Meta title: 🔥 CAGE FIGHTING MMA SUOMI – kotimaan häkkisodan kuumin areena 🔥

Meta description: Suomen armottomin häkkikehä jossa nälkäiset taistelijat, raaka energia ja puhdas kamppailufiilis kohtaavat.


Syö se varmaan jonkun verran core-faneja. Onneks ollaan Riihimäellä, jossa pääosa yleisöstä on paikallisia. Ihmeen nopeesti noi nyrkkeilypiirit väsäilee noita iltoja, muutaman kuukauden varoituksella MM- ja EM-ottelu...?!?! Mutta hyvä et tollanen tapahtuma saadaan Suomeen! Kyllä itekkin tulee varmaan väijyttyä telkusta toi Heleniuksen matsi, sehän alkanee vasta lähempänä puolta yötä, jolloin meidän karkelot on ohi.
 
Kyllä tämä pitää paikkaansa eli Adlan Amagov on Musan veli. Suomalaisen vastustajan löytyminen oli nyt pitkässä puussa ja koko ottelu meinasi peruuntua. Musan normaalipaino on 78 kg seuraava ottelu käydään sarjassa 83,9 kg, johon lyhyellä varoitusajalla lähtevä Teo Viitala pudottaa. Teo on BJJ:n ruskeavyö ja omaa siten edun matossa eli ottelutaktiset asetelmat lienevät selvät. Musalle ottelun peruuntuminen ei ollut minkäälainen vaihtoehto ja hän ilmoitti suoraan ottelevansa ketä tahansa vastaan eikä sarjalla ole hänelle väliä eli saa olla vaikka 93 kg.
 
http://blogivirta.fi/blogit/210426-...-kirkollisen-laupeudentyonsa-kohteeksi?show=1

Musa on myös ihmisiä kehässä pieksevä AMMATTInyrkkeilijä. En jaksanu oikein lukea koko tekstiä enkä asiasta mitään tiedä saati ymmärrä, mut tais kirjottaja tehdä asialleen enempi hallaa ku hyötyä olemalla vähän tyhmä ja varmaan myös mielisairas.

Aika mielenkiintoista että velipoika ottelee jo strikeforcessa. Toivottavasti suhteet veljeen on kunnossa ja ura alkaa näyttävästi ja voittoisasti ni ties vaikka kohta ois kaks amagovia maailman häkeissä.
 
http://blogivirta.fi/blogit/210426-...-kirkollisen-laupeudentyonsa-kohteeksi?show=1

Musa on myös ihmisiä kehässä pieksevä AMMATTInyrkkeilijä. En jaksanu oikein lukea koko tekstiä enkä asiasta mitään tiedä saati ymmärrä, mut tais kirjottaja tehdä asialleen enempi hallaa ku hyötyä olemalla vähän tyhmä ja varmaan myös mielisairas.
.

Tuonkin aivopierun sylkenyt "Suomen Antifasistinen komitea" ei ole koskaan edes yrittänyt olla vakavasti otettava järjestö. Kts: http://fi.wikiquote.org/wiki/Johan_Bäckman
 
Lippupalvelun nettilipunmyynti lauantain CAGE challengeriin loppuu PE 2.12. klo 15. Tämän jälkeen loput liput myydään tapahtumapaikan (Riihimäen Urheilutalo) ovelta 3.12.2011 klo 17 alkaen. Jonkilaisen lipun saa varmasti oveltakin, mutta jonotuksen vältät/saat parhaan mahdollisen paikan ostamalla liput ennakkoon. Lipun voit ostaa myös R-kioskilta/lippupalvelun toimipisteistä PE klo 15 saakka.

Liput netistä: http://www.lippupalvelu.fi/event/CAGE-Challenger-2-lippuja/RUR0312A
 
Aikamoista :wtf:
Mhin keskustelu täällä on tapahtuman osalta päätynyt. Itse odotin MAX:in lähetyksiä tapahtumasta. Ensimmäistä kertaa en spoilannut itselleni tuloksia, koska Cage TV lähetysten taso on noussut koko ajan.
Oli muuten vaikeaa olla lukematta Nortin blogia tai nhbfinlandin foorumia tai keskusteluja täältä. Espoossa olen ollut paikalla aina kun päässyt ja pitänyt tapahtuman järjestelyistä. Koko ajan kehittyy. Turkkusesta kun tulen niin n.40€ lippu, plus matkat ym. Tekee lompakkoon sellaisen loven, että jos on kuski juon pohjia matkalla ja tapahtuman aikana olusen tauolla. Tapahtuman jälkeen voi sitten vetää soppaa jos haluaa. Tosiaan menen/tulen katsomaan matseja enkä anniskelualueen jonoa.

Piti tulla kommentoimaan TV lähetyksiä ja matseja eli menen siihen.
Toinen osa joka tuli tänään oli matsien tason/viihdyttävyyden osalta erittäin laadukas. Harmi että tapahtuma pitää jakaa kahteen osaan ja vielä niin että ensin joutuu odottamaan alakortin matseja n.20pv ja ne nyt on mitä on? Sen jälkeen noin viikko pääkorttia. En tiedä onko editointi vauhdin mukaan kun tulee ulos( En usko koska Tompan matsi oli viimeksi ensimmäisessä osassa) vai järjestäjästä kiinni(tuskin)?
Mielestäni ensimmäisen osan perusteella voi varsinkin puolet uusista katsojista jättää toisen osan katsomatta koska ensimmäinen osa on aika tylsän puoleinen.
Osa syy mielestäni on, että toista puoliskoa tapahtumasta ei "hehkuteta" tarpeeksi ja kerrota että tässä on vain esimakua tulevasta toisesta osasta jossa on oikeasti ammattilaisia ottelemassa paikastaan Euroopan huipulla ja tähyilemässä paikkaa jopa UFC:hen. Henkilökohtaisesti en hehkutusta välttämättä tarvitse, mutta olisi se ihan mukavaa että selostaja edes innostuisi kun tapahtuu(vaikuttaisi kummasti myös katsojaan). Asiantuntija voisi olla samalla linjalla kuin nyt ja kertoa mitä kehässä tapahtuu.
Mertaranta linjoille :hyper:

Cagen pääkorttien taso on jo tunnetusti Suomen/Euroopan huippuluokkaa eli siinä ei ole mitään vikaa. Annan nyt plussat ja miinukset TV:stä katsomieni lähetysten pohjalta.

Okei jauhamiset sikseen:

+Osa 2

+Esihaastattelut ennen matseja

+Selostajan ja Murdochin asiantuntemus sekä kansankielellä tapahtumien kulusta kertominen

+Osa 2 matsien viihdyttävyys/laatu

+Jokaisessa lähetyksessä/tapahtumassa tapahtuva huima kehitys

+Pääkortti

+Ei raahata enää paisteja pääkotille(esikortin matseja en edes muista Virtasen matsia lukuunottamatta)

+Loistava tausta biisi erätaukojen aikana System of a down:in parhaimmistoa!


-TV:n lähetystehten kahta osaa en voi ymmärtää

-Kahden osan lähetys aikojen ero(tulisi edes peräkkäisinä päivinä)

-Omasta mielestäni kehääntulot ja biisit pitäisi esittää(en tosin tiedä teostomaksu hommista) koska ne kertoo ja näyttää ottelijasta mielestäni jotain mitä ei haastatteluista tule ilmi.

-Selostajan pitäisi edes yrittää innostua/hehkuttaa kun jotain merkittävää häkissä tapahtuu(joo ollaan pohjolan poikia mutta uusi/noviisi MMA:n katsoja voisi innostua kun on UFC:tä kuitenkin luultavasti katsonut ennen Suomen MMA sceneen tutustumis yritystä)

-Mielestäni kehän tapahtumat ja yleisön hurraus ei kuulunut ollenkaan

-Selostus liian kovalla ja yllä mainitut liian hiljaisella ja mikit avustajien suuhun tauolla tai S.O.A.D soimaan kovempaa!

Siinä ehkä eniten mieleen jääneet asiat...

MAX:in lähetykset toivoisin yhteen osaan alakortista lyhyet highlightit ja pääkortti kokonaisuudessaan kuitenkin 2h lähetys ja pääkortin kaverit paremmin esiteltyinä. Tietenkin myös mahdollisimman nopesti TV:stä ulos...

NIM:Suomalaisen positiivisen ajattelun puolesta puhuja ja perusnegatiivisen ulosannin vastustaja!

Olisi mielenkiintoista nähdä lähetysten katsojalukuja. Näkeekö niitä jostain? Olisi mielenkiintoista seurata miten katsojaluvut muuttuvat tapahtumasta tapahtumaan ym.

Toivottavasti annoin edes hitusen rakentavaa palautetta?!
 
http://maifoundation.blogspot.com/2011/11/phew-what-nightmare.html

"As it turned out, the whole cancellation was made by an imposter and caused big panic. The day was by far one of the toughest, unluckiest and most shocking there has been. My manager has had to deal with long-term harassment and obviously the main focus now is to secure his safety. So it is a huge relief to find out the person behind the intruding messages and harassment has been caught. After this huge battle and finally the fight not being able to take place there is a reason to highlight the stress and inconvenience my manager, the promotion, the matchmaker, the opponent and her coach and the audience in Oulu had to go through. "
 
Lainaus nettisivuiltamme:

Seuraava CAGE-tapahtuma järjestetään Turun Logomossa LA 3.3.2012. Tämä on ensimmäinen kerta kun Turussa tullaan näkemään CAGE-päätapahtuma.

"Aloimme miettimään Turkuun menoa joulun alla sen vuoksi, että kaksi tulevan tapahtuman pääottelijaa - Tom Niinimäki ja Juha Saarinen - ovat Turkulaisia. Turussa on myös hyvä pohja vapaaottelutapahtumille, paikalliset järjestäjät ovat onnistuneet järjestämään Turussa suosittuja tapahtumia viime vuosina. Lisäksi ihastuimme tulevan tapahtuman pitopaikkaan Logomoon. Erinomainen paikka järjestää CAGE!", arvioivat CAGE promoottorit Pasi Sormunen ja Pekka Rantala paikan valintaa.

Lipunmyynti tulevaan tapahtumaan alkaa tammikuun alkupuolella, ilmoitamme tästä erikseen netti- ja FACEBOOK-sivullamme.

--- --- ---

Insider-Lisäinfoa: Tarkoitus on saada mukaan myös muita Turkulaisia huippukavereita. MatchMaker-Ollin mukaan alustavasti sovittu kortille myös Tipi Hirvikangas ja Juho Valamaa. Jerryä tullaan varmasti myös lähestymään piakkoin. Helsingistä mukana ainakin Kai Puolakka ja kortilla myös 77:n tittelimatsi Ville Räsänen - Assan Njie. Tompalle ja Juicelle neuvottelun alla kovimmat vastukset mitä ukot on ikinä kohdanneet. Täysverinen ja tasokas CAGE-ilta siis luvassa! Olli julkistanee alustavaa korttia lähiviikkoina nyt kun paikka ja aika on pulkassa.

Logomo on hieno paikka! Helsingistä yritettiin mm. musiikkitaloa, mutta se ei mennyt maaliin. Kun saavat johtajakuviot kuntoon, niin yrittänemme uudelleen... Logomo on Turun rautatieaseman vieressä, joten myös kisaturismi Helsingistä on helppoa. VR:n aikataulut ovat paluun suhteen huonot, mutta aloitamme välittömästi VR:n kanssa neuvottelut, että saataisiin aikaiseksi paluuyhteys Helsinkiin tapahtuman jälkeen. Luvassa myös edullinen kisahotellitarjous! Lisäinfoa tästä meidän nettisivuilla ja tänne tökkään myös.

Me ollaan ainakin Pekan kanssa lähdössä innolla Turkuun, puitteet on hyvät ja perinteitä on olemassa.

Hyvät joulua kaikille Pakkislaisille!
 
Back
Ylös Bottom