🥓 Ketoosi - Keskustelua hyödyistä, haitoista, makroista ja kokemuksista

Meta title: 💥 Ketoosikeskustelu – hiilareiden minimoinnin ikuinen väittely ja kokemusten myrsky

Meta description: Keskustelua ketoosin hyödyistä, haitoista, makroista ja kokemuksista – mikä toimii, mikä ei ja miksi keto herättää niin vahvoja mielipiteitä?**

Mitä syöt aamuisin kaurapuuron tilalla ja mitä yleensä iltapalana/välipalana ?

Aamiaisena on pari kuppia kahvia punaisella maidolla sekä ehrami höystettynä 30g oliiviöljyä. Tästä tuleekin noin puolet päivän HH-annoksesta.

Lounas on kolme paistettua munaa ja kolme siivua pekonia + kurkkua

Välipalana menee jotain heinää (jääsalaatti tms. vihreä) jonka kanssa reilusti oliiviöljyä sekä sopiva kombo jostain seuraavista; katkarapuja, majoneesia, fetaa, raejuustoa, jotain rasvaista juustoa, läskinpalanen (siis kylkipala tai vastaava), valmissienisalaattia, pippurimakrillia..

Treenipäivänä pelkkää heraa palautusjuomaksi

Iltaruoka on mulla aina tukevin (pääruoka), se ei varmasti ole kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta näin on menty jo ennen ketoilua. Ateria sisältää nautaa, possua, kanaa tai kalaa, myöskin reilusti rasvaa ja jokusen kasviksen, siinä rajoissa mitä HH-lukema päivän päätteeksi antaa varaa. Kaikki menee puntarin kautta. Pyrkimys on pitää HH alle 30 grammassa.

Makrot nyt 25P/5HH/70R ja kalorit kuta kuinkin 2000 pinnassa. Tuntuu että peruskulutus olisi suurempi tällä dieselillä kuin bensalla.. Tästä pitäisi varmaan vähän pudotella tuota kalorimäärää, mutta katsoo nyt miten tuo paino reagoi vähän pidemmällä aikavälillä.
 
Peruskysymyksiä

Hemmetti kun meni pää kipeeks, luin koko ketjun (en nyt ihan joka postausta) :rolleyes:

Ketoiltu nyt viikko ja ketoosiin onnistuin pääsemään tikkujen mukaan jo toisena päivänä. Painoa tippunut 7kg ja vyön seuraava reikä piti ottaa käyttöön. Mahasta näkee selvästi, että turvotus on hävinnyt. Olo ihan jees, treeni kulkee ja hiki lentää ihan eri malliin. Jotenkin vaan naurattaa, että rasvaa syömällä laihtuu!

Pari ongelmaa on ilmennyt...

1) Maha ei toimi ollenkaan, ei siis ole mitään alkulöysäilyä ollut. Ei tarvitse paljoa käydä kakkimassa, kun mitään ei tule. Ennen kuitenkin kerran päivässä oli vakio, mutta nyt ei ole tarvinnut käydä taas kolmeen päivään...!!
2) En tunnu saavan ravinnosta tarpeeksi kuituja ja vihanneksia ei tunnu mahtuvat tarpeeksi tähän vhh-ruokavalioon. Pyrin nuo päivän hiilarit syömään reilu tunti ennen punttia että jaksaa puristaa.

Nää ongelmat on vähän sidoksissa toisiinsa, mutta silti...

Syön kolmesti päivässä +palkkari. Kalorilaskurilla suunnittelen aina seuraavan päivän syömiset ja ne ovatkin näyttäneet yleensä 1700-2000 kcal (40%p, 58%r, 2%hh). Laskuri ilmoittaa peruskulutukseksi ~2100 kcal (tähän siis urheilut lisää). Hiilarit siis olleet alle 15g per päivä, vettä vähintään 3 litraa. Joka ilta menee leikkiessä tuolla laskurilla. En ehkä vain ole vielä löytänyt optimia suunnitelmaa. Finelin sivuja myös yritän hyödyntää.

Kuituja saan siis noista vihanneksista ja marjoista sekä käytän yleensä ruuassa ruokalusikallisen pellavansiemenrouhetta per päivä. Kuitenkin vihannesten ja etenkin marjojen lisääminen heittää heti nuo hiilarit turhan korkealle. Vihanneksista käytän jääsalaattia, tuorekurkkua, parsakaalia ja sinimailasen ituja. En ymmärrä miten jotku oikeasti voivat syödä marjoja ja tomaattia. Nämä heittävät minun laskelman heti metsään.

Kasviksia ei voi syödä liikaa, vatsa pelaa jo todella hyvin sellaisella puolella kilolla kasviksia päivässä.
Tää ei vaan mahdu mun laskelmaan tää, hiilarit pomppaa heti yli...!!!

Sit muutama kyssäri...

Miten noita mausteita pystyy käyttämään ruuan teossa esim. suola? Vaikka kun paistaa jauhelihaa, niin tekisi mieli sitä jollakin maustaa. Ainakin kalorilaskurin mukaan ne nostavat heti hiilareita "liian" korkealle minun laskelmissa.

Käytän treenin jälkeen palkkarissa heraa, glutamiinia ja leusiinia -OK?

Mitä otatte makeanhimoon? Kermavaahtoa?

Niin ja mikä se on nyt tämä virallinen tuomio näille light juomille? Itse otan aamuisin desin verran PepsiMaxia ja ei ainakaain itselle ole mitään aiheuttanut. Jokuhan tuolla kirjoitti, että vetää litratolkulla.

Voiko tämä ruokavalio aiheuttaa aknea? Ittelle ilmaantunut kaulaan muutama kunnon paise. Aikaisemmin ei tällaista ongelmaa esiintynyt.

Kiitokset vastauksista!!!

Ensimmäisen tankkauksen ajattelin pitää kuukauden ketoilun jälkeen. Eli totutan elimistön ensin tähän rasvan käyttöön.
 
Hemmetti kun meni pää kipeeks, luin koko ketjun (en nyt ihan joka postausta) :rolleyes:

Ketoiltu nyt viikko ja ketoosiin onnistuin pääsemään tikkujen mukaan jo toisena päivänä. Painoa tippunut 7kg ja vyön seuraava reikä piti ottaa käyttöön. Mahasta näkee selvästi, että turvotus on hävinnyt. Olo ihan jees, treeni kulkee ja hiki lentää ihan eri malliin. Jotenkin vaan naurattaa, että rasvaa syömällä laihtuu!

Kohtuu rankka tulos viikolta! :wtf: Itsellä on nyt kuudes päivä menossa ja alas on tultu 2,2kg, mitä pidän jo ihan hyvänä tuloksena.

1) Maha ei toimi ollenkaan, ei siis ole mitään alkulöysäilyä ollut. Ei tarvitse paljoa käydä kakkimassa, kun mitään ei tule. Ennen kuitenkin kerran päivässä oli vakio, mutta nyt ei ole tarvinnut käydä taas kolmeen päivään...!!
2) En tunnu saavan ravinnosta tarpeeksi kuituja ja vihanneksia ei tunnu mahtuvat tarpeeksi tähän vhh-ruokavalioon. Pyrin nuo päivän hiilarit syömään reilu tunti ennen punttia että jaksaa puristaa.

Nää ongelmat on vähän sidoksissa toisiinsa, mutta silti...

Syön kolmesti päivässä +palkkari. Kalorilaskurilla suunnittelen aina seuraavan päivän syömiset ja ne ovatkin näyttäneet yleensä 1700-2000 kcal (40%p, 58%r, 2%hh). Laskuri ilmoittaa peruskulutukseksi ~2100 kcal (tähän siis urheilut lisää). Hiilarit siis olleet alle 15g per päivä, vettä vähintään 3 litraa. Joka ilta menee leikkiessä tuolla laskurilla. En ehkä vain ole vielä löytänyt optimia suunnitelmaa. Finelin sivuja myös yritän hyödyntää.

Kuituja saan siis noista vihanneksista ja marjoista sekä käytän yleensä ruuassa ruokalusikallisen pellavansiemenrouhetta per päivä. Kuitenkin vihannesten ja etenkin marjojen lisääminen heittää heti nuo hiilarit turhan korkealle. Vihanneksista käytän jääsalaattia, tuorekurkkua, parsakaalia ja sinimailasen ituja. En ymmärrä miten jotku oikeasti voivat syödä marjoja ja tomaattia. Nämä heittävät minun laskelman heti metsään.

Tää ei vaan mahdu mun laskelmaan tää, hiilarit pomppaa heti yli...!!!

Itse en ole laskeskellut, vetänyt vain fiiliksellä. Vähemmän tarvii kyllä selvästi asioida pöntöllä, mutta ongelmia ei ole ollut.

Miten noita mausteita pystyy käyttämään ruuan teossa esim. suola? Vaikka kun paistaa jauhelihaa, niin tekisi mieli sitä jollakin maustaa. Ainakin kalorilaskurin mukaan ne nostavat heti hiilareita "liian" korkealle minun laskelmissa.

Tätä en kyllä ymmärtänyt. http://www.fineli.fi/food.php?foodid=30&lang=fi - Onkohan laskurissa väärät arvot? Näyttäisipä sitäpaitsi olevan silkkaa proteiinia! :) Sikäli kun sitä nyt ei edes grammoina voi kovin montaa laittaa oikein mihinkään ruoka-annokseen.

Mitä otatte makeanhimoon? Kermavaahtoa?

Ihme kyllä - makeanhimoa ei ole tullut, muulloin kuin silloin jos jää syömättä siten, että iskee kunnon nälän päälle. Marjoja lähinnä + pähkinöitä on tullut naposteltua.

Niin ja mikä se on nyt tämä virallinen tuomio näille light juomille? Itse otan aamuisin desin verran PepsiMaxia ja ei ainakaain itselle ole mitään aiheuttanut. Jokuhan tuolla kirjoitti, että vetää litratolkulla.
Makeutusaineilla voisi olla osuutta tuohon vatsan toimimattomuuteen, mutta ei kyllä jaksa uskoa että desi päivässä tekisi tuollaista...
 
Kingtoni:
Voisit kokeilla myös pinaatin käyttöä, jotta elimistön pH-arvot pysyisivät balanssissa. Mikäli et käytä, suosittelisin myös Valmarinia (apteekista), joka auttaa mm. ruoansulatuksessa. Saattaa maistua aluksi hyvinkin epämiellyttävältä.
Akne voi johtua kuona-aineiden poistumisesta, kun ruokavalio on muuttunut. Loppuu kyllä (useimmilla) alun jälkeen.
Ja pitääkö tosiaan ne mausteetkin laittaa kalorilaskuriin? Itse ainakin käytin mausteita surutta ja paljon. Ei ainakaan käyttöä kielletty.
 
Kingtoni:
Voisit kokeilla myös pinaatin käyttöä, jotta elimistön pH-arvot pysyisivät balanssissa.
Aivan, olinkin unohtanut tän pinaatin kokonaan. Aamun nyt taas leikkinyt tuolla laskurilla ja kyllä noita wok-vihanneksiakin tuonne näyttää mahtuvat. Jotenkin vaan säikähtänyt aina kun hiilarit nousseet yli 10g tai kokonaissuhde nousee yli 2%:n. Kauhea keksiminen mitä sitten syö, että saa laskelman tasattua.

Mikäli et käytä, suosittelisin myös Valmarinia (apteekista), joka auttaa mm. ruoansulatuksessa. Saattaa maistua aluksi hyvinkin epämiellyttävältä.
Kävin eilen apteekissa ja sieltä vaan annettiin pellavansiemenrohetta, jota minulla jo oli kotona. Kyselin etteikö ole mitään muuta, niin antoivat sitten kaikkia laksatiivisia aineita. En näitä kyllä halunnut. Pitänee kokeilla tuota Valmarinia. Tätähän sinä tarkoitit? http://www.valmarin.fi/

Akne voi johtua kuona-aineiden poistumisesta, kun ruokavalio on muuttunut. Loppuu kyllä (useimmilla) alun jälkeen.
Toivotaan näin. Itse en voi käyttää kreatiinia tämän vaivan takia. Heti puskee näppyllää ja kaikki yleensä kaulaan :/

Ja pitääkö tosiaan ne mausteetkin laittaa kalorilaskuriin? Itse ainakin käytin mausteita surutta ja paljon. Ei ainakaan käyttöä kielletty.
Jaa... Ihan mielenkiinnosta näitä laitoin laskuriin. Aikaisemmin käyttänyt paljon valkosipulirouhetta ja pippurisekoitusta, mutta ne näyttäisivät olevan pelkästään hiilareita. Vaikka niitä pieni määrä tuleekin, niin mielestäni turhia hiilareita.
 
Tätähän sinä tarkoitit? http://www.valmarin.fi/
Juuri sitä.

En olekaan itse koskaan aiemmin tarkemmin katsonut mausteiden sisältöä, kunhan eivät vaan sisällä sokeria niin muuten ollut ok. Vaikka vähillä hiilareilla/ketolla oltu, niin en nyt sentäs noin tarkka ole ollut (vaikka muuten olen pilkkua n**sinutkin).
 
Itsellä tuo tacomausteseos, jota myös aika paljon käytän, sisältää 54% hiilareita. Se oikeastaan herätti näitä seuraamaan. Mutta onneks edes suolaa voi heittää tuohon jauhelihaan...
 
Hetkonen! Siis ihan tosissaanko mietit, että voiko ruokaan laittaa mausteita kun mausteista tulee ylimääräisiä hiilareita? Eihän sillä nyt ole mitään merkitystä kun niitä mausteita tulee kuitenkin sen verran pieniä määriä. Vähän sama homma kun joku aikoinaan panikoi purukumin syömisen kanssa. :D Ja sama pätee kasviksiin. Voit surutta lisätä myös kasvisten määrää vaikka hiilarit vähän nousisikin (sun dieetti ei kaatuisi vaikka tuplaisit hiilarit), nekun ovat muutenkin tärkeässä roolissa ketoilussa. Onhan tää ketoilu tarkkaa puuhaa, mutta ei siitä mitään tähtitiedettä tarvitse tehdä saati stressata turhasta.

e - Aika kova tahti jos viikossa on tippunut 7kg. :eek:
 
Lisätää lisätään, avittanee tähän vatsan toimintaakin sitten paremmin. Wok-vihanneksia, tomaattia, kurkkua, sinimailasta, jääsalaattia. Sitä pinaattia en vaan tuoreena löytänyt omasta kaupasta, pakasteversio ei oikein maistu. Jotenkin vaan olettanut, että tuota 20g määrää hiilareita on noudatettava täsmälleen.

e - Aika kova tahti jos viikossa on tippunut 7kg. :eek:
Tänään oli eka aamu, kun paino oli tippunut alle kilon.. vaan 200g :) Kyllä sitä on mistä lähteä!
 
Jotenkin vaan olettanut, että tuota 20g määrää hiilareita on noudatettava täsmälleen.

Tänään oli eka aamu, kun paino oli tippunut alle kilon.. vaan 200g :) Kyllä sitä on mistä lähteä!
Kyllä ainakin minä pystyn syömään sen 35-40 grammaa hiilaria päivässä ihan ilman ongelmaa. (mitat 188 cm ja 96 kg) Vatsan toimiminen on pirun tärkee juttu. Vihanneksia koneeseen!!!

Itselläni on käytössä apteekista saatavaa Agiocur nimistä rohdosvalmistetta. Se on ollu pirun hyvä kuidun lähde vielä kasvisten tueksi. Alla vähän Googlella löytynyttä tuoteselostetta. 500g purkki maksaa muistaakseni noin 15 euroa ja annoskoko on mulla ollut yksi ruokalusikallinen. Maistuu hyvältä ja menee tosi kivuttomasti alas veden kanssa.

AGIOCUR® on puhdas kasviperäinen kuituvalmiste, joka normalisoi häiriintynyttä suolen toimintaa. AGIOCUR®
sisältää runsaasti Plantago Ovata -kasvin siemenistä ja niiden kuorikerroksista saatavia liukenevia ja liukenemattomia
kasvikuituja juuri oikeassa, ravintosuositusten mukaisessa suhteessa. Nesteen sitomisen, turpoamisen ja liman-
muodostuksen avulla AGIOCUR® lisää ja pehmentää ulostemassaa sekä kiinteyttää sitä ripulissa. AGIOCUR®
sopii pitkäaikaiseen käyttöön, myös raskauden ja imetyksen aikana. Käyttöaiheet: Suolen toiminnan häiriöt,
kuten ummetus, ripuli, ärtynyt paksusuoli ja divertikuloosi. Suolen velttous esim. pitkäaikaisvuodepotilailla,
kirurgisten toimenpiteiden jälkeen, vatsa-avannepotilailla, peräpukamien yhteydessä ja raskauden aikana.
 
Lisätää lisätään, avittanee tähän vatsan toimintaakin sitten paremmin. Wok-vihanneksia, tomaattia, kurkkua, sinimailasta, jääsalaattia. Sitä pinaattia en vaan tuoreena löytänyt omasta kaupasta, pakasteversio ei oikein maistu. Jotenkin vaan olettanut, että tuota 20g määrää hiilareita on noudatettava täsmälleen.

Tänään oli eka aamu, kun paino oli tippunut alle kilon.. vaan 200g :) Kyllä sitä on mistä lähteä!

Kerta olet jo ketoosiin päässyt, ei sen hiilarimäärän kanssa tarvitse ihan grammalleen tarkka olla. Alussa on toki hyvä olla vähillä hiilareilla, jotta keho tottuisi siihen rasvapolttoisuuteen. Sen jälkeen voi hiilarimääriä huoletta vähän nostaa. Periaatteessa n. sadalla grammalla imeytyvää hiilihydraattia per päivä voidaan vielä hyvin olla ketoosissa. Käytännössä kannattaa kuitenkin pitää hiilarit alle 50g.

Taitaa olla ihan hyvä määrä nestettä sinulla kehossa tuosta painonpudotusvauhdista päätellen. Tai siis on tainnut olla. Paljon olikaan lähtöpaino? Ei ainakaan sattunut missään silmään.
 
Kiitos hyvistä neuvoista!
Ostin tänään sitä valmarinia ja sitten vielä kuitutabuja (varmuuden vuoksi). Tänään kyllä näyttänyt luo kalorilaskurin luvut hieman eriltä kuin aikaisemmin. Kasvikset 450g ja kuidut 32g ihan ilman mitää lisiä. Hiilarit nousi ekan kerran yli 20g ollen tänään 27g.

Taitaa olla ihan hyvä määrä nestettä sinulla kehossa tuosta painonpudotusvauhdista päätellen. Tai siis on tainnut olla. Paljon olikaan lähtöpaino? Ei ainakaan sattunut missään silmään.
Olin syksyn dietillä, mutta en vaan jaksanut dietta sillä ruokavaliolla. Ei meinannut tulla tuloksia ja hemmetti sitä nälkää. Nyt alkupaino oli 126,5kg ja tänä aamuna 118,2kg. Kyllä vatsasta on huomannut selvästi ettei ole enää sellainen pöhö, nyt on ihan sellainen tiukahko tynnyri :D Tuntuu vaan, että tätä diettiä on helpompi nuodattaa kuin niitä mitä olen aikaisemmin yrittänyt. Nälkäkään ei ole ollut kertaakaan!
 
Mulla on toiminut hyvin tällänen setti: 3kananmunaa ja 3pekoniviipaletta aamulla+ 1l vettä + glutamiinia+ kalaöljyt ja vitamiinit päivällä: protsku+ öljy lounas: 100g parsakaalia + 150g broileria + 1rkl oliiviöljyä treenin jälkeen protsku+gluta+bcaa ja illalla 100g parsakaalia ja broileria jotain n.150-200g + pellavansiemenöljyä ja rouhetta. Näillä mennään tällä hetkellä, niin ja ton kanan paikalle heitän välillä jauhelihaa ja joskus kurkkua kans jos on nälkä..
 
Yksi tyhmä kysymys.. Ketoaineidenhan pitäisi käydä jo polttoaineesta, ainakin luulisi, kun tätä tilaa on mennyt se viikko. Tikut näyttävät aika punaista, eli niitä virtsaankin asti riittää. Täällähän on monesti todettu, ettei tikkujen tulokset muutenkaan autuaaksi tee, mutta kun nyt tulee positiivista tulosta näin viikonkin perästä.
Että mistä näitä ketoaineita oikein tulee..?

Liikaa rasvaa ja liian pieni kulutus, vai?
 
Se on vaan hyvä, että ketoaineita on virtsassa. Tuolloin olet varmasti ketoosissa. Täällähän on monesti todettu, että tikut eivät tee autuaaksi koska voit olla ketoosissa vaikka tikku ei näytä mitään. Tuolloin ketoaineet palavat kokonaan kropassa. En mä ainakaan murehtisi, kun tikut on punaisia, pikemminkin päin vastoin.

Jos rasvaa on kokonaisenergiasta 60-70%, vatsa toimii ja paino putoaa niin anna mennä. Hyvin se silloin menee.
 
Jaahas, laitetaas vähän omia fiiliksiä tänne. Ajattelin kokemuksen vuoksi kokeilla ketoa korkeimmilla proteiinimäärillä, rasvan määrää merkittävästi alentaen. Alussa mentiin "ohjeiden" mukaan eli rasvasta tuli se 70% kokonaisenergiasta. Ketoosin saavutettaessa (2 pv) nostin proteiinin määrän 2g per bruttokilo ja vähensin rasvan määrää niin, että oltiin n. 1000kcal miinuksella. Tällä on nyt menty 2,5 viikkoa ja paino tullut alas 92 kg:sta aina 85 kg:aan. Tätä olis nyt vielä tarkoitus jatkaa 2-3 viikkoa ja katsoa, mikä on lopputulos. Ainakin tässä vaiheessa näyttää siltä, että toimisi erinomaisesti myös pikadieettinä.

Ja sen verran treeneistä, että hyvin kulkee. TKD:llä mennään ja tuo hiilaripaukku ennen treeniä antaa mukavasti energiaa painaa sen 30-40min salilla. Treeniohjelmaa tosin sen verran muutin tälle kokeilujaksolle, että HST tyylisesti mennään. Kova treeni tulee kohdalle vain joka toinen viikko ja tämä tuntuu sopivan.
 
Tällaista olen pohtinut, että mitenhän keto mahtaa soveltua kasvissyöjälle ? Tarkoitan tällä tarkemmin, että syön kananmunia, maitotuotteita ja nyt myös mukaan tullut kana. Onko mahdollista toteuttaa keto ? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun tarkoitus olisi lähempänä kevättä vähän kiristellä ja pohdinkin tässä mahdollisimman tehokasta dieettiä. Keto tuntuu jotenkin järkevältä vaihtoehdolta, sillä vähillä hiilareilla nälkä vaivaa ja häiritsee mua ainakin ihan sairaasti. Ongelmaksi tässä varmaan ehkä koituu nuo kouluruokailut, koska siellä ruoka on pääasiassa näin kasvisruokailijalla hiilareita. Mietinkin, että jos söisin koulussa vain salaattia ja mukaan rahkat/raejuustot/soijat. Mitä mieltä porukka on ?
 
Eli ainoa mitä et syö on punainen liha? Siinä tapauksessa onnistuu ihan hyvin. Laitat vaan kanaa ja kalaa eri muodoissa, erilaisia juustoja, maitotuotteita, pähkinöitä, soijaa ja tietty älytön määrä kasviksia ja marjoja kuhan ne ei ole kovin hiilaririkkaita.
 
Back
Ylös Bottom