- Liittynyt
- 14.7.2004
- Viestejä
- 1 392
..judoka.
Brasiliassa on valittu vuoden urheilijaksi alle 66-kiloisten painoluokan maailmanmestari Joao Derly, joka voitti tittelinsä syyskuussa Kairossa käydyissä MM-kisoissa. Valinnan teki Brasilian olympiakomitean nimeämä jury.
Kaksivaiheisen äänestyksen ensimmäisessä vaiheessa Brasilian urheiluliitot nimesivät kolme ehdokasta palkinnon saajiksi. Ehdokkaat olivat Joao Derlyn lisäksi purhehduksen laserluokan kahdeksankertainen maailmanmestari ja kaksikertainen olympiavoittaja Robert Scheidt sekä olympia- ja MM-kultaa voittaneen lentopallojoukkueen Giba.
"Minua jännittää enemmän täällä kuin MM-kilpailuissa", kertoi Derly kiitospuheessaan. "Haluan kiittää Brasilian Judoliittoa, sen puheenjohtajaa Paolo Wanderleytä, perhettäni, valmentajaani ja kollegojani siitä, että olen nyt tässä", Derly kertoi palkintogaalassa.
"Kun näin, että kamppailen tittelistä sellaisten suurten nimien kuten Giban ja Scheidtin kanssa, olin jo onnellinen, että sain olla yksi näistä kolmesta", Derly kertoo.
Vuoden parhaaksi naisurheilijaksi Brasiliassa valittiin taekwondon maailmanmestari Natalia Falavignia. "Brasilialaiset näyttävät pitävän kamppailu-urheilusta", kommentoi Derly valintoja.
Palkinto ojennettiin Derlylle Rio De Janeiron Municipal Teatterissa. 24-vuotias Joao Derly on ensimmäinen judoka, joka on valittu vuoden urheilijaksi Brasiliassa.
Brasiliassa judoa harrastetaan yli 10.000 judoseurassa ja harrastajia kaikkiaan arvioidaan olevan maassa yli kaksi miljoonaa.
Lähde: www.judoinside.com