Kelpo iltamat lauantaina Logomossa. Todella pitkä miinus ihan helvetin pitkistä kaljajonoista. Ennen kaljatiskejä on ollut enemmän ja niissä on ollut enemmän henkilökuntaa. Tähän melkein toivoisin järjestäjän selitystä miksi tällaiseen supistukseen ollaan päädytty? Juomaa olisi varmasti myyty paljon enemmän, jos sitä olisi saanut inhimilliseen aikaan. Moni hieman pienemmällä pelisilmällä varustettu taistelija vietti osan matseista kaljajonossa jonon pituutta kiroten ja työntekijöille asiasta avautuen, vaikka heidän vikansa tuo ei tietenkään ole.
Kaljanjuonnin lisäksi tuolla käytiin nippu hyvätasoisia ja viihdyttäviä vaparimatseja, erityisesti herrat Hirvikangas, Packalen ja Vänttinen kunnostautuivat vauhdikkailla ja "kansainvälisen" tason otteilla. Packalenin kolvi oli kokenut kovia otteluun valmistautuessa, eli hänen "väkisin alasvienti" taktiikkansa annetaan anteeksi etenkin, kun siellä matossa tehtiin muutakin kuin halattiin ja siliteltiin kaveria.
Vänttinen tarjosi illan parasta pystyä ja veteli potkuja ylös ja alas niin viuhuvasti, että heikompia hirvitti. Lopulta tuo maksoi itsensä takaisin ja Uitton jalka sanoi sopimuksensa irti.
Hirvikankaan vastustaja oli pirteä ja agressiivinen myös matossa ja pääsi myös hiukan yllättäen selkään yhdessä vaiheessa, minkä tilanteen Tipi ammattimiehen ottein sitten hoiti kuitenkin edukseen. Puolan poika kapinoi vahvasti keskeytystä, mutta hidastusen perusteella mies oli kyllä melko lailla kuutamolla ja hammassuojatkin lensivät jo suusta viimeisillä armon iskuilla. Näille kavereille sitten vielä vaan kovempia koitoksia alle, niin eiköhän ne ovet maailmalle aukene.
Muista matseista täytyy sanoa, että pysty on se suomivaparin kompaustuskivi jälleen kerran. Jos miettii vaikka herroja Kuivanen ja Niinimäki, niin kyllä se pystyosaaminen on se joka sen eron muuhun porukkaan tekee. Tuntuu siltä, että monella vaparisalilla se pysty on hieman sivuosassa ja paini vie leijonanosan treeniajasta. Samalla voi tietenkin miettiä, että ovatko valmentajat lähinnä bjj:n tai lukkopainin puolelta, jolloin täytyy ymmärtää, ettei heillä ole hirveästi annettavaa pystyottelun saralla. Pojat tietenkin sparraavat kovasti ja lyövät toisiaan nuoruuden innolla jonkinlaisella tekniikalla, mutta se ei sitten enää tuolla maailmalla riitä. Pystyn pitäisi olla terävää ja yllätyksellistä, ei ennalta-arvattavaa, hidasta ja väkisin väännettyä. Tässä kohtaa tullaan myös vaparin hienouteen lajina, eli mestarit eivät yleensä ole yhden tempun heppuja, vaan he pärjäävät todella hyvin kaikilla osa-alueilla ja jollain alueella he ovat ihan huippuja. Tottakai täytyy ymmärtää, että Suomessa ollaan kuitenkin aika pienissä piireissä, eikä ottelijoita tulisi verrata UFC:n kavereihin, koska siellä ei ole juuri yhtään huonoa ottelijaa, ei ainakaan kovin kauaa.