyksiä. Lisäksi alkuperäisessä viestissäsi manasit lähinnä tuon zoomisi telepään otoksia. Vahvasti epäilen, että noin laajakulmaisen lasin kanssa saat rajaamalla parempaa jälkeä.

Voitko vähän tarkemmin kuvailla, millaisessa tilanteessa yrität noita kuvia ottaa?
 
Epäilen että et saa millään kalustolla tällä tietotaidolla semmosta jälkeä ku nyt haluat. Suosittelen opiskelemaan perusasiat kuvaamisesta kuntoon vaikka jonkun kirjan avulla.
 
Kuvaan sisätiloissa jossa yleisvalaistuksena on loisteputkivalaistus, sen tosin jo mainitsinkin. Joku jo epäili että tuon combon pitäisi riittää, riittäähän se kuten tässä ketjussa on jo ilmennytkin. Mutta silloin on valittava se rakeisuus kosak herkkyyttä on nostettava niin ylös. Kannattaisi lukea koko ketju ;) Ja kyllä tässä opiskellaan joka päivä, siksi tännekin tulin kyselemään. Löysin pari muutakin paikkaa mistä kysyä neuvoa, ja hyviä vinkkejä olen saanutkin kuten myös täältä.

Kun olen testaillut kameraa kotona, olen havainnut että kun sen nopeuden nostaa sinne 125 ja yli ei kuvissa näy enää sitä varjoa, eli ei tärähdä enää. Ja käytin kokeissa kaukolaukaisijaa joka löytyi netistä 25€ hintaan. Se pieni varjo mikä näkyi joissain kuvissa tuli siitä sulkimen liikkeestä kun nopeus oli pieni. Kamerassa on myös mahdollisuus nostaa peili ylös ennen kuvan ottamista, silloin ei kuulema se suljin häiritse. Mutta jos niin tekee häipyy kuva etsimestä, silloin pitäisi kuvata takanäytön kautta. Kamerassa on niin paljon vielä tomintoja joita en ymmärrä, kuten valokuvauksessa muutenkin eli opetellaan koko ajan. Onko muuten tietoa miten onnistuu tarkennus sillä kaukolaukaisijalla, vai tarkentaako se itsestään ? Käyttöohjeessa ei mainita asiasta mitään...
 
Nii et voi sanoa mitä kuvaat? Ja laittaa vaika jotain esimerkkikuvaa näytille? Kuvaan ite aika paljo sisähalleissa joten voisin jonku vinkin heittää ja mulla on ollu tuo täsmälleen sama kalustokin joten osaisin senki käytöstä kertoa, mutta jos ei kiinnosta kertoa tarkemmin nii ei sitte.
 
Nii et voi sanoa mitä kuvaat? Ja laittaa vaika jotain esimerkkikuvaa näytille? Kuvaan ite aika paljo sisähalleissa joten voisin jonku vinkin heittää ja mulla on ollu tuo täsmälleen sama kalustokin joten osaisin senki käytöstä kertoa, mutta jos ei kiinnosta kertoa tarkemmin nii ei sitte.

Esimerkkikuvaa en aio laittaa koska en osaa, ja se se ei kuulu kenellekään mitä ja missä kuvaan. Ja sitäpaitsi on jo tiedossa miksi jotkut kuvat eivät ole onnistuneet. Se selviää tästä ketjusta. Olen jo saanut vahvistuksen mistä virheet johtuivat, eli en siis enää tarvitse neuvoa siinä asiassa, kiitos vaan avusta. Tiedän että yrität auttaa, mutta älä nyt menetä yöuniasi jos en enää tässä asiassa tarvitse apua ;)
 
En menetä, mutta edellisen viestis perusteella oot silti aika pihalla vielä.. No, näillä mennään, antaa olla.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
En menetä, mutta edellisen viestis perusteella oot silti aika pihalla vielä.. No, näillä mennään, antaa olla.

No mikäs siinä edellisessä viestissä oli sun mielestä niin silmiin pistävää, että päättelit mun olevan "pihalla"? Mun mielestä kirjoitin siinä kokeilujeni tuloksia. Noi sun kommentit että en saa millään kalustolla hyvää kuvaa vähän arveluttaa, oletko itse ammattilainen ? Mun ja monen muun ketkä ovat neuvoneet (kaikki ei täällä) mielestä ongelma on ratkennut, en ymmärrä mikä sua siinä niin kiusaa ? Mä olen kuvannut nyt kuukauden, ja oppinut ja opin kokoajan lisää. Joka päivä löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista. Myös se mitä täällä kukaan ei ole kertonut, löytyy hyviä kuvan käsittelyohjelmia joilla saa sen kohinan pois. Kato tässä opiskellaan, ehkä olen joku päivä niin viisas että voin jotakuta neuvoakin ?! Tämän asian jätän nyt tähän, en kommentoi enää koska ei ole tarvis !
 
No mikäs siinä edellisessä viestissä oli sun mielestä niin silmiin pistävää, että päättelit mun olevan "pihalla"?

No tuo toinen kappale kokonaisuudessaan.

En oo ammattilainen, mutta oon silti ihan harrastelijapohjalta kuvannu agilityä aika paljon hallissa huonoissa valoissa ja kuvia on joissain lehdissäkin, ei sillä että se nyt hirveän hyvä meriitti on mutta kuitenki luulisin pysyväni jotain sanoon tuohon asiaan. Siis yritin vaan auttaa, sori.

Mutta eihän siinä mitään kun se suljin ei sua enää häiritse eikä tuu siitä sitä varjoa enää siitä sulkimen liikkeestä, nii homma hanskassa selvästikkin.
 
Mikäs toi sulkimen liikkeestä tuleva varjo on? Onko se joku kamerakohtanen juttu? Enpä oo ikinä moiseen törmänny.
 
Niin siis tuo oli lievää sarkasmia tuo mun kommentti. Mistään tuommosesta ei nämä epäselvät kuvat johdu.
 
Niin siis tuo oli lievää sarkasmia tuo mun kommentti. Mistään tuommosesta ei nämä epäselvät kuvat johdu.

Lupasin että en enää kommentoi, mutta pakko vähän oikaista.
Ymmärrät varmaan valokuvauksesta paljonkin, ja epäilemättä enemmän mitä minä. Mutta ei kannattaisi puhua sellaista mikä ei pidä paikkaansa, siinä saattaa antaa itsestään vähemmän ammattimaisen kuvan. Jos googlettaa vaikka "sulkimen aiheuttama tärähdys" tms. Löytyy pilvin pimein keskustelua aiheesta, tuossa linkissä yksi. En minäkään kaikkea usko mitä luen, mutta tässä suljinasiassa uskon muualta kuin täältä lukemaani !

http://www.kameralaukku.com/portal/index.php?topic=71874.0
 
Joo, kyllä se suljin varmaan aiheuttaa jonkinlaisen tärähdyksen, mutta se on niin pientä luokkaa että voin aika varmasti sanoa ettei nyt puhuta siitä. Oikestaan jopa ihan varmasti.

Aika harva kuvaaja varmaan voi sanoa että on ongelmia sulkimen aiheuttaman tärähdyksen kanssa vaikka kuvais koko ajan maisemaa jollain puolen minuutin suljinajalla? Nyt kuitenin puhutaan vielä liikkuvan kohteen kuvauksesta lyhyillä suljinajoilla, vaikka sillä 1/50s ajalla niin siinä on muut asiat paljon ennemmin täräyttämässä sitä kuvaa kuin suljin, uskosit nyt, tuo ei ole se sun ongelma. Voit vaikka tuolla kameralaukussa kysästä sitä asiaa niin joku muukin voi sen sulle kertoa. Tässäkin ketjussa ainakin tikotiko kuvaa sen näköstä jälkeä että sehän vois kans sanoa oman mielipiteensä, kun selvästikkin on homma hallussa, kun et halua mua uskoa.
 
Nikkoristi, kannattaisi nyt kuunnella jos joku(>MiKa<) täällä jaksaa vääntää sulle asiat rautalangasta. Sen verran pihalla valokuvauksesta tunnut olevan juttujesi perusteella...
 
Tuos Nikkoristin linkissä olikin hyvää tekstiä

"Jos D7000 -kameralla ei kykene -vakavanlaatuisista ponnisteluistaan huolimatta- saamaan tärähtämättömiä kuvia -niin yrittäessään- on tunari.
- E"


 
Se pieni varjo mikä näkyi joissain kuvissa tuli siitä sulkimen liikkeestä kun nopeus oli pieni.

Kannattaisi lukea koko ketju !
 
Ei helvetti, pidä tunkkis. Ei kai sun kannata apua kysellä kun et mitään usko. Tuo ei kuitenkaan ole sun ongelmas.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom