80-luvun Corvetet

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
25.5.2004
Viestejä
865
Ikä
47
Onks jollain palstalaisella vetteä n.vuodelta 85-90?Itellä mielessä sellanen kesäautoksi,eilen kävin yhtä ajamassa.Siinä oli johdot hyttiin,ja jotain valmiita ohjelmia.Mites paljon konetta pystyy noin muuttamaan? Oli ihan kivaa kyytiä kyllä,oli nastakumit alla,ite istuu melkein maassa ja taka-akselin päällä.Moottorin jyskekin kuulostaa paremmalta kuin radio.:)
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
eihän sillä ECM:n läppäriohjauksella mitään suuria muutoksia saa aikaan. jos koneessa on muita virityksiä niin sitten alkaa tietokoneestakin olla hyötyä. koneenahan noissa on 350kuutiotuumainen TPI josta saa vuosimallista riippuen n. 220-260hv vakiona. muutenkin nuo 80luvun lopun GM sportit, corvette ja f-bodyt on hyvää huutoa nyt jenkeissä suht halvan hinnan takia joten viripalikkaa saa ihan mitä vaan.

miksi juuri vette? kannattaa miettiä myös f-bodeja, camaro/firebird/transam. hinta on halvempi ja paremmissa malleissa on sama kone kuin corvettessa kansia lukuunottamatta. eli kiihtyvyydessä ei juurikan mitään eroa. tilaakin löytyy 4:lle corvetten 2:n sijasta ja esim korin osat halvempia.

corvette foorumi

ja

F-body foorumi

;)

edit: jos oikeen vapaasti haluaa virittää niin kannattaa katsella EI vähäpäästöinen auto. osa on osa ei, about 1988 alkoi muuttua eli suurin osa 88 ja ennen on paljopäästöisiä ja 89 ja jälkeen suurin osa vähäpäästöisiä. jos rekisteriotteessa lukee kolmitoimikatalysaattori niin se lasketaan nykyisin vähäpäästöiseksi. pelkkä "katalysaattori" merkintä ei vielä sitä meinaa. vähäpäästöistäkin voi hyvin virittää muttei niin äärimmäisyyksiin kun paljopäästöistä.
 
mielipiteet on mielipiteitä ;)

ota koeajoille kamera mukaan ja nappaat kuvan VIN ja RPO koodeista. VIN löytyy tuulilasin alareunasta ja RPO koodilapusta, jonka pitäis löytyä hansikaslokerosta teipattuna kiinni (ei varmaa tietoa missä sijaitsee vetessä).

RPO koodeista selviää millä lisävarusteilla kyseinen auto on tehtaalta rullannut
ja VIN koodista selviää mistä tehtaalta ja minä vuonna ja millä moottorilla. noista selviää pitkälti ettet osta jotakin muuta mitä myyjä sanoo.

kun virrat pistää päälle niin kojelaudassa pitäis palaa valo jossa lukee "sevice engine soon" kun kone käyntiin niin valo sammuu. jos valo jää palamaan tai ei syty missään vaiheessa niin jossakin on ongelma. ja se irrotettava katto vuotaa melkovarmasti ellei tiivisteitä ole viimevuosina vaihdettu.
 
AM sanoi:
Nyt ei ilmeisesti puhuta Stingrays:tä ?
Ne ovat imo parhaan näkösiä corvetteja.

nyt puhutaan C4 corvetteista, stingray ja sting ray ovat C2 ja C3 sukupolven corvetteja

meinaat varmaan tälläista?
69_Corvette_Front.jpg
 
Itse en edes harkitsisi camaroa/firebirdiä, jos saumat ostaa vette. (enkä kyllä muutenkaan) Hinta pysynyt thirdgeneillä melkein samassa 10 vuotta, ja tänä päivänä saa sillä kymppitonnilla 10 kertaa parempia autoja kuin camaro, kun taas 10 vuotta sitten ei ollut samaan rahaan mitään 540 bemareita ja turbo nissaneita jaossa, jotka kuitenkin viimeistelyltään, käytökseltään ja melutasoltaan ihan eri planeetalta.

Corvette on kyllä kiinnostavuusasteikolla hyvä, jos 2 paikkaa riittää. Omalla tavallaan hyväähän noissa on tuo moottori, jos tykkää rakentaa. 400hp ei tarvitse vielä kovin kummoisia sijoituksia rahallisesti, jos itse vaihtaa osat, viritysaste silloinkin mieto, niin ei tarvitse edelleenkään olla huolissaan kestävyydestä. Vaihteiston osat ilmeisesti myös halpaa kuin saippua?!
 
Sumppari sanoi:

tossa on nyt se ristiriita että jos corvettessa on hyvää tuo 350TPI moottori joka on myös F-bodyissä mutta F-bodyä ei kannata harkita koska saa samaan hintaan parempaakin mutta vetteä kannattaa vaikka on reilusti kalliimpi ja samalla tekniikalla? :confused:

vaihteistohan on th700 joka kestää vakionakin vaikka mitä.

edit: bemarit ja nissanit on kuiteskin suunnattu hieman eri ihmisille ja tuo "melutaso" on varmasti jenkeissä parempi, jyrisevät pakoäänet v8:sta cutoutista pistää bemareiden ja nissaneiden nakutussensorit solmuun korttelin päästä.

edit2: aika harvoin mikään jenkki on se hintaluokkansa tehokkain, nopein tai mukavin auto vaan monille nämä on harrasteautoja jolloin ostossa ei ajatella sitä saako samalla rahalla tehokkaamman tai mukavammat penkit omaavan auton vaan sillä että autossa on tietynlaista tyyliä tai asennetta tai "sitä jotakin" joka vetoaa ostajaan.
 
Juu,ajo-ominaisuudet ei ole parhaasta päästä,mutta autokin on 20v.vanha.Eli säväyksen tekee avoauto,vetten hieno ulkonäkö ja jylinä koneesta.Se,mitä ite ajoin,on vuodelta 85,siksi kysyin neuvoja,kun itellä ei o mitään kokemusta vanhoista jenkeistä.Se mun koeajama vette muuten löytyy sivulta www.jepjep.fi

Se keltainen.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Ei kyl näkyny enää jepjepin sivuilla sellasta, ni ois voinu kattoa onko hinta järkevä. 85 on vielä rautakansilla, taitaa olla suurin osa -86:kin, mutta -87 olis rullanostajat ja alumiinikannet. Toisaalta 85 ei ole vielä sitä abs:ssää turhaan.
Tuolta finnsharkista kandee lueskella juttuja ennen ostoa, jotain mitä tulee mieleen ni tiivisteet omassa vaikka oli tosi hyväkuntoinen auto oli ihan paskana, jos ne on vähänkään repaleiset niin luultavasti imevät vettä itteensä hullun lailla, tosin jos ne pakkasella on joustavat niin ne luultavasti on ihan ok. Pitäis lähteä käyntiin ilman kaasua ilman hirveetä sahausta, omaan jouduin vaihtaa suuttimet kun osa vuosi bensat ja lähti käyntiin vaan kaasua pumppaamalla. Helvetin kalliita suuttimet jos et tilaa jenkeistä kuten minä. Ite ajelin viime talven corvetella, M+S renkailla:D , mulla oli -87 punainen jonka myin joensuuhun.
Olihan tää automaatti mitä olit kattellu?
 
themastodontti, kyllä se sieltä löytyy kun vähän kaivat.

Picture%20073.jpg

tää kyseinen auto näyttää olleen nettiautossa parikin kertaa myynnissiä, vuosimalli väri ja kevyt viritys ainakin täsmää. ainakin silloisten ilmoitusten mukaan "pientä laittoa"??

jos kyseessä on sama auto niin osaatko sanoa minkälaista laittoa on tiedossa? yleensä tän ikäisiin autoihin mikään pienempi laitto ei ole enää niin pientä varsinkaan tekniikkapuolella TPI koneiden kanssa saa olla varovainen, johtuen aika "kömpelöistä" tietokoneista.

edit: jokainen auto on kuitenkin yksilö joten mitään varmaa en ala sanomaan. ;)
 
erkjetter sanoi:
tossa on nyt se ristiriita että jos corvettessa on hyvää tuo 350TPI moottori joka on myös F-bodyissä mutta F-bodyä ei kannata harkita koska saa samaan hintaan parempaakin mutta vetteä kannattaa vaikka on reilusti kalliimpi ja samalla tekniikalla? :confused:

Siis oletukseni on että corvette ei nitise ja kitise, on nopeampi radalla ja muutenkin mukavempi. Ei varmaan perus vette yhtä mukava kuin joku isohko tehokas eurooppalainen, mutta riittävän mukava. Ei birdi ja camarokaan huonoja ole, mutta ei tosiaankaan tänä päivänä hintalaatusuhde enää kohtaa.

erkjetter sanoi:
vaihteistohan on th700 joka kestää vakionakin vaikka mitä.

Yllättävän moni f-bodyllä näkyy päivittäneen laatikkoa, että ei se nyt ihan mitä vaan kestä. ;)

erkjetter sanoi:
edit: bemarit ja nissanit on kuiteskin suunnattu hieman eri ihmisille ja tuo "melutaso" on varmasti jenkeissä parempi, jyrisevät pakoäänet v8:sta cutoutista pistää bemareiden ja nissaneiden nakutussensorit solmuun korttelin päästä.

Niin tuossa 540sessähän on myös V8 moottori, että samanlaisilla vaimentajilla varmasti hyvin samanlaiset jyrinät kuin jenkissäkin, sillä erolla tosin, että bemarin moottori on sentään jotenkin tasapainossa, toisinkuin tuo jenkkikone, joten rytmieroa voi äänessä olla. Toinen käy tasaisesti ja toinen yrittää käydä.

erkjetter sanoi:
edit2: aika harvoin mikään jenkki on se hintaluokkansa tehokkain, nopein tai mukavin auto vaan monille nämä on harrasteautoja jolloin ostossa ei ajatella sitä saako samalla rahalla tehokkaamman tai mukavammat penkit omaavan auton vaan sillä että autossa on tietynlaista tyyliä tai asennetta tai "sitä jotakin" joka vetoaa ostajaan.

Jokainen tavallaan. Itse katson autoa hankkiessa aina sitä, että saanko paremmin ajettavan/tehokkaamman/tyylikkäämmän auton samalla rahalla. harvoin kahdesta samanhintaisesti otan sen huonomman. :eek:
 
Sumppari sanoi:
Siis oletukseni on että corvette ei nitise ja kitise, on nopeampi radalla ja muutenkin mukavempi. Ei varmaan perus vette yhtä mukava kuin joku isohko tehokas eurooppalainen, mutta riittävän mukava. Ei birdi ja camarokaan huonoja ole, mutta ei tosiaankaan tänä päivänä hintalaatusuhde enää kohtaa.

kyllä kaikki 80luvun jenkit nitisee ja kitisee, jotkut enemmän jotkut vähemmän.

Sumppari sanoi:
Yllättävän moni f-bodyllä näkyy päivittäneen laatikkoa, että ei se nyt ihan mitä vaan kestä. ;)

paljonhan niihin kyllä siftkittejä sun muita pistetään mutta aika harvoin silti kuulee että olis th700 luovuttanut. joskus kuulee juttuja kuinka vahingossa on vedetty sifteri R:lle 80km/h vauhdista minkä th700 on kestänyt ilman mitään.

Sumppari sanoi:
Niin tuossa 540sessähän on myös V8 moottori, että samanlaisilla vaimentajilla varmasti hyvin samanlaiset jyrinät kuin jenkissäkin, sillä erolla tosin, että bemarin moottori on sentään jotenkin tasapainossa, toisinkuin tuo jenkkikone, joten rytmieroa voi äänessä olla. Toinen käy tasaisesti ja toinen yrittää käydä.

Jokainen tavallaan. Itse katson autoa hankkiessa aina sitä, että saanko paremmin ajettavan/tehokkaamman/tyylikkäämmän auton samalla rahalla. harvoin kahdesta samanhintaisesti otan sen huonomman. :eek:

tää on aika mielipideasia kumpi vetoaa enemmän, kuten aikasemmin sanoin niin harvoin mikään jenkki on sen hintaluokkansa paras auto miltään osa-alueelta, siksi niitä ostopäätöksiä ei perustella järjellä. ;)
 
En tiedä oikeen mitä se laitto tarkoittaa,muuta kun sen,että koneesta on piuhat sisälle johon saa läppärin kiinni ja mukana on jotain ohjelmia.Ja toi auto on nykyään Porissa yhdellä mun kaverilla,ei siis enää Kokkolassa vaikka tuolla jepjepissä kuvia viel onkin.Automaattiloota on juu ja tiivisteet kuluneet,eli se vuoto-ongelma saattaa olla.Se mun kaveri kyllä puhu,että autossa olis alumiinikansi,tiedä sitten.Mihinkähän tollasen vois viedä "tsekattavaksi",että missä kunnossa motti on ja mitä sinne on tehty?Soitin tonne jepjep:iinkin,eikä nekään oikeen osannut sanoa.
 
Zone-sarja -42%
käytä sitä corvettea Mahlamäellä. jenkkeihin erikoistunut tyyppi joka pyörittää huoltoa siinä noormarkussa (porin vieressä). kovasti kaverista kuulee kehuja jenkkipiireissä ;)

yhteystietoja en tähän viitsi laittaa mutta nopeesti ne löytyy hakemalla
 
Pyöränlaakerit kannattaa samalla tsekata, on aika usein väljät ja maksavat nekin mukavasti. Eli auto ylös ja pystysuunnassa pyörää nytkyttämällä huomaa jos on väljää.
Niin ja corvette on ehkä niitä pahimpia nitisijöitä muovikoreineen. kanttarin yli kääntyessä huomaa hyvin.
 
Jos alukannet paikallaan, niin hyvä. Keula heti kevyempi, ja harvat alukannet ahdistaa alle 400 hepan. (siis vaikka ei oiskaan 400hp nyt koneessa, niin eipähän "kalleimpia" osia tarvitse ensimmäisenä olla vaihtamassa jos sen sieltä ulos haluaa)
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom