Disturbed - Indestructible

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Pro-Pain
  • Aloitettu Aloitettu
Enää muutama päivä :rock:

Vaikuttaa todella kovalta setiltä kuuleman perusteella :worship:
 
Ei ihan niin kova levy kuin mitä odotin :( Aika perus Disturbed kamaa, ja siis hyvä levy. Mutta Inside The Fire taitaa olla liian tykki promo-biisi tälle levylle :P
 
IMO inside the fire on levyn huonoin biisi.
Ihan helvetin kovaa settiä. The Night, Deceiver, Haunted, Indestructible ja varsinkin Criminal potkii kyllä munille sitä tahtia että alta pois.
 
Eipä ainakaan muutaman kuuntelukerran jälkeen mitenkään erikoiselta kuulosta. Aika perussettiä. Pari ihan menevää rallia, mutta ei kyllä vedä vertoja edelliselle levylle.
 
Hiukan offtopicia, muttei paljon:

Eli kertokaas nyt te jotka olette enemmänkin vihkiytyneet kyseisen orkesterin tuotoksiin, onko tuo ensimmäinen levy hankkimisen arvoinen? Juu, tosifanin mielestä luonnollisesti on, mutta lähinnä haen tässä sitä, että onko ensimmäinen levy enemmän toisen vai kolmannen levyn kaltainen. Kolmannesta kun pidän ihan älyttömästi, mutta kakkoslevy on mielestäni hiukan tasapaksu. Kumman kaltainen tuo ensimmäinen siis enemmän on?
 
Itse koin taas sen saman minkä Sicknessin, Believen , ja TTF:n kanssa muutaman kappaleen kohdalla. Eli aluksi on sellainen fiilis että olipa tasapaksua mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen (varsinkin humalassa) siihen pääsee sisälle ja sitten mentiin.
 
Ei tällä nyt kuuhun mennä.
 
Kyllä mennään..
Tää musiikki on loistavaa terapiaa..
Ainakin minuun kolahtaa todella


My blood is cold as ice
Or so I have been told
Show no emotion, and it can destroy your soul
Another sacrifice
To a tormentor your world wouldn't understand
Turn away again


Eilen kun tulin kotiin illalla ja mp3 soittimessa soi haunted, kaveri ajoi, olin siinä unen ja hereillä olon rajamailla ja Hauntedin loppuspeakki lähti niin voi helvetti, se oli ihan saatanan pelottavaa.
Tuntui kuin ne äänet olis alkaneet taas, oli pakko päästä autosta ulos ja yrittää saada henkeä.
Kun musiikki muuttuu fyysiseksi tunteeksi ja elämykseksi niin silloin on löytänyt oikean bändin..
Disturbed is my Life:

Hauntedin loppuspeakki sellaisella äänellä jota voisi luulla kuulevan oman päänsä sisällä...

Remember and you might be welcomed
Amongst the heartless monsters you surround yourself with
Feeding off the pain and misfortune of others
A maniacal unit of sub-human parasites
Warped into a feeding frenzy at the smell of fresh blood
Open your eyes and see the creatures for what they are
A swirling mess of hatred and envy
Don't be naive enough to think you're unaffected
The conversion has already begun...


Disturbed-Haunted
Kohta 3:08-3:44..
 
No joo,nyt kun on enempi kuunnellut niin eipä enään niin säväytä.
Eipä mitään ihmeellistä , tais olla odotukset vähän liian suuret:down: .
 
Mitä tuota on pari kipaletta radiosta kuullut, niin silkkaa :kakka: mun korviin, anteeksi vain fanit. Disturbed on Kornin ohella ehkä paras esimerkki mukarankasta muovisesta jenkkiläisestä "metallista". Ei oikein kelpaa mulle mihinkään tilanteeseen. Ei ole lähellekään riittävän vihaista ja raskasta, kun semmoista kaipaan, mutta ei sovi yhtään kevyeksi rentoilumusaksikaan.

HC76 taisi kommentoida jollekin Abortedia moittineelle "Ainahan voi kuunnella Disturbedia". Hemmetin hyvin sanottu, komppaan täysillä. :D
 
Back
Ylös Bottom