Karismaa on monenlaista. Yksi tulee huoneeseen, on hiljaa ja huone hiljenee, keskittyy seuraamaan. Sitten on karismaatikkoa, jonka pitää heittää jakkara seinään, että saa huomion.
On hyviä ja pahoja johtajia, kummallakin on seuraajia.
Siinä vaiheessa kuitenkin astutaan ulos karisman kengistä, kun kuulija ei olekaan valmis tekemään sitä, mitä johtaja pyytää. Se voi kohdistua kolmanteen osapuoleen tai itseen, mutta kun "ei" ei kelpaa ja se aiheuttaa vääriä toimenpiteitä, hypätään karisman ulkopuolelle.
En näe vähääkään vääränä, jos johtaja sanoo, että hypätkää kaivoon, ja lampaat sinne hyppäävät. Hyvää matkaa, rakkaat, menkää ja nauttikaa!
Jos et halua hypätä, olet kusessa - ja johtajan perusteet ovat väärät. Peruste ei ole karisma, vaan narsismi.
Joku ei kirjoittaunut noin.
Itsen nostaminen jalustalle ei ole karismaa. Se, että kuulijat nostavat puhujan jalustalle, on karismaa.
Joku kirjoitti leukojen louskuttamisesta. Se on itsen nostamista jalustalle (mikäli ei ole kyse hämäyksestä, huumorista tms.). Heikko johtaja joutuu tekemään niin.
Leukojen loksuttaminen puolestaan olisi tässä keskustelussa ollut äärimmäisen hieno tvisti. Jos se oli tarkoituksellinen, vilpittömimmät kehuni!
Ottamatta poliittisempaa myönteistä tai kielteistä kantaa, on pakko kysyä, pitäisikö karisman alkuperänä olla hyvä johtaja vai tyhmä lammas? Onko henkilö karismaattinen, jos hänen seuraajansa ovat yksinkertaisia? En siis sano, että amerikkalaiset olisivat tyhmiä, vaan esitän rinnastuksen, olisiko skenaariolla merkitystä yksittäisen johtajan todelliseen karismaattisuuteen.
Pidän tämäntyyppistä lausuntoa erittäin korkeassa arvossa!
Ymmärrän fanituksen. Olen itsekin fanittanut joskus jotakin.
Silti en halua ajatella, että joku fanittaisi urheilijaa "karisman", vaan saavutusten takia.
En yhdy näkemykseen, että Conor median valokeilassa olisi hyvä "tyyppi". Kova tappelija, mahtava sirkusmies, yhtä mahtava bisnesäly, mutta lopulta kuitenkin taputtaja - tavallinen kuolevainen. Vahva johtaja ymmärtää, milloin peli on ohi - lapa pystyyn ja helvettiin.
Pullistelu on parasta maailmassa, mutta se edellyttää, että tulos vastaa uhottua. Siinä vaiheessa, kun pelkkä leukojen louskuttaminen ei enää riitä (omien taitojen puute, kuulijoiden luottamuksen pettäminen), pitäisi tappio osata myöntää ja hävitä.
