BF Kiira Harju

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
Minkälaista taitoa mallikuvat vaativat? Teknistä taitoa kameran takana? Photoshop-taitoja? Valaisutaitoja? Mallithan eivät ole ammattimalleja, mutta ideana onkin tuoda välillä kisaajia erilaisessa valossa kuviin. Yhtälailla voisi kysyä miksi malleja viedään salilta pois ja miksi salilla kuvataan muita liikkeitä kuin hauiskääntöä kun mallit eivät näytä samalta kuin Ronnie Coleman.

Mutta vastaatko tuohon taitoon, mihin viittaat? Siihenkö, ettei meitsillä ole taitoa käsitellä muotikuvia? Teen kuules modified paljon vaativampaa settiä kuin Anttilan kuvaston mallikuvia.

Eikö muotokuvat/mallikuvat miksi ikinä niitä haluaa kutsua ole ihan oma juttunsa? Siinä toimitaan ihmisten kanssa. Se ei ole mitään kirkkojen kuvaamista. Jos malli ei osaa poseerata tai olla tarpeen tullen rentona niin eihän mitään järkeviä kuvia saa aikaiseksi.

Hirveän vaikeaa selittää. Parhainmillaan muotokuvathan ovat IMHOEHRAM sellaisia, että oli kuva teknisesti millainen tahansa niin siinä ei ole mitään väkinäistä tai feikkiä.

"Vika" on varmasti siinä, että malli ei osaa olla luontevasti jolloin kuvasta tulee tekemällä tehty fiilis. Tämä ei taas näy Nyyssis-kuvissa, koska hän ilmeisesti osaa olla kuin ei olisi kameran edessä.

Tätä tässä hain.

Mutta jos kuitenkin halutaan viedä amatöörimalleja salin ulkopuolelle kuvattavaksi niin varmasti pitää tulla toimeen sillä mitä saa. Aika tyhmää se olisi kuvitella, että edes sinä saisit kenestä tahansa yhtä hyvän mallin aikaiseksi kuin Nyyssiksestä. Pahoitteluni siitä.

En ala neuvomaan ku ei siihen paukkuja ole.

Yhtälailla monesta vois saada hienoja kuvia kylpytakki päällä aamuröökillä, mutta suostuuko kukaan siihen.
 
Olen kerran toteuttanut kuvaukset Mallit.fi sivuston kautta haetun kahden mallin kanssa. Kuvauspaikat oli varattu ja baari tultiin aukaisemaan meitä varten. Valitettavasti toinen malleista ei vain yksinkertaisesti osannut olla kuvassa mukana, ei sitten niin millään vaikka kuin koitin asian selittää. Ei edes toisen mallin avulla näytetyllä ohjeella.

Kun taas nämä meidän kisaajat, ovat aika helvetin hyviä kameran edessä. Kiira yksi parhaista, siksi hänen kanssaan olenkin kuvannut.

Mutta zekkaappas modi vaikka ne Tiina Kasvin uudet kuvat, joissa ei ole ripaustakaan bodaamista, onko Tiina niissä väkinäinen ja epäedustava mallikuvaan?

http://www.pakkotoisto.com/copper/albums/COMPETITORS/Kasvi Tiina/VG7G9958-10.jpg

Tai Vilman ihan suorat mallikuvaukset ilman ripaustakaan bodausta.

http://www.pakkotoisto.com/copper/albums/COMPETITORS/Nyyssola Vilma/VG7G5111-10.jpg

Meitsi vaatii perusteluja nyt noille puheille. Mä en suostu hyväksymään mallien dissaamista jos siihen ei ole oikeasti perustetta.

Eikö muotokuvat/mallikuvat miksi ikinä niitä haluaa kutsua ole ihan oma juttunsa? Siinä toimitaan ihmisten kanssa. Se ei ole mitään kirkkojen kuvaamista. Jos malli ei osaa poseerata tai olla tarpeen tullen rentona niin eihän mitään järkeviä kuvia saa aikaiseksi.
Ja mitäs nämä kaikki gallerian kuvaukset sisältävät? Malleja, eli ihmisiä. Ei nämä meitsin kuvaukset eroa mallikuvauksista sen kummemmin kohteen osalta. Toki vedän vähän pidemmälle kuin aina vain studiossa tuulikoneen kanssa samalla valolla. Olen kuvannut ihan helvetisti ihmisiä, roimasti enemmän kuin kirkkoja ja mallien kuvaaminen onkin täysin pääkuvaamiseni myös lehdissä.

Ja Kiiralta kyllä irtoaa vaikka miten paljon hyviä ilmeitä ja asentoja, meitsi vain valitsee sitten oman vision mukaiset.
 
Liitteet

  • cirppis.webp
    cirppis.webp
    30,5 KB · Katsottu: 882
Esim tämä:
http://www.pakkotoisto.com/copper/albums/COMPETITORS/Eeva Linden/2.jpg

Tässä ei ole poseerausta tai se ei ainakaan näy kuvassa. Rentoa meininkiä ja luontevuutta. Silloin ei haittaa vaikka malli olisi missä asennossa.

Ehkä joku tykkää siitä, että mallina oleva tyyppi poseeraa, muttei kaikki. En varmaan osaa selittää.

Pitääkö tässä sitten erottaa lehtikuvaus ja muotokuvaus.

Musta on hauskaa, että kuvalla voidaan saada mallista ripaus jotain aitoutta.
 
Hyi kamala mitä kuvia :eek: ! :D mahtava tunnelma ja taitavat maskit!
 
Esim tämä:
http://www.pakkotoisto.com/copper/albums/COMPETITORS/Eeva Linden/2.jpg

Tässä ei ole poseerausta tai se ei ainakaan näy kuvassa. Rentoa meininkiä ja luontevuutta. Silloin ei haittaa vaikka malli olisi missä asennossa.

Ehkä joku tykkää siitä, että mallina oleva tyyppi poseeraa, muttei kaikki. En varmaan osaa selittää.

Pitääkö tässä sitten erottaa lehtikuvaus ja muotokuvaus.

Musta on hauskaa, että kuvalla voidaan saada mallista ripaus jotain aitoutta.
Lehtikuvaus ja muotokuvaus pitää erottaa kyllä erittäin vahvasti toisistaan. Muotokuvaus on aivan eri maailma, joka vaatii aivan törkeästi enemmän taitoa. Sen näkee jo ihan virallisista kisoistakin, kyllä ne muotokuvaajien kuvat ovat paljon teknisempiä. Ja onhan ne nyt tietenkin epäaitoja, ei Nyyssöläkään oikeasti ole tuossa yhdessä kuvassa paskalla katolla ninjavaatteissa.
 
Tais herralta unohtua hymiöt:D.

Toiset tykkää tyyliltään ns. "kotialbumikuvista" ja toiset taas tykkää ns. "mallikuvista". Jos miehet ei lue muotilehtiä niin ei varmaan diggaile muotikuvistakaan ja päinvastoin.

Tyhmä esimerkki. Otat leijonasta kuvan Korkeasaaressa tai savannilla. Sama eläin, mutta kuitenkin aika eri asia.

Jokaiselle jotakin eikä tietenkään ikinä voi kaikkia miellyttää.

Hyviä kuvia sä otat, ei siitä ole kyse. Enemmän kyse on siitä mitä kuvia ottaa kuin minkälaisia ne kuvat ovat. Toki vois pitää suunsa kiinni jos ei ole ihan omaan makuun.
 
No muistetaan kuitenkin, että hurjan erilaista settiä tulee kokoajan. Muistan elävästi kun kuvasin paljon mustaa taustaa vasten pelkkiä poseerauksia kisakuntoisista kisaajista. Siitäkin tuli valitusta silloin "aina samanlaista kuvaa". Ja yhdessä vaiheessa sitten taas ei kelvannut kun tein paljon erilaista. Yli 2000 kuvaa on kuvattu kisaajista näin kuvauksien muodossa ja niistä on joku 20kpl suoria mallikuvauksia.

Kyllä meitsi pitää skaalan aika laajana, eli kaikenmoista settiä tulee. Talvi rajoittaa kovasti kuvauksia kun ei ole kisakuntoisia malleja ja ulkona on paha kuvailla.
 
Tämmöistä kommenttia sai vuoden muotokuvauksen voittaja valokuvausforumilla.

En jaksa tulkita onko nuo muotokuvia vai mita, mut kuhan ny katselin vaan ja mietin miellyttiko omaa silmaa vai ei, ette saa perusteita.

eka: ihan mukava ja kiva. mut onkse niin ihmeellinen.. niinno. jaa.

toka: deviantart angstiteinifotarointia, aika heikko esitys.

kolmas: jotain ideaa mut kaasunaamareita, lolleroooo. paras naista silti, ja se kertoo jo paljon.

neljas: 2s huumoriplajays, ja huonosti toteutettu. hirveeta tuubaa

viides: oliks taa joku digitaalinen piirros? karmiva.

Olis Oksa^W eikun siis Itarannan Matti osallistunut, se ei oo yhtaan noin huonoa kuvaa ottanut.
 
Tämmöistä kommenttia sai vuoden muotokuvauksen voittaja valokuvausforumilla.

Noi valokuvausfoorumit on aivan omankaltaisia paikkojaan, siellä yleensä pyritään etsimään virheitä ja nostamaan omaa häntää, kun ei sitä kukaan muukaan nosta.

Mä tykkään näistä Kiiran kuvista jo ehkä sen takia, että Kiirassa ois ainesta todella moneen kuvaukseen.

Kiira on todella kaunis nainen ja hänen ehkä kannattaisi hakeutua ihan sivuansioita hankkimaan kuvausten muodossa. Se, että onko siihen intoa, lienee enemmän hänen henkilökohtainen päätöksensä.
 
Todella hienoja kuvia !
 
Olisi intoa ehkä, mutten tiedä minne pitää tämmöisen ei millään lailla mallin mittasuhteet omaavan tyttösen mentävä?
 
Toihan voi olla positiivinen juttu vain.

Kyllä mä luulen, että mallitoimistojen ovia kolkuttamalla se eteenpäin lähtee. Eihän ne kaikki oo suuntautuneet sinne catwalkille pelkästään, vaan esim. terveysalan ja kuntopuolen julkaisuihin varmasti haetaan paljon malleja, joihin sinunlaisesi 'ei anorektikkomallin' mitoissa oleva pääsee eteenpäin. Miken kanssa fiilaatte susta sellasen soveltuvan ja moni-ilmeisen portfolion, jonka kanssa on hyvä pyrkiä eteenpäin. Oishan tuo Mikellekin erilaista kuvata vaikkapa 30 kuvan portfolio, joihin ihan hyvin vois käyttää myös näitä jo otettuja kuvia.

Google vaan kovaan käyttöön ja rohkeasti yhteyttä :D

EDIT: en tiedä onko Mike koskaan miettinyt, mutta pakkiksen kautta vois ihan oikeasti hivenen välittää malleja.
Kysyntää varmasti ois, mutta löytääkö ne oikeat tarvitsevat tahot tänne, sitä en tiedä.
Täältä nimittäin löytyisi kyllä suomen 1. lk:n kuvattavia enemmän ja vähemmän.
 
Itse mietin lähinnä tuota, että onko sitten kuitenkaan ei -niin-anorektisille malleille oikeasti kysyntää? Kun tuntuu, että kyllä ne lehdet ja sporttimainoksetkin on täynnä sitä anorektisempaa mallia, ei tarvitse kun selata se sportti tai fitness lehti läpi.. Urheilullinen nainen = 34 koon maratoonari / joogaaja..
 
Toihan voi olla positiivinen juttu vain.

Kyllä mä luulen, että mallitoimistojen ovia kolkuttamalla se eteenpäin lähtee. Eihän ne kaikki oo suuntautuneet sinne catwalkille pelkästään, vaan esim. terveysalan ja kuntopuolen julkaisuihin varmasti haetaan paljon malleja, joihin sinunlaisesi 'ei anorektikkomallin' mitoissa oleva pääsee eteenpäin. Miken kanssa fiilaatte susta sellasen soveltuvan ja moni-ilmeisen portfolion, jonka kanssa on hyvä pyrkiä eteenpäin. Oishan tuo Mikellekin erilaista kuvata vaikkapa 30 kuvan portfolio, joihin ihan hyvin vois käyttää myös näitä jo otettuja kuvia.

Google vaan kovaan käyttöön ja rohkeasti yhteyttä :D

EDIT: en tiedä onko Mike koskaan miettinyt, mutta pakkiksen kautta vois ihan oikeasti hivenen välittää malleja.
Kysyntää varmasti ois, mutta löytääkö ne oikeat tarvitsevat tahot tänne, sitä en tiedä.
Täältä nimittäin löytyisi kyllä suomen 1. lk:n kuvattavia enemmän ja vähemmän.
Kiirahan olisi mitä mainioin kaikenmoisiin sporttisiin kuviin. Välillä saan kyllä kyselyitä eri tahoilta joistain malleista ja ohjaan sitten kyselijät oikeaan osoitteeseen. Toivon mukaan mahdollisimman moni mimmi saa jotain mallinduunia kuvien avulla.
 
Olin siis selkeästi väärässä. Mutta täähän on vaan positiivista =)
 
Kyllä ottaa aina pattiin jos joku ei tykkää, teitä varten näitä kuitenkin kuvailen aina. No tää on tätä, ei voi mittään. Harvoin mun kuvia on kuitenkaan verrattu irc gallerian tasoiseen silkkaan paskaan.

Immeisten suurin tyhymyys onpi ett luullaan että vittuilemall et väittelemäll, sais immeisen toimintatavat muutettua.

Hyviä kuvia olet Mike tehny, kautta linjan.

Sulla on hyviä visioita, mitä tuotat sitten totelliseen muailmaan.
 
Back
Ylös Bottom