🇺🇸 UFC EVENTIT 🇺🇸

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja NP
  • Aloitettu Aloitettu
  • Featured
Meta title: 🔥 UFC – MAAILMAN SUURIN JA RAJUIN KAMPPAILUORGANISAATIO 🔥

Meta description: Octagonin valtias, jossa huipputechnikot, tyrmäsankarit ja megatähdet kohtaavat tavoitellen urheilun kovinta mestaruusvyötä.

Ei ole mikään helppo asia viedä itseään isompaa kaveria tonttiin, joka osaa hallita etäisyyttä on myös yhtä hyvä pystyssä ellei tasoero ole aivan mieletön painissa. Muutenkin alasviennin puolustaminen on paljon helpompaa, kuin itse alasvienti.
No kyllähän siellä oltiin jatkuvasti clinchissä ja häkkiä vasten nojailemassa. Eli etäisyyden hallinnalla ei olisi ollut viime matsissa mitään virkaa alasvientien puollustamisessa.

En odotakaan että izzystä tehdään mitään jalkoihin shoottailevaa painijaa, vaan nämä jo mainitut tilanteet on käytettävä tehokkaamin hyödykseen. Varsinkin kun huomasi, että mattoon päästessä jopa izzyn skillsetillä pereira oli hätää kärsimässä.
 
Clinchtilanteita oli toki, mutta niissä ukot oli varsin tasavahvoja ja Izzy yritti kyllä jokusen kerran alasvientiä, mutta ei onnistunut. Isomman ukon kanssa clinchissa vääntäminen tuollaiselle liikkuvuuteen ja terävyyteen nojaavalle pystyottelijalle ei välttämättä ole hyvä asia silloin, kun ne alasviennit ei onnistu.

Toki jos ajatellaan niin, että olisiko Izzyn jo training campilla pitänyt muodostaa ottelutaktiikkansa ja sitä myöten harjoittelunsa siihen, että yritetään painia Pereira kumoon, niin se on eri asia.
Nyt kuitenkin näytti siltä, ettei Izzyn alasvientitaidot olleet riittävät Alexin kaatamiseen. Kertaalleen molemmat onnistuivat. Alexin alasvienti tapahtui tosin, kun erää oli vajaa 10 sekuntia jäljellä, joten siitä ei ihmeitä seurannut.
Izzy sai ainoan onnistuneen alasvientinsä tilanteessa, jossa sai kiinni Pereiran vartalopotkusta ja pääsi tästä suoraan double underiin ja sitä kautta kaatoon. Muistikuva on, ettei Pereira enää hirveästi vartalopotkuja tuon jälkeen tarjoillut. Voin olla väärässäkin, mutta tällainen mielikuva jäi.

Se on sitten eri asia, että miten Izzy valmistautuu uusintaan. Varmaa on kuitenkin se, että Pereira jatkaa puolustavan painin treenaamista.
 
Clinchtilanteita oli toki, mutta niissä ukot oli varsin tasavahvoja ja Izzy yritti kyllä jokusen kerran alasvientiä, mutta ei onnistunut. Isomman ukon kanssa clinchissa vääntäminen tuollaiselle liikkuvuuteen ja terävyyteen nojaavalle pystyottelijalle ei välttämättä ole hyvä asia silloin, kun ne alasviennit ei onnistu.

Toki jos ajatellaan niin, että olisiko Izzyn jo training campilla pitänyt muodostaa ottelutaktiikkansa ja sitä myöten harjoittelunsa siihen, että yritetään painia Pereira kumoon, niin se on eri asia.
Nyt kuitenkin näytti siltä, ettei Izzyn alasvientitaidot olleet riittävät Alexin kaatamiseen.
No juurikin tämä. Izzy nosti jopa pereiran jalat irti maasta, muttei ymmärtänyt edes yrittää pyyhkäistä jalkoja alta. Pienillä korjauksilla tulos voisi olla täysin eri. Ainakin noita clinch tilanteita tarkkaillen.

Mitä tuohon viimeiseen lauseeseen tulee, niin juuri siihenhän minä sitä rullakorvien ohuen ilman kämppiä ehdotinkin. Veikkaan vaan izzyn olevan liian ylpeä lähteäkseen seuraavaan matsiin painimaan yhtään sen enempää kuin tälläkään kertaa.
 
Minusta näytti, että kyse oli enemmän ehkä vielä epävarmuudesta. Pari puolivillaista kampin ja sviipin hakua, enemmän kokeiluja kuin päättäväisiä yrityksiä saada matsi mattoon. Ei luottanut omiin painitaitoihinsa niin paljoa, että olisi uskaltanut "omistautua" kaadoille allejäämisen pelossa.

Napsu lisää päättäväisyyttä ja tiikerinsilmää niihin yrityksiin ja Pereira olisi viettänyt huomattavasti pidemmän aikaa Izzyn alla.
 
Jotenkin tulee fiilis, että tämä oli se matsi, jossa Izzyn olisi pitänyt viimein voittaa Pereira. Pereiralla vasta vähäinen kokemus MMA-matseista, ekaa kertaa oikeasti isoissa valoissa ja ekaa kertaa viisieräinen matsi. Tähän vielä se, että Izzy olisi voinut yllättää Pereiran mattopainotteisella pelillä valmistautumalla matsiin kovalla painikuurilla. Nyt paljon tästä yllätysmomentista ja ekoista kerroista on poissa. Pereira jatkaa alasvientien treenaamista ja tietää mitä tuleva mestaruusmatsi vaatii niin kunnolta, kuin muiltakin osin. Tietää myös minkälaista on ottaa Izzyä vastaa pikkuhanskoilla ja sen, että prässäämällä ja häkkiä vastaan kulmia leikkaamalla Izzylle tulee tukalat oltavat.
 
Siinä oli tuomari hyvin hereillä. Ei kannattais izzyn kritisoida yhtään.

FB_IMG_1668861061922.webp
 
Siinä oli tuomari hyvin hereillä. Ei kannattais izzyn kritisoida yhtään.

katso liitettä 249162
Nimenomaan. Keskeytys oli erinomainen. Izzy oli valmis. Jos näitä kritisoidaan aina kovaan ääneen, niin tuomarit antavat matsien jatkua liian pitkään ja sitten tulee ennen pitkää rumaa jälkeä. Millainen isku se on lajille, kun UFC:ssä tulee ensimmäinen häkkikuolema?
 
Päämatsi ilmeisesti peruttu?
Näköjään.

However, while the event was in progress, Lewis was forced withdraw due to non-COVID, non-weight cutting illness and the bout was cancelled. As a result, Kennedy Nzechukwu and Ion Cuțelaba is now expected to headline the event.
 
Olin hiukka ihmeissäni kun eilen aloin viaplaytä katsomaan ja otteluillan nimi olikin Nzechukwu vs Cuțelaba.
Varmaan harmitti olla pääottelussa mutta ei naamoja julisteessa 🤭😑
 
Pyörä pyörii taas.

Sinänsä mielenkiintoista, että päämatsissa kummallakin tappio edellisestä.
Toisaalta Thompson lienee eräänlainen kiiltokuva firmalle ja Holland tappio oli viime hetken (allegedly) Chimaev catchweight.

Kortilla ei taida juuri kärkikähinoiden porukkaa olla, mutta heti tuttuja nimiä vino pino.

Prelims la-su yönä 02:00 ja main 05:00.

1669620638030.webp

Main card (ESPN / ESPN+)

Preliminary card (ESPN / ESPN+)

WelterweightNiko Pricevs.Philip Rowe
Women's StrawweightAngela Hillvs.Emily Ducote
LightweightClay Guidavs.Scott Holtzman
LightweightMichael Johnsonvs.Marc Diakiese
FeatherweightDarren Elkinsvs.Jonathan Pearce
Women's FlyweightTracy Cortezvs.Amanda Ribas
LightweightNatan Levyvs.Genaro Valdez
FeatherweightMarcelo Rojovs.Francis Marshall
Women's StrawweightYazmin Jaureguivs.Istela Nunes

Announced bouts

Middleweight bout: Jack Hermansson vs. Roman Dolidze

Miten Johnson-Diakiese on preleissä? Guida jaksaa painaa.

Mainista voi tulla todella viihdyttävä kunhan molemmat antautuu ottelemaan hyökkäys edellä, eikä kunnioita liikaa vastustajaansa. Näissä on aina riskinsä, että aloitteet jää kokonaan piippuun. Kaksi todella kovan tason pystytietokonetta, joilla molemmilla on usein yllättäviä ratkaisuja ja tekniikoita. Wonderboy tulee ilmeisesti häkkiin jack blackin kanssa ja saattaa hyvinkin olla viimeinen kerta kun sinne kiipeää. Mielenkiintoinen pari ja kumpikin taitaa olla tappion päässä eläkkeestään. Hollandhan siellä puolella jo kävikin. Ilmoittanut myös, että eläke jatkuu jos Khamzat päästetään ilman näyttöjä ottelemaan 185 vyöstä.
 
Mielenkiintoinen pari ja kumpikin taitaa olla tappion päässä eläkkeestään. Hollandhan siellä puolella jo kävikin. Ilmoittanut myös, että eläke jatkuu jos Khamzat päästetään ilman näyttöjä ottelemaan 185 vyöstä.
Löytyykö siis oikeasti joku joka ottaa nämä Hollandin eläkehöpinät tosissaan?
 
Back
Ylös Bottom