Imperiumin arvostelu:
CHILDREN OF BODOM
Blooddrunk
CD
[ Spinefarm Records ]
(9)
Bodomin poikien poppoo alkaa olla jo miesten iässä, eikä yhtyeen kuudes kiekko, Blooddrunk, ainakaan vähennä karvojen määrää rintapielessä. Pikemminkin tämän testosteripläjäyksen myötä rintapielessä rehottaa Herra 47 -tyylinen metsikkö, sen verran railakasta on Blooddrunk tarjoilema kyyti.
Children of Bodom ei ole vieläkään vaihtanut viikatetta ruohonleikkuriin, vaan Bodomin puimakone on vain terottanut viikatteensa entistä napakampaa iskuun levyä varten. Yhdeksän kappaletta sisältävä ja alle 40 minuuttiin mahtuva levy ei esittele mitenkään järisyttävästi uudistunutta yhtyettä parin vuoden takaiseen Are You Dead Yet? –levyyn nähden, vaikka eteenpäin on silti menty.
Monessa mielessä tuntuu jopa siltä, että Blooddrunk on jollain tavoin edeltäjäänsä paljon ilkeämpi levy. Heti levyn avaava Hellhounds on My Trail iskee kinttuun kuin vesikauhuinen dobermanni ja ensiavun jäykkäkouristuspiikille ei päästä ennen kuin levyn päättävä Roadkill Morning on turauttanut viimeiset tahtinsa. Kertoneeko kappale krapula-aamusta?
Kuten todettu, Bodomin kehitys on hienovaraista, sillä Blooddrunkiin ei tarvitse yhdenkään Bodom-fanin pettyä. Soolot lentelevät yhtä tiuhaan tahtiin kuin aina ennenkin, etenkin Smile Pretty For the Devil –kappaleen lopetus miellyttää erityisen paljon Laiho-Warman -liidivaihtoineen. Nyrkkiä puidaan mullikuorossa, ja riffeistä ei tyylitajua tai melodiaa puutu.
Blooddrunkista ei pahaa sanottavaa löydy. Levyltä ei löydy välimallin kappaleita, ja yhtyeellä on tiiviin ilmaisun konsepti hyvin hallussa. Levyyn ei ehdi pitkästyä, ja viimeisen biisin jälkeen tekee mieli painaa playta uudemman kerran. Näin se homma pitääkin hoitaa.
Niko Kaartinen, 09.04.2008