🇺🇸 UFC eventtien yleinen keskustelu 🇺🇸

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja NP
  • Aloitettu Aloitettu
  • Featured
Meta title: 🔥 UFC – MAAILMAN SUURIN JA RAJUIN KAMPPAILUORGANISAATIO 🔥

Meta description: Octagonin valtias, jossa huipputechnikot, tyrmäsankarit ja megatähdet kohtaavat tavoitellen urheilun kovinta mestaruusvyötä.


Selvä ylikerroin Poirierilla, jonka pitäisi olla selvähkö ennakkosuosikki.

Parhaassa kunnossaan oleva Conor on minusta parempi ottelija kuin paras Poirier. Mutta edelisessä matsissa nähtiin Conor joka oli vain varjo entisestään ja aikaa ongelmien korjaamiseen on ollut vain puoli vuotta, mikä on aivan liian vähän.

Jos Conor on treenannut aivan fanaattisesti (ja oikein), on mahdollista, että hän on palauttanut tasonsa riittäväksi Poirierin voittamiseen. Täysin entiselleen ei ole tässä ajassa mahdollista päästä, mutta kyllä voitto mahdollinen on. Eikä siis vain onnenkantamoisella vaan ihan olemalla parempi vapaaottelija.

Mutta onko uskottavaa, että Conor on tehnyt tällaisen elämänmuutoksen? Itse en siihen usko, vaikka kovin toivoisin. Varmasti Conor on treenannut, mutta ei entisellä vimmalla. Siksi en usko hänen voittoonsa.

Pohjepotkut Conor tulee kuitenkin neutraloimaan sillä, että otteluasento on tasapainoisempi tai jopa takapainoinen ja hän väistää ne ainakin niin kauan kunnes ehkä väsyy. Jos tätä ei tapahdu, niin sitten ei kyllä ole edes treenattu vaan vedetty kokkelia se puoli vuotta.
 
Pohjepotkut tulee osumaan tälläkin kertaa. Osuuko riittävästi lamauttamaan liikkeen onkin sitten eriasia. Uskon, että Poirierilla on ässä jos toinenkin hihassaan vaikkei liikettä saisikaan pois. Äkkiä soi puhelimessa jos Conor lähtee sokeana reagoimaan vain pohjepotkuihin. Puolustus noihin on tultava liikkeestä, mutta etäisyydelläkin on välillä käytävä. Prime Conorin liike on ihailtavaa, mutta löytyykö se tähän väliin, tuskin. Poirierin leuka kestää Conorin vasuria tarvittavat max kaksi erää. Sitten kääntyy kelkka.
 
Hmm itse kyllä näen Conor korjaa edelliset virheet, hyvin mies dominoikin ekaa matsia kunnes Poierier gameplani alkoi tuottaa tulosta.

Veikkaan Conor tulee varoivaisemmalla tyylillä nyt kuten Diaz2 matsissa ja neukkailee pistevoiton/tkon 4/5 erässä.
 
Niinkuin kirjoitin, Conorin on käytävä etäisyydellä. Sinne tullessa tai poistuessa on iskun paikka. Conorin on tehtävä aloitteita koska mielestäni paras mahdolisuus piilee kahdessa ekassa erässä. Niissä Conor painostaa ja Poirier pakittaa. Jollei Dustin ole katollaan kahdessa ekassa, niin pohkeille on varmasti tullut puolen tusinaa potkua. Yhtäkaikki, en vaan usko että Conor onnistuu peittämään ne kokonaan pelistä pois.
 
Minä melkein veikkaan, että nähdään tismalleen sama Conor kuin edeltävässä matsissakin. Conor tuntuu olevan täynnä itseään ja ajattelee olevansa Jumala. Onkohan niissä koksun marinoimissa aivoissa enää jäljellä yhtään semmoista nöyryyttä, että realistisesti tutkailtaisiin omaa peliä ja lähdettäisiin työstämään ihan ajan kanssa koko hommaa?

Mutta vaikka Conor ottelisi tismalleen samalla tyylillä, on hänellä ihan ok mahikset ottaa voitto. Edellisessäkin matsissa Conorilla oli hetkensä ja siellä on aseita ottaa tyrmäysvoitto erityisesti alkuerissä.
 
Satiinilakanoiden osalta tilanne alkaa tasoittumaan. Dustin on nyt tehnyt myös sen verran pankkia, että vaikkei nokka olisikaan valkoinen, niin onko nälkä vielä yhtä kova? Naksun verran maha täydempänä aamulenkki ja se viimeinen sparrierä on varmasti vähemmän houkuttava.
 
^Mahdollisesti, mutta toisaalta ei edes vyötä vielä pitele niin jos 1 tilipäivä sai vetämään uran vessasta ja ammatilaisasenteen niin sitten mies varmaan on tyytyväinen elämäänsä näinkin tai jotain...
Luulis että on vaan otettu parempaa qualitya huorissa ja pihveissä.
 
Satiinilakanoiden osalta tilanne alkaa tasoittumaan. Dustin on nyt tehnyt myös sen verran pankkia, että vaikkei nokka olisikaan valkoinen, niin onko nälkä vielä yhtä kova? Naksun verran maha täydempänä aamulenkki ja se viimeinen sparrierä on varmasti vähemmän houkuttava.

Poirierista ja mahasta tuli mieleen edellisen ottelun face off. Poirierilla ihan jäätävän lihaksikas keskivartalo, Conor näytti hoikalta pojalta sen vierellä.
Jos ero on entisestään kasvanut betsaan Poirieria, jos havaittavissa Poirierin keskivartalon lässähdys, betsaan Conoria.
Tämä on se asia joka ratkaisee ottelun. :rolleyes:
 
Niinkuin kirjoitin, Conorin on käytävä etäisyydellä. Sinne tullessa tai poistuessa on iskun paikka.

Eihän se pohjepotku nyt mikään kurkipotku ole, että "no can defend". Kaikki vähänkin sivuttain ottelevat oikeakätiset ottelijathan vedettäisiin sillä aina ulos, jos sitä ei voisi välttää, kun tulee iskuetäisyydelle.

Eihän se niin mene, vaan jos on hyvä liikkumaan ja hyvä silmä - kuten Conorilla uran aiemmissa otteluissa oli - voi lukea vastustajan liikettä niin että tulee sisälle sellaiseen hetkeen, ettei tämä voi potkaista vastapalloon ainakaan tehokkasti.

Lisäksi Conor on luonteeltaan vastaiskijä ja hänelle olisi nimenomaan edullista antaa Poirierin itse tulla iskuetäisyydelle. Prässäämällä Conor ei ainakaan voita.
 
Eihän se pohjepotku nyt mikään kurkipotku ole, että "no can defend". Kaikki vähänkin sivuttain ottelevat oikeakätiset ottelijathan vedettäisiin sillä aina ulos, jos sitä ei voisi välttää, kun tulee iskuetäisyydelle.

Ei, muttei sen blokkaaminenkaan ole yhtä helppoa kuin luullaan. Moni ammattilainen on sanonut ettei polven ulostaittaminen tai jalan nosto auta. Jos toinen kylvää niitä tarpeeksi niin damagea tulee. Vastaanlyöminen ja hyvä liike on myrkkyä pohjepotkuille. Poirier odottaa Conorin oppineen ja potkivan itse pohkeille. Saas nährä.
 
Ei, muttei sen blokkaaminenkaan ole yhtä helppoa kuin luullaan. Moni ammattilainen on sanonut ettei polven ulostaittaminen tai jalan nosto auta. Jos toinen kylvää niitä tarpeeksi niin damagea tulee. Vastaanlyöminen ja hyvä liike on myrkkyä pohjepotkuille. Poirier odottaa Conorin oppineen ja potkivan itse pohkeille. Saas nährä.
Riippuu hyvin paljon siitä, mikä sun perusotteluasento on, että kuinka helposti nuo pohjepotkut toimii. Sille on syynsä, miksi niitä näkee niin harvoin esim. thainyrkkeilyssä tai potkunyrkkeilyssä/K1:ssa. Gabriel Varga on tehnyt aiheesta Youtube videonkin, jossa käy ks. asiaa tarkemmin läpi.
Se, että lähteekö Conor muuttamaan täysin otteluasentoaan sellaiseksi joka vielä mahdollisesti heikentää alasvientipuolustusta onkin sitten eri asia. Näkisin, että liike ja etäisyyden hallinta tulee olemaan isommassa roolissa, kuin täydellinen otteluasennon muutos. Toki paino tuskin tulee olemaan yhtä vahvasti etujalalla, kuin viime matsissa.
 
Uskoisin että tulevaan matsiin vaikuttaa myös Conorilla se tieto, että nyt alkaa olla viimeisiä näytönpaikkoja jos meinaa pysyä uskottavana kärkipään heppuna.
Positiivisesti vai negatiivisesti? Jää nähtäväksi. Varmasti aikanaan uran huippuhetkinä oli erilaista otella kun tuntee olevansa voittamaton, ja fanit hurraa uskoen samaan. Viimeaikoina varmaan kolkutellut tieto takaraivossa että se vasuri ei enää tänäpäivänä riitäkään vapaa-ottelussa, ja että sillä aikaa kun muut ovat oikeasti eläneet urheilijan elämää, Conor on luxuselämää viettäessään tipahtanut kehityksen kelkasta.
Toivon Conorin voittoa. Aiemmat näytöt olleet upeita ja viihdyttäviä seurata.
Potentiaalia olisi varmaan, mutta saadaanko sitä miehestä enää kaivettua ulos?
Uskon että heikkouksia taidoissa voisi korjata ottamalla oikeasti kovia nimiä valmentamaan. On puhuttu paljon siitä että Conorin tiimi antaa iisiä treeneissä ja että lähes ylläpitävät voittamattomuuden kuplaa yllä, tuli voitto tai häviö.
Paljon pelissä.
Parempi mies voittakoon.
 
Varmasti aikanaan uran huippuhetkinä oli erilaista otella kun tuntee olevansa voittamaton
...
Conor on luxuselämää viettäessään tipahtanut kehityksen kelkasta.
Nyt ei enää vuosiin olla oltu voittamattomia. Miksei yksi maailman huipuista huomaa degeneraatiota?
 
Se saa liksat kuitenkin yhä, ihan sama mitä kotonaan kelaa hommasta.
Showta se on, toisten kohdalla enemmän toisten vähemmän.
Conorin enemmän.
Muutaman nahkan vielä myy ja menee kotiin miettimään mitä miljoonillaan tekee :)

Toki kyseessä on niin kova äijä että voi vielä tehdä asioita jos sattuisi löytymään eye of the niger vielä kerran.
Itse olen vaan jo haistellut tilanteen niinpäin että tämä show loppuu nyt, Conor ei ole ollut enää sama mies pitkiin aikoihin ja tuskin enää koskaan onkaan.
Lopulta se kaikki mikä tekee voittamattoman miehen lähtee sieltä aivoista, kun se tila kerran sammuu(ja piirit ehkä käräytettään kokalla) niin vaikka äijä laittaisi 24/7 salilla asumiseen niin todennäköisemmin rupeaa näkemään ufoja kuin nousee takaisin samaan flowhun.(tyyppi oli nälkäinen soturi -> teki sen kaiken ja toi vihollisen kalloja -> nyt pitäisi totutella aateliasemaan ja alkavaan vanhuuteen :) )
+Mitä nopeammin itse sijoitusura saadaan ohi, sitä nopeammin ja useampi "come back from retirement" ja "old names" matsia saadaan lyhyestä nuoresta urasta ;)
 

Tuli kyllä tää Countdown katsottua kelaamalla 10 minuutissa läpi. Ei enää jaksanut innostaa. Tuntuu ku ois kattonu uudestaan leffan, jonka on jo nähny liian monta kertaa. Conorin star power ainaki mun kohdalla on laskenut merkittävästi..

Kiinnitin myös huomiota, että Poirier sai ehkä jopa enemmän ruutuaikaa tuossa kuin Conor. Huomaa, ettei UFC:n markkinointikoneisto enää samalla tavalla yritä levittää Conorkiimaa kuin ennen.

Mielenkiintoista silti nähdä mihin suuntaan Conor etenee, jos tulee taas tappio. Voitolla tietty tittelimatsiin, mutta tappiolla voisi kuvitella käyvän ottavan vielä ainakin yhden Floyd / Paul tyyppisen rahamatsin ja sit eläkkeelle, mutta toisaalta miehellä on kyllä niin iso ego, että osaakohan jättää vapariuran kahteen tappioon vai lähteekö vielä yrittämään esim. Diaz trilogiaa. Voisin kyllä kuvitella, että Diaz trilogia kiinnosti enemmän ennen Edwards matsia, koska Nate näytti siinä matsissa ettei sitä kyllä tyrmätä ennen täyttä aikaa. Edes huomattavasti Conoria isompi Edwards ei saanut Natea ulos kovista osumista huolimatta. Ja mikähän on Conorin luotto omaan cardioon tällä hetkellä? Uskooko, että voi kirjaimellisesti tapella Naten kanssa kovalla temmolla 25 min? Kaverin kanssa, joka vaan puskee eteenpäin vaikka miten antaisit osumaa? Saattaisin laittaa Naten suosikiksi tuossa matsissa.

Myös Oliveriaa vastaan pidän Conoria underdogina. Eli voittaa Conor Poirierin tai ei, niin oma veikkaus että vaparihanskat jää naulakkoon viimeistään 2022 aikana.
 
Back
Ylös Bottom