Aloittelian ensimmäinen proteiinijauhe

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tttoni
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
28.8.2011
Viestejä
9
Terve!

Tuli pari päivää sitten ostettua tuollainen American Pro Whey Suklaanmakuinen heraproteiinijauhe pussi. Noin puoli vuotta olen salilla käynyt mutta tätä ennen käyttänyt vain kaupasta ostettuja valmis proteiinipirtelöitä.
Voisiko nyt joku kertoa proteiinijauheista ns. käyttöohjeet?
Pussissa lukee että 1-3 kertaa päivässä pitäs juoda,eli siis mitenkä, aamuin,salilla ollessa ja illoin?
 
Aamulla, ennen salia ja sen jälkeen.
Tai vain jälkeen.
Miten tykkää, tästäkin olisi varmasti voinut kysyä tekemättä uutta lankaa.
 
Mä alotin eilen käyttämään proteiinijauhetta, joten kokemuksen syvä ääni puhuu. Itse ajotin juomiset aamupalalle ja puuron jälkeen eli toisinsanoen aterioiden jälkeen, joissa on vähän proteiinia. Treenipäivänä toimii palautusjuomana.
 
Itse olen käyttänyt jauhoja sellaisella kombinaatiolla, että 1dl wheytä ja 1dl maltoa sekoitettuna sheikkerissä viiteen desilitraan vettä ja otan heti treenin jälkeen. Voi niitä pirtelöitä juoda välipalanakin, mutta tärkein on treenin jälkeinen palautusjuoma, jolla katkaiset lihaksissa tapahtuvan katabolisen tilan. Toivottavasti auttoi!
 
Ei sitä ole pakko käyttää ollenkaan... Ota mihin aikaan päivästä vaan, jos ei meinaa saada tarpeeksi proteiinia tai jos ei ole mitään oikeaa ruokaa/evästä ulottuvilla. Ja jos ostat maltoa niin voit sekoittaa sitä ja prodea ja käyttää palkkarina.
 
treenin jälkeen ja sit riippuen ruokavaliosta....Kuten meikä juo nyt tota paskaa 3krt päivässä, kun vaihdossa ollaan. Ruoka välillä niinkin mielikuvituksellista, kuin spagettia ja ketsuppia :hyvä:
 
Treenin jälkeen pitää saada mahdollisimman nopeasti proteiinia kehon käyttöön ja tähän tarkoitukseen on paras jokin palautusjuoma, elikkä ainakin nyt heti reenin jälkeen vetaset yhden annoksen sitä whey:tä ja mieluiten tuohon lisäksi otat myös maltoa.
 
Eikö tässä nyt kannattaisi lähteä siitä, että mietittäisiin, mitä pyritään kehittämään ja mitä vaikutuksia lisäravinteilta toivotaan. Ja vasta tavoitteiden määrittelyn jälkeen lähdetään pohtimaan annostusta ja ylipäänsä sitä, onko pelkkä proteiinijauhe optimaalinen lisäravinne.

Eikä niin että ensin ostetaan purkki jauhoa ja sitten mietitään, että paljonko ja milloin sitä pitäisi syödä.
 
Voisiko nyt joku kertoa proteiinijauheista ns. käyttöohjeet?
Pussissa lukee että 1-3 kertaa päivässä pitäs juoda,eli siis mitenkä, aamuin,salilla ollessa ja illoin?

Tarvitsemasi määrä tuota jauhetta selviää tällä monimutkaisella kaavalla:
Ravinnosta saamasi proteiini + jauheen proteiini = tavoittelemasi päivittäinen proteiinimäärä.

Nautit niitä sitten päivänmittaan sen mukaan kuinka monta annosta tarvitset. Jos et tarvitse kuin vaikkapa vain desin, niin sen voi vetää kerralla esimerkiksi treenin jälkeen, aamulla tai ennen nukkumaanmenoa, kun et kerkiä/viitsi vetää oikeaa ruokaa. Jos tarvitset useamman annoksen, niin valitset sitten useamman ajankohdan.
 
Niin, mutta kai siinä annostuksessa on vähän eroa riippuen siitä että halutaanko sitä käyttää palautumisen tehostamiseen, maksimaaliseen lihaskasvuun vai näläntunteen hallintaan rankalla dieetillä.

Haluaisin käyttää sitä maksimaaliseen lihaskasvuun,joten ?
 
No sitten ttoni syöt proteiinia yhteensä päivässä 2-3g per painokilo ja aina reenin jälkeen vedät tuota whey protskua ja jos haluat vielä parantaa anaboliaa niin hommaa myös maltoa tuohon palkkariin. Jos et normiruoasta+palkkari saa tarpeeksi proteiinia niin sitten vetele vaikka pari annosta päivässä tuota wheytä lisäksi.
 
Kyllähän tuo lisäproteiini jauhoista on punttiukoille aika tärkeää. Varsinaisella ajankohdalla ei ole väliä jos sitä otetaan vain täydentääkseen proteiinivajetta päivän mittaan, mutta palautumiseen paras ajankohta on (nykytutkimusten valossa) heti treenin jälkeen. Missään tapauksessa prodejauhot ei paikkaa paskaa ruokavaliota, eli se kuntoon eka ja sitten jauhot messiin, jos tarvetta ilmaantuu.
 
Missään tapauksessa prodejauhot ei paikkaa paskaa ruokavaliota, eli se kuntoon eka ja sitten jauhot messiin, jos tarvetta ilmaantuu.


Miksi tätä toitotetaan niin kovasti? Jos tarvitsee proteiinia verran x hiilareita y rasvaa z ja muita aineita sitten muu määrä, niin eikö se ole sama tuleeko ne ravintoaineet jauheesta vaiko ruoasta? Tietenkin tässä pitää tarkkailla ne määrät että saa riittävästi, eikä vain arvalla korvata aterioita jauheella.
 
Miksi tätä toitotetaan niin kovasti? Jos tarvitsee proteiinia verran x hiilareita y rasvaa z ja muita aineita sitten muu määrä, niin eikö se ole sama tuleeko ne ravintoaineet jauheesta vaiko ruoasta? Tietenkin tässä pitää tarkkailla ne määrät että saa riittävästi, eikä vain arvalla korvata aterioita jauheella.

Haluatko nyt tosiaan aloittaa väittelyn, miksi ruokaa ei kannata korvata lisäravinteilla?
 
Haluatko nyt tosiaan aloittaa väittelyn, miksi ruokaa ei kannata korvata lisäravinteilla?

Kyllä. Miksi esimeriksi aamiaista ei voisi korvata jauheella? Olisi huomattavasti kivuttomampi näin.

Toinen tapaus on että ennen aamusalia ei syö mitään. Mutta salin jälkeen palkkari sekä koulussa lounaan korvata jauheella.

Tietenkin koulun jälkeen päivällinen olisi ruokaa, joten 100% korvaavuutta ei tulisi.
 
Back
Ylös Bottom