Diablo uuden albumin teossa

Kyllä tuo Mimic47 ainakin potkii kuin sata jänistä. :rock: Vois alkaa se levy tulla jo, tahtoo!
 
Sain Diablon sinkun joululahjaksi ja juuri tästä bändistä pidän eniten kun ajatellaan tämän tyylistä musiikkia.
Mimicin lisäksi sinkulla oli se cover biisi(Bondin tunnusmusiikki jostain bondista??) ja sekin kuulosti tosi onnistuneelta. Diabloon tutustui joskus ihan sattumalta kun kuulin niiden coverin Abban dancing queenista. :rock:
Tuskassa tuli Diabloa käytyä katsomassa vuonna 2004 ja mielestäni koko tapahtuman parasta anti. Olisi vaan syytä päästää pojat päälavalle!!!
 
Manselaisille ja muille paikalle eksyville tarjoillaan Mimic47:n ennakkokuuntelumahdollisuus Music Bar Sputnikissa 6.1.2006 alkaen klo 22:00. Paikalla koko orkesteri.

eldersign sanoi:
Levyn ennakkokuuntelutilaisuudet:
Oulun 45 Special to 5.1.2006 klo 23. Laulaja Rainer Nygård paikalla.
Oulun tilaisuus aikaistettu alkamaan jo klo 22.
 
Albumia pääsee kuuntelemaan ennakkoon myös Joensuussa Kerubin kuppilassa pe 13.1.2006 klo 18 alkaen. Tapahtumassa arvotaan myös muutamia fanituotteita.
 
Asiallinen toi "vaalijuliste". Äänestäisin :rock:

Rane_pressaks.jpg
 
Juliste/mainos on kyllä hyvin keksitty. Se on ihan mainostoimistokamaa, jonka diablo hyväksyi. Ja ei kuulemma ole millääntavalla kantaa ottava. "Pojat" ei halua sekoittaa politiikkaa ja musiikkia millään tavalla yhteen, mutta koska juliste oli niin hyvä, niin se laitettiin pieneen levitykseen (vain helsingissä jossain paikassa).
 
Päivittyneet keikkatiedot

Muutama uusi päivämäärä lisätty.

13.01.2006 Fragile Art of Existence IV Klubi, Tampere

Bulls On Podium Tour 2006
piirikunnalliset sonninhiihdot


16.02.2006 Bar Kino, Pori
17.02.2006 Yo-Talo, Tampere
18.02.2006 Lutakko, Jyväskylä
23.02.2006 Nite Train, Lappeenranta
24.02.2006 Rytmikatti, Kouvola
25.02.2006 Ravintola Woodoo, Imatra
03.03.2006 "Femma Gaala" Nosturi, Helsinki
04.03.2006 Yellowstone, Kotka
10.03.2006 Postiautovarikko, Seinäjoki
17.03.2006 Klubi, Turku
24.03.2006 Night Vaakuna, Mikkeli
25.03.2006 Henry's Pub, Kuopio
26.03.2006 45-Special, Oulu
07.04.2006 Night Life, Heinola
08.04.2006 Old Texas, Kaarina
14.04.2006 Ravintola Vieska, Ylivieska
15.04.2006 Art Rock Cafe, Kauhajoki
21.04.2006 Tavastia, Helsinki
 
Jahas, kylläpäs on taas jytisee kovaa tämä Diablon uusin. Latasin himoissani sen jo netistä :rock:
 
04.03.2006 Yellowstone, Kotka

Hell Yeah :rock: Tulevat pojat näköjään tänne kotikulmillekkin heittämään setin. Vuoden odotetuin keikka täällä käpykylässä.:D
 
Back
Ylös Bottom