Meta title: 🔥 CAGE FIGHTING MMA SUOMI – kotimaan häkkisodan kuumin areena 🔥

Meta description: Suomen armottomin häkkikehä jossa nälkäiset taistelijat, raaka energia ja puhdas kamppailufiilis kohtaavat.


Hartikaisesta näkee, että sähäkkyyttä löytyy. Teki vaikutuksen vaikka vastustaja olikin turhan helppo. Hartikainen kiilasi itsensä kyllä suoraan 70 kg eliittiin Suomessa. Tai taisi jo olla ennekin?

Hartikainen ollu pitkään mukana kuvioissa ja otellutkin jo jonkin verran.
Aika rauhallinen ja asiansa osaava heppu.
 
Lövstad oli kyllä aivan omaa luokkaa, eikä Valtonen pärjännyt missään osa-alueella. Näytti kuin ei Toni olisi ollut oma itsensä vaan puhti jotenkin pois. No ehkä tasoero oli vaan liian suuri. Valtonen on kuitenkin huimasti kehittynyt ja kyllä ne erot saavutettavissa on.

Jotenkin tuntuu, että monella on se tyyli sinne häkkiin mennä vähän anteeksi pyytäen. Pitäisi ottaa ensihetkestä se tila haltuun ja näyttää, että ketä on häkin kuningas. Vastustaja saa hurjasti itseluottamusta kun ollaan liian nöyränä ja altavastaajan näköisenä.

Hyvää ja asiantuntevaa kommenttia Arttu ja Tuomas kyllä heittää. Lajista ymmärtämätönkin saa paljon enemmin irti kun kerrotaan tapahtumia ottelun aikana. Varsin hyvä parivaljakko kommentoimaan.
 
hmmn: Valtosella paidan päällä pitoon oli syynä sopimattomat kuvat.
Tuomari yritti mun mielestä saada lovstadin riisumaan paitansa.
Mutta strikin viking osotti vaan Valtosta, kun toikin saa.....
 
Kattelin juuri tuon Valtosen matsin parin muun ohessa ja olivat kyllä aivan eri planeetoilta nuo kaverit. Ei ollut Valtosella pienintäkään jakoa. Yhtä hukassa tuntui olevan ottelun tuomari, joka vaatii actionia kun oli sangen tappava kuristus menossa Lövstadilla.

Suuret kiitokset Murdochille linkeistä, hyvää mainosta lajille, turha noita on jemmassa pitää. Pieni miinus lähti selostajalle/kommentaattorille, vaikka on hyvä kuulla suomalaista selostusta, olivat he hieman unisen oloisia, eli vähän innostuneisuutta kaipaisin. Lisäksi ääni kuulosti välillä siltä, että oltaisiin jostain vessasta selostettu, tai sitten vika on kaiuttimissani. Mutta eiköhän se siitä. Hyvä homma!
 
Onhan se ääni pikkasen outo siinä.Ehkä me suomalaiset ei olla kaikki samalla fiiliksellä matkassa kokoajan kuin Mertaranta :)
 
picture_the_cage_vol_10.jpg


ILLAN OTTELUOHJELMA

3x5 min (-73 kg)
Jarkko Latomäki, KKU – Finland vs Furdjel de Windt, Team Schrijber – Holland

2x5 min (60 kg)
Mathias Klockars, VKK – Finland vs Erikas Suslovas, Team Bushido MMA – Lithuania

2x5 min (-61,5 kg)
Heikki Tiilikka, MMA Rauma – Finland vs David Lejenäs, Hilti – Sweden

2x5 min (-84 kg)
Timo Suhonen, Espoon Kehähait – Finland vs Bohumil Lungrik, Gladiators Prague – Czech Republic

2x5 min (-77 kg)
Timo Lång, MMA Vantaa – Finland vs TBA

TAUKO 20 MIN

(-73 kg)
J-P Vainikainen, Espoon Kehähait – Finland vs Edvardas Norkeliunas, Team Bushido MMA – Lithuania

2x5 min (-84 kg)
Teemu Inkeroinen, GB Gym Helsinki – Finland vs Patrik Kincel, Gladiators Prague – Czech Republic

2x5 min (-77 kg)
Ville Räsänen, MMA Imatra – Finland vs Piotr Jakakalzynski, Hilti – Sweden

2x5 min (-77 kg)
Pekka Rantala, Riihimäen Heracles – Finland vs Sergei Bal, Rusfighters Sport Club – Russia

2x5 min (-77 kg)
Tuomas Murdoch, GB Gym Helsinki – Finland vs Jaroslav Poborsky, Gladiators Prague – Czech Republic

2x5 min (-65 kg)
Michael Grönfors, GB Gym Helsinki – Finland vs Sirwan Kakai, Söders Fightgym – Sweden

Liput myynnissä Lippupalvelussa
 
Näin ennakkoon pari hyvää ottelua tiedossa, ja muutama mielenkiintoinen ottelija.

MUTTA ei yhtään suomi versus suomi ottelua?!? Ne kun mun mielestä on juurikin niitä odotetuimpia. Tälläkin kortilla neljä -77kg:n ottelua, eikös tosta olisi voinut latv..korjaan ulkomaalaiset laittaa pois ja otella hyviä kotimaisia otteluita? tai peräti otella turnauksen, kuten Cage seiskassa(?)

Enivei olisi tarkoitus lähteä katsomaan ensimmäistä kertaa Cagea!
 
Turnaus_muoto mun mielestä ei ole enää oikeen jees,oli vaasafighteissa mutta ei enää :rock: .
Turnauksissa sen ekan matsin jälkee voi olla paikat hajalla,yms...
Mielellään kattoo kun ukot keskittyy yhteen matsii niin ne on paljon viihdyttävämpiä myös.
 
Back
Ylös Bottom