🥓 Ketoosi - Keskustelua hyödyistä, haitoista, makroista ja kokemuksista

Meta title: 💥 Ketoosikeskustelu – hiilareiden minimoinnin ikuinen väittely ja kokemusten myrsky

Meta description: Keskustelua ketoosin hyödyistä, haitoista, makroista ja kokemuksista – mikä toimii, mikä ei ja miksi keto herättää niin vahvoja mielipiteitä?**

Olen muutamaan otteeseen laihduttanut ketoosilla, ja homma on toiminut. Olen kuitenkin aina pitänyt syödyt kalorit maksimissaan päivän kulutuksen tasolla (n. 2500 kcal).

Olen lukenut ettei ketoosidieteillä tarvitse kaloreita laskea. Mutta entä jos vetää päivittäin normaali kulutuksen lisäksi vaikkapa 5dl öljyä (n. 4000 kcal) päälle niin laihtuuko silti.

En uskalla tuollaista öljymäärää lähteä testaamaan, mutta tarkoittaako se että kaloreita ei tarvitse laskea sitä että tämä ruokavalio täyttää niin hyvin ettei tarvitse edes ruokamäärää laskea, vai sitä että tällä ruokavaliolla voi aidosti syödä vaikka tuplasti päivän kulutuksen ja silti laihtua kunhan ei syö hiilihydraatteja?

No ei todellakaan. Tottakai sinun täytyy olla miinuksilla, että laihdut.
 
No ei todellakaan. Tottakai sinun täytyy olla miinuksilla, että laihdut.

Näin arvelinkin. Eli ketoosi ja VHH-dieetit toimivat koska niillä ollessa nälän tunne vähenee.

Entä sitten se ketoosin osuus, jos ketoosi-ruokavalioon lisää vaikka aamupuuron joilloin ketoosi katkeaa, niin sitten ilmeisesti läski lahtee hitaammin? Vai lähteekö jos kalorin saanti pysyy samana?

Anteeksi tyhmät kysymykset, mulla internetistä löytyy aiheesta joko käsittämätöntä tieteellistä jargonia tai sitten suuria lupauksia kuten "kaloreita ei tarvitse laskea".
 
Silloinhan se ei ole ketoosidiieetti jos se joka aamu katkeaa..
 
Silloinhan se ei ole ketoosidiieetti jos se joka aamu katkeaa..

Hyvä huomio. Tarkoitin siis kysyä että onko ketoosista mitään muuta hyötyä kuin ruokavalion mukanaan tuoma ruokahalun väheneminen. Lähteekö siis läski samaa tahtia, jos syö saman 500 kalorin päivävajeen ketoosilla tai normaaliruokavaliolla.
 
Riippuu ihmisestä mutta yleisesti ottaen ketoosila rasva palaa nopeammin koska hiilihydraattivarastot on tyhjät ja kroppa käyttää energianlähteenä rasvaa normaalin hiilihydraatin sijaan..
Eli karrikoidusti, kun kulutat energiaa, kulutat "aina" rasvaa..
 
Millasia herkkuja ootte vetänyt jos tuntuu siltä että tekis mieli ns. "mässäillä"(miten limukat kuten Pepsi Max jne.)? Mietin tässä että ku oon niin suuri jogurtin ystävä niin onko jotain hyvänmakuista jogurttia markkinoilla jossa ei kuitenkaan olisi paljoa hiilareita?

Olen vasta aloittamassa elämäni ensimmäistä kertaa dieettiä ja lueskellut paljon tätä palstaa, mutta vaikeinta tunnostaa olevan sopivan ruokapäiväkirjan tekeminen. Vaikea valita mitä mussuttaa ettei ruokavalio menisi liian yksinkertaiseksi ja ettei ruokiin kyllästyisi. Tällä viikolla ajattelin tiputella hiilarien syöntiä pikkuhiljaa vähemmälle ja viikon alusta aloittaa varsinaisesti tämä touhu, vinkkejä?
 
Zero colaa itellä menee ainakin aika paljon. Herkkuina kebab salaatti, hot wingsit. Myös kermavaahdosta, fun lightista ja makeutusaineesta saa makeennälkään apua. Mutta usko pois, ketoosilla ei tee mieli edes makeeta. Lidlistä saa kreikkalaista jugurttia litran pöntössä jossa hiilarit bout 3.5-4g/100g. Myös suomalaisista kaupoista saa sitä "partaäijää" missä siis semmosen partaukkelin kuva, hiilarit jotain 5g.
 
Riippuu ihmisestä mutta yleisesti ottaen ketoosila rasva palaa nopeammin koska hiilihydraattivarastot on tyhjät ja kroppa käyttää energianlähteenä rasvaa normaalin hiilihydraatin sijaan..
Eli karrikoidusti, kun kulutat energiaa, kulutat "aina" rasvaa..
Eli ei voi ajatella, että jos syö päivässä -500kcal, että tuo kaikki karrikoidusti menisi energiaksi/rakennusaineeksi, ja loput -500kcal energiaa palaisi rasvoista kehosta. Onko silloin makroilla suurempaa merkitystä, koska hiilaria ei ole täyttämään tuota -500kcal ikkunaa, koska sitä ei saada ravinnosta riittävästi. Noh, itselle ei tämä tyyli toimi, joten diettaan tarvittaessa ihan vain -500kcal välittämättä suuremmin makroista.. :P
 
En ole välttämättä paras vastaamaan näin syvällisemmin mutta yritän, korjatkoon joku jos menee ihan metsään. Eli kun hiilihydraattivarastot tyhjenee alkaa kroppa etsimään vaihtoehtoista kulutusainetta jolloin alkuun on syytä syödä vähän enemmän rasvaa jotta keho oppii pääasiallisesti pilkkomaan tuon polttoineensa rasvasta. Rasvaa pilkkomalla syntyy ketogeenejä joita kroppa käyttää pääasiallisena energianlähteenä, näin suurin osa kulutuksesta menee rasvoista? En ole mikään anatomian mestari joten älkää alkako näillä tiedoilla kenellekkään pätemään. Elän itse VHH:lla ja pari kertaa dieetattu ketoosilla noin 2kk pätkiä. Rasvoja voi tietysti alkaa pudottamaan myöhemmin että kiristyminen jatkuu. Jostain lukenut tuota 70% rasvansaannista mutta itellä macrot about:
P: 60%
R 30-40%
 
Onko ketoilijat huomanneet vaikutuksia ihoon? Jostain muistan kuulleeni väitteitä, että hiilihydraattien poistuessa ruokavaliosta, samalla hävinneet myös finnit.
 
Millasia herkkuja ootte vetänyt jos tuntuu siltä että tekis mieli ns. "mässäillä"(miten limukat kuten Pepsi Max jne.)? Mietin tässä että ku oon niin suuri jogurtin ystävä niin onko jotain hyvänmakuista jogurttia markkinoilla jossa ei kuitenkaan olisi paljoa hiilareita?

Vadelmapirtelöä testasin, ainekset sekoittimeen:

100g vadelma = 4,1 g hiilareita
1 dl kuohukermaa = 3g hiilareita
makeutukseen fun light vadelmaa = 0g hiilareita
vettä

Puolen litran herkku pirtelö 7g hiilareilla. Sekaan voi lisätä myös protskujauhoja ja tai muuten muuttaa osasuhteita, hyvää joka tapauksessa.
 
kuulostaa herkulliselta, samaa voi varmaan soveltaa myös eri marjoilla :) täytyy testata
 
Noniin. Kaksi päivää tällä ketoosidieetillä ja 4 kiloa nesteitä/elopainoa veks. Tästä se lähtee. Väsynys olen hieman ollut ja nälkäinen, mutta kyllä se tästä on jo lähtenyt parempaan päin. Uutta päivätystä viikon päästä.
 
Tohtisko sitä pyytää pientä mielipidettä seuraavaan.

Aloitin ensimmäinen päivä tammikuuta ketoilun, jolloin vähensin hiilareita hurjasti +300 --> 60g ja siitä tiputtanut parina seuraavana päivänä 15-30g päiväsaantiin ja tarkoitus saada keto pyörimään ja maha pienentymään.

Nyt päiväsaanti on kutakuinkin 1200-1900kcal/35%Prot/~0-5%Hiil/60%Rasva. Olen 171cm/75kg. Tarkoitus olis ketoilla suurinosa tuosta mahanalueelle kertyneestä läskistä pois. Urheilua harrastan aika vähän, töissä tulee käveltyä kuitenkin melko paljon. Saliharjoittelu olis tarkoitus ottaa mukaan kunhan tulee fiilis, että maha on pienentynyt jonka jälkeen kasvattaa lihasmassaa sen läskin tilalle.

Rasvaa yritän saada paljon, proteiinia sen verran ettei nykyiset "lihakset" katoisi tämän operaation aikana.

Jos olen oikein käsittänyt, niin läskinhän pitäisi kulua tuosta itsestään, vai olenko hakoteillä? En ole vielä varma onko ketoosi alkanut, päätä on särkenyt melkein päivittäin viimeviikon aikana, kusi haisee ihan tajuttomasti edelliseen verrattuna, hengityksessä en ole huomannut itse eroa, eikä siitä ole kommenttia vielä tullut :p

Loppuun vielä hyväksi todettu täytetty paprika resepti karppaus.infosta

Paprika halki keskeltä, sisälle voimakasta koskenlaskijaa/chili tonnikalaa/aurajuustoa ja päälle mozzarella juustoraastetta. Pistetään pojat uuniin 150 astetta ja noin 30min tai kun rupee näyttämään sopivan hyvältä :Q

Edit: Toistaiseksi painoa tippunut ehkä ~1,5kg joten hirveetä harppausta ei ole vielä tapahtunut.
 
Kyllä se rasva palaa ns. tekemättä mitään jos tosiaan miinuksella menet. Päänsärky luultavasti johtuu tuosta 1200kcal päivästä. Proteiinit ja rasvan kääntäisin toisinpäin. Protskut about 60% (tämä vain oma mielipide). Koita pitää kalorit about 1700-1800 ja vedä vitamiinejä naamariin niin loppuu tuo päänsärky luultavasti. Kokonaisessa paprikassa on suht paljon hiilareita, ei sovi itellä ainakaan 20g hilariseen ketoosiin..

E: ei tota päänsärkyä kannata kestää. Jos ei vhh toimi niin kokeile jotain muuta dieettiä, mutta vitamiineilläkin voi olla iso vaikutus..
 
Kyllä se rasva palaa ns. tekemättä mitään jos tosiaan miinuksella menet. Päänsärky luultavasti johtuu tuosta 1200kcal päivästä. Proteiinit ja rasvan kääntäisin toisinpäin. Protskut about 60% (tämä vain oma mielipide).

Ei ole mitään järkeä vetää noin paljon proteiinia ja vähentää rasvan osuus liian pieneksi ketodieetillä.
 
Ei ole mitään järkeä vetää noin paljon proteiinia ja vähentää rasvan osuus liian pieneksi ketodieetillä.

Joo ei siinä oo yhtään mitään järkee kun kirjoissa lukee niin. Onse vittu kumma kun 1kg/1vko putos paino 2kk ajan vaikuttamatta sarjapainoihin. Onko sulla jotain perusteluja tähän sun faktaan vai luitko karppaus.infosta? Enkä kaipaa mitään jenkkitutkimusta että senyt vaan pitää syödä 70% rasvaa. Luulen että ihmiset lukee mieluummin käyttäjien kokemuksia kuin suoraa copy pastea jostain paskatutkimuksista. Ja kyllä. Vedin herneet kun perustelematta tullaan pätemään.
 
no missä ne sun perustelut on?
 
Back
Ylös Bottom