CLA - Mieto mutta tasainen apuri

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Nitsku
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 🔥💊 CLA – PIENI RASVANPOLTON BUUSTI DIEETIN TUEKSI 💊🔥

Meta description: Mieto mutta tasainen apuri, joka voi auttaa kiristymään ruokavalion ja treenin ohella.


Vetäkää kuule kromia naamaan. Pitää hyvin näläntunteen aisoissa. Toi Cla+ on aika mietoo mömmöö. Ei juuri mtn vaikutusta. Liikuntaa ja kalorit miinuksella jos laihtua haluaa : )
 
monissa paikoissa lukee noista cla valmisteista että liikunnan ja terveellisen ruokavalion kanssa auttavat ja oliko jotain 10% nopeemmin laihtu/kiinteyty ne jotka käytti cla, mutta noissa tutkimuksissa on yleensä vaan tulokset just semmosia mitkä ne halutaan olevan :D
 
T-nationilla oli jokunen kuukausi juttua CLA:sta. Todettiin, että yksikään tutkimus ei ole osoittanut siitä olevan hyötyä dietillä. Mutta on huomattu, että kun rotille syötettiin CLA:ta, niiden painonnoususta oli pienempi osuus rasvaa, kuin rotilla joille sitä ei syötetty. Eli CLA olisikin ehkä hyödyllinen bulkilla eikä dietillä.
 
Ite ainakin vetelen ympäri vuoden rasva-aineenvaihdunnan tehostamiseksi, eli bulkilla laardin estämiseksi. Eikä maksa paljoa, 4kpl 0,8g kapselia menee päivässä, 2 aamulla ja 2 illalla. Kybä kuussa JR:ltä, ei paha.
 
Sanoiko ne että mitä määriä rotille syötettiin? Tai kirjattiinko ylös kuoliko rottia epänormaalisti kesken kokeen? Tuo t-nation on kyllä hyvä saitti, mutta nyppii vähän kun joka artikkeliin mahtuu ujutettu mainos. Aina on joku maaginen turbo-muscel-xtra pilleri mitä pitää syödä jotta muskula kasvaa. Ja siihen päälle jenkkivouhkausta. Mutta hyviä juttuja siellä on jos vaan suodatin päällä lukee.

Jos olisivat sanoneet että CLAsta on tutkitusti hyötyä, jenkit vetäisivät oikeuteen. Mutta sehän riittää että vihjaisee kuinka jostain pilleristä X on ehkä hyötyä. Lihastietoinen CBB jamppa ei jätä mitään sattuman varaan, ja ostaa varmuuden vuoksi pari kiloa nappeja heti.
 
Eipä sanotu suoraan. Eivät he tuota CLA:ta edes itse myy. Tuolla tuo juttu: http://www.t-nation.com/free_online...aining_performance_science/cla_poison_or_gift

Tässä pätkä:

Regarding body fat, the opposite appears true: only the 10,12 isomer affects fat metabolism.(1) Since the human body can’t synthesize trans-10, cis-12 CLA, its intake from dietary sources (e.g. beef, dairy) appears especially important.(1) He then went on to show that 10,12 CLA has NEVER been shown to have lipolytic (fat burning) effects.

Huh? No fat loss, even in rodents? I thought rodent data on lipolysis was repeatedly referenced in sales materials! I listened closer. "You see, t-10, c-12 CLA primarily prevents lipogenesis (adipocyte filling), which is why the constantly growing rats don’t become as fat as their placebo-fed counterparts." That is, rat-fat cells don’t seem to enlarge in the presence of 10, 12 CLA. This is news because rats normally grow larger and fatter throughout their lifespan. The 10,12 isomer prevents this.

One mechanism involved in this was the inhibition of lipoprotein lipase (LPL), the enzyme responsible for dragging fat out of the blood and into fat cells.(1) Another was the inhibition of delta-9 desaturase, a key enzyme in lipogenesis.(1) Ahh; it was coming together now. The advertising propagandists had missed the point. Reduction of existing fatty tissue was not the effect, prevention of body fat accumulation was!

My bodybuilder’s mind started to take over. The REAL application here is not to try getting ripped with CLA but rather to use it during a "bulking phase," when voracious eating would otherwise pack on some fat — just like with those little rats. I had my own data(2,3) suggesting that a 7.2 g per day dose might improve feed efficiency (more tissue gain at a given amount of food) without fat gain in college weight trainers, so I was feeling vindicated at this point.
 
Ostin tuota CLA +kromi (joku "Figure" tms.) ja ohjeessa sanottiin, että 3 kapselia päivässä. Otin aamulla tyhjään vatsaan (kahvin kanssa... terveellistä) 3 kapselia, joissa yhteensä kuitenkin vain 1200 mg CLA:a ja lisäksi otin kalaöljyt, vitamiinit ym. Päivällä tuli vatsa mielettömän kipeäksi, ylävatsa nimenomaan, pistävää kipua. Tietysti heti tuli mieleen tuo CLA uutena kokeiluna... No, tuli vain mieleeni, että vastaavanlaisia kokemuksia? Onko jotain suositusta, että pitäisi ottaa kapselit esim. ruuan kanssa? Otan itse kyllä vastedes... varooksi.
 
Ekan tulee mieleen että jos heti aamusteltaan vetelet kahveja tyhjään mahaan niin voisiko kyseessä olla ihan normaali närästys?
 
Itse aloitin vuodenvaihteessa dietin ja tuleehan niitä cla+ kapseleita vedettyä se pari päivässä. En usko että se itsestään mitään ihmeitä tee. Ruokavalion kanssa minulla oli 4 viikon jälkeen lähtenyt 8.3 kg. Jos oikeasti haluat siitä laardista eroon, niin pyydä jotain tekemään sinulle ruokavalio. Isona apuna:www.kalorilaskuri.fi
Siellä voit laskea paljonko kulutat, ja paljonko syöt. Laihdut kun kulutat enemmän kuin syöt.(tietysti) Mutta temppu on siinä, miten teet sen niin, että lähtee mahdollisimman vähän lihasmassaa mukana.
 
"Ekan tulee mieleen että jos heti aamusteltaan vetelet kahveja tyhjään mahaan niin voisiko kyseessä olla ihan normaali närästys? "


Joo, on kyllä epäterveellistä vetää kahvia tyhjään mahaan, mutta mun elimistö lienee siihen vuosien saatossa jo hivenen tottunut. Se mahakipu oli kyllä erilaista kuin närästys. Mutta luulenpa, että edellisten päivien päänsärkyputki ja siitä johtuva usean päivän särkylääkeiden nauttiminen saattoivat olla osallaan kyseessä siihen. En mä nyt tuota CLA:ta ala kammoksumaan, mutta aion nyt ottaa niitä lisäravinteita ym. ehkä enemmän ruuan kanssa kuin kourakaupalla tyhjään mahaan :thumbs:
 
Joo..oon tossa suunnitellu pitkän aikaa että pitäsiskö kokeilla ns. rasvanpolttajia eli cla:ta ja vihreää teetä. No eilen sitten ostin Leaderin green tea:n + super strong cla:n. Sen kummemmin en rupea kaloreita muuten vähentelemään, mutta sen verran syömisistä mainittakoon että osaan kyllä syödä oikein ns. bodityyliin 6 kertaa/päivä. Nyt pitää vaan katella ja mitenkä vaikuttaa kyseiset aineet kun en ennen oo noita kokeillu, purkit riittä näköjään noin kuukaudeksi kumpikin. Salilla käyn sillai että 2 päivää treenataan 2 huilataan 2 treenataan 2 huilataan ja sitten alusta, eli kierto lihasryhmien välillä on 8 päivää(toimii mulla tosi hyvin). Aerobista( nyrkkeilysäkkiä) tulee nykyään 2 kertaa viikko puntti treenin jälkeen. Tällä systeemillä siis jatketaan kuukausi ja katotaan sitten vieläkö kannattaa ostaa uudet purkit vai oliko huuhaata(noin 30 egee menee hukkaan). Toivottavasti vähän pienenee edes toi "paskamaha". Olis kiva kuulla jos jollain on noista parempaa kokemusta, lupaan antaa raporttia viimeistään ens kuun alussa et oliko hyötyä vai ei...
 
Tuo cla ei itselläni kyllä tuonut minkäänlaista tulosta. Helsingin Sanomien lukeminen latinaksi laihduttaa yhtä paljon kuin cla....:dance2: Tosin ruokavalioni ei ollut ihan kunnossa, ehkä tuo olisi toiminut, jos olisin syönyt TÄYDELLISESTI oikein (oma ruokailu siis vain VÄHÄN pielessä)

Mistäköhän lähtien vihreä tee on polttanut rasvaa? Muistaakseni tästä oli juuri juttu iltalehdessä päivä - pari sitten.

EDIT: Ja niin, vihreästä teestä ja CLA:sta on monia keskusteluja, Haku kunniaan....
http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/search.php?searchid=8755499
http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/search.php?searchid=8755501
 
CLA tuskin auttaa rasvanpoltossa. Rotilla se oli toiminut, mutta muistaakseni ei ihmisillä vaikka olivat ottaneet 6g annosta. Vihreällä teellä voi olla jotain pientä vaikutusta thermogeneesiin.
 
Itsellä tuo Leaderin Green tea extra strong toimi oikein hyvin. 50 päivän kuurina alkoi tuloksia näkymään (verisuonet tuli näkyviin jaloissa ja selässä) vaikka en muuttanut ruokailua ollenkaan sekä treeni pysyi normina. Tosin syön puhtaasti ja muutenkin melko rasvaton keho.CLA:n vaikutus ei niin näkyvä mutta yhdessä nuo ovat mielestäni hyvä paketti esim. dietin aikana.
 
Itsellä tuo Leaderin Green tea extra strong toimi oikein hyvin. 50 päivän kuurina alkoi tuloksia näkymään (verisuonet tuli näkyviin jaloissa ja selässä) vaikka en muuttanut ruokailua ollenkaan sekä treeni pysyi normina. Tosin syön puhtaasti ja muutenkin melko rasvaton keho.CLA:n vaikutus ei niin näkyvä mutta yhdessä nuo ovat mielestäni hyvä paketti esim. dietin aikana.

ei nuo rasvanpolttotuotteet kyllä laihduta itsestään, eli jos oot normaalisti syönyt etkä ole ollut varsinaisella dieetillä niin ei tuo ole vaikuttanut verisuoniisi tms mitenkään :) jos "normaali" syömisesi on dieettaamista, niin ehkä sitten on vaikuttanut.
 
Eihän cla ihmeaine ole. Ite vetelen ympäri vuoden, kuten myös vihreää teetä. Toki dieetillä green teaa enempi. CLA:ta ei ole edes järkeä ottaa kun pari tabua aamuin illoin max. Ihmetyttää nämä jampat kun aina jauhaa ettei toimi, kun on ite käyttänyt sen 2kk max xDD Pientä hyötyä varmastikin, miksi kehittyä huonomminkuin mahdollista??
 
Eihän cla ihmeaine ole. Ite vetelen ympäri vuoden, kuten myös vihreää teetä. Toki dieetillä green teaa enempi. CLA:ta ei ole edes järkeä ottaa kun pari tabua aamuin illoin max. Ihmetyttää nämä jampat kun aina jauhaa ettei toimi, kun on ite käyttänyt sen 2kk max xDD Pientä hyötyä varmastikin, miksi kehittyä huonomminkuin mahdollista??

Tosissaan ärsyttää, kun tänne sännätään "söin purkillisen, ei mitään hyötyä, paskaa ainetta" -asenteella. Cla ainakin näyttää tuloksia hitaahkosti. Mulla nyt takana se 2kk, 2x2 kapselia päivässä ja tulokset vasta nyt muidenkin silmin erottuvia.
Green Tea - kapseleita on kevään kiristelyyn varattu 2 prk, siitä ei minkäänlaista kokemusta vielä.
 
CLA:ta en ole kokeillut, kun se on niin pirun kallista. Fastin Green Tea-valmistetta olen käyttänyt. Yleensä olen ottanut ennen aamupalaa yhden kapselin. Milloin itse otatte vihreä tee-valmisteita? Onko tuolla ottamisajankohdalla ylipäätään mitään väliä? Entä käytättekö "yliannostuksena" eli enemmän kuin yhden kapselin päivässä?
 
Niin noita lukiessa tuli mieleen että onko sillä mitään suurta merkitystä missä välissä noi tabut ottaa? Purkissa kun ei tästä mitään lue. Itse oon ottanut aamulla vitamiinien kanssa ennen aamupalaa. Päivällä ennen ruokailua ja illalla myöhään ennen viimeistä ateriaa joka on tosin vain jotain raejuusto/jogurtti-mössöä? Mites muut?
 
Back
Ylös Bottom