DIABLO "Mimic47"
Cd 094634903325 / GOOD 56 (921)
Julkaisu 18.1.2006
PERINTEISEN TYYLIN MESTARIT TULEVAT TAAS!
Kotimaan raskasmetalliosaston hoviseppä Diablo julkaisee kaamoksen keskellä tammikuussa 2006 neljännen studioalbuminsa nimeltään MIMIC47, jota onkin odotettu lähes yhtä hartaasti kuin Suomen hiihtomaajoukkueen doping-tuloksia! Viitisen vuotta sitten debyyttinsä julkaissut ja jo miehen mittoihin kasvanut hevihirmu sai aikanaan vaikutteensa bändeistä kuten Death, Testament ja Slayer. Nyt omia latujaan hiihtelevä joukkue on tehnyt hyvät jäljet kantavaan hankeen myös jälkipolville.
”Äijämetalliksi” musiikkiaan kuvaileva Diablo luottaa uudellakin levyllä biisiensä vahvoihin rakennusaineisiin: nerokkaat riffit, särö- ja puhtaanlaulun sopiva sekoitus, ärhäkkäät kitarasoundit sekä Malmbergin käsittämättömän taitava rumputyöskentely. Diablo on kasvattanut levy levyltä biisiensä melodisia osuuksia, joten kappaleet ovat jyllänneet jopa radioaalloilla asti!
Levyn nimikkobiisi Mimic47 julkaistiin singlenä vuoden 2005 lopulla. Kiekko vei sinkkulistan kärkitilan haltuunsa useaksi viikoksi ja seisoo ykköspallilla edelleen. Biisistä tehty video sen sijaan pyöri TV:n puolella niin Ylellä kuin kaupallisilla kanavilla. Metal rules in Finland!
Myös kaikesta kaistapäisestä toiminnasta tutuksi tulleet Diablo-veljekset eivät jätä fanejaan tylsistymään tälläkään kertaa, sillä albumin tekovaiheista ja –aiheista riittää takuulla luettavaa aviiseista pitkin pitkää talvea. Kannattaa tsekata miehet myös lauteilla. Talven ja kevään kiertue hiihdetään läpi huolellisesti tervatuilla puusuksilla, tasatyönnöin!
Levyn ennakkokuuntelutilaisuudet:
Bar 68 Jyväskylä to 5.1.2006. Basisti Aadolf paikalla.
Turun Klubi to 5.1.2006 klo 19. Rumpali Heikki Malmberg paikalla.
Oulun 45 Special to 5.1.2006 klo 23. Laulaja Rainer Nygård paikalla.
Night Life Helsinki ke 4.1.2006 klo 19. Soolokitaristi Marko Utriainen paikalla.
Mimic47 -biisilista:
1. Shadow World
2. Damien
3. Together As Lost
4. In Sorrow We Trust
5. Mimic47
6. Condition Red
7. Kalla
8. Blackheart
9. Kathryn
10. Rebellion One
11. D.O.A.
BULLS ON PODIUM TOUR 2006
Piirikunnalliset sonninhiihdot
16.02.2006 Bar Kino/Pori
17.02.2006 Yo-Talo/Tampere
18.02.2006 Lutakko/Jyväskylä
23.02.2006 Nite Train/Lappeenranta
24.02.2006 Rytmikatti/Kouvola
25.02.2006 Ravintola Woodoo/Imatra
03.03.2006 "Femma Gaala" Nosturi/Helsinki
04.03.2006 Yellowstone/Kotka
10.03.2006 TBA/Seinäjoki
17.03.2006 Klubi/Turku
25.03.2006 Henry's Pub/Kuopio
26.03.2006 45-Special/Oulu
08.04.2006 Old Texas/Kaarina
14.04.2006 Ravintola Vieska/Ylivieska
15.04.2006 Art Rock Cafe/Kauhajoki
21.04.2006 Tavastia/Helsinki
www.diablo1.net
Uusia pressikuvia:
http://www.poko.fi/press
ENSI VUODEN KOVIN METALLILÄTTY ON TÄSSÄ!
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
*********************************
Taija Holm
Head of Marketing & Promotion
POKO REKORDS OY
P.O.Box 483, FIN-33101 Tampere
Tel. +358 3 2136 813
GSM +358 40 7483 435
fax +358 3 2133 732
www.poko.fi
A member of the EMI Group
*********************************